Puhu kauniisti kehostasi

Olen aina ihmetellyt, mikä vimma monilla naisilla on jatkuvasti olla laihdutuskuurilla tai vähintään miettiä, että pitäisi laihduttaa. Monen kohdalla näin on ihan turhaan, jos laihduttamiseen ei ole terveydellistä syytä. Mitä jos siinä tilanteessa koittaisikin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Voisiko loputtomat dieetit vaihtaa oman kehon kuunteluun ja hyvien elämäntapojen vaalimiseen?

Minä en saa laihduttaa, terveydellisistä syistä. En edes sitä yhtä tai kahta kiloa, mitä moni tavoittelee dieeteillään. Minulla ei ole muita "vaihtoehtoja" kuin kuunnella omaa kehoani, syödä nälkääni ja opetella hyväksymään oma kehoni. Seurauksena laihduttamattomuudesta voin aika hyvin. Välillä kuitenkin toisten naisten negatiiviset puheet omasta kehostaan saavat minutkin miettimään asiaa - pitäisikö minunkin olla jollain dieetillä ja tavoitella maagista -2kg olotilaa, koska "kaikki" muutkin niin tekevät? Enkö minä saisi hyväksyä omaa kehoani?

En oikein pidä siitä, että on niin yleistä ja hyväksyttävää puhua negatiiviseen sävyyn omasta kehostaan. Niiden puheiden myötä ainakin minusta alkaa tuntua siltä, että omaan kehoon kuuluukin olla tyytymätön. Suren erityisesti sitä, että moni ystäväni kuluttaa aivan turhaan energiaa sen miettimiseen, että kroppa olisi jotenkin parempi ja kauniimpi, jos vaaka näyttäisi pienempiä lukemia. Toivoisin, että he voisivat ymmärtää olevansa riittävän hyviä jo nyt.

Tiedän kuitenkin, että oman kehon hyväksyntä voi olla todella vaikeaa ja asian työstäminen voi viedä vuosia. En minäkään ole joka päivä täysin varma siitä, että kroppani on hyvä juuri sellaisena kuin se on. Pyrin silti hyväksymään myös sen epävarmuuden itsessäni. Matka jatkuu, ja kaikesta huolimatta mä ja mun keho ollaan hyvä tiimi.


Itsemyötätuntoista syksyä kaikille!

Terkuin, Siru.

Värikkyyttä vaatteissa

Värit ihmetyttävät minua, etenkin vaatteiden värit. Miksi on tavanomaisempaa pukeutua mustiin illanviettoa varten, kuin värikkääseen? Miksi bisneslook käsittää lähinnä hillittyjä ja kuviottomia, usein tummia vaatteita? Miksi jotain pukeutumistapaa pidetään tyylikkäänä, mutta toista ei?

Minusta on outoa, miten ”sallittua” nykyisin on arvostella toisten tyyliä pukeutua. Jos olet mies ja pukeudut mekkoon, joudut lähes varmasti kiusatuksi. Todellisuudessa ei ole olemassa virallisia sääntöjä, jotka määrittäisivät vaatetyylin sukupuolen mukaan - tai ammatin, opiskelupaikan, sosiaalisen aseman tai minkään muunkaan ihmisen keksimän ominaisuuden mukaan. Vaatteet tosin ovat näkyvä osa ulkoista olemusta, ja tässä materialistisessa maailmassa niille annetaan usein liiankin iso arvo.

Olen muutenkin harmissani siitä, miten helppoa nykyaikana on aiheuttaa muille pahaa mieltä anonyymisti tai omalla nimellä - internetissä. Vain nappia painamalla ilkeä kommentti on koko maailman nähtävillä. Nettiviha on myös yksi ihmetyksen aiheistani, mutta en käsittele sitä enempää tässä tekstissä.

On jännittävää, että yritämme määritellä itseämme ja muita jonkin ulkoisen materian perusteella. Lopultahan on samantekevää mitä kenelläkin on päällänsä, sillä se ei vaikuta ihmisarvoon mitenkään. Tätä olen yrittänyt omissa vaatevalinnoissani itselleni perustella – ei ole väliä mitä minulla on päälläni, sillä kelpaan itselleni ja muille juuri tällaisena kuin olen.

Jos jokin vaatteeni olisi muille syy riittämättömyyteeni, en todennäköisesti tarvitse sellaista ihmissuhdetta, työ- tai opiskelupaikkaa, jossa näin on. Esimerkkinä on mainittava kerran kanssaopiskelijalta saatu kommentti: Liian värikkäät vaatteet häiritsivät esitelmän seuraamista. (Tehtävänä oli arvostella esitelmän sisältöä. Minulla oli päälläni hyvin hillityn väriset farkut ja huppari.) Eräs tuntemani opettaja totesi tämän kuultuaan, hymiön kera: Voi, voi. :D

Itse olen vasta alkanut löytää omaa, aitoa tyyliäni. Pidän värikkyydestä ja kuvioista, pienistä ja suurista. Haluan uskaltaa pukeutua niin, etten olisi enää näkymätön, vaikka massaan sulautuminen voi usein tuntua turvallisemmalta. Hassua kyllä, eniten ihailuja olen saanut värikkäimmistä vaatteistani, kuten kukallisista kumisaappaista, kirjavista leggingseistä tai sukista, joissa on peuroja.

Koko vaateväriasiassa minua ihmetyttääkin eniten itseni. Miksi en aina voi rohkeasti valita sitä päälleni, mistä itse pidän ja missä viihdyn? Takaraivossa on usein tunne siitä, että värit ja kuosit tekevät minusta lapsellisemman, mauttomamman tai vääränlaisemman (ja muita huonoja tekosyitä). Tiedän, että näin ei todellisuudessa ole.

Kovin itseni arvostelija taitaakin olla minä itse. Eikö siis ole parasta, jos uskallan olla ihan vain minä, myös vaatevalinnoissani? Toivon, että muutkin uskaltavat. Oman minuuden näyttäminen on aina kaunista.

Värikästä ja kaunista kesää toivottelee Siru

(kukallisten kumisaappaiden kera)

Tyttöjen välisestä vihasta

Yksi tärkeimpiä oppeja, joita olen Tyttöjen Talolta saanut, on toisten naisten arvostaminen ja hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.

Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, aivan helppoa se ei ole. Naiset ovat keskellä jatkuvaa kilpailua, he ovat jatkuvasti vertailemassa itseään toisiinsa, niin naisiin mediassa kuin omassa elämässään. Siinä kilpailussa ei ole voittajia, vaan ainoastaan häviäjiä.

Jopa ystävät puhuvat toisensa selän takana pahaa. Juuri tytöille on tyypillistä jo päiväkodissa sulkea joku pois leikeistä. Se on rajua. Kilpailu jatkuu kouluun. Ensin syrjitään ala-asteella tyttöä, jolla on tissit, ja yläasteella sitä viimeistä tyttöä, joka on vielä lauta. Vertaillaan ulkonäköä, katsellaan toisen tytön takapuolta, onkohan se lihonut, vertaillaan kännyköitä, kilpaillaan siitä, kuka harrastaa ensimmäisenä seksiä. Myöhemmin kilpaillaan poikaystävistä, koulutuksesta ja palkasta. Kolmekymppisinä mietitään statusta, autoa ja taloa, vertaillaan lapsiakin. Keski-iässä aletaan miettiä ehkä vanhenemisen merkkejä. Kukaan ei saa tästä vertailusta muuta kuin pahaa oloa. Päiväkodissa kuviot muuttuvat, tyttöjen porukasta jätetäänkin toisena päivänä ulos eri tyttö sen sijaan, että kaikki voisivat leikkiä yhdessä. Mahdollisimman nuorena koetusta ekasta kerrasta ei jää yleensä käteen muuta kuin kipua ja hämmennystä.

Surullisinta naisten välisessä kilpailussa on, että naisten kilpailun kohde ja määrittäjä ovat liian usein miehet.

Esimerkiksi: median ihannenainen on laiha ja sileäihoinen. Tämä naisihanne tarjoillaan kohderyhmälle naistyyppinä, joka kelpaa miehelle kuin miehelle. Ahdistavaa ja vaikeasti tavoitettavaa ulkonäköihannetta vastustavat naiset ryhtyvät vastaiskuun sanomalla, että oikeassa naisessa on kurveja ja että miehet pitävät todellisudessa pyöreistä naisista. Tämä ajatus ehkä helpottaa niitä, jotka kamppailevat kehonkuvansa kanssa, mutta ei ole yhtään vähemmän syrjivä. Onhan olemassa myös naisia, jotka ovat luonnostaan laihoja! Sitä paitsi ajatuksessa annetaan jälleen valta miehelle päättää, millainen naisen keho on oikeanlainen ja haluttava. Myös miesten suhteen ajatus on epäreilu, ikään kuin kaikki miehet ajattelisivat samoin eivätkä koskaan näkisi naista kurvien tai kurvittomuuden takana.

Esimerkkejä riittää. Paljon juhlivat tytöt tuomitaan, koska he ovat liian kevytkenkäisiä ja huikentelevaisia ja todellisuudessa mies tahtoo naisen, joka on kotona ja pysyy varmasti uskollisena. Toinen taho taas tuomitsee tytöt, joita juhliminen ei kiinnosta, koska he ovat tylsiä. Itse vaikkapa viihdyn kotona hyvin kirjan kanssa, ja monen mielestä tuhlaan elämääni, kun vietän sitä niiden asioiden parissa, joista juuri minä nautin. 

Seksi taas on ikuisuuskysymys. Miehethän tunnetusti eivät pidä "huoramaisista" tytöistä, jotka viettävät itselleen mieluista seksielämää. (Miehelle tietysti vilkas seksielämä on ok.) Toisaalta pihtari ei sovi olla. Miehethän eivät kestä suhteessa hetkeäkään, jos eivät saa seksiä. Oli tyttö sitten huora tai neitsyt (välimuotoja ei ole), naiset ovat kiivaasti tuomitsemassa seksielämän, joka poikkeaa heidän omastaan - ja jälleen mittapuuna on se, mitä mies haluaa. Viriiliä naista saatetaan pitää uhkana, joten häneen yritetään lyödä lutkan leimaa. Muistan Fucking Åmål -elokuvan Elinin, joka oli itsevarma, rohkea ja kovaääninen. Hän ei ollut koskaan harrastanut seksiä, mutta pojat ja tytöt koulussa puhuivat hänestä kuin hän olisi maannut koko kaupunkin kanssa. Juttua lähdettiin levittämään, koska Elin piti itsestään ja näytti sen avoimesti.

Eräs lukion tytöistä poseerasi kerran lehdessä bikinikuvissa. Hän on myös osallistunut erilaisiin kauneuskilpailuihin. Vaikka en enää käynyt lukiota kuvien julkaisun aikaan, jopa minun korviini kantautui niitä pahoja sanoja, joita tytöstä puhuttiin. "Ihme huora, ei se ees oo kaunis." Toiset miettivät, onko tytöllä huono itsetunto, kun hän sillä lailla meni tekemään. Kenellekään ei tullut mieleen, että tämä tyttö tahtoi mennä kuviin, että hän nauttii kuvattavana olemisesta ja itsensä laittamisesta kauniiksi. Kukaan ei myöskään sanonut, että hän oli rohkea mennessään kuviin, vaikka tiesi reaktiot. Ja yllätys yllätys - pahimpia tuomitsijoita olivat juuri nimenomaan naiset, ikätoverit, lukiokaverit. Joku heistä ehkä oli kateellinen, mutta uskon, että suurin osa ei olisi ikimaailmassa halunnut bikinikuviaan lehteen. Silti he tuomitsivat tytön, joka teki jotain, mitä he eivät olisi koskaan voineet kuvitellakaan tekevänsä. Ihan kuin tällä valinnalla olisi ollut jotain vaikutusta heidän elämäänsä!

Tyttöjen taholta minut on usein tuomittu, koska en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut esimerkiksi meikkaamisesta enkä muutenkaan ajattele ulkonäköäni kovin paljon. Mielessäni minulla on paljon muita juttuja, kuten maailman tapahtumat ja luonne, mikä vaikuttaa monen mielestä tyhmältä haihattelulta. En ole itse kuitenkaan yhtään parempi: olen ajatellut pahasti tytöistä, jotka taas käyttävät aikaansa peilin edessä ja jotka eivät voi lähteä ulos ilman meikkiä. Olen jotenkin ajatellut, että tuomitsevathan nuo tytöt minut - miksi minä en tuomitsisi heitä? Mutta vihaan vastaaminen vihalla ei koskaan aiheuta mitään muuta kuin lisää vihaa ja pahaa oloa.

Miksi siis on niin vaikeaa hyväksyä, että ihmisillä on erilainen tapa viettää elämää? Miten tuollaiset valinnat, kuten ulkonäkö tai halut ylipäätään vaikuttavat kenenkään muun kuin valinnat tekevän henkilön elämään?

Tyttöjen Talo on muuttanut minua. Olen opetellut havaitsemaan tyttöjen välisen kilpailuasetelman ja toimimaan sen vastaisesti. Kun huomaan ajattelevani toisesta pahasti, halaankin itseäni ja käännän ajatuksen jollain tavalla - vaikka väkisin - positiiviseksi. Toimintatapa on tuottanut tulosta, ja olen voinut paremmin. Koen itseni positiivisemmin, kun ajattelen muistakin positiivisesti. Kilpailuasetelman havaitseminen saa minut usein myös huvittumaan. Ihan oikeasti, kaikesta sitä jaksetaankin kilpailla!

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei riitä. Tarvitaan taistelua sukupuolten sisäisen tasa-arvon saavuttamiseksi.

Loppuun vielä pari ajatusta Jenni Pääskysaaren kirjasta Tyttö sinä olet... Suosittelen kirjaa ihan kaikille!

"Tyttö sinä olet... sisko

Jos sinulla ei ole sisaruksia (ja vaikka olisikin), suosittelen suhtautumaan kaikkiin maailman tyttöihin ja naisiin siskoina.

Usein kuulee sanottavan, että tytöt ja naiset juonittelevat toisiaan vastaan ja juoruilevat selän takana. -- Tyttöjen pitäisi muodostaa yhteinen rintama, joka tukee toisiaan kaikissa tilanteissa. Tytöt voivat itse vaikuttaa tähän muutokseen lopettamalla kaiken pahan puhumisen, juonittelun ja juoruilun. Haaveeni on, että eläisimme pian maailmassa, missä voisimme kuulla tyttöjen olevan rehtejä ja reiluja toisiaan kohtaan, ja missä ketään ei jätetä yksin. Toivon, että kaikki kokisivat elämässään sen näkymättömän turvaverkon, jonka muodostavat ystävättärien väliset sisarussuhteet, jotka ovat vahvempia kuin mikään muu side.

Puhu siis hyvää 'siskoistasi'. Jos et voi puhua hyvää, niin älä puhu mitään. Harkitse tarkkaan, mitä sanot, äläkä puhu satuttaaksesi. Suosittele, kehu, arvosta, kannusta, tue ja auta 'siskojasi' niin kasvokkain kuin selän takanakin. Muodostakaa oma posse, jonka kesken voitte jakaa kaiken hyvän ja pahan, ja jonka jäsenet puolustavat toisiaan aina ja kaikissa tilanteissa. Taikapiiri, jonka tehtävänä on varmistaa, että kukaan ei jää yksin ongelmiensa tai epävarmuuksiensa kanssa. Tämän kaltainen 'siskous' ei synny jättämällä muut sen ulkopuolelle, vaan se auttaa olemaan tasavertainen ystävä myös poikien kanssa."

Täytyykö aina olla... jotain?

Yhteiskunta asettaa paljon paineita nuorille ihmisille. 

Oletuksena on, että jokainen opiskelee itselleen ammatin ja siirtyy kokopäiväiseen työelämään. Sosiaalinen media tekee ulkonäöstä entistä isomman asian - on näytettävä hyvältä päivittäin, omissa ja muiden silmissä. Joka paikassa arvostetaan ulospäinsuuntautuneisuutta ja kykyä verkostoitua nopeasti.

Täytyy siis tietää mitä haluaa elämältään, täytyy näyttää hyvältä, täytyy olla aktiivinen ja sosiaalinen. Usein juuri tältä tuntuu olla nuori. Miksei vähän vanhempikin.

Täytyykö minun olla mitään näistä? Voinko olla tietämätön omista unelmistani, etsiä rauhassa omaa polkuani opiskelujen ja työn suhteen? Pitääkö aina näyttää huolitellulta? Voinko vain pukeutua vaatteisiin, jotka tuntuvat päälläni hyvältä ja näyttävät mielestäni kivalta? Onko pakko sulautua massaan? Voinko olla hiljaa, jos ei huvita puhua? Voinko olla pidättyväinen, jos se on minulle mukavin tapa olla?

Tiedän, että voin. Ei pidä, ei täydy, ei ole pakko. Keneltä edes pyydän lupaa saada olla sellainen kuin pohjimmiltani olen? Kukaan ei voi puolestani päättää ja sanoa, mitä minun pitäisi olla. Minun on vain itse uskallettava kohdata epävarmuuteni ja tehdä valintoja luottaen itseeni. Joskus vain tuntuu kauhean epävarmalta olla juuri minä. Mutta juuri se epätäydellisyys, epävarmuus ja inhimillisyys meissä kaikissa on kiehtovaa ja kaunista.

On surullista, että moni nuori kokee elämässään paljon ulkoapäin tulevia paineita. Kaikilla ei ole työkaluja käsitellä epävarmuuden ja keskeneräisyyden tunteita. Tuntuu, että helpointa on kehittää jonkinlainen kulissiminä sen sijaan, että uskaltaisi lähteä etsimään omaa itseään.

Minulle itselleni on ollut onni saada osallistua Turun Tyttöjen Talon toimintaan vajaan vuoden ajan. Olen oppinut, että epävarma ja keskeneräinen saa olla. Muuallakin, Talon ulkopuolella, pitäisi riittää, että on vain oma itsensä. Mitään muuta ei täydy olla.

Millaisessa Suomessa sinä haluat asua?

Jäätyäni työttömäksi kahdeksan kuukautta sitten, olen saanut omakohtaisesti maistaa yhteiskuntamme lääkettä työttömyyteen. Kuluneena aikana on syntynyt useita ajatuksia, joiden soisi tulevan julki, joten olen päättänyt tarttua miekoista parhaaseen eli kynään. Omanarvontuntoni ja moraalinen velvollisuuteni itseäni sekä kanssaihmisiäni kohtaan vaatii minua kirjoittamaan, sillä tiedän, että esiintuomani asiat koskettavat suurta osaa yhteiskuntamme jäsenistä.

Varoitan lukijaa, että tekstini saattaa aiheuttaa sisäistä tarvetta nousta barrikadeille ja puhua ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja inhimillisen kohtelun puolesta. Mikäli näin käy, älä tukahduta sisäistä ääntäsi vaan seuraa sitä. Ennen kuin olet astunut polulle, et voi tietää minne se vie. Astuttuasi polulle, et edelleenkään tiedä tarkalleen minne se vie. Mutta enää et istu tien penkalla voivottelemassa sitä kuinka elämä vain tapahtuu sinulle etkä voi asioille mitään, vaan olet menossa kohti tavoittelemisen arvoista joskin tuntematonta määränpäätä ja mikä parasta, olet matkalla etkä tee matkaasi yksin. Salli tekstini inspiroida, tartu kynään itse, tartu puhelimeen itse ja lähde kanssani barrikadeille, sillä yhdessä me seisomme vahvempina ja riittävän paineen alla muutokset ovat väistämättömiä. Muutokset kuitenkin edellyttävät rohkeita ihmisiä, meitä tavallisia ihmisiä, joilla on tahtotila. Usein uskomme harhaan, jonka mukaan muutos vaatii yksilöltä yliluonnollisia kykyjä ja voimavaroja. Todellisuudessa yksilön luja tahtotila ja vankka luottamus omaan asiaan riittävät. Kun lujan tahtotilan omaavat yksilöt yhdistävät voimansa, syntyy edelläkävijöiden ja muutoksen ajajien vakaa ja vanttera puu, jota ei kaada mikään myrskytuuli.

Tekstissäni pohdin Suomen valtion nykyistä tilaa, nostan esiin kysymyksiä joiden äärelle meidän on mielestäni syytä pysähtyä sekä lopulta siirrän pallon lukijalle. Ytimekkään alustuksen jälkeen, menkäämme asiaan.

Suomesta puhuttaessa käytetään nimitystä hyvinvointivaltio. Ulkoisesti Suomi on Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin mukainen maa, mutta todellisuudessa - kenen tai minkä hyvinvointiin nimityksellä viitataan? Millä hyvinvointia mitataan? Nostan esiin kysymyksen - onko tämä nimitys vanhentunut? Tai jopa, onko tämä nimitys koskaan pitänyt paikkaansa? Voiko Suomea tänä päivänä kuvailla hyvinvointivaltioksi? Riittääkö se, että luontomme on puhdas, infrastruktuurimme moitteeton ja meillä on päällisin puolin kaikki ”ok? Omasta mielestäni ei riitä. Se, että asiainlaita on tämä, ei tarkoita etteikö Suomesta voisi ja pitäisi rakentaa hyvinvoivempaa yhteiskuntaa. Pyrkiessämme tähän, meidän on kuitenkin luotava syvä katsaus arvopohjaan mille yhteiskuntaamme rakennetaan ja mikä todellisuudessa tuottaa yhteiskunnan jäsenille hyvinvointia. Ulospäin hyvinvoivalta näyttäminen ei tule koskaan korvaamaan aitoa, sisäisesti tunnettua hyvinvointia. Ulospäin hyvinvoivalta näyttäminen on ontto tapa elää, joka syö isäntäänsä pahemmin kuin mikään ulkopuolelta tuleva uhka. Tavoitelkaamme aitoa hyvinvointia, joka tuntuu luissa ja ytimissä saakka. Älkäämme tyytykö kulisseihin, sillä sellainen elämä tukahduttaa ja tuhoaa meidät sisältäpäin.

Yhteiskunta muodostuu ihmisistä. Tiet, autot, rakennukset, palvelut, rankaisulaitokset, kaikki tämä, luodaan ihmisen vuoksi. Ihminen on kaiken alfa ja omega ja ilman ihmisiä yhteiskunta ei ole mitään. Luodaksemme tulevaisuuden hyvinvoinnille järkkymättömän pohjan, meidän on kysyttävä itseltämme, mitä voimme tehdä hyvinvointimme edistämiseksi tänään. Hyvinvoivat ihmiset kasvattavat itsestään huolehtivia ihmisiä. Mielestäni nykyinen järjestelmämme ei palvele kaikkia yhteiskuntamme ihmisiä. On olemassa ihmisryhmä, joka on tuudittautunut siihen, että yhteiskunta pitää huolen. He väärinkäyttävät yhteiskunnan palveluita ja koska yhteiskunta mahdollistaa tämän heille, he eivät koskaan ota vastuuta itsestään vaan voivat huonosti, mahdollisesti lisääntyvät ja kasvattavat lapsia, jotka omaksuvat tällaisen elämäntavan. Yhtäältä on olemassa ihmisryhmä, jolla on haasteita, jotka ovat kärsineet vaikeasta menneisyydestä, mutta haluavat voida paremmin ja auttaa itseään. Tätä ihmisryhmää järjestelmä ei käytännössä ota huomioon. Järjestelmä ohjaa joko 100 %:n osallistumiseen tai totaaliseen yhteiskunnasta eristäytymiseen. Käytännössä järjestelmä palvelee siis vain 100 %:ssa ”pelikunnossa” olevia ihmisiä, joiden elämä ei todellisuudessa ole sekään virtaviivainen.

Yhteiskunnan rakenteiden tulee olla aidosti jokaisen Suomessa asuvan yksilön hyvinvointia edistävää ja ylläpitävää. Arvot, ihanteet ja puheet ovat asia erikseen, mutta käytäntö on se jonka ihmiset kohtaavat päivittäisessä elämässään.

Epäilen, että kun Suomesta on aikanaan, sotien jälkeen, lähdetty rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa, olemme hallinnan tunnetta jahdatessamme perustaneet yhteiskuntamme sääntöjen ja normien varaan. Tämä lienee luonnollista ja osittain tarpeellistakin. Liikenteessäkin tarvitaan säännöt, niin yksinkertaista se on. Mutta luodessamme nämä raamit, olemme sokaistuneet omalle nerokkuudellemme. Luotamme tilastoihin, ennusteisiin ja sääntöihin, sillä ne ovat lukuja ja älykkäästi muotoiltuja lauseita - ne eivät puhu eivätkä tunne. Lisäksi ne lisäävät turvallisuuden ja hallinnan tunteitamme. Uskomme olevamme turvassa yhteiskunnassa, missä asiat ovat mustavalkoisia, säännöt ovat sääntöjä ja niistä ei poiketa. Tämä on luonnollista ihmisille. Tarvitsemme elääksemme sekä rajoja että rakkautta. Suomessa on rajoja. Mutta kun rakensimme rajoja, joiden sisällä kuvittelimme olevamme turvassa, unohdimme rakkauden. Unohdimme, että olemme ihmisiä. Unohdimme, että ihminen on muuttuvainen ja tarvitsee lähimmäisen apua. Unohdimme, että kenenkään elämänkaari ei ole tasainen ja muuttumaton. Unohdimme, että ihmisellä on tunne-elämä ja tarpeita, joita järjestelmä ei pysty parhaalla tahdollakaan tarjoamaan ihmiselle.

Uskon, että tavoitellessamme aitoa hyvinvointia, meidän on annettava tilaa uudenlaisille käsityksille siitä, mitä hyvinvointi voi olla ja miten sitä luodaan. Vaikuttaa, että olemme edelleen peloissamme. Emme meinaa uskoa, että sodan jäljiltä olemme sittenkin elossa ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäämme. Kansana pelkäämme olla olemassa. Kysymme itseltämme ja toisilta, haittaako ketään jos olemme olemassa. Todellisuudessa olemme jo. Elämämme ja yhteiselomme ovat meidän käsissämme. On turha syyttää historiaa tästä päivästä kun ihmisen avaimet omaan elämään ovat käsissämme. On oma valintamme mitä teemme avaimilla. Etsimmekö syyllisiä, väistämmekö vastuun, piilottelemmeko vuosikymmeniä vanhojen asioiden takana uskaltamatta tehdä todellisia ratkaisuja. Puhumme maltillisuudesta ja luoja tietää, olemme olleet maltillisia. Maltillisuudella on paikkansa, mutta kysykäämme itseltämme, onko se sittenkin pelkoa? Mitä tapahtuisi jos alkaisimme voida hyvin? Mikä on pelottavinta mitä voisi tapahtua? Ja ennen kaikkea, onko tuo pelko missään määrin aiheellinen?

Maailma muuttuu kiivaaseen tahtiin. Ihmiset, työelämä ja yhteiskunnallinen elämämme muuttuvat. Emme voi piilottaa päätämme pensaaseen ja kuvitella, että muutos menee ohi eikä se kosketa meitä. Muutos on, pysyy ja tulee jatkumaan. Uudet sukupolvet ovat uusia sukupolvia. Heidän elämässään puhaltavat uudet tuulet emmekä mielestäni saa kasvattaa heistä kopioitamme tai ajattelemaan kuten me ajattelemme. Meidän on annettava heille mahdollisuus ajatella meidän asettamiemme rajojen yli. On totta, että ihmisen kannattaa muistaa historiansa ja kokemuksella on paikkansa niin politiikassa kuin tavan elämässäkin. Mutta emme saa jumittua tuijottamaan 1950-luvun oppikirjoja tai noudattamaan vuosikymmeniä vanhoja käytäntöjä ja normeja, vain siksi että olemme liian peloissamme kokeillaksemme jotain uutta, jotain jolla tähän yhteiskuntaan saataisiin aidosti luotua palanen sitä peräänkuulutettua hyvinvointia.

Lisäksi meidän on kysyttävä itseltämme, kenen tai minkä hyvinvointia haluamme rakentaa? Ihmisen vai markkinatalouden? Markkinataloudella on vuosituhansia vanhat perinteet, se on kuulunut ihmiskunnan historiaan tavalla tai toisella aina. Se on erottamaton osa koko maailmamme toimintaa. Mutta kumpi oli täällä ensin, raha vai ihminen? Mistä tulee aito hyvinvointi ihmiselle, maapallollemme ja muille eliöille, jotka maapalloa asuttavat? Eikö hyvinvointi tule yhdessäolosta, välittämisestä, fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä, perheestä, itsensä kehittämisestä ja haastamisesta, omaksi itsekseen syntymisestä, osallisuudesta, yhteydestä luontoon ja eläimiin? Emmekö ennemmin asettaisi näitä asioita tavoitteellisiksi jokaiselle yksilölle?

Tämän hetken järjestelmässämme luotamme aivan liikaa rahan ja riittävän toimeentulon tuomaan ”hyvinvointiin”. Järjestelmä pyrkii takaamaan yksilölle pelkästään tämän, siinäkään täysin onnistumatta. Sen lisäksi se asettaa lähes ylitsepääsemättömiä haasteita ihmiselle auttaa itseään. Tässä maassa on paljon yhteisöllisyyden ja osallisuuden puuttumisesta johtuvia mielenterveydenongelmia. Paljon on kuitenkin ihmisiä, jotka aidosti haluavat auttaa itseään omien voimavarojensa puitteissa, tavoitella elämänlaatua ja tuoda oman panoksensa yhteiskunnan toimintaan. Heille kynnys työelämään pääsemiseen ja itsensä auttamiseen on kuitenkin käytännössä nostettu liian korkealle. Järjestelmä ei juurikaan kannusta ihmistä itsensä auttamiseen, työelämään pyrkimiseen tai osallistumiseen. On pelkästään yksilön omista voimavaroista kiinni, kuinka paljon hän jaksaa taistella elämänsä puolesta. Suomessa asuu paljon huonosti voivia ihmisiä ja tämän tulee olla yhteiskuntamme suurin huolenaihe ja asia, jonka vuoksi taistelemme. Sillä kun ihmiset voivat hyvin ja heidän pääsyään työelämään ja osalliseksi yhteiskunnan toimintaan helpotetaan sen sijaan, että sitä vaikeutetaan naurettavilla byrokraattisilla pykälillä, he tulevat tuottaviksi osaksi yhteiskuntaa, jolloin monien palvoma markkinatalouskin voi paremmin. Yleinen hyvinvointi lisääntyy, eriarvoisuus vähenee, harmaa talous ja rikollisuus vähenevät, yhteiskuntavastaisuus ja jopa mahdollinen terrorismin uhkakin pienenee. Jos tällainen päivä vielä koittaa ja elintärkeitä muutoksia Suomessa todella saadaan aikaiseksi, ehkä voimme jonain päivänä liittää sanan ”hyvinvointi” sanan ”valtio” etuliitteeksi.

Lopuksi kiitän lukijaa tekstini lukemisesta ja siirrän pallon sinulle. Millaisessa Suomessa ja maailmassa sinä tahdot elää? Millaisten asioiden puolesta sinun kynäsi savuaa? Mitä asioita sinä haluat elämääsi tänä päivänä ja mitkä arvot ovat elämäsi valintojen takana? Kehotan lukijaa pohtimaan näitä, ei minun takiani, vaan sinun takiasi. Sinun Suomesi takia. Ja lopulta -meidän kaikkien Suomen takia.

Yhteydenotot kannattaa vaikka hävettäisi

Tuossa taannoin laitoin Popedan keikasta Turussa idean nuortenideat.fi-sivustolle ja sain kommentin, jossa kehoitettiin olemaan yhteydessä itse bändiin, bändin omilla sivuilla. Vaikka itse olekin hieman rääväsuu ja sosiaalinen pulu tuttavien keskuudessa, mutta onkin täysin eriasia, että mun pitäisi laittaa jollekin bändille viestiä. Se jos jokin saa oloni täysin tukalaksi. Kyllä vain, kaikki mahdolliset fiilikset iskee ilmaan; hävettää, nolottaa, en kehtaa tms. No kuitenkin, otin itseäni niskasta kiinni sillä verukkeella, että jos tosiaan haluan joskus päästä Popedan keikalle niin pakkohan se on! Ja hyvä niin, sillä sain laitettua viestiä eteenpäin johon sainkin seuraavana päivänä vastauksen jossa jälleen pyydettiin olemaan muualle yhteydessä. Keikkamyyjä tai keikkapaikka. Mitään mutisematta laitoin keikkamyyjälle meiliä ja esitin samaisen toiveen hänelle, tosin ilman mitään lisä infoja. Hänkin vastasi minulle nopeasti takaisin johon itse vastasin 4 päivää myöhemmin ja selvensin hieman ko. toivettani jonka titenkin myönsin omaksi mokakseni.

Tuossa hetki sitten ihmettelin, että mitähän ihmettä ko. keikkamyyjä jälleen laittaa meiliä mulle päin ja omaksi ilokseni meilissä lukikin " Popeda on tulossa marraskuun lopussa Turkuun. Keikka julkistetaan tässä lähiaikoina ". ( Kyseisen keikkamyyjän nimeä en halua tähän kirjoittaa vaikkakin se ei varmastikaan ole mikään salaisuus.)
Kummasti suupielet nousivat kohti taivaita, tai oikeastaan kohti kattoa, tuon lauseen luettua. Onhan mulla kuitenkin mahdollisuus päästä Popedan keikalle, vaikken nyt kesällä pääsekään; marraskuussa sitten!

Ja kyllä voin myöntää sen häpeän määrän, mikä mulle iski, kun vastasin tälle keikkamyyjälle ihan vain oman mokan takia. Mutta se meili kuitenkin kannatti laittaa vaikka hävetti suunnattomasti.
Tiedän jo nyt, että tulen keikalla olemaan nuorimmasta päästä keikalla olija; huhujen mukaan kun Popeda on keski-ikäisten suosiossa. Mutta miksei nuorten aikuistenkin keskuudessa? Tiedän olevani kaveriporukastani harvinaisuus muusiikkimakuni puolesta, sillä harva edes tykkää Popedasta.

Mutta kuitenkin, olen ylpeä itsestäni ja siitä, että sain laitettua alunalkaenkin meiliä menemään ja näin ollen Turkukin saa Popedan keikalle.

-Frankie

Kun politiikka ja puolueet herättävät vain suuren kysymysmerkin

Tule Turun Tyttöjen Talon
PUOLUEILTAAN
ke 18.3. klo 16.30–18.30!

Tyttöjen Talolle saapuu edustajia viidestä eri puolueesta:
Anna Sirkiä (Keskusta)
Saara Ilvessalo (Vihreät)
Nelli Baran (Sosialidemokraatit)
Kike Elomaa (Perussuomalaiset)
Li Andersson (Vasemmistoliitto)

Puolueiden edustajat kertovat Tyttöjen Talon kävijöille oman puolueensa taustasta, arvomaailmasta, asioista joita puolue ajaa ja mitä puolue on konkreettisesti viimevuosina saavuttanut.

Puolueiden puheenvuoron pituus on 10 minuuttia/puolue. Sen jälkeen kaikilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä poliitikoille. Voimme miettiä yhdessä kysymyksiä jo etukäteen maanantaina ja tiistaina. Lisäksi Turun Tyttöjen Talo esittää kysymyksiä liittyen nuorisotyöhön ja sukupuolisensitiivisyyteen, mikäli aikaa jää. Keskustelulle on aikaa tunnin verran.

- Suomessa järjestetään eduskuntavaalit 19.4.2015. Tyttöjen Talon Puolueillasta voit sinäkin saada vinkkejä ja apua äänestämiseen.
- Lisätietoa vaaleista löydät linkistä: www.eduskuntavaalit-2015.fi.
- Lisäksi voit tehdä Allianssin nuorille suunnatun vaalikoneen osoitteessa http://nuortenvaalikone.fi löytääksesi oman ehdokkaasi!

Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan!

Pikavippejä vai äidiltä lainaamista?

Rahan kanssa painiminen pohjamudissa tuntuu olevan jonkin sortin tabu; harva uskaltaa ääneen sanoa tarvitsevansa apua.

Helpompihan se on olla sanomatta mitään ja pyöritellä asioita päässään kunnes huomaa olevansa joko pikaivippi kierteessä tai täysin ahdistunut. Huomaat laskevasi 5 senttisiä jotta saisit edes sen maidon tai paketin leipää.

Ja mikä sen helpompaa stressaantuneessa tilassa kuin ottaa se pikavippi? Melkein joka tuutista tulee mainoksia eri pikavippi firmoista, harva edes on oikeasti perehtynyt niihin. Todellisuudessahan maksat vipin takaisin kaksinkertaisena, ellet jopa kolminkertaisena! Eihän sitä tule ajatelleeksi rahan puuttessa, kuinka paljon oikeasti joudut maksamaan takaisin. Sehän on vain helppoa rahaa, ehkä liiankin helppoa karuin seurauksin.

Itse puhun nyt vain kokemuksesta, vippejä otettu kun rahat eivät riittäneetkään perus elämiseen. Otetaan pikavippi niin saadaan kaikki tärkeimmät alta pois, otetaan toinen jotta saadaan maksettua vippi pois ja kolmas jne. Jossain kohtaa sitä vain havahtui ettei tää näin voi jatkua, pikavippi kierrehän siitä olisi alkanut ilman apua.

Tänä päivänä ei niitä vippejä ole maksamatta kuin yhtä vähän isompaa. Tuolla isommalla vipillä maksoin kaksi muuta vippiä pois ja tätä isompaa vippiä maksellaan joka toinen kuukausi pois tietyn summan verran. Toki jos on rahaa niin enemmänkin voi maksaa heille takaisin. Tästä ollen rahatilanne onkin mikä on, sitä lasketaan todella tarkkaan kuinka paljon rahaa jää pakollisten menojen jälkeen- vuokra ja laskut- jonka jälkeen vasta mietitään mitä sieltä kaupasta ostetaan, vai ostetaanko mitään? No pakkohan sieltä on ostaa eläimille ruokaa. Oli se raha tilanne mikä tahansa niin kertaakaan en ole eläinten hyvinvoinnista tinkinyt. Mieluummin sitä sitten itse syö vähemmän, jättää yhden askin ostamatta tai sen yhden suklaapatukan sinne karkki hyllyyn. Ihan kuin se nyt maata kaataisi jos yhden patukan syö kerran kaksi vuodessa. Mutta jos mulla on vaakalaudalla tämä suklaapatukka ja eläinten ruoka, ei sitä edes tarvitse miettiä kumpi sinne kaupan hyllylle jää. Omista tarpeistaan ja menoistaan voi aina tinkiä, mutta ei koskaan lemmikin tai lapsen tarpeista.

Mutta joo sitten päästäänkin siihen, että lainaisiko äidiltä rahaa sen verran, että saa edes laskunsa maksettua? Vai sortuisiko helpompaa vaihtoehtoon?
Äidiltäni tiedän saavan epämiellyttävän vastauksen, koska kyllä hän on ylpeä lapsestaan, että menee rahallisesti hyvin. Tottakai sitä harmittaa saadessaan tesktiviesti taikka se puhelu, että tarvitsenkin rahaa. Tiedän saavani saarnan ja muutamia valittuja sanoja. Sitä kun alkaa punnitsemaan vippien kanssa; kumman sitä mieluummin todellisuudessa hauaa? Pahimmassa tapauksessa luottotietojen menettämisen vai sen saarnan mikä tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Mitä luulette kumman valitsen?

Itse tiedän kumman valitsen, mutta saatte jokainen veikata ja miettiä mitä itse tekisitte tässä tilanteessa.

Kyllähän tässä pärjää, kun ei valita turhasta, onneksi itselläni on yksi hyvä ystävä johon voin aina turvautua. Hänen luokseen voin aina mennä ihan vain syömään jos niin kriittiseksi nämä asiat tästä menevät. Hän ei onneksi saarnaa mulle, antaa vain vinkkejä ja neuvoo parhaansa mukaan. Hän kuitenkin tietää, että äitini hoitaa saarnaamisen.

Suhteellisen isoja asioita sitä nuoren aikuisen loppupeleissä tarvitseekin miettiä. Millä tulla toimeen kuukauden ajan, että saa seuraavan kerran rahaa?

Avun pyytäminenkin tuppaa vähitellen olemaan niin äärettömän vaikeaa, mutta silti sitä aina huomaa pyytävänsä sitä apua. Työttömän arki kun ei ole mitään herkkua, niinkuin varmasti moni kotona asuva luulee. (Ei, ei kaikki luule, mutta niitäkin ihmisiä on jotka luulevat)  Saa vain olla ja ihmetellä, mutta mitä sitten kun sulla onkin täysin omilla harteilla kaikki menot? Vuokran maksu, laskut, ruoka, jos on lemmikkejä niiden tarpeet tai jos on lapsi- hänen tarpeet. Mitä jos haluatkin lähtä elokuviin ja sun pitää itse maksaa lippu ja jos halajat herkkuja elokuvan ajaksi; menetkö suin päin elokuviin ajattelematta onko sulla edes varaa mennä sitä elokuvaa katsomaan? Pyydätkö sen jälkeen vanhemmiltasi rahaa vai meinaatko itse selvitä rahatilanteestasi? Kaikkien vanhemmat kun eivät vain yksinkertaisesti anna sitä rahaa, vain ne sanat "kyllä sun pitää itse pärjätä sillä mitä sulla on, olisit miettinyt kaksi kertaa menetkö sinne elokuviin vai et".
 
Itse olen joutunut luopumaan kaikesta tuosta kivasta ajat sitten. Kun sitä rahaa ei ole ylimääräistä niin sitä ei ole. Sillä on elettävä mitä on ja tingittävä mahdollisimman paljosta jos vain pystyy.

Noin muuten tässä on kaikki tosi fine, aurinkoki tuppaa lämmittävän muakvasti ja sillee. Kesää odotellessa =)

-Frankie

Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää 8.3.!!

#MAKEITHAPPEN on tänä vuonna Kansainvälisen naistenpäivän teema. Samoissa tunnelmissa ollaan Tyttöjen Talon kevättäkin kuljettu, Sanoista Teoiksi -teemalla!
Yllä olevassa kuvassa ihastuttavien tyttöjen ja naisten itselleen asettamia tavoitteita, isoja ja pieniä. On tärkeää osata ottaa rennosti, nauttia ja antaa itselleen aikaa, mutta välillä on hyvä myös tarttua toimeen - edes vähän kokeilla ja uskaltaa. Make it happen!

Aihetunnisteella #makeithappen löydät muun muassa Instagramista muidenkin naisten tavoitteita ympäri maailman! Tässä videossa on esitelty kyseinen #makeithappen-kampanja. 
Kansainvälisen naistenpäivän verkkosivuilta www.internationalwomensday.com löydät paljon muutakin mielenkiintoista tietoa naistenpäivään ja naisten asemaan liittyen.


Myös tänne Tyttöjen Talon blogiin otetaan mielellään vastaan kirjoituksia ja kuvia naiseuteen ja Make it happen! -teemaan liittyen. Millaisia tavoitteita sinulla on elämässäsi? Jos sinulla ei ole omia, tämän blogin kirjautumistunnuksia, voit lähettää tekstisi ja kuvasi myös osoitteeseen info@mimmi.fi. Jutut julkaistaan täällä blogissamme antamallasi nimimerkillä.

Kenellä on oikeus syntyä?

Olen nyt lukenut paljon siitä, kuinka monille on ensimmäisenä ehdotettu lapsestaan luopumista, kun on rakenneultrassa todettu poikkeamia.

Miksi ?

Onhan se päivänselvää, että sen vuoksi ei kovin moni odottava äiti halua luopua jo siinä vaiheessa rakkaaksi tulleesta masussa kehittyvästään pienestä ihmeestä. Itse en siihen ainakaan suostuisi. Minun mielestäni kaikilla lapsilla on oikeus syntyä.

Oli lapsi sitten tumma tai vaalea, terve tai ei niin kovin terve.

Uskon, että jokainen vanhempi haluaa tutustua omaan lapseensa. Oli lapsen elinikä sitten 

Tunti, 

Viikko, 

Kuukausi, 

Vuosi, 

Yksi vuosikymmen

Taikka 

Yksi vuosisata

Oma lapsi on silti se kaikista rakkain aarre, joka elää sydämessä ikuisesti, vaikka lapsi ei olisikaan terve.

Itse ainakin rakastan omaa lastani eniten koko maailmassa ja rakastaisin varmasti ihan yhtä paljon, vaikka hän ei olisikaan terve. Hän on jokatapauksessa minun suurin rakkauteni, joka menee elämässäni kaiken muun edelle.

Kenellä siis on oikeus syntyä ?

Minun mielestäni ihan jokaisella lapsella.

~Kaunis pieni ihminen.
   Sä olet ainutlaatuinen.
   Mitä vastaan tuleekaan,
   toista sua ei milloinkaan.~

-Erkku

Kaksi viikkoa takana ja neljä tuskaista viikkoa vielä edessä

Aloitin uravalmennuksen noin pari viikkoa sitten maanantaina, 19.1 tarkalleen ottaen. Aloitin ko. kurssin/valmennuksen täydellä innolla ja ennen kaikkea täysin vapaaehtoisesti. Mua ei ole pakotettu kyseiseen valmennukseen, mutta usko ja toivo alkaa vähitellen hiipua jonnekin hamaan kaukaisuuden pimeyteen.

Muistan, kun sain työkkäristä puhelun ja olin innoissani aloittamaan uravalmennuksen, mutta enää tuota samaista innostusta minusta ei löydy. Sain sen käsityksen uravalmennuksesta, että mennään ja tutustutaan eri aloihin ja työpaikkoihin. Todellisuudessa tämä on jotain aivan muuta kuin tutustumista; pelkkä istumista ja kuuntelua. No, musta kun ei ole siihen, että mä istun paikoillani ja kuuntelen tekemättä mitään. Pakkohan mun on siinä sitten yhteen jos toiseenkin paperiin raapustella tekstiä taikka piirroksia, että jaksan keskittyä ja kuunnella. Onneksi on kaksi kertaa ollut mukava opettaja jota jaksaa kuunnella, hänen poiketessa pääraiteilta yhden jos useammankin kerran niille sivuraitelle.

Ryhmä meillä on onneksi mukava, ikähaarukkakin on todella laaja, mutta sitä en aio tässä tekstissä kertoa, pidän täyden identiteetti suojan. Mutta kuitenkin, on ollut todella mahtavaa tutustua muutamiin ihmisiin ryhmässä, se jos jokin on tällä hetkellä ainut positiivinen asia koko tässä jutussa.

Itse lähdin uravalmennukseen sillä mielellä, että tästä voisi olla jotakin hyötyä mulle, saisin selvyyden mitä haluan tulevaisuudessa tehdä; se onkin jo selvillä, mutta mitäs sitten? Haluan päästä opiskelemaan täysin uutta alaa, mutta ei, en vain tiedä mitä. Ensi viikolla alkava aikuisten TET- jakso olisi ollut niin hyvä sauma päästä tutustumaan pintakäsittely puolelle, mutta sinne ei pääse. No minne sitten? Ei vain ole mitään käsitystä, tuntuu etten edes tiedä mitä kaikkia aloja on nykypäivänä olemassa ja mitä kaikkea voi edes opiskella. No onneksi yhden ryhmäläisen kanssa soitetaan maanantaina yhteen paikkaa josko pääsis tutustumaan yhdeksi päiväksi, mutta sitten siihen jää se kaksi päivää vielä. Mitä niinä päivinä sitten tekisi? Myöhemmin tämän kurssin aikana tulee vielä toinen kolmen päivän TET jakso pätkä.
Meitä pyydetään itsenäisesti ja aktiivisesti mennä ja tekemään ja kyselemään jne., mutta sitten kun menet ja kysyt opettajalta voitaisko tämmösellä porukalla mennä ja kysellä ja tehdä raporttia jne., tulee ensin vihreää valoa, mutta sitten tuleekin se tyrmäävä punainen valo kehiin. Eikä se siitä vihreäksi muutu, ei sitten millään. Mitä aktiivisuutta ja itsenäistä tekemistä tuo on? Ei niin mitään. Mua ei enää edes nappaa mennä tuonne, mutta pakkohan se on jos meinaa tuet saada. Jos nyt lopettaisi koko homman niin saa kk karenssin, juu ei kiitos! Taidan vain aivan lunkisti vetää tän kurssin loppuun.

Jotenkin alkaa tuntumaan jo vähitellen siltä, että tästä ei olekaan mitään hyötyä mulle. Mitä kaikkea mä oikeastaan voinkaan tehdä migreenin puitteissa? Siivous duuniakaan en oikeastaan saisi tehdä, koska olen pölyn kanssa tekemisissä kokoajan. Koko ajan sitä yrittää miettiä päänsä puhki mitä sitä oikeasti haluaisi tehdä, mikä itseäni kiinnostaa ja kaiken tämän keskellä pitäisi vielä suunnitella ja järkätä juhlat. Yritä tässä nyt sitten keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, juhlat on pakko järkätä sanoi kuka tahansa ja mitä tahansa on vain pakko. Samaten on pakko käydä tuolla uravalmennuksessa; ei kylläkään tarvitse itse ainakaan miettiä jos pää alkaa särkemään.

Mutta enköhän mä tän väkisin käy loppuun asti, toiste tsempillä samalla tsempaten toisia.

-Frankie

Mikä sai minut lopettamaan...?

Aloitetaan nyt aluksi siitä, miksi ylipäätään aloitin tupakoinnin. Olin 17 vuotias, juuri ammattikoulun aloittanut herkkä naisenalku. Kai mä halusin kuulua jotenkin porukkaan. Pelkäsin, että minua aletaan taas kiusaamaan. Sitä en todellakaan halunnut, joten pyrin olemaan sellainen, kuin muut. Se oli virhe. En voinut kuvitellakaan, että tupakointiin jäisi niin pahasti koukkuun. Se on pitkä ja vaikea tie päästä tupakasta irti. Poltin säännöllisesti ensin vuoden, jonka jälkeen yritin ensimmäisen kerran lopettamista ilman mitään nikotiinituotteita. Pidin pari kuukautta taukoa, kunnes en enää pystynyt olemaan ilman. Pitkäaikainen parisuhteeni päättyi riitaisasti ja tupakka toi hetkellistä helpotusta. Nelisen kuukautta sitä tupakointia taas kesti, kunnes taas päätin yrittää lopettamista. Sillä kertaa otin avukseni nikotiinipurkkaa. Purkan avulla kestin ehkä kuukauden, kunnes havahduin huomaamaan jälleen itseni tupakoimassa. Päätin antaa olla. Tahtoni ei vain yksinkertaisesti riittänyt lopettamaan. Yritin ammattikouluaikana vielä muutaman kerran lopettamista ilman tulosta. Ammattikoulusta päästyäni tupakoin vielä noin vuoden ajan, kunnes vain päätin, että se loppuu nyt. Tuon päätöksen jälkeen olin 10 kuukautta polttamatta, mutta sen jälkeen jokin sai minut jälleen sortumaan. En tiedä mikä se jokin oli, mutta olin jo kaikki mahdolliset keinot yrittänyt. Parempaan en pystynyt. Tammikuussa 2014 mulla alkoi järkyttävä pahoinvointi, jonka perusteella päätin tehdä raskaustestin, joka oli positiivinen. "+3" digitaalisen raskaustestin näytössä oli syy, jonka vuoksi pystyin viimein lopettamaan tupakoinnin. Helppoa se ei todellakaan ollut.

 Yritin lopettaa tupakointia siis kolmisen vuotta ilman tulosta. Ei auttanut nikotiinituotteet eikä muukaan. Kun vähiten sitä odotin, niin pystyin lopettamaan heti sen jälkeen, kun sain tietää odottavani lasta. Lopetin tupakoinnin ollessani testin mukaan kolmannella viikolla joten voisin sanoa, että ainut keino tupakoinnin lopettamiseen oli mahassani kehittyvä ihmisenalku. Ilman tuota pientä ihmettä olisin vieläkin koukussa tupakkaan. Olen siis ikuisesti kiitollinen pienelle pojalleni. Hän sai minut lopettamaan yli kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen.

-Erkku

Mikä sai minut lopettamaan tupakoinnin?

Alun perin e-pillereiden aloitus. Tai oikeastaan, ne liian isot riskit tiettyihin sairauksiin. Lääkärin puheet säikäytti ehkä hieman, sai ajattelemaan; en halua kuolla nuorena veritulppaan. Tai, että olinhan lasten parissa töissä, en haluaisi kiirehtiä ainatöiden jälkeen kotiin saadakseni sen yhden tupakan poltettua. Tai vetelehtiä aamuisin, että saisin polttaa rauhassa juuri niin paljon kuin halusin. Onnistuinkin olemaan kotona ja Turussa ollessani olemaan ilman tupakkaa, mutta isoäidin luokse matkustaessani ostin askin. Ei en voisi polttaa hänen tupakoitaan, miksen ostaisi omaa askia? Aina Turusta pois lähtiessäni poltin ja ehkä jopa enemmän kuin mitä normaalisti olisin polttanut, en tiedä johtuiko se siitä että olin kieltänyt itseäni polttamasta kotona ollessani vai johtuiko se siitä himosta.

Olin ainakin kuukauden (kotona ollessani) polttamatta, mutta sitten retkahdin uudestaan polttamaan kun näin kaverini polttavan. Aluksi vain pummin tupakan silloin tällöin, sitten jämiä jokaisesta hänen polttamastaan ja loppujen lopuksi huomasin polttavani jälleen kerran joka päivä. Myös kotona. Jossain vaiheessa kaverini ilmaisi mielipiteensä asiaan, minkä jokainen varmastikin jollakin tasolla voi jo arvata. Kyllä, hän ei tietenkään pitänyt, että alotin uudelleen polttamaan kun olin jo melkein lopettanut kerran. Helppoahan se ei ole.
Muistan sopineeni hänen kanssaan ties mitä, että voisin polttaa, todellisuudessa onnistuin vain valehtelemaan itselleni ja saamaan toisen pettyneeksi. Oli todella vaikeaa päästä kaverin kanssa yhteisymmärrykseen tupakoinnin lopettamisesta, mutta kyllähän sekin lopulta löytyi. Ensin lyötiin vetoa tietystä summasta, sitten pyysin häntä olemaan tiukempi mikä kylläkin johti muutamiin sanaharkkoihin. Omaan suuttumukseen ja hänen selittelyihin ja omiin anteeksi pyyntöihin.

Muistan kun kaverini kerran ehdotti mulle sähkötupakkaa ja suistuin kokeilemaan. Kokeilin aluksi hänen sähkötupakalla, mutta sen hajotessa tilasin itselleni oman, täysin tuliterän sähkötupakan. Aluksi poltin koko ajan mikä myös tarkoitti sitä, että piti olla vähän väliä lataamassa sen akkua; eihän niissäkään ne akut loputtomiin kestä.

Myös tässä kohdassa, niinkuin aina, alku on hankalaa. Vedin herneitä, ellen jopa vesimeloneita nenääni kun kaverini poltti melkein vähän väliä, tai siltä se ainakin tuntui. Olin koko ajan sanomassa hänelle, voimasanojen kera, että onko hänen pakko polttaa sisällä tai ihan koko ajan tms. Jos en nyt aivan väärin muista niin tuota jatkui viikon kaksi. Itse toki en ole huomannut milloin lopetin kaverille valittamisen hänen tupakoinnistaan, se kun on kuitenkin hänen asiansa milloin polttaa ja missä polttaa. Ei se mulle kuulu. Mutta tajusi  sen vasta tässä viimeisen kuukauden sisällä etten ole valittanut hänelle vähään aikaan. Siitä jos jostain olen ylpeä itsestäni.

Nyt olen ollut ainakin kuukauden ILMAN tavallista tupakkaa ja poltellut sähkötupakkaa. Sähkötupakkaa polttelin tietenkin alussa aivan tajuttoman paljon, mutta tänä päivänä poltan sitä aika vähän. Yleensä vain silloin kun kaverini polttaa, en toki jokaisella kerralla kun hän polttaa. Kotona ollessani menee omasta mielestäni äärimmäisen vähän, keskustassa menee sitäkin vähemmän. Jotenkin hävettää polttaa sähkötupakkaa keskustassa joten se myöskin vaikuttaa siihen ettei siellä keskustassakaan tule pahemmin poltettua. Ja mikä vielä parasta, keskustassa ei ole mitään sisätiloja joissa saisi edes polttaa sisällä. Ainoaksi paikaksi siis jää oma koti ja jos kaverit antavat polttaa sisällä.

Teen jopa niin, että kun olen hiisannut tuota sähkötupakkaa vien sen toiseen huoneeseen missä juuri sillä hetkellä satun omemaan. Eli jos olen olohuoneessa vien sähkötupakan keittiöön mikä myös vähentää sen polttamista.

Tällä hetkellä siis olen lopettanut tavallisen tupakan hiisaamisen sähkötupakan avullamja seuraava etappi onkin "päästä eroon" sähkötupakasta. Sekin tosin maistuu äärettömän pahalta, mutta hyvä sitä on mukana kuljettaa ettei tule otettua tavallista tupakkaa huuleen. Omalla hassulla tavalla miellän lopettaneeni tupakan polton kokonaan. Ja siitä olen todella ylpeä, etten polta tavallista tupakkaa ollenkaan.
Joku voisi sanoa, että mä vain siirrän tupakoinnin lopettamista, koska saan nikotiinia myös sähkötupakasta. Voi pull sanon minä, omasta mielestäni teen tämän vain helpommaksi itselleni ja kanssa olijoilleni.

Eli voisin sanoa, että e-pillereiden aloitus sekä kaverin järki puhe sai mut lopettamaan tupakoinnin.

-Frankie

Mitä SINÄ olet ilman tupakkaa?

Valtakunnallinen Without syöpäkääryle –kampanja haluaa tukea nuoria tupakan ja nuuskan käytön lopettamisessa. Tutustu kampanjan kotisivuihin www.withoutsyopakaaryle.fi ja osallistu kantaaottavaan valokuvauskilpailuun, josta voit voittaa muotikuvaukset!

Myös tänne Turun Tyttöjen Talon blogiin voi lähettää aiheeseen liittyviä kantaaottavia tekstejä, kuvia, videoita tai piirustuksia. Tämä on hyvä kanava kertoa muille nuorille esimerkiksi Mikä sai sinut lopettamaan tupakanpolton tai Miksi et koskaan aloittanut polttamaan? Tekstit, kuvat, videot tai piirustukset voi lähettää julkaistavaksi osoitteeseen info@mimmi.fi tai suoraan blogiimme, jos sinulla on tunnukset.

Tässä kampanjan ajatuksia tupakoimattomuuden hyödyistä: 

BEAUTIFUL
Olen kaunis ilman tupakkaa

Raikkaus on kaunista. Ihon kunto heijastaa usein muuta terveyttäsi, joten terveellisen
ravitsemuksen, riittävän unen, liikunnan ja puhtauden lisäksi myös tupakoimattomuus on
tärkeä osa ihon hyvinvointia.
Tupakoimattomuus palkitsee nyt ja myöhemmin. Tupakointi lisää ja pahentaa aknea sekä
tekee kasvot elottoman näköisiksi. Se myös heikentää hiusten kuntoa ja saa kynnet ja
hampaat kellastumaan.

COOL
Olen Cool ilman tupakkaa

Suurin osa nuorista ei tupakoi, eikä se heidän mielestään ole muodikasta. Coolia on sen
sijaan pitää huolta itsestään.
Tupakkatuotteiden käytöstä yritetään luoda itsenäisyyteen, viehättävyyteen ja
menestykseen liittyviä mielikuvia. Tyttöjä houkutellaan tupakoimaan suunnittelemalla heitä
viehättäviä tupakkatuotteita kuten ohutsavukkeita ja kauniita, huulipunapaketteja
muistuttavia askeja. Tosielämässä kauneus ja menestys eivät kulje käsi kädessä tupakan
kanssa.

PERFECT
Olen täydellinen ilman tupakkaa

Elämä ei ole täydellistä ja arjen tasapainoa horjuttavat usein stressi ja kiire. Tupakointi
vain lisää stressiä ja pahaa oloa.
Tupakkaan nopeasti kehittyvä riippuvuus vaikuttaa niin, että tupakoitsijan on saatava
nikotiinia tasaisin välein. Tupakoitsija luulee lievittävänsä tupakalla stressiä, kun hän
lievittääkin ainoastaan nikotiinista johtuvia vieroitusoireita. Terveellisillä elämäntavoilla on
helpompi lisätä hyvää oloa ja mieltä.

SWEET
Olen makea ilman tupakkaa

Hyvä ruoka on raikasta, maukasta ja terveellistä. Ruoasta nauttiminen on jokapäiväinen
arjen ilo, joka tuo hyvää oloa. Tupakka pilaa tämän nautinnon heikentämällä maku- ja
hajuaistia.
Elämä maistuu ja tuoksuu paremmalle ilman tupakkaa. Jaksat hyvin ja kroppakin pysyy
kunnossa, kun syöt hyvin ja liikut monipuolisesti. Tupakoitsijan on todettu myös keräävän
todennäköisemmin ylimääräisiä vararenkaita vyötärölle kuin tupakoimattoman. Hyvä ruoka
ja liikunta maistuvat makealta myös yhdessä ystävän kanssa.

BRAVE
Olen rohkea ilman tupakkaa

Rohkeutta on se, että pystyy tekemään omia päätöksiä ja seisomaan omien ajatustensa
takana. Rohkeutta on olla oma itsensä ja tehdä itselleen tärkeitä asioita.
Joskus sosiaalinen paine saa tekemään asioita, joita ei oikeastaan haluaisi. Tupakasta
kieltäytyminen on osoitus uskalluksesta tehdä valintoja. Myös tupakoinnin lopettaminen on
rohkea valinta, josta voi olla ylpeä. Tsemppaa myös kavereitasi heille itselleen tärkeissä
asioissa.

Tyttö

Tytöt on arkoja, iloisia, rohkeita, jotkut jopa suorasanaisia. Jokainen on kuitenkin erilainen ja siksi tärkeä. Jokaisen tytön pitäis saada olla oma itsensä.

Moni tyttö esittää jotain mitä ei oikeasti ole. Mutta se ei kannata, koska minusta  jokaisella tytöllä on oikeus olla juuri sellainen kuin on. 

Itse esitän joskus jotain muuta kuin olen. Jotkut tytöt on arkoja puhumaan vaikka ihastukseleen, mut joku voi olla taas tosi rohkea siinä.

Jokainen tyttö käsittelee myös asioita eri tavalla. Mutta jokaisen tytön pitäis silti ymmärtää, että on tärkeä omana itsenään, ja hänet hyväksytään ainakin  turvapaikkassa sellaisena kuin hän on.

Voin olla tuvapaikkassa oma itseni. Siellä koen itse et voin olla oma itseni. Se on paikka, jos jokainen voi olla oma itsenä eikä muut hauku tai pilkkaa. Vaikka olisit ujo,hiljainen, rohkea tai vaikka puhelias, niin  täällä voit olla oma itsesi.

Tytöt ovat hyviä kuuntelemaan, luottettavia ja hyviä ystäviä. Heille ystävät  ovat osana elämää, joille voi sanoa rakastan sua.

p.s. Tuvapaikka on yks mun teksteistä, joka kuvaa tiettyä paikkaan, jossa on hyvä olla :)

Miksi tai mihin tehtävään palkkaisit nuoren?

Mahdollisuuksien Tori järjestettiin Vanhalla Suurtorilla 21.9. teemalla nuoret ja työ. Turun Tyttöjen Talon pisteessä kysyimme miksi tai mihin tehtävään palkkaisit nuoren. Vastaamassa kävi sekä nuoria että vähän vanhempia aiheesta kiinnostuneita ja alle olemme keränneet päivän aikana heränneitä ajatuksia.

"Avuksi ikäihmisille."

"Yhteisymmärrys ja vilpitön kinnostus työtehtäviä kohti."

"Mun mielestäni yleensä nuoret ovat paljon ahkerampia ja tekevät työtänsä paljon huolellisemmin kuin ihmiset, jotka ovat olleet samassa paikassa 20-30 vuotta. Eli jo sen takia palkkaisin nuoren."

"Vastuunotto, motivaatio."

"Hyvät opetukset ja hyvät harrastukset."

"Koulutus tai työkokemus. Henkilökemia. Aina pitää antaa mahdollisuus."

"Nuoret ovat mukaantuvia."

"Nuoren into ja motivaatio, halu oppia."

" Että saisivat työkokemusta."

"Hyvä asenne."

"Jos olisi rahaa voisin palkata nuoren töihin."

"Tarve nuorentaa työyhteisöä ja uusintaa koulutusta."

"Jos olis vaan rahaa!"

"Olen itsekin nuori, ja nuorilta tulee hyviä uusia ideoita!"

"Miksi ei palkata nuoria? Anna mahdollisuus varsinkin jos innostus. Ei pakoteta."

Mielipidekirjoitus Vimmasta

Vimma on monipuolinen harrastepaikka ja viihtyisä paikka myös vain viettää aikaa. Vimma järjestää nuorille erilaisia kädentaitopajoja sekä kursseja kuten radiokursseja ja teatterikursseja. Vimman henkilökunta on hyvin ystävällistä ja rentoa, joka lisää Vimman viihtyvyyttä. Vimman Cafe on myös hyvin viihtyisä, tykkään käydä siellä silloin tällöin. Olen melkeinpä "Vimmalapsi". :D

Vimmassa on aina perjantaisin yökahvila alle 18-vuotiaille. Siellä meininki on rentoa ja hauskaa. Yökahvilassa pidetään joskus pieniä kisoja ja vietetään hauskaa perjantai-iltaa.

Tietoa lemmikkikanista

Haluan kertoa teille lukijoille perusfaktoja lemmikkikaniinista. Osat, jotka on merkattu heittomerkeillä ja kursivoitu ovat wikibediasta napattuja.

Ensinnäkin kani on arka eläin luonnostaan, joten se tarvitsee todella paljon rauhallista käsittelyä, jotta siitä tulee käsikesy.

Kanit ovat seuraeläimiä, joten ne pitävät lajitoveriensa seurasta, jonka vuoksi suositellaan, että ostaisi vähintään kaksi kania samanaikaisesti. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu, niin on todella suositeltavaa viettää paljon aikaa kanin seurassa.

"Keskenään parhaiten toimeen tulevat leikattu uros ja naaras, parhaiten samasta poikueesta hankitut. Naaraan kanssa voidaan pitää myös toista naarasta. Kaksi urosta tappelevat keskenään, jopa siihen saakka että toinen menettää henkensä."

"Rauhallisia kaneja pidetään usein yhdessä myös marsujen kanssa, mikä voi olla hyvinkin suuri erehdys ja kyseisellä teolla voi olla varsinkin marsulle erittäin kohtalokkaat seuraukset. Kanin voimakkaiden takajalkojen potku voi olla marsulle vaaraksi"

Kani on kasvissyöjä, mutta harva yksilö syö myös lihaa. Heinä on kanin pääravintoa. Se sisältää runsaasti kuitua, joka pitää kanin suoliston toimivana ja terveenä sekä hampaat kunnossa. Joten ihminen, joka on allerginen heinän siitepölylle ei ole sopiva kaninomistaja. 

Kanilla on myös jatkuvasti oltava tarjolla raikasta vettä joko juomakupista tai tarkoitusta varten valmistetusta juomapullosta. 

Kanit pitävät paljon tuoreruoasta, ja sopivia ovat esimerkiksi porkkana, salaatti, piharatamo, voikukka, mustikanvarvut, omena, päärynä ja puiden lehdet sekä tuoreruokana voikukanlehdet, jotka tosin on paras pestä mikrobien takia. Hampaiden huollon vuoksi kanilla tulee olla myös saatavilla kovaa pureskeltavaa. Tähän tarkoitukseen käyvät hyvin puhtaat ja tuoreet puunoksat (esimerkiksi paju ja omenapuu), näkkileipä tai erittäin kovaksi kuivattu ruisleipä. Leivässä ei kuitenkaan saa olla runsaasti suolaa ja leipää täytyy muutenkin tarjota harkiten, sillä hiiva saattaa alkaa käydä kanin vatsassa josta seurauksena on vatsaongelmia.

"Suositeltavat määrät kaikkia näitä ovat:

Kuituja: 20-28%(min. 18%)(Crude fibre)

Proteiineja: 12-14% (Crude proteins)

Rasvaa: 1-2% (Crude fat)

Kalsiumia: max 1% (Calsium)"

"Monet kasvattajat suosittelevat kanille annettavan siemenseoksen sijaan täysrehupellettiä. Mikäli siemenseos on suunniteltu kaneja varten, voidaan myös sitä käyttää ruokana. Alle puolivuotiaalle kanille pellettiä/siemenseosta voidaan antaa hieman vähemmän kuin täysikasvuiselle kanille. Sitä vanhemmille kaneille pellettiä/siemenseosta annetaan kanin koon mukainen annos päivässä. Määrä riippuu kanirotujen ihannepainoista, kääpiöroduille vähemmän kun taas jättiroduille enemmän. Pelletistä kani saa kaikki tarvitsemansa hiven- ja kivennäisaineet sekä vitamiinit."

"Kanit pitävät myös hedelmistä. Herkkuina kanille voi antaa esimerkiksi kuivattuja banaanilastuja tai rusinoita. Kanille ei saisi antaa sitrushedelmiä tai sipulikasveja. Kaali ja puna-apila aiheuttavat kaasua suolistoon, ja koska kani ei piere eikä röyhtäile, ilma ei poistu kuten esimerkiksi ihmisellä. Myös salaattia pitää antaa harkiten, sillä se saattaa suurissa määrin aiheuttaa esim. masennusta. Myrkyttömiä luonnonantimia, kuten varpuja, voikukkaa, ruohoa ja vesikrassia voi pakastaa tai kuivattaa talveksi, jolloin kanin ravinto pysyy talvellakin hyvin monipuolisena. Muistathan kuitenkin, että tienvarret ja vastaavanlaiset eivät ole sopivia paikkoja tuoreruuan keräämiseen."

"Kania voi kylvettää jos se on rauhallinen mutta pitää muistaa että korvia ei saa kastella! Parhaiten pesuaineeksi sopii LV herkkäihoisten vartalosaippua tai shampoo."

"Kanin häkin on oltava riittävän suuri: minimikoko kääpiörotuiselle, paljon häkin ulkopuolella liikkuvalle kanille on 50 * 100 cm." 

Kanin on myös saatava riittävästi liikuntaa päivittäin.

"Yleisen suosituksen mukaan kaneja tulisi pitää vapaana mahdollisimman paljon, jotta ne voisivat toteuttaa luonnollista käyttäytymistään. Kanin häkki sijoitetaan rauhalliseen paikkaan. Vedon takia häkkiä ei suositella sijoitettavaksi lattialle, mutta se on silti useimmiten paras ratkaisu: kun kanin häkki on lattialla, kani on helppo päästää vapaaksi ja se voi mennä takaisin häkkiinsä milloin tahtoo. Harvassa talossa vetää niin kovasti, että siihen tottunut kani vilustuisi."

Häkkin perustarvikkeita ovat ainakin ruokakuppi ja juomapullo. Ruokakuppi on hyvä sijoittaa niin, ettei kani saa sitä kaadettua. Vesi on suositeltavaa vaihtaa päivittäin.  

"Sisäsiistille kanille voi laittaa häkin pohjalle lyhytnukkaisen kynnys -tai eteismatonpalasen, kun taas sotkevalle kanille kuohkeaa hyvälaatuista kutterinpurua tai haapahaketta." Itse käytän puupohjaista kissanhiekkaa

"Kania nostetaan tukemalla toisella kädellä takaruumista ja toisella rintakehää. Kania ei pidä koskaan nostaa pelkästä niskanahasta, eikä missään nimessä korvista, sillä ne eivät kestä kanin painoa. Kani potkii takajaloillaan hyvinkin voimakkaasti, eikä siksi sovellu pienten lasten kanniskeltavaksi."

"Kanin kynnet ja hampaat kasvavat nopeasti. Kynsiä tulee leikata parin viikon välein. Kynnen sisällä on verisuoni johon asti ei saa leikata. Rauhallisuus onkin tässä asiassa tärkeää. Eläinlääkäri auttaa kynsien leikkuussa, mikäli tarvitset apua. Myös eläinkaupat leikkaavat yleensä kanien kynsiä."

"Hampaat kasvavat jatkuvasti, ja kanilla onkin oltava riittävästi nakerreltavaa. Jos hampaat kasvavat liian pitkiksi, kani ei pysty enää syömään normaalisti, ja se tulee viedä eläinlääkärille hampaiden lyhennykseen. Liian pitkät hampaat ilmenevät syömättömyytenä ja kuolaamisena (märkä leuka). Liian pitkäksi kasvaneet hampaat voivat johtua myös synnynnäisestä tai traumaperäisestä purentaviasta. Jos kanilla on purentavika, eivät hampaat kulu koskaan normaalisti, vaan niitä on lyhennettävä säännöllisesti. Varsinkin vanhoilla kaneilla saattaa ilmetä myös syömistä vaikeuttavia hammaspiikkejä. Hammaspiikkejä voi ilmetä myös kanilla, jolla ei ole havaittu hammasvikaa, joten jos kani lopettaa yhtäkkiä syömisen, voi syy olla suussa. Kanin hampaat kannattaa tarkistaa säännöllisesti, koska purentavikakin voi tulla vasta vanhemmalla iällä esimerkiksi törmäyksen seurauksena."

"Niin luppakorvaisten kuin pystykorvaistenkin kanien korvat suositellaan puhdistettavaksi tai ainakin tarkastettavaksi säännöllisesti, sillä niihin voi kerääntyä vaikkua. Korvaan ei kuitenkaan saa työntää vanupuikkoja vaan pikkurilli, johon on kääritty talous- tai vessapaperia ympärille."

"Kuume ja suolitukos ovat kanille hengenvaarallisia tauteja. Suolitukos ilmenee vatsan turpoamisena ja papanoinnin ja mahdollisesti syömisen lopettamisena. Ennaltaehkäisyssä tärkeää on hyvälaatuinen, kuiva heinä. Lisäksi kanille voi antaa noin kerran kuukaudessa tölkkiananaksesta ruiskulla ananasmehua, jonka bromeliinientsyymi pehmentää suolistossa olevaa massaa ja auttaa ummetukseen. Tässä täytyy kuitenkin olla varovainen ja noudattaa kanin omia ehtoja. Suolitukoksen ilmetessä tulee toimia nopeasti, sillä se on erittäin tappava. Apteekista saa parafiiniöljyä, jota tulee kuitenkin annostella eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Terveelle kanille sitä ei tule antaa, sillä se estää vitamiinien imeytymistä."

"Kanista ei lähde paljoa karvaa, mutta sen totuttamista turkin harjaamiseen suositellaan. karvanlähtöaikaan kani nuolee itseään, ja jos se saa liikaa karvaa vatsaansa, tämä voi haitata suoliston toimintaa. Pitkäkarvaisen kanin turkki voi takkuuntua, ja sen takia sitä pitää kammata säännöllisesti, ettei se missään nimessä pääse takkuuntumaan. Angoran turkkia pitää keriä noin kolmen kuukauden välein, koska se kasvaa jatkuvasti. Myös kanien tassunpohjien karvat kannattaa kammata, sillä ne voivat huopaantua ja kerätä likaa ja taudinaiheuttajia ihon ja huopaantuneen karvan väliin, jolloin vaarana on muun muassa tassunpohjatulehdus."

"Kania voi myös ulkoiluttaa lauhkealla säällä. Suorassa auringonpaisteessa kani ei viihdy. Yleensä suositellaan kanin pitämistä valjaissa tai sille rakennetussa vahvassa ulkohäkissä. Häkin on syytä olla korkeaseinäinen, mutta se tarvitsee myös katon kanin karkaamisen ja haukkojen ja muiden petolintujen varalta. Kani voi kaivaa myös tunnelin seinämien ali, minkä voi estää maahan upotetulla kanaverkolla. Kania ei ulkoiluteta valjaissa kuin koiraa, sillä sitä ei voida vetää turvallisesti. Kani on pieni eläin, ja sen luut voivat jopa murtua, jos sitä vedetään äkkinäisesti toiseen suuntaan. Siksi kania ulkoiluttaessa on tärkeää muistaa antaa kanin mennä itse minne haluaa ja seurata sen perässä sen sijaan, että yrittäisi hihnasta kiskomalla saada kania kulkemaan kuin koira."

Mielipiteet esille!

Blogi-tiimissä mietittiin mielipidekirjoituksia ja sitä, mistä hyvä sellainen koostuu.

Tässä näette lopputuloksen:

Ryhmäläiset saivat vapaat kädet kirjoittaa mielipidetekstin itselle tärkeästä asiasta. Valmiita tekstejä pulpahtelee blogiimme lähiaikoina.

Myös SINÄ voit kirjoittaa blogiimme mielipidekirjoituksen. Jos sinulla ei ole omaa blogiprofiilia, voit lähettää tekstisi osoitteeseen veera.saila@mimmi.fi.

Jos minä saisin päättää..

Rasismin vastaisesta viikosta inspiroituneena Turun Tyttöjen Talon Avoimessa toiminnassa live-blogattiin. Jokainen halukas sai kirjoitaa ajatuksiaan ja jatkoa otsinkon lauseelle.

"Jos minä saisin päättää..."

- kaikkilla tytöillä olisi mahdollisuus koulunkäyntiin.

- tyttöjä ei silvottaisi.
Mikään uskonto, kulttuuri tai aate ei oikeuta ketään kajoamaan toisen ihmiseen ja vahingoittamaan häntä niin, että se pilaa koko elämän. Varsinkin kaikkein radikaalein tapa silpoa tyttöjen sukupuolielimet tuottaa niin pahan vamman, että myös normaali elämä on tuskaa, puhumattakaan esimerkiksi synnyttämisestä. Lisäksi likaisissa olosuhteissa huonoilla välineillä tehdyt leikkaukset aiheuttavat tulehduksia, jotka kenties johtavat kuolemaan.

- ketään ei saisi syrjiä mielipiteen perusteella

- Ketään ei saisi syrjiä sukupuolen perusteella.

- ei saa kiusata toisia ihmisiä

- ikään, ihonväriin tai muihin ulkoisiin piirteihin katsomatta, oltaisiin ystävällisiä kaikille!

-hyväksyä ihmiset omina itsenään!

-osaisimme antaa enemmän anteeksi. Silloin maailma olisi monessa suhteessa parempi.

- Kaikille pitäisi tarjota tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen henkilökohtaisista kyvyistä riippumatta, esimerkiksi oppimisvaikeudet eivät saisi vaikuttaa yksilön kouluttautumismahdollisuuksiin

-Meitä ei ikinä laitettaisi paremmuusjärjestykseen

Teemaan liittyviä yhdessä tehtyjä julisteita:

Voit kirjoittaa kommenttikentään oman vastauksesi!