Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuopion Tyttöjen Talo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuopion Tyttöjen Talo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. joulukuuta 2011

Kirjeenvaihtoa Kuopiosta: Levyarvostelu

Turkulainen levykauppa 8Raita lahjoitti Turun Tyttöjen Talolle Reginan uusimman Soita minulle albumin. Kuunneltuaan levyn Blogi-tiimi lähetti sen Kuopion Tyttöjen Talolle levyarvosteluhaasteen kera :)

Regina - Unessa (ohjaus: Osma Harvilahti)


Levyarvosteluhaaste

Turun Tyttöjen Talon mimmit lähettivät Kuopion Tyttalolaisille cd-levyn koekuunneltavaksi ja arvosteltavaksi. Levyä kuunneltiin Tyttölän luovassa tilassa ja olohuoneessa porukalla. Jutustelimme levyn musiikista keskenämme. Itse kuuntelin sen asunnollani etätyöpäivänä kuulokkeilla ja mankasta useita kertoja läpi. Sain ottaa kirjoittamistehtävän vastaan oma-aloitteisesti ohjaajien kannustamana.

REGINA: Soita Mulle

(2011 Johanna kustannus Suomi)

Mitäs kumman hupsutusta, en taida tajuta paljoakaan nykypäivän valtavirran genremääritelmistä tai internetin syövereistä pinnalle pääsevistä soundimaisemista, mutta ketäpä se sen kummemmin voisi harmittaakkaan. Mikäs minuun oikein meni kun tällainen poppi pahalainen saattoi näin järkyttää tasapainoani, mutta pohjattomassa kepeydessään onneksi ilmeisen hetkellisesti vain. Missä siis mennään? Minne tämänkin suht satunnaisen aallonharjan musahullutus lopulta leviää kun pöllämystyneet tunnelmat rientävät tila-aika-avaruuden ääniaalloilla vienokaunoisella luonnontunteella lohduttautuneina kaikenkaikkeuden tyhjyyteen -vai kaikenkorvaavaan täyteyteenköhän sittenkin.

Herättävätkö nämä kappaleet innoitusta vaivattomaan ja päihteettömään mielikuvitustrippailuun? Kenties jos kuvitelma vaikkapa alati hahmoaan muuttavasta olentoaluksesta siivilöityy mieleen kuin kattokruunusaareke, joka velloo sävykirjosäteissä unikuvioita suitsevana toivonlähteenä. Kaikki tämä rajattomaan naurettavuuteen koskaan väsymättä, mutta kuitenkin ykseydelle herkistyneen heikkouden ylivoimaa tulvillaan. Saturnuspunainen levy soi taas ja taas kiertäen kuin avaruuden kappaleet pyhän huolettomuuden antaumuksella kun jalostettujen näkyhimojen tähtisilmäkukkaset odottavat jo valmiina sähköpakkasessa ensi jääkauden suurenmoista keskitiekesää varten.

Ylittääkö levy sitten katoavaisuuden toiston, julman luonnon ja kuoleman lait? Voihan se olla jos kerran asenteeni tuntuivat ainakin periaatteessa elpyvän taas uuteen uskallukseen kohdata tämän elämän totuuteni kaikinpuolin ilmielävänä, ja alttius tutustua vaikka kaikkien kanssa vahvistui ulkonaisesta eriarvoisuudesta ja näennäisistä vastakkaisuuksista huolimatta. Leimaava nimilaputtelu ja harhaileva vertailu vastaavanlaisiin musailmiöihin, sekä tykkäämisen ja ei-tykkäämisen arvoasteikot jääköön omaan hataraan arvoonsa kun tämä joutilas popitus opastaa irroittautumaan turhista paineista yrittämästä olla kaikkea kerralla ja pusertamasta pakkomielteisesti esiin jotain mahdottoman tyhjentävää. Ärsytysrimaa emme siis ole edelleenkään ylittäneet kun kiepumme uudelleen ympäri ja löydämme jälleen toisemme ilman mitään selvää syytä molemmat yhtä yllättyneinä ilmi tulevista vastuuntunnon ihanneversioista taistellaksemme yhteisvoimin oikeutuksesta unelmointiin välittävän hulvattomuuden ja yhä uudestisyntyvän rakkauden piikkiin. -Siis me ja meidän Alfatyylinen Omegakolmiomme; Reginan cd-kompleksi ja Minäitseni I & 1.

Inspiroiko tämä tälläinen pupsuttava pörräys vielä tuottamaan ihkaomaakin sisältöä elämään? Voisihan sen niinkin ilmaista jos levyn vastakulttuurina visiot kaikkia yhdistävästä askartelun ja tutkailun draamankaaresta mullistavat luuloja epäonnistumisista säkenöidessään luonnoslehtiööni. Omanlaista kestävän kehityksen elämäntapaa kypsytellessä täytynee näemmä vain luottaa sydämenytimeltä hyvän tahdon ja sielun kaipuun intuitiovirtaan sisällisen levon hengessä. -Sitäköhän tämä väittelemätön musiikin meno kuvittelee voivansa tähdentää vailla tietoutta oikeammastakaan mielenkiintoisuudentajusta. Armottoman bändikoneen tekninen taituruus kyllä vähän ujostuttaa vielä harjoittelevaa, mutta sen lennokas yleisfiilis kannustaa silti kokeilemaan taiteilua ja toveruutta kaikilla elämän osa-alueilla.

Edelleen hämilläni levyn koukuttavasta salakavaluudesta ihmettelen mihin tässä oikein oltiinkaan matkalla, sillä kaikkihan sentään kuitenkin etsivät valaisevaa kokonaisnäkemystä monisärmäisyyteen ja iäti uudistuvien maailmojen ensimmäistä ja viimeistä itseisarvoa, jota irrallisena ontuva kertosäeryöppy ei voisi milloinkaan pahentaa. Kyseessä on kenties vain joku itsessään tyhjä, mutta kaikkeuden kannalta toisaalta sinänsä täysi teos vain jossain tällä ohikituvalla hetkellä, joka silti ilmensi puolensa tuiki tarpeellisena kasvun vaiheena tällä planeetalla.


- Jenninen

torstai 1. joulukuuta 2011

Kirjeenvaihtoa Kuopiosta

Likkainen värssy
Monimuotoiset yksissätuumin
Ideariihit jo hyrräämään
Vain hullutellen sielunvoimin
Sydäntajunta oikealla kohdallaan
Kukat, tähdet, keinut ja riippuliitimet
Menkat, kiusat, kamut ja rinnanpitimet
Harhakuvat piikkilintujen tiellä
Eksymispisteessä varhaiset hirviöt
Koossa yhteyden ydin ja oikeus
Kaikkeus yhdessä kokossa
Kaikenmukaisina huomioidut
Aivan nerokkaasti älyvapaina
- Zeny

Tässä sähköpostiosoitteeni zenitheo@gmail.com , jos joku haluaa ottaa yhteyttä!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kirjeenvaihtoa Kuopiosta: Elokuva-arvostelu

Alfred Hitchcock: Mies joka tiesi liikaa (1956)

Juoni lyhyesti:

Amerikkalainen pariskunta Ben ja Jo McKenna matkustaa poikansa Hankin kanssa Marokkoon lomailemaan. He kohtaavat matkalla ranskalaisen miehen, joka vaikuttaa Jon mielestä epäilyttävältä. Pian pariskunta huomaa sotkeutuneensa poliittiseen salajuoneen, eikä heidän pieni poikansakaan ole enää turvassa...

Katsomamme versio on uudelleenfilmatisointi Hitchcockin vuonna 1934 ohjaamasta elokuvasta. Pääosissa loistavat James Stewart ja Doris Day, joka esittää elokuvassa klassikkokappaleen Que Sera, Sera.


Keskustelua elokuvasta:

Avausväite: Elokuva on yksi elokuvahistorian hienoimmista elokuvista.

Anna: Ei. En tiiä, mitäänsanomattomampi kuin ajattelin, vähän random. Se oli tehty pitkäpiimäisesti, liian peruselokuva.

Aura: Olen ehkä liian uutta vuosikertaa katsomaan tätä elokuvaa.

Liisa: Ehkä elokuvan hienous onkin siinä, että se on ensimmäisiä lajissaan, muut ovat matkineet sitä.

Jenni: Siinä tajusi, että se oli kuitenkin keskimääräistä harkitummin ja tyylitietoisemmin tehty elokuva. Tyylikäs minun mielestäni. Esimerkiksi ravintolakohtaus ja eläinten täyttämö olivat hienoja.

Aura: Nykyleffoissa on tyhmää, että näytetään vain kaikki olennainen. Ei tavallista elämää.

Jenni: Nykyelokuviin kaipaisi rikkonaista muotoa, ei aina kaavamaisuutta. Entä naisnäkökulma?

Anna: Huomaa kyllä, että tässä elokuvassa mies on perheen pää. Mua raivostutti pikkupoika. Nykyelokuvissa lapset eivät ole näin reippaita.

Aura: Minusta pojan hahmo oli ihan älyttömän teennäinen.

Jenni: Amerikkalainen unelma, vai miten se nyt sanotaan.

Liisa: Oletteko katsoneet muita vanhoja elokuvia?

Aura: Ei...

Anna: Ei paljon, jotain Hitchcockin elokuvia.

Jenni: Aika harvoja.

Anna: En osaa päättää, oliko elokuva hyvä vai huono. Esim. loppukohtaus oli yhtä aikaa tyhmä ja fiksu.

Aura: Vähän niin kuin koko elokuva.

Jenni: Samaa mieltä.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Kirjeenvaihtoa Kuopiosta: Elokuva-arvostelu


Elokuva: INNOCENSE viattomuus (Draama, Ranska 2004 Ohjaus: Lucile Hadzihalilovic)

Ihmettelyn viattomuus

(Elokuvan kuvailua ilman tarkempia juonipaljastuksia.)

Virtaavaa vettä, villiä luontoa, maanalaisia kivikäytäviä, sivistyksentäyteinen asumus kuva kuvalta yhteensä kuin salaperäisen elämänpiirin unimaisema täynnä liikkuvan kuvan virtaa. Kaunoisen huoneen lattialle saapuneesta arkusta nousee ilmielävä tyttönen, joka on ilmeisesti kuljetettu yhteisön piiriin itsekään tietämättä minkä tähden. Suunnilleen 7-13 vuotiaat tytöt vastaanottavat elämäänsä tämän uuden tyttösen ja he opastavat tulokkaan sisälle muurien ympäröimän koulukeskuksen päivittäiseen toimintaan.

Naishenkilön ohjaama unenomainen draama välittää oivaltavasti feminiinistä näkemystä tyttöydestä ja naiseksi kasvamisen realiteeteista hienostuneen tyylitajun ja monitulkintaisen kerronnan taiteellisesti korkealaatuisin keinoin. Tyttölauman keskinäisen tutustumisen, vapaamuotoisen leikin, yleissivistävien opintojen ja klassisen tanssikoulun ajanviettoa asuinalueen puitteissa kuvataan herkkävireisellä kunnioituksella, vaikkakin kipuilua kaunistelematta. Paikka on ulkopuolisilta suljettu, poikia ja miehiä tuskin näkyy ja naispuoliset valvojat jäävät kaukaisuutensa kaunistamina vähän turhankin etäisiksi lasten kiintymyksen tarpeista huolimatta. Turhamaisten naiseuskäsitysten painostamat neidonalut kaipaavat hartaasti pois välttämättömyyden vankilasta, mutta eloisa uteliaisuus ajaa seikkailuihin ja poispääsyn mahdollisuudet innostavat opiskeluun sekä tunnollisuuteen.

Itsenäinen elämä ja jonkinmoinen vapaus odottanevat edessä, mutta epätietoisuuden jännite piilee taustalla. Tyttärien vilkas mielikuvitus virittää kuitenkin esiin monia kenties runollisia ja toisaalta huvittaviakin tulkintoja yhteisten elämänvaiheiden arvoituksesta.


Tajunnanvirtaa vilpittömyydestä

(Ketjukirjoitus niin, että kukin kirjoitti vuorollaan kaksi virkettä ja aina seuraava sai nähdäkseen vain jälkimmäisen lauseen vain edellisen kirjoituksesta kun aiemmat taiteettiin reunan alle piiloon.)

Yleisestikin meillä kaikilla olisi tarvetta käsitellä myöskin elokuvataiteen välityksellä monipuolisia näkökulmia tasapuolisuudesta ja sukupuolten ihmisarvosta, sekä käydä läpi yhteisöllistä pohdintaa tyttöjen/naisten välisen yhteistyön mahdollisuuksista hyvinvoinnin suuntaan ja sekä tyttöjen että poikien, miesten ynnä naisten molemminpuolisen arvostuksen ja reilun yhteiskuntajärjestyksen puolesta. Saattaa olla, että viihde-elokuvien sijaan korkeakulttuurisemmat taide-elokuvat voivat aiheuttaa jonkinlaisen vierauden ja epämukavuuden tunteen tottumattomille katsojille, koska markkinat ja valtavirtamedia altistaa vain pintapuolisten muottien mukaiseen elämänkatsomukseen mikä ei jätä ihmisten omalle järjenkäytölle ja luovuudelle yhtälailla tilaa.

Tunnelma katsomassamme elokuvassa oli taianomainen, mutta olisin halunnut, että elokuva olisi ollut toiveikkaampi. Naiseksi kasvaminen voi olla vaikeaa. Piilotajuisten jännitteiden ja ihmettelevän tietämättömyyden hämmentämät tyttöset koettavat tehdä yhteisestä uudistumistarinastaan jaetun sovun, vastavuoroisen palvelun ja vaatimattoman elämänilon sävyttämää. Mieleen tulee monia vaihtoehtoja ja unelmia, jotka johtavat syvemmälle pyrkimyksiin elämisen arvoisen yhteiselon vuoksi ja sitä mukaa toivoon oikeasta välittämisestä luottamuksenarvoisuuden haasteissa.

Elokuva oli samaan aikaan kaunis, kiltti ja ahdistava. Herätti ristiriitaisia fiiliksiä ja paljon kysymyksiä. Haluaisin kuitenkin uskoa, että kaikille tytöille kävi loppujen lopuksi hyvin. Elokuva oli syvästi vaikuttava.

- Jenni, Anna ja Liisa