perjantai 30. tammikuuta 2015

Suurin idolini

Olen jo vuodesta 1998 kuunellut häneeen musiikkia. Ja jossain kohtaan kuuntelin vähemmänän, mutta silti aina tykkänyt hänen musiikkistaan. Nyt kun häneltä tuli uusi biisi, niin aloin kuuntelemaan enemmän ja hänen musiikista saan voimaa ja biisit on hyvin helppo oppi. Voin laulaa mukana. Pidän hänen musiikista todella paljon. Hänen musiikkissa on jotain ihanaa. Hänen biisien sanat ovat ihania. Vaikka musiikimakuni on tosi laaja, niin tämä artisti on idoloni aina. Hänen musiiki tulee pysymään mun sydämessä aina, eikä se katoa mun elämästä ikinä.

Hänen musiikki antaa voimaa jokaiseeen päivään. Hän on muutenkin aina iloinen ja hän antaa aina oman energian muille. Hän on mahtava persoona, tuo iloa monelle muullekin.

Voisin kehua häntä lopputtomiin, muttta sitten tästä tulis tosi pitkä teksti, joten voisin vain laittaa mun lempi kappeleen tähään loppuun ja sen verran viel voisin kertoa, että hän  on taitelija nimeltään: Elastinen. Tiedän hänestä, voisi sano vaikka, kaiken. Olen ollut hänen suuri fani tosi kauan. Ja olen aina tosi iloinen, kun näen hänet tai jos vain kuulen hänen musiikkia. Mut tässä tämä biisi. tämä tällä hetkellä mun lempi biisi häneltä.

Eteen ja ylös antaa voimaa ja sanat ovat kuin omasta elämästäni ja tämän biisin sanat antaa minulle voimaa, jokaisen päivään. Kertissä just sanotaan hyvin:

 Katse eteenpäin ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa.
 Katse eteenpäin ja suupielet ylöspäin. Antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan.

Mulle noi sanat kertoo sen et aina pitäis olla katse eteenpäin ja suupielet ylös päin. Milloinkaan ei saisi antaa periksi vaan pitäis uskoa. Unelmat  voivat toteutua, jos vain jaksaa odottaa ja uskoa itseensä.
Meidän jokaisen tulevaisuus edessä päin. Jonka  vuoksi Tämä biisi saa mut hyväl tuulelle kuten jo sanoin toi kerto säe on hyvä. Ja muutenkin tämän biisin sanat kertoo paljon siitä, että pitäis vain jatkaa eteenpäin. Kaikille meille tapahtuu jotain pahaa tai hyvää, mut pitää muistaa, että elämä ei loppu siihen.

Toivon mukaan ei tullut liian pitkä teksti, kiitos jos jaksate lukea loppun. Tässä tämä biisi. Katse eteenpäin ja suupielet ylös päin.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Keskeneräisyydestä



Lähes tasan vuosi sitten olen kirjoittanut seuraavan oivalluksen päiväkirjaani.
"Mä selviän vielä, niin kuin kaikki muutkin.
En oo huonompi, oon vain keskeneräinen."
En muista, mihin nämä lauseet senhetkisessä elämäntilanteessani liittyivät, mutta ajatus lohduttaa minua edelleen. Keskeneräisyyttä on meissä jokaisessa, eikä koskaan edes tarvitse tavoitella täydellisyyttä. Onkin oikeastaan upeaa olla keskeneräinen: elämää saa elää olematta koskaan valmis. Elämän voi nähdä matkana, jonka lukuisat välietapit ovat vain pieni osa kokonaisuutta. Nauti omasta matkastasi, sen eteen tuomista kohtaamisista, haasteista, tunteista - ihan kaikesta. Anna itsesi olla vain oma itsesi, et tarvitse muuta.
Omana itsenään oleminen ja keskeneräisyyden sietäminen voi tosin välillä olla hyvinkin vaikeaa. Vajaa vuosi sitten keväällä olen kirjoittanut ylös vielä yhden lauseen.
"Vaikeaa olla minä."
Toisinaan on edelleen vaikeaa olla minä; uskaltaa olla aito ja rehellinen itselleen ja näyttää se myös muille. Omana itsenään oleminen voi kuitenkin olla niin voimaannuttavaa, että sen tavoittelu kannattaa. Se onkin yksi tärkeimmistä syistä, miksi käyn Tyttöjen Talolla. Ettei olisi niin vaikeaa olla minä.

<3 Siru

maanantai 26. tammikuuta 2015

Uudestaan rakastunut

2003 Oli se vuosi, kun rakastuin tämän kyseisen artistin musiikkiin ensimmäisen kerran.
Artisti tuli tuona vuonna kolmanneksi Suomen ensimmäisen kauden Idols-kilpailussa.
Kyseessä on siis Artisti, joka kantaa nimeä ANTTI TUISKU.

Pari vuotta kuuntelin artistin musiikkia ja ostin ne kolme ensimmäistä fyysistä levyä.
Parin vuoden kuluttua artistin musiikki ei vain enää napannut, joka johtui osittain siitä, että minua kiusattiin koulussa musiikkimakuni vuoksi.

Vuonna 2012 tai 2013 löysin artistin uudestaan ja kävin parilla keikalla, kunnes artisti meni pitkälle keikkatauolle.

Viime vuoden kesällä havahtuin taas siihen, että kuuntelin kyseistä artistia ja lauloin jopa mukana.

Voisin siis sanoa rakastuneeni artistin musiikkiin uudestaan.

~Ota kuva, että sinut siinä nään. Nyt mä tahdon todisteen. Lähetä se heti mulle kännykkään. Mä tahon tietää missä meet. Mä en ole sulle mustasukkainen, vaikka niinkin luulla vois. Sain sairaan rakkauskohtauksen. Et silmistäni saisi olla pois.~

-Erkku

torstai 15. tammikuuta 2015

Femix - tyttöjen oman radio-ohjelman ensilähetykset!

Tyttöjen Talon mediaryhmä MEME:n ja Radio Robin Hoodin yhteistyöstä syntynyt radio-ohjelma Femix - tyttöjen sekoitus, päästää kaikki tytöt ja nuoret naiset ääneen! Femix on elämänmakuinen sekoitus nuorten naisten maailmasta. Ensimmäisessä lähetyksessä Femix esittäytyy, soittaa puhuttelevaa musaa ja keskustelee kiinnostavista aiheista.

Radio Robin Hoodin löydät Turussa radiotaajuudelta 91,5.
Femix - tyttöjen sekoitus -ohjelman ensimmäinen lähetys on kuunneltavissa radiossa kahden viikon ajan:
ke 21.1. klo 21.30–22
la 24.1. klo 8.30-9
ma 26.1. klo 12.30–13
ke 28.1. klo 21.30–22
la 31.1. klo 8.30-9

Näiden aikojen jälkeen ohjelma on kuunneltavissa (mutta ilman musiikkia) Radio Robin Hoodin verkkosivuilta täältä!

LISÄÄ LÄHETYKSIÄ TULOSSA KEVÄÄN AIKANA!

Femix -tyttöjen sekoitus, ottaa mielellään mukaan myös uusia ryhmäläisiä. Aikaisempaa kokemusta radiotyöstä ei tarvitse olla, vain kiinnostus kokeilla uusia asioita. Ota yhteyttä Tyttöjen Talon työntekijään Veeraan: veera.saila@mimmi.fi tai p. 045 255 7170.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Innostavaa ja onnellista uutta vuotta 2015 Tyttöjen Talolta!

Halutaan vinkata sullekin Väestöliiton uudesta nuorten virtuaalilehdestä Leimasta, josta löytyy ihan mahtavaa energiaa, kiinnostavia haastatteluja ja hyviä vinkkejä. Lehti juhlii monimuotoisuutta ja romuttaa ennakkoluuloja! Käy lukemassa tästä linkistä.

Lehden teema innostaa ainakin meitä tekemään sellaisen uudenvuodenlupauksen, että rohkaistaan toisiamme olemaan omia itsejämme, ei lokeroida ja leimata ketään. Rakennetaan maailmasta avoimempi paikka! 


Teitkö sinä jonkun uudenvuodenlupauksen?