Reeniä ja musiikkia

Mistähän sitä sit aloittais tän tekstin kirjoittamisen? No itseäni nyt ainakin harmittaa, kun en voikaan lisätä paria kuvaa tänne kun eivät tallennu mun muistikortille vaan puhelimen muistiin. En ole vielä tarpeeksi siis perehtynyt tuohon uuteen puhelimeeni. Kyllä mulla on uusi puhelin, Sony Xperia Z2. Eiköhän sitä tässä kerkiä siihen perehtymään jossain vaiheessa. Mutta josko nyt vaikka ihan ensiksi kirjoittais tän blogi tekstin.

Elikkäs, oon alottanu nyt lenkillä käymisen ja oon todella ylpeä itsestäni. Yksinäni en käy lenkillä vaan siinä uravalmennuksessa tutustuin muutamaan todella mukavaan ihmiseen; tämän yhden kanssa sitten käydään yhdessä aina torstaisin lenkillä. Ollaan jo tässä kuukauden verran käyty kerran viikossa lenkillä, tosin mun pitäisi käydä ainakin kolme kertaa viikossa lenkillä. Eli jos vaikka saisin toisen kerran raahattua itseni yksin lenkille, olisin vieläkin ylpeämpi itsestäni. Olen siis jo kerran ollut yksin lenkillä, koska kaverini ei ollut turussa silloin. Eikä se ole mikään syy olla menemättä lenkille. Tai itse en ainakaan pidä sitä minään syynä olla lähtemättä lenkille jos kaveri ei pääsekään. Hän toimii mulle todella hyvänä motivaattorina, joten ehkäpä siinäkin on yksi syy, että lähden myös yksinkin lenkille. Elikkäs kyllä ne kilot tästä vähitellen karisee pois ja jää jonnekin kauas menneisyyteen. Ja joo kyllä, tiedän, ettei pelkästää lenkkeily auta asiaan vaan pitänee olla myös syöminen kohillaan ja treenatakin.

Olen ainakin nyt (kerrankin) konkreettisesti tehnyt asialle jotakin, olen ostanut jumppakuminauhan ja käsipainot. Entuudestaan mullahan on 4Kg kahvakuula joten kyllähän noilla jo alkuun pääsee. Toisin sanoen tämä taitaa olla itselleni tämä muutoksen vuosi, olen aloitanut oikeasti tekemäänkin jotakin enkä vain puhu mitä aloitan tekemään jne. Eiköhän tässä kohdassa saakin olla vähän ylpeä itsestään? Jos joku sanoo, ettei tää ole vielä mitään, niin ihan sama, mä ainakin olen sitä mieltä, että saa ja täytyykin olla ylpeä itsestään.

Tästä alkaneekin mun äärimmäisen pitkä matka kohta kevyempää ja parempaa elämään. Onneksi on kaveri joka jeesii mua ja kertoilee mitä kannattanee tehdä ja mitä ei. Mitä kannattaa syödä, mitä taasen välttää jne. Iso kiitos siis tälle mun kaverilleni jos hän tosissaan jaksaa rämpiä mun kanssani tän laihduttamis operaation läpi ! Silloin mä vasta kiitollinen olenkin hänelle ja todella kiitollinen olenkin. Eihän sitä voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen sitä voikaan tuollaisessa vaiheessa ihminen olla. Auttaa toista saamaan kilot pois ja jaksaa neuvoa ja antaa vinkkejä kaikkeen mahdolliseen.

En tiedä voinko sanoa, että oon ottanu tähän reenaamiseen lisäksi musiikin vai en, mutta oon kuunnellu lähi päivinä totaalisen paljon yhden tietyn artistin musiikkia. Ja yllättävästi löytänyt lisää uusia lemppareita. Joillain tapaa pystyy samaistumaan joihinkin lyriikoihin, mutta se nyt se pääasia tässä olekaan. Mutta tosiaan, sen artistin musiikki voisi jollain tapaa toimia motivaattorina myöskin siinä missä kaverinikin.

Ja kyllä tiedän, että monia varmasti kiinnostaa mistähän bändistä mahtanee olla kyse; osa sen jo tietääkin, mutta osa taas ei. Kyseessähän on Popeda; jotain niin parasta ! Oon jotenkin aivan innoissani tuosta musiikista ja noista veisuista ku olla ja voi. Sanathan mä osaan jo ulkoa suhteellisen monesta kappaleesta, mutta minkäs teet kun vain tykkäät jostain bändistä niin väkisinkin siinä oppii laulujen sanoitukset ulkoa.

"Ja beibi on niin Y-L-P-E-E, ylpee, joo hän on
Ja beibi on niin Y-L-P-E-E, ylpee, joo joo " // Popeda - Beibi on ylpee
 
-Frankie

Step by step; kohti parempia elämäntapoja

Noin parin viimeisen kuukauden aikana olen totuttanut itseni melkeimpä väkisin syömään aamupalan. Voitteko kuvitella kuinka hirvittävältä tuo aluksi tuntui, kun et ollut tottunut syömään aamuisin mitään? Itselleni se oli todella iso haaste aloittaa päivä sillä päivän tärkeimmällä aterialla: aamupalalla. Nythän se tuntuu jo täysin normaalilta ja on yksi osa elämääni. Aamuni alkavat nykyisin aamupalalla. Pyrin siihen, että se olisi mahdollisimman proteiini ja kuitupitoinen. Vitamiineja kun ei tule tarpeeksi siitä päivittäisestä ruoasta joten nappaan yleensä vielä aamupalan yhteydessä yhden vitamiinitabletin.

Tiedän, että olisi pitänyt jo aikaa sitten aloittaa tämä aamupalan syöminen mutten vain ole saanut itseäni niskasta kiinni. Tai viitsinyt vaivautua aamuisin heräämään yhtään aikaisemmin tehdäkseni jotakin syötävää; nopeastihan se aamupala kuitenki loppupeleissä valmistuu.
Te/ne jotka ovat tottuneet syömään jo vuosia aamupalan, eivät välttämättä huomaa tai edes kiinnitä välttämättä minkäänlaista huomiota; mutta itse olen huomannut pienen-suuren eron: jaksaminen ja pirteys. Tuntuu kuin olisin pirteämpi ja jaksaisin paremmin kun on syönyt täyttävän, kuitu- ja proteiinipitoisen aamupalan. Enää ei tule naposteltua mitä sattuukaan jääkaapissa olemaan ennen kuin syö lounaan/ilallisen vai miksikä sitä sitten pitäisi kutsua. Itse en niinkään perusta noista virallisista termeistä, mutta ennen ruokaa ei tule enää naposteltua mitä tahansa; nälkä pysyy paremmin kurissa ja loitolla.

Veden juominen on vielä täysin hakusessa, mutta kovaa vauhtia pienin askelin eteenpäin.
Muutos per kuukausi, tai näin ainakin kirjoittamis hetkellä ajattelen. Tosin vähitellen muutoksia, niin ei mene koko kroppa ja elimistö sekaisin.

Maidonkin satuin tuossa jossain välissä jättämään pois mitä nyt kahviin tai teehen laitan lorauksen pari, mutta juonut sitä en ole ainakaan kuukauteen. (Rahan säästöä myös osittain.)
Muita maitotuotteita kyllä käytän melko paljon, jollei jääkaapista löydy jogurttia niin sitten rahkaa taikka juustoa. Jossakin muodossa se maito kuitenkin tulee syötyä taikka juotua. Eli en aivan kokonaan kuitenkaan ole maitoa jättänyt pois vaikka se saattaa siltä kuulostaakin. Mutta näin työttömänä ei ole oikein varaa ostelal joka kauppa reissu kolmea purkkia laktoositonta maitoa vain siksi, että saattaa iskeä tajuton "maito jano" jolloin saattaa mennä litra pari hetkessä. Ehkä hieman liikaa taisin juoda maitoa, mieluummin vähentää sen käyttöä kuin liikaa juo.

Noin muutenkin tarkoituksena olisi pyrkiä syödä monipuolisemmin, vähemmän ja useasti. Monipuolisemmin- pitäisi siis lisätä aivan törkeästi kaikkea lautaselle ja ruokailu tottumukseeni. Ei nyt välttämättä kirjaimellisesti aivan törkeästi, mutta siltä se tuntuu kun olen tottunut syömään vain sitä makaroni "mössöä" liian monta kertaa kuukaudessa. Siihen olen tyytyvänen, että olen tosiaan aloittanut syömään aamupalaa joka ikinen aamu.

Jopa niitä rehujakin tuppaa ilmestymään lautaselle aina silloin tällöin. Eli siis ihan perus kurkku ja tomaatti. Välillä innostun tekemään jopa sen salaatinkin jota sitten aina ruoan kera nautiskellaan. Kyllä, luitte aivan oikein, nautiskellaan. En ole mikään varsinainen salaatin syöjä, mutta kyllä mustakin löytyy tämä rehuja syövä puolikin. Ja onhan salaatti loppujen lopuksi hyvää, kun vain käyttää niitä kasviksia joista itse tykkää. Turhaa rahan haaskausta ja maku nautintojen pilaamista käyttämällä aineksia joista et oikeasti välitä.

Joo kuulostaahan tämä aivan täydelliseltä näin teksti muodossa, mutta todellisuudessa melko harvoin nyt lähi aikoina olen edes vilkaissutkaan kasviksiin päin. Pitäisi vain saada itseään taas vaihteeksi niskasta kiinni ja ostaa vaikka väkisin niitä kasviksiakin. Jos meinaa monipuolisesti yrittää syödä niin parempi olis vaan ostella niitä rehuja.

Ja yksi tärkeä osa puoli tässäkin kaikessa kuitenkin on; liikunta. Minnekäs on mahtanut tämän neidon liikunta jäädä? Ei, ei mitään tietoa, varmaan bussikortin uumeniin. Pitkä matkahan mulla ei olisi keskustaan ja kavereille, parin kiven heiton päässä asuvat melkein kaikki joten miksi ei kävelisi välillä keskustaan? Tosin vesisateessa tuskin kukaan vapaa ehtoisesti kävelee keskustaan ja sieltä vielä kaverin luokse jos sattuu sairastumaan yhtä herkästi kuin minä. Joo, ei kiitos tahallaan kipeeksi heittäytymistä. Mieluummin sitä sitten kulkee sill bussilla kuin tekee itsensä kipeäksi, missä ei ole mitään järkeä.

Liikuntaa pitäisi lisätä todella paljon, mutten oikein tiedä missä muodossa sen ottaisin elämääni mukaan? Laihduttaminen kun on niin kynnyksellä ja mielessä melkein koko ajan. Ehkä myös siksi olenkin aloittanut tuon monipuolisemman ruokavalion. Mutta sitä liikuuntaa pitäisi nyt vain saada mukaan tähän hässäkkään.

Jokseenkin tuntuu niin tyhmältä ja naurettavalta lähteä yksin tsempaloimaan pitkin lenkkipolkuja, mutta naurettavan tymää on ajatella edes noin. Niin moni kuitenkin lähtee yksin noille lenkkipoluille aamuisin tai iltaisin, vesi- tai lumisateessa tai auringonpaisteessa. Joten miksi mun pitäisi keksiä niitä tekosyitä lenkille lähtemisen sijaan? Tai miksi olen keksinyt/keksin tekosyitä lähes joka kerta kun lenkille lähtö tulee edes mieleeni?

Tässähän sitä on paljon kaikkea loppu vuodellekin tapahtuvaa ja tapahtunutta, yksi ehkä mieleen painuvimmista on tupakoinnin/sähkötupakoinnin lopettaminen. En ole vähään aikaan polttanut edes sähkötupakkaa, joten olen melkoisen ylpeä itsestäni sen suhteen. Niinkuin aina, niitä takapakkeja tulee ja menee. Niin myös tässä tupakoinnissakin, isoäidin luokse matkustaessa tuli poltettua, mutta sieltä palattuani en ole polttanut kuin vain sen verran että sain tupakoinnista johtuvan päänsäryn pois. Eli todella vähän kun kaveri antoi "luvan" polttaa; eihän se tykännyt yhtään että olin polttanut. Sanoi olevansa pettynyt, mutta en ihmettele; olinhan itsekin pettynyt.

Joulu saapuu kovaa vauhtia ( synttäreideni jälkeen ) ovelle ja isoäidin luokse suuntaan jälleen. Lupasin ystävälleni yrittää olla polttamatta koko tuona aikana, joten pitänee keksiä niin paljo muuta tekemistä aina niinä hetkinä kun isoäiti on tupakalla.

Tänä vuonna en aio edes tehdä mitään uudenvuoden lupauksiakaan, koska tiedän niiden rikkoutuvan melkein heti seuraavana päivänä. Jokseenkin jopa hiukan yliarvostettua noi uudenvuoden lupaukset; miksei niitä samoja asioita voisi luvata pitkin vuotta?

No, mutta kuitenkin tämän vuoden " step by step " saldo näyttää tähän mennessä tältä : ( listassa kaikki ne jotka haluan siis saada tavoitettua joten " check mark " sitä varten saavutetun virstanpylvään kohdalla )

-Tupakoinnin lopettaminen ✓
-Monipuolinen ruokavalio
-Säännöllinen liikunta
-Lihaskunnon treenaaminen säännöllisesti
-Riittävä unen saanti ✓


-Frankie

Mä sain tarpeekseni!

Olisin voinut jatkaa tuota otsikkoa, mutta se ei olisi ollut enää soveliasta luettavaa.
Anyways, ehkä nyt sit vois mennä itse aiheeseen, jos mulla nyt taaskaan on sellasta.
Noo, mutta kuitenkin.

Tänne blogiin en ookaan vielä kirjottanut mitään; toisin ku paperille joten sana muodot tai valinnat voi siis jothua siitä, että oon jo kirjotellut paperille; omille silmille.

Oon siis tosiaan yksinäni mietiskelly, että miksi asioiden aloittaminen voi olla niin tajuttoman vaikeaa? Tai oikeastaan jonkin tetyn asian. Nykyään mun tulee helpommin aloitettua siivoaminenkin. Mikä on itselleni täysin uutta, joo ei, en siltikään pidä siivoamisesta.
Mutta lenkille lähteminen, miksi ihmeessä se voikaan olla niin vaikeaa? Jos nyt pitäisi valita siivoamisesta ja lenkille lähtemisetä niin melkein 100%: sesti siivoaisin paljon mieluummin kuin lähtisin lenkille. Aikaisemmin jos joku, olisi tullut ja yksynyt tätä kysymystä, olisin ehdottomasti valinnut lenkille lähdön. Mutta miksi tuo ajatus onkaan kääntynyt täysin ympäri? Miksi mieluummin tällä hetkellä siivoan kuin lähtisin lenkille? Olis kyllä oikein kiva tietää mistähän mahtaa johtua.

Tosin joo, oon kyllä melko tyytyväinen, tai no ylpeä itsestäni; siivoamisen jälkeen aloin vetämään ihan kunnolla kunnon lihaskunto treenii. Sitä semmosta peruspullaa; vatsalihaksia, kyykkyjä ( reisilihaksii ), 4Kg käsipainon nostamista tms. Ja vielä kaupan päälle ajattelin ( siis on vielä ajatuksen tasolla ), että kävelisin keskustaan. Jalat siinä kyllä tulee olemaan maitohapoilla, mutta tietäispähän tehneensä jotakin.

Mahtaneen olla vaikutusta, sillä että on saanut kuulla sitä dissausta ja vinoilua siitä etten ole tehnyt vaikka olis sovittu jotakin. Joo sovittiin kaverin kanssa, että alotetaan treenaaminen, joo itse kun tunnun taas olevan laiska, niin enhän mä ole mitään tehnyt toisin kuin hän.
Hmmmmh...

Joten oon saanu kuulla siitä nyt aika paljonkin viime aikoina, joten veikkaan, että ehkä se, että se sun oma kaveri dissaa ja vinoilee sulle vaikuttaa siihen, että alat tekemään jotakin. Ehkä toi oli se mitä tarvitsinkin, kuka tietää? Vaikka koulussa on aina kiusattu, mutta ei se oo ilmeisesti riittävästi vaikuttanut siihen, että tekisin asialle jotakin. Ilmeisesti se, että oma kaveri alkaa dissaamaan ja vinoilemaan sattuu vain enemmän ja silloin sitä haluaa tehdä asialle jotakin. Ja oon saanut siitä tarpeekseni. Ehkä tässä on myös taustalla jokin pieni pelko, että kaverit vain lähtee "karkuun"; ei tahdokaan olla tekemisissä? Ei, en tiedä, täysin villi veikkaus,  tai ehkä mä vain olen sen verran "riippuvainen" kavereista/ystävistäni, että tekisin mitä vain heidän eteen. Oikeastaan, oon tehnytkin ja tulen varmaan aina tekemäänkin. Ehkä pitäisi opetella olemaan enemmän itsekäskin.

Joo pystyn myöntämään, etten ole täydellinen, tosin täydellistä ihmistä tällä planeetalla ei olekaan! Mutta siis psytyn myöntämään omat vikani, jotka itse tiedustan itselläni olevan.

Tosiaan, nyt alko tajuton lihaskunto treenaus. Tai ainakin lupaa yrittää, helppoa tästä tuskin tulee, mutta miksen yrittäisi? Onhan mulla jo musiikkisoittimessani lenkkeily soittolista, jossa tietenkin vain energistä musiikkia, jotta jaksais vetää kunnolla loppuun asti. Tosin, voisin väittää, että nykypäivänä tässä elämässä mikään ei tuu olemaan helppoa.

Soo, I'm really gonna try this...!

-Frankie

#MunSydänKuuluuJäälle

Se tunne vahvistuu vuosi vuodelta, jääkiekon aikaan. Mä tiedän sen vapauden tunteen, miltä se tuntuu. Kun saat vain luistella pää kolmantena jalkana tai kuin päätön kana. Se kun saat vain olla ajattelematta yhtikäs mitään, ainut mistä sillä hetkellä tiedät on valmentajan kuunteleminen harjoituksissa tai pelissä joukkue tovereiden kanssa kommunikointi.
Siinä pystyy unohtamaan kaiken muun, mikä voikaan olla parempaa kuin vapaus?

Nyt kun en ole ollut jäällä vuosi kausiin, melkein 10 vuoteen, tunnen olevani kahlittuna päällä maan. Aivan kuin jossakin häkissä niinkuin koe-eläin. Jokaisen pitäisi saada tuntea olevansa vapaa, oli sitten parisuhteessa tai ei. Mulle itselleni vapauden tunne, tai vapaus itsessään on jäällä olemista. Mä tunnen sen kuinka mun sydän huutaa hoosiannaa jääkiekkoa katsoessa, mun sydän kuuluu jäälle.

Suunnitelmia suunnitelmien perään. Mitä sitä voikaan sillä hetkellä tehdä, kun tietää tiettyjen asioiden olevan puutteellisia tai jotkin asiat eivät vain riitä.
Rahat ei riitä.
Kunto ei riitä.
Suunnitelmia lisää kaverin seurassa.
Lenkkareiden hankkiminen, lenkille siis, jotta saisi kuntonsa nousuun. Pitää saada reisilihakset rääkkiin, ei siellä harkoissa muuten selvitä hengissä. Pelkkää jalkatyötähän se suurimmaksi osaksi on. Lenkkeilyä lenkkeilyn perään.
Rahaakin pitäisi säästää, että saisi kausimaksun maksettua jos haluaa liittyä. Niin ja ne varusteet, no onneksi luistimet ovat toivonmukaan talella vielä. Kaikki muu pitäneekin hankkia uutena, mailasta alkaen. Rahaa uppoaa, mutta upotkoon kun kerran kyseessä on sellainen laji johon olen jo 10-13 vuotta sitten rakastunut pikkunassikkana. Kyllä siitä sitten tekeekin mieli maksaa, kun tietää saavansa tehdä sitä mistä pitää.
Hassua, muistan vieläkin vanhan pelinumeroni, vaikka siitä aikaa onkin... #18 FoPs:n paidoissa, voi niitä aikoja. 

En ole harmitellut kummemmin lopettamistani, silloisen joukkueen puolesta, mutta myöhemmin on ollut se olo, että ei mun pitäisi olla tuolla jäällä pelaamssa.
Se, että onko se ringetteä vai naisten jääkiekkoa ei ole väliä. Se, pelaanko missä seurassa ei ole, oli se sitten Forssassa FoPs:n paidoissa tai täällä Turussa Turun Ringeten paidoissa. Vaan se, että saan olla mukana niinkin hienossa lajissa ja seurassa pelaamassa.

Mitä vapaus merkitsee teille lukijoille? Tai mistä te saatte vapauden tunteen?
Voit kommentoida alla olevaan kommenttikenttään tai lähettää pidemmän tekstin julkaistavaksi täällä blogissa osoitteeseen: info@mimmi.fi

-Frankie

Fiiliksiä iMove-tapahtumasta Skanssista

Torstaina 23.5. oli taas mahdollisuus tulla kokeilemaan mm. korista, frisbeegolfia ja capoeiraa sekä dj:nä toimimista :)


iMove! –tapahtuman järjestivät Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Turun NMKY, Turun Tyttöjen Talo, Flow Park ja Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus. Mukana on myös ELY-keskus.

TYTTÖ SÄ OOT TIMANTTI!

iMove-tapahtuma

Päivä alkoi levyjen soidessa ja siinä jonkin verran tanssistiin ja kuuneltiin musiikkia. Päivä oli aivan mahtava. Tanssitiin musiikin mukana. Siinä jonkin ajan päästä pelasin korista  uuden ystäväni kanssa ja heittettiin myös frisbee golfia ja kirjoitettiin liiduilla maahan. Kuviakin otettiin jonkin verran. Päivä oli aivan mahtava, koska tunnelma siellä oli hyvä ja sain uuden ystävän, jonka kanssa innostuttiin dj:n hommasta. Kokeiltiin dj:n homaa ja se oli ihan sairaan kivaa ja siistiii, ja menään kesällä pelamaan korista ja vaiks mitä muuta kivaa tehdään yhdessä. Meistä tuli mitä parhaimmat ystävät . Päivä meni hyvin nopeasti ja vauhdikaasti ja tanssien merkeissa. Olin jopa melko hyvä koriksessa ja frisbeegolfissa. Sain korejakin jonkin verran ja hauskaa oli. Hatmitti kun tapahtuma loppui ja meni niin nopeasti ja oli ikävä, kun se loppui näin nopeasti. Tapahtuma oli aivan ihana ja mieleen painuva.

iMove-tapahtuma to 23.5. klo 17-21 Skanssissa!

Tule mukaan pelaamaan tyttöjen omalle kentälle katukorista, jalkapalloa ym. Lisäksi mahdollisuus tulla soittamaan omia cd-levyjä Turun Tyttöjen Talon työntekijän Veeran opastuksella klo 17-19. Tavataan Tyttöjen Talolla klo 16. Voit myös tulla itsenäisesti suoraan Skanssin sisäpihalle (FlowParkin vieressä).

Ilmoittaudu mukaan 20.5. mennessä info@mimmi.fi. 

 

Lätkä väkivaltaa vai ei?

Olen pitänyt penkkiurheilusta niin kauan kun muistan ja muistini ulottuu pitkälle:). Yksi laji on kuitenkin hiukan ylitse muiden. Jääkiekko. Lätkä. Suosikki pelaajani on aina ollut Ville Peltonen. Olen seurannut hänen hienoa uraansa aina vuodesta 1994 asti. Häntä hienompaa ja taitavampaa pelaajaa on vaikea hakea mistään. Ja toiseksi hän on erittäin hieno malli junnuille. Peltonen tunnetaan herrasmies pelaajana joka ei osallistu kaukaloiden kahinoihin vaan pysyy niistä erossa.

Sitten siihen aiheeseen joka on kuohuttanut meitä lätkä faneja viikon. Aina siitä asti kun pelaaja Ben-Amor kävi kaukalossa raukkamaisesti Peltosen kimppuun. Luisteli toiselta puolelta kaukaloa, töni naama edellä laitaan, heitti hanskat pois ja alkoi vain hakkaamaan. Jääkiekkoon kuuluu tietyt pienet nähinät ja tönimiset kaukalossa, mutta väkivalta ei kuulu sinne, eikä tuollainen raukkamaisuus.
Jos haluaisin kattoa nyrkkeilyä, olisin mennyt sitä katsomaan, mutta tämän oli tarkoitus olla laadukasta jääkiekkoa, josta tulikin sitten verinen taistelu kenttä tietyille pelaajille.

Tuntuu että kyseessä alkaa olla hiljalleen samat pelaajat. Rangaistukset on ainakin vielä tähän mennessä ollut riittämättömiä. Esim. itse ehdottaisin että jos tietyt pelaajat(tunnistatte kyllä itsenne)jatkaa tollasta hommaa parikin kertaa niin rangaistuksena koko kauden pelaamiskielto ja palkka pois siltä ajalta kun ei pelaa. Voi siellä sitten sossun luukulla miettiä että mitä sitä tulikaan tehtyä. Pelaajalla ei myöskään olisi oikeutta pelata maailmalla muissa liigoissa. Vaikka sitä nyt olisi vaikea valvoa ja kieltää.

Nyt kuitenkin useat ihmiset ovat ottaneet tapahtuman johdosta yhteyttä poliisiin ja Ben-Amor tulee saamaan syytten luultavasti pahoinpitelystä josta hän ei selviä sakoilla vaan joutuu vankilaan. Tämäkin tietty on hyvä tapa saada pelaaja miettimään tekojaan, mutta tärkeämpää olisi ennaltaehkäisy. Kuinka kauan siihen menee että joku loukkaantuu oikein vakavasti ja ura on ohi?

Olen ehdottomasti Peltosen puolella. Legendaarinen leijona ikoni ja kapteeni, sm-liigan kunnioitettavin pelaaja ja mikä tärkeintä myös ruotsin kaataja:). Ruotsissakin pelaajat kunnoittavat Peltosta(mm. 1995 kertoo jo kaiken). Toivon hänelle pikaista paranemista ja olen kiitollinen että hänen kautensa ei ole ohi, sillä en malta odottaa että pääsen seuraamaan hänen upeaa jääkiekon pelaamista sm-liigassa. Ja mikä parasta paikan päällä:).

Itse sanoisin kuitenkin että kyllä jääkiekko on vielä suht turvallista, mutta ylilyönteihin ei ole varaa eikä ne sinne kuulu.

Mikä olisi sinun keinosi kitkeä väkivalta kiekkokaukaloista ja opettaa kunnioittamaan vastustajaa?

- Axuli83

Idolini mun

Muistan rämpineeni koulusta kotiin v.2007 ja suoraan lukemaan postiluukusta kolahtanutta Turun Sanomien paksua lehteä. En tiedä ketä kiittäisin, kait itseäni että aukaisin lehden ja luin sen.

Kupittaan Citymarketissa oli Janne Ahonen tavattavissa klo:17.00 asti. Luin tekstin moneen kertaan, mutta en vain meinannut uskoa. En voinut millään käsittää että mulla olisi mahdollisuus tavat yksi suurimmista idoleistani. Vedin ulkovaatteet nopeasti takaisin niskaan, vilkaisin kelloa ja rynnistin bussiin. Matkalla soitin ystävälleni että tavattaisiinko jo aiemmin ja cittarissa. Tarvitsen tausta- ja mahdollisesti uloskantotukea:).
Koko bussimatkan ajan oli paniikki että jos Janne ehtiikin lähteä tai kyseessä oli väärä hälytys. Entä jos tapahtuma olikin jo ollut?!

En halunnut ajatella.

Torilla vaihdoin nopeasti vielä kerran bussia ja varmasti elämäni pisimmän matkan jälkeen saavuin cittariin ja sen aulaan missä ystäväni jo odottikin.

Vedin syvään henkeä ja ajattelin että nyt pitää käyttäytyä mahdollisimman rauhallisesti, kunnolla ja aikuismaisesti. Antaa itsestä suht "normaali" kuva.

Juomaosastolle tullessa näin Jannen ja muistan että sydämeni ei ole koskaan hakannut niin lujaa. Tein sitten mahdollisimman aikuismaisen tempun ja juoksin piiloon sipsihyllyjen taakse joiden taka kurkin ja vakoilin Jannen tekemisiä ja mietin uskallanko ikinä.

Siinä vaiheessa ystäväni sai tarpeekseen ja pukkasi mut vauhdikkaasti Jannen suuntaan. Lähdin hitaasti ja nolonnäköisesti Jannea kohti.

Janne moikkasi iloisesti ja muistan pulisseeni jotain ainutlaatuisen lahjakkaasta mäkihyppääjästä ja että mäkihyppy menettää jotain todella suurta ja merkittävää sinä päivänä kun hän lopettaa.

Jannesta se oli kiva kuulla ja että positiivinen palaute auttaa jaksamaan hankalina päivinä.

Ystäväni räpsi meistä muutaman kuvan ja sain nimmarin.

Hehkutin tapahtunutta kaikille viikko tolkulla. En ikinä unohda sitä kuinka onnellinen olin ja olen vieläkin. Monet eivät koskaan saa mahdollisuutta tavata ihailemaansa/kunnioittamaansa henkilöä.

Kuva osoitteesta: http://jannefani.blogspot.com/

Lätkä Huumaa

Muistaako joku teistä kuulleensa seuraavan kysymyksen useammin kuin vain kerran elämänsä aikana: Missä olit ja mitä teit tuona maagisena hetkenä kun suomi voitti jääkiekon MM-kultaa toukokuussa 1995?

Itse muistan missä olin hyvinkin selvästi. Istuin kotona tv:n äärellä niin kuin yli 2 miljoonaa muutakin suomalaista. Osalla työpaikoista seisahtuivat työt sillä hetkellä kun Suomi aloitti finaalin Ruotsia vastaan. Muistan sen uutisista.

Olin tuolloin 11-vuotias ja siltikin muistan pelin selvästi ja tuon jälkeisen huuman. Aamulla kouluun mennessäni koko luokalla oli käynnissä villit juhlat ja oli syntynyt uusi suomalaissankari joka jäisi ikuisesti historiaan. Ville Peltonen. Pelaaja numero 16, jota olin mm. itse kannattanut jo vuodesta 1992.

Kolmen viikon päästä meillä oli tarkoitus olla naamiaiset koulussa ja arvatkaapa vain kuinka moni tuli pukeutuneena lätkäpelaajaksi tai Leijona-faniksi?

Vuodet kuitenkin kuluivat ja mestaruus jäi haaveeksi seitsemässä finaalissa johon olimme yltäneet. Siltikin suomalaiset - itseni mukaan lukien - odottivat vuosi toisensa jälkeen, että kyllä se sieltä tulee kun tarpeeksi odotetaan. Luottamus suomalaiseen jääkiekkoon vei meitä faneja eteenpäin. Viimeiset vuodet jäivät itkunsekaisiin ja pettyneisiin tunteisiin, mutta joka vuosi jaksoin uskoa uudestaan siihen mahdollisuuteen, että vielä jonain päivänä.

Venäjälle neniin antaminen toistamiseen teki hyvää ja kavereiden kanssa hypimme ilosta: Oltiin finaalissa ja vastaan tuli Ruotsi. Rakas vihollinen. Miten hienoa olis maksella heille kalavelkoja monien nöyryytysten jälkeen. Mielessä hiipi kuitenkin se vanha peikko. Mitä jos taas? Oliko sittenkään hyvä saada Ruotsia vastaan?

Kun kiekko putosi finaalipelissä jäähän alkoi hillitön jännittäminen. Ensimmäinen osuma Ruotsille tuntui vievän epätoivoon, taasko tässä käy näin? Miksi aina me?

Epätoivo alkoi vaihtua iloksi 5-1 kohdalla. Se oli sellainen lukema josta edes Ruotsi ei nousisi. Liian vähän peliaikaa oli lähellä. Summeri soi. Se oli siinä, kauan odotettu mestaruus. Suomi oli jälleen valmis menemään sekaisin. Ja sehän meni.

Kultajuhlat olivat käynnissä muutaman viikon täydellä teholla. Itsekin todistin toisena yönä voiton jälkeen alastomia ihmisiä juoksemassa liikenteen seassa ja grillin katolla. Joka paikassa roikkui ja kiipeili ihmisiä Suomen lippuineen. Autojonot matelivat torilla. Jokaisesta roikkui vähintään kaksi lippua ja monia ihmisiä.

Turun järjestämissä kultajuhlissa tajusin sen kunnolla. Leijonat olivat järjestäneet meille jotain hienoa ja jotain mistä Suomen kansa voisi aina olla ylpeä. En tiedä muuta hetkeä jolloin suurin osa Suomen kansasta olisi ollut ystäviä keskenään näin innokkaasti. Halailua riitti ja onnitteluja. Kaikilla oli voimakas yhteen kuulumisen tunne ja kun Mikko Koivu nosti Aurajoella "jätkää" tiesin, että halusin kokea tunteen pian uudestaan, sillä se oli jotain ainutlaatuista, jotain joka toi Suomen kansan yhteen.

T: Axuli83