Pikavippejä vai äidiltä lainaamista?

Rahan kanssa painiminen pohjamudissa tuntuu olevan jonkin sortin tabu; harva uskaltaa ääneen sanoa tarvitsevansa apua.

Helpompihan se on olla sanomatta mitään ja pyöritellä asioita päässään kunnes huomaa olevansa joko pikaivippi kierteessä tai täysin ahdistunut. Huomaat laskevasi 5 senttisiä jotta saisit edes sen maidon tai paketin leipää.

Ja mikä sen helpompaa stressaantuneessa tilassa kuin ottaa se pikavippi? Melkein joka tuutista tulee mainoksia eri pikavippi firmoista, harva edes on oikeasti perehtynyt niihin. Todellisuudessahan maksat vipin takaisin kaksinkertaisena, ellet jopa kolminkertaisena! Eihän sitä tule ajatelleeksi rahan puuttessa, kuinka paljon oikeasti joudut maksamaan takaisin. Sehän on vain helppoa rahaa, ehkä liiankin helppoa karuin seurauksin.

Itse puhun nyt vain kokemuksesta, vippejä otettu kun rahat eivät riittäneetkään perus elämiseen. Otetaan pikavippi niin saadaan kaikki tärkeimmät alta pois, otetaan toinen jotta saadaan maksettua vippi pois ja kolmas jne. Jossain kohtaa sitä vain havahtui ettei tää näin voi jatkua, pikavippi kierrehän siitä olisi alkanut ilman apua.

Tänä päivänä ei niitä vippejä ole maksamatta kuin yhtä vähän isompaa. Tuolla isommalla vipillä maksoin kaksi muuta vippiä pois ja tätä isompaa vippiä maksellaan joka toinen kuukausi pois tietyn summan verran. Toki jos on rahaa niin enemmänkin voi maksaa heille takaisin. Tästä ollen rahatilanne onkin mikä on, sitä lasketaan todella tarkkaan kuinka paljon rahaa jää pakollisten menojen jälkeen- vuokra ja laskut- jonka jälkeen vasta mietitään mitä sieltä kaupasta ostetaan, vai ostetaanko mitään? No pakkohan sieltä on ostaa eläimille ruokaa. Oli se raha tilanne mikä tahansa niin kertaakaan en ole eläinten hyvinvoinnista tinkinyt. Mieluummin sitä sitten itse syö vähemmän, jättää yhden askin ostamatta tai sen yhden suklaapatukan sinne karkki hyllyyn. Ihan kuin se nyt maata kaataisi jos yhden patukan syö kerran kaksi vuodessa. Mutta jos mulla on vaakalaudalla tämä suklaapatukka ja eläinten ruoka, ei sitä edes tarvitse miettiä kumpi sinne kaupan hyllylle jää. Omista tarpeistaan ja menoistaan voi aina tinkiä, mutta ei koskaan lemmikin tai lapsen tarpeista.

Mutta joo sitten päästäänkin siihen, että lainaisiko äidiltä rahaa sen verran, että saa edes laskunsa maksettua? Vai sortuisiko helpompaa vaihtoehtoon?
Äidiltäni tiedän saavan epämiellyttävän vastauksen, koska kyllä hän on ylpeä lapsestaan, että menee rahallisesti hyvin. Tottakai sitä harmittaa saadessaan tesktiviesti taikka se puhelu, että tarvitsenkin rahaa. Tiedän saavani saarnan ja muutamia valittuja sanoja. Sitä kun alkaa punnitsemaan vippien kanssa; kumman sitä mieluummin todellisuudessa hauaa? Pahimmassa tapauksessa luottotietojen menettämisen vai sen saarnan mikä tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Mitä luulette kumman valitsen?

Itse tiedän kumman valitsen, mutta saatte jokainen veikata ja miettiä mitä itse tekisitte tässä tilanteessa.

Kyllähän tässä pärjää, kun ei valita turhasta, onneksi itselläni on yksi hyvä ystävä johon voin aina turvautua. Hänen luokseen voin aina mennä ihan vain syömään jos niin kriittiseksi nämä asiat tästä menevät. Hän ei onneksi saarnaa mulle, antaa vain vinkkejä ja neuvoo parhaansa mukaan. Hän kuitenkin tietää, että äitini hoitaa saarnaamisen.

Suhteellisen isoja asioita sitä nuoren aikuisen loppupeleissä tarvitseekin miettiä. Millä tulla toimeen kuukauden ajan, että saa seuraavan kerran rahaa?

Avun pyytäminenkin tuppaa vähitellen olemaan niin äärettömän vaikeaa, mutta silti sitä aina huomaa pyytävänsä sitä apua. Työttömän arki kun ei ole mitään herkkua, niinkuin varmasti moni kotona asuva luulee. (Ei, ei kaikki luule, mutta niitäkin ihmisiä on jotka luulevat)  Saa vain olla ja ihmetellä, mutta mitä sitten kun sulla onkin täysin omilla harteilla kaikki menot? Vuokran maksu, laskut, ruoka, jos on lemmikkejä niiden tarpeet tai jos on lapsi- hänen tarpeet. Mitä jos haluatkin lähtä elokuviin ja sun pitää itse maksaa lippu ja jos halajat herkkuja elokuvan ajaksi; menetkö suin päin elokuviin ajattelematta onko sulla edes varaa mennä sitä elokuvaa katsomaan? Pyydätkö sen jälkeen vanhemmiltasi rahaa vai meinaatko itse selvitä rahatilanteestasi? Kaikkien vanhemmat kun eivät vain yksinkertaisesti anna sitä rahaa, vain ne sanat "kyllä sun pitää itse pärjätä sillä mitä sulla on, olisit miettinyt kaksi kertaa menetkö sinne elokuviin vai et".
 
Itse olen joutunut luopumaan kaikesta tuosta kivasta ajat sitten. Kun sitä rahaa ei ole ylimääräistä niin sitä ei ole. Sillä on elettävä mitä on ja tingittävä mahdollisimman paljosta jos vain pystyy.

Noin muuten tässä on kaikki tosi fine, aurinkoki tuppaa lämmittävän muakvasti ja sillee. Kesää odotellessa =)

-Frankie

Päiväkodin maailma

Jotkut luulevat, että päiväkodissa jokainen päivä on samanlainen, mutta voin sanoa, että ei se ole. Ruokailu- ja ulkoiluajat on joka päivä samat yleensä. Jos ulkona sataa vettä niin yleensä ei mennä ulos, mutta joskus silloinkin mennään. Tässä yksi esimerkki päivästä:

Aamupala: 800-.8.30
Aamupiiri: 8.30-9.00
Toimintahetki: 9.00-10.00
Ulkoilu: 10.00-11-00
Luonas: 11.00-12.00
Unisatu ja lepohetki: 12.00-13.00.
Hiljainen leikki. 13.00-14.00
Välipala: 14.00-14.30
Vapaata leikkiä: 14.30-15.30
Ulkoilu: 15.30-17.00

 Siinä on yksi esimmerkki ja noin suunilleen joka päiväkodissa on noi samat ainakin. Mitä itse olen ollut siellä  ja kuulut. Ulkoilut on säästä riippuen, mutta ulkoilukin tapahtuu noihin aikoihin. Toimintahetki voi olla askartelua, jumppaa, musiikkia tai jopa retki johonkin.

Yleensä päiväkodeissa on jonkin verran ryhmiä: on pienet 0-3-vuotiaat, sitten on 3-4-vuotiaat, 4-6-vuotiaat ja  eskarit, jotka on sitten kuusi vuotiaat ja menevät syksyllä kouluun. Josain päiväkodeissa on vain kolme ryhmää, mut joskus voi olla neljäkin. Se on päiväkodista kiinni. Yleensä silloin vaan 0-3 vuotiaat, 3-5 vuotiiat ja sitten 6 eli ne eskarit.. päiväkodeissa on jokaisella ryhmällä oma nimi. Esim voi olla : Karviset, Dinosaurukset tai jotain muita hassuja. Nimi, kuten vaiks jonkin eläimen nimet, mut sen päättää yleensä päiväkodin johtaja.  

No sitten jatketaan. Jokaisessa päiväkodissa on myös oma viikko-ohjelma. Voin kertoa yhden esimerkkin:

Maantai: oma- ja leikkipäivä
Tiistai: Pieniryhmätoiminta/ kädentaidot
Keskiviiko: Liikuntapäivä
Torstai: Pieniryhmätoiminta/ kädentaidot
Perjantai: Musiikkipäivä

Noikaan ei ole ihan samat,  joka päiväkodissa, mut suunilleen. Mut siis pieniryhmätoiminta voi olla, että menään pienessä porukassa jonnekin tai sitten askarrellaan jotain kivaa. Vaiks päiväkodissa on jokaisena päivä sama rytmi, niin silti päivät ei ole samanlaisia. Kaikki lapset ei ole aina paikalla tai joku lapsi voi kiukutella tai sitten se  on kiltisti, mut ei tottelle tai sitten tapahtuu jotain muuta. Joka päivä ne leikkii eri leikkeijä. Joka päivä on myös eri ruoka. Päiväkoteja on monenlaisia, mut ne ei ole samanlaisia päivä. Lapsella voi olla hyvä päivä tai sitten huono päivä, jolloin hän ei tottele ja silloin päivä voi tuntua tosi pitkältä, mut on silti ihana päivä. Jokainen päivä siellä on silti mulle rakas ja tärkeä. Joskus jopa raivostuttaa, kun joku sanoo, että päiväkodissa on tylsää koska se on aina sitä samaa, mut ei se ole niin. Jokaisella meillä on oma mielipide eikä siitä voi kiistella. Miettikää esim jotain muuta ammattia esim  opettajaa. Opettaja opettaa joka päivä, mut heilläkin on joka päivä eri tunnit ja saataa olla eri oppilaita joka päivä. Entä sitten taas sairaanhoitaja, heillä käy joka päivä eri potilaat. On monia  työpaikkoja joissa on rutiinit, mutta jokaisen päivä on erinlainen. 

Mut jos omaa työtään rakastaan, niin silloin sitä myös osaa arvostaa. Jokainen saa olla eir mieltä, mutta pitää muistaa myös, että joku toinen saataa tykkätä vaikka itse ei tykkää. Rakastan olla  lasten kanssa tosi paljon. Mun unelmatyöpaikka on päiväkoti.

Mä vähän avauduin, mut halusin valaista, niitä jotka ovat siinä uskossa, että päivät on samanlaisia. Halusin kertoa et niin ei ole ja samalla kerroin oman mielipiteen asiasta. Voit sanoa oman mielipiteesi.

Mikäs sun unelmatyöpaikka on?

Kaksi viikkoa takana ja neljä tuskaista viikkoa vielä edessä

Aloitin uravalmennuksen noin pari viikkoa sitten maanantaina, 19.1 tarkalleen ottaen. Aloitin ko. kurssin/valmennuksen täydellä innolla ja ennen kaikkea täysin vapaaehtoisesti. Mua ei ole pakotettu kyseiseen valmennukseen, mutta usko ja toivo alkaa vähitellen hiipua jonnekin hamaan kaukaisuuden pimeyteen.

Muistan, kun sain työkkäristä puhelun ja olin innoissani aloittamaan uravalmennuksen, mutta enää tuota samaista innostusta minusta ei löydy. Sain sen käsityksen uravalmennuksesta, että mennään ja tutustutaan eri aloihin ja työpaikkoihin. Todellisuudessa tämä on jotain aivan muuta kuin tutustumista; pelkkä istumista ja kuuntelua. No, musta kun ei ole siihen, että mä istun paikoillani ja kuuntelen tekemättä mitään. Pakkohan mun on siinä sitten yhteen jos toiseenkin paperiin raapustella tekstiä taikka piirroksia, että jaksan keskittyä ja kuunnella. Onneksi on kaksi kertaa ollut mukava opettaja jota jaksaa kuunnella, hänen poiketessa pääraiteilta yhden jos useammankin kerran niille sivuraitelle.

Ryhmä meillä on onneksi mukava, ikähaarukkakin on todella laaja, mutta sitä en aio tässä tekstissä kertoa, pidän täyden identiteetti suojan. Mutta kuitenkin, on ollut todella mahtavaa tutustua muutamiin ihmisiin ryhmässä, se jos jokin on tällä hetkellä ainut positiivinen asia koko tässä jutussa.

Itse lähdin uravalmennukseen sillä mielellä, että tästä voisi olla jotakin hyötyä mulle, saisin selvyyden mitä haluan tulevaisuudessa tehdä; se onkin jo selvillä, mutta mitäs sitten? Haluan päästä opiskelemaan täysin uutta alaa, mutta ei, en vain tiedä mitä. Ensi viikolla alkava aikuisten TET- jakso olisi ollut niin hyvä sauma päästä tutustumaan pintakäsittely puolelle, mutta sinne ei pääse. No minne sitten? Ei vain ole mitään käsitystä, tuntuu etten edes tiedä mitä kaikkia aloja on nykypäivänä olemassa ja mitä kaikkea voi edes opiskella. No onneksi yhden ryhmäläisen kanssa soitetaan maanantaina yhteen paikkaa josko pääsis tutustumaan yhdeksi päiväksi, mutta sitten siihen jää se kaksi päivää vielä. Mitä niinä päivinä sitten tekisi? Myöhemmin tämän kurssin aikana tulee vielä toinen kolmen päivän TET jakso pätkä.
Meitä pyydetään itsenäisesti ja aktiivisesti mennä ja tekemään ja kyselemään jne., mutta sitten kun menet ja kysyt opettajalta voitaisko tämmösellä porukalla mennä ja kysellä ja tehdä raporttia jne., tulee ensin vihreää valoa, mutta sitten tuleekin se tyrmäävä punainen valo kehiin. Eikä se siitä vihreäksi muutu, ei sitten millään. Mitä aktiivisuutta ja itsenäistä tekemistä tuo on? Ei niin mitään. Mua ei enää edes nappaa mennä tuonne, mutta pakkohan se on jos meinaa tuet saada. Jos nyt lopettaisi koko homman niin saa kk karenssin, juu ei kiitos! Taidan vain aivan lunkisti vetää tän kurssin loppuun.

Jotenkin alkaa tuntumaan jo vähitellen siltä, että tästä ei olekaan mitään hyötyä mulle. Mitä kaikkea mä oikeastaan voinkaan tehdä migreenin puitteissa? Siivous duuniakaan en oikeastaan saisi tehdä, koska olen pölyn kanssa tekemisissä kokoajan. Koko ajan sitä yrittää miettiä päänsä puhki mitä sitä oikeasti haluaisi tehdä, mikä itseäni kiinnostaa ja kaiken tämän keskellä pitäisi vielä suunnitella ja järkätä juhlat. Yritä tässä nyt sitten keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, juhlat on pakko järkätä sanoi kuka tahansa ja mitä tahansa on vain pakko. Samaten on pakko käydä tuolla uravalmennuksessa; ei kylläkään tarvitse itse ainakaan miettiä jos pää alkaa särkemään.

Mutta enköhän mä tän väkisin käy loppuun asti, toiste tsempillä samalla tsempaten toisia.

-Frankie

Miksi tai mihin tehtävään palkkaisit nuoren?

Mahdollisuuksien Tori järjestettiin Vanhalla Suurtorilla 21.9. teemalla nuoret ja työ. Turun Tyttöjen Talon pisteessä kysyimme miksi tai mihin tehtävään palkkaisit nuoren. Vastaamassa kävi sekä nuoria että vähän vanhempia aiheesta kiinnostuneita ja alle olemme keränneet päivän aikana heränneitä ajatuksia.

"Avuksi ikäihmisille."

"Yhteisymmärrys ja vilpitön kinnostus työtehtäviä kohti."

"Mun mielestäni yleensä nuoret ovat paljon ahkerampia ja tekevät työtänsä paljon huolellisemmin kuin ihmiset, jotka ovat olleet samassa paikassa 20-30 vuotta. Eli jo sen takia palkkaisin nuoren."

"Vastuunotto, motivaatio."

"Hyvät opetukset ja hyvät harrastukset."

"Koulutus tai työkokemus. Henkilökemia. Aina pitää antaa mahdollisuus."

"Nuoret ovat mukaantuvia."

"Nuoren into ja motivaatio, halu oppia."

" Että saisivat työkokemusta."

"Hyvä asenne."

"Jos olisi rahaa voisin palkata nuoren töihin."

"Tarve nuorentaa työyhteisöä ja uusintaa koulutusta."

"Jos olis vaan rahaa!"

"Olen itsekin nuori, ja nuorilta tulee hyviä uusia ideoita!"

"Miksi ei palkata nuoria? Anna mahdollisuus varsinkin jos innostus. Ei pakoteta."