Olen erinlainen ja ylpeä siitä!

Heippa kaikki lukijat!

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut blogiin, mutta en ole kuitenkaan unohtanut. On vain ollut kaikenlaista puuhaa. Isomman asunnon hakua ja valmistelua tulevaan äitiyteen. Niin... Moni ei tiedäkkään, että odotan lasta. Näin on! Ja olen ylpeä itsestäni. Juuri nyt koen olevani valmis äidiksi. Lapsen sukupuolen saan tietää vasta syyskuussa, kun syntyy, mutta jaksan kyllä odottaa. Onhan tämä suuri elämänmuutos, mutta ei se haittaa. Onhan tätä samaa vanhaa ja pirun tylsää elämää tässä jo eletty kylliksi. Raskausviikkoja mulla on tällä hetkellä 26+5, eli reilusti yli puolessa välissä mennään. Kaikki on suhtautunut tähän todella hyvin, jopa paremmin, kun odotin.

Tähän loppuun laitan vielä muutaman viikon takaisen masukuvan.

-Erkku

That is something I don't hear often

It's funny how words can hurt and make you happy. I mean simple words as " I hate you " can hurt you so much even you don't mean it. You still get the weird feeling when you hear those words. And sometimes we can hurt others with our words, without thinking or without your knowledge.

But making others is as simple as hurting. Or maybe even more simple. Go and say someone " I like your shoes ", or " I like your hair ". I'll bet that the person whom you told that is surprised and also happy.

Well I get the happy feeling after reading one message where were the words: " Omg you're the best! <3 ". That really made me happy, because that is something I don't hear often. So simple words as those are, you can make everyone happy.
" Hey girls, you're beautiful "- Gerard Way

-Frankie

Suoraa puhetta

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa ajatuksiani suoraan sydämestäni, siitä miltä musta oikeasti tuntuu. Harva sitä oikeasti tietää. Se on helppo valehdella olevansa okei netin välityksellä, mutta hei oikeasti! Jos kerron olevani okei tai että on hyvä fiilis niin kyllä ne kaverit silloin tuntuu pörräävän ympärällinä. No, entäs sitten kun kerronkin ettei kaikki nyt olekaan hyvin, tuntuu kuin olisin jokin rutto jota kaikki pelkää ja kaikkoaa ympäriltäni.

Mä olen totaalisen kyllästynyt siihen jos kysyn Facebookissa tai tekstarilla "Moikka, mitä kuuluu? Nähdäänkö joku päivä vaikka ensi viikolla tai sitten kun sulle sopii?" Joudun välillä odottamaan viikko tolkulla tai melkein kuukauden vastausta. Tälläkin hetkellä odotan vastausta yhdeltä kaverilta, että milloin näemme.

Josta tuleekin mieleeni kysymys: oletteko koskaan ajatelleet, että miltä siitä toisesta osapuolesta mahtaa tuntua kun samat vastaukset tuntuu pyörivän ympyrää. "Moi sori etten oo vastannu, mut nyt on kiirus", ja kun vastaan jotakin vastausta ei aina välttämättä tulekaan.
"Nyt on sen verran kiirettä etten ehdi näkemään, parisuhdetta jne." , hei hieno homma toi parisuhde, mutta älkää hyvät ihmiset unohtako kavereitanne. Ei joka kerta voi olla sen omaan rakkaansa kanssa tai kiirettä; tai jos on niin hei laittakaa edes tekstarilla "Mitä kuuluu?", tuokin piristäisi mieltä oikein kovasti.

Jos olet väsynyt etkä siksi jaksa nähdä olisi se myös mukavaa kyetä uskomaan tuohon. Se, että saa heti torjuvan vastauksen vain sille ehdotukselle, että "nähdäänkö?" ei aina tunnu kivalta. Mutta entäs tämä: menet samana päivänä Facebook:iin tylsyyden takia kuluttamaan hieman aikaa ja kappas mitä näetkään heti ensimmäisen seinälläsi?
Kaverisi ketä juuri aikaisemmin kieltäytyi näkemästä sua on tehnyt tunteet murskaavan tilapäivityksen; "Oli aivan mahtava ilta, iso kiitos..." ja jonkun toisen ihmisen nimi. Ajattelitko mahdollisesti päpivitystä tehdessäsi, että myös minä olen kaverilistallasi ja satun tylsyydessäni käymään facebook:ssa ja voisin nähdä ko. päivityksen? Et. Tietenkin ajattelit kuinka mukavaa sinulla oli, etkä vain ajatellut väsyneenä sen pidemälle, että myös minä voisin nähdä sen. Joten kuinka se voisi ohittaa, kun se kerran on heti ensimmäisenä päivityksenä seinälläni?
Kyyneleethän siitä silmiin kirpoaa ja valahtaa poskille. Tämänkö arvoinen olen toisille? Valehtelun kohteeksi ei ole koskaan kiva joutua. Ei ainakaan näin.

Kaverit. Mitä se merkitsee teille? Eikö kaverit ole sitä varten, että heidän kanssaan mennään jonnekin, toisen luo tai tietää voivasa puhua asioista jotka painaa mieltään? Ei siinä ekana kukaan ole soittamassa äidilleen ja kysy "Niin hei oon näkemässä Maijaa ja aattelin kysyä, että mihin me mentäis kahville?" 
 Itse en ainakaan koe tällä hetkellä noin. Tuntuu kuin äitini olisi kaveri mulle, eikä se välillä ärsyttävä auktoriteetti mun elämässäni.

Mikä on siis pielessä?
Pitääkö mun tosissani tuntea siten, että oma äiti, isoäiti tai musiikki ovat ainoat kaverit mitä mulla tällä hetkellä on?

Hei, en puhu nyt kenestäkään tietystä henkilöstä, ihan vain näin rehellistä purkausta.

Jos ette tahdo nähdä niin sanokaa se, älkää valehdelko. Jos ette vielä tienneet, niin valehteluu satuttaa enemmän kuin se, että sanotte suoraan.

Osittain valehtelun kohteeksi joutuminen on muokannut musta sellaisen kuin olen; luottamuksen puuttuminen, asioiden tekeminen joista et pidä ja uskallus. Kyllä vain, en uskalla olla omaitseni kaikkien seurassa.

Haluaisin vain, että tunnen olevani kaveruuden arvoinen.
Haluaisin vain, että äitini olisi mulle äiti ja isoäitini olisi mulle isoäiti.
Ei heidän pitäis olla niitä kavereita joille voi puhua mistä vain.

Haluan, että ihmiset oikeasti tietää, miltä tuntuu olla ihminen joka tuntee olevanssa yksin ja hukassa.
Haluan, että mulle ei kerrota, että myös minä olen välillä erittäin ärsyttävä, koska tiedän myös itse.

Siksi haluankin kysyä teiltä minkälainen on tedän mielestänne ihannekaveri?

-Frankie

Maybe Memories box

Täs olis tämmönen video jonka lisäks laitan vielä muutaman kuvankin :)

#MunSydänKuuluuJäälle

Se tunne vahvistuu vuosi vuodelta, jääkiekon aikaan. Mä tiedän sen vapauden tunteen, miltä se tuntuu. Kun saat vain luistella pää kolmantena jalkana tai kuin päätön kana. Se kun saat vain olla ajattelematta yhtikäs mitään, ainut mistä sillä hetkellä tiedät on valmentajan kuunteleminen harjoituksissa tai pelissä joukkue tovereiden kanssa kommunikointi.
Siinä pystyy unohtamaan kaiken muun, mikä voikaan olla parempaa kuin vapaus?

Nyt kun en ole ollut jäällä vuosi kausiin, melkein 10 vuoteen, tunnen olevani kahlittuna päällä maan. Aivan kuin jossakin häkissä niinkuin koe-eläin. Jokaisen pitäisi saada tuntea olevansa vapaa, oli sitten parisuhteessa tai ei. Mulle itselleni vapauden tunne, tai vapaus itsessään on jäällä olemista. Mä tunnen sen kuinka mun sydän huutaa hoosiannaa jääkiekkoa katsoessa, mun sydän kuuluu jäälle.

Suunnitelmia suunnitelmien perään. Mitä sitä voikaan sillä hetkellä tehdä, kun tietää tiettyjen asioiden olevan puutteellisia tai jotkin asiat eivät vain riitä.
Rahat ei riitä.
Kunto ei riitä.
Suunnitelmia lisää kaverin seurassa.
Lenkkareiden hankkiminen, lenkille siis, jotta saisi kuntonsa nousuun. Pitää saada reisilihakset rääkkiin, ei siellä harkoissa muuten selvitä hengissä. Pelkkää jalkatyötähän se suurimmaksi osaksi on. Lenkkeilyä lenkkeilyn perään.
Rahaakin pitäisi säästää, että saisi kausimaksun maksettua jos haluaa liittyä. Niin ja ne varusteet, no onneksi luistimet ovat toivonmukaan talella vielä. Kaikki muu pitäneekin hankkia uutena, mailasta alkaen. Rahaa uppoaa, mutta upotkoon kun kerran kyseessä on sellainen laji johon olen jo 10-13 vuotta sitten rakastunut pikkunassikkana. Kyllä siitä sitten tekeekin mieli maksaa, kun tietää saavansa tehdä sitä mistä pitää.
Hassua, muistan vieläkin vanhan pelinumeroni, vaikka siitä aikaa onkin... #18 FoPs:n paidoissa, voi niitä aikoja. 

En ole harmitellut kummemmin lopettamistani, silloisen joukkueen puolesta, mutta myöhemmin on ollut se olo, että ei mun pitäisi olla tuolla jäällä pelaamssa.
Se, että onko se ringetteä vai naisten jääkiekkoa ei ole väliä. Se, pelaanko missä seurassa ei ole, oli se sitten Forssassa FoPs:n paidoissa tai täällä Turussa Turun Ringeten paidoissa. Vaan se, että saan olla mukana niinkin hienossa lajissa ja seurassa pelaamassa.

Mitä vapaus merkitsee teille lukijoille? Tai mistä te saatte vapauden tunteen?
Voit kommentoida alla olevaan kommenttikenttään tai lähettää pidemmän tekstin julkaistavaksi täällä blogissa osoitteeseen: info@mimmi.fi

-Frankie

Kurkistus oireilevan kanin elämään

Ootko koskaan miettiny silmätippojen laittamista omalle rakkaalle lemmikillesi? Tai sitä, että kuinka vaikeaa se voikaan olla? Kani tuntuu välillä aivan suunnattoman vaikealta eläimeltä silmätippojen laittamisen kannalta, mutta toisaalta mitähän se mahtasi olla kissan kanssa? En tahdo edes kuvitella mitä se olisi!

Itselleni riittä aivan hyvin rakas poika kanini Nikki. Meille tämä on jo toinen kerta, kun "tappelemme" tipopjen laittamisesta silmään... Tai oikeastaan, kylmiä tippoja silmään. Kyllä, kani ei todellakaan ymmärrä sen olevan vain sen omaksi parhaakseen. Saatikka se sitten pitäisi siitä, että sitä pidetään väkisin aloillaan tipan laittamisen aikana; kun toinen vain tahtoisi päästä pakoon.

Lemmikkikin on kuitenkin eläin, sitä ei pidä ikinä unohtaa, tippojen laiton jälkeen olisi hyvä ( yksilöllistä myös eläimillä ja lajista riippuen myöskin.) lelliä sitä omaa rakastaan. Meillä ainakin, itse otan Nikin syliin ja silittelen sitä ja lepertelen sille kaikkea mahdollista kivaa. Eihän se ymmärrä mua siten kuin ihmiset ymmärtävät toisiaan, mutta kuulee kyllä mun äänenpainot; tiedostaen siis sen ettei hänellä ole mitään hätää.

Nikki kun noin muutenkin "tykkää" kaikista normaaleista tarkastuksista mitä itse teen; etu hampaiden ja kynsien tarkistus ja silmien tsekkaus kokematta niihin. Saatika se sitten tykkää siitä, että sinne vielä laitetaan jotakin kylmää nestettä, välillä saa kehoonsa "kivoja" raapaisu jälkiä, välillä taasen saada taka koivesta omaa jalkaan tai jotain muuta. Kertaan se ei ole purrut mua, kun olen laittanut tipat toisen silmään. Tälläkin kertaa olen saanut jo muutan raapaisun kehooni, mutta menepä ja kokeile, että sua pidetään väkisin aloillas ja laitetaan silmiin jotakin nestettä mistä sulla itselläsi ei ole mitään käsitystä mitä se on; et varmastikaan pitäisi siitä! Tosin, itse en pidä siitä, että täytyy pitää toinen väkisin aloillaan en aikaa kun laitan tipan sinne silmään.

Joo, kävin tosiaan ton reppanan kanssa taasen vaihteeksi eläinlääkärissä, koska itse luulin silmän oireilun johtuvan poskihampaista. Kappas, ei se johtunutkaan poski/takahampaista vaan luultavasti silmätulehduksesta. Tai jostain muusta vastaavasta, mulle ei edes kerrottu miksi noita silmätippoja määrättiin, enkä edes muuten tajunnut sitä kysyä! No silmähän tuolla pikkusella on oireillut jo kauan, itse tosin olen vain luullut että poskihampaat vaivaavat. Omien päätelmien johdosto olen tullut siihen tulokseen, että se on silmätulehdus!
 
Se on muakvaa, että eläinlääkärissä on mukava henkilökunta, mutta auttaako se mukava henkilökunta enää sitä ajatusta, että "tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun olen tämän eläimen kanssa täällä"? Ei, ei auta! Nikkihän on siis vanha, en tosin tiedä kuinka paljon kanin 5 vuoden ikä on ihmisen iässä, mutta vanha tuo poika jo on. Hampaat hauraat ja hiukan pehmeät, etuhampaat kun ei kulu millään vaikka pitäisi. No niitä sitten mennää "leikkauttamaan" vähän väliä. Onneksi ilman rauhoitusta, poski hampaita me sitten mennää näyttämään jo rauhotuksen kera. Eli kani nukutetaan, jotta lääkäri pystyy tutkimaan takahampaat ja tarvittaessa tekemään toiminpiteitä. Halpaa lystiähän tämä ei ole oireilevan kanin kanssa, tämä viime kertainen reissu maksoi taas yli 100€. Lemmikin kun hommaat, niin siitähän huolehditaan loppuun saakka, piti sitten mennä eläinlääkäriin tai ei.

Mutta joo meillä porskutellaan vielä täysillä päivästä toiseen, tosin vähän rennommin jopa energia pakkaus tyttö kanini taholta. Ei liian lämpimässä jaksa kukaan mitään tehdä, saatika kani jolla on vielä lämmin karvapeite päällään.

Meillä oireileva silmä näyttää tältä
 

kun taas oirelemato silmä näyttää tältä

 
Vaikka välillä ärsyttää eläinlääkärissä käyminen, mutta se on kuitenkin sen arvovista kun tietää että saa rakkaan lemmikin kuntoon hinnalla millä hyvänsä.

(Kuvissa esiintyvä kani on omani ja itse otettuja kuvia. Kanin nimi on siis Nikki, jos se ei vielä selvennyt jollekin)

-Frankie

Blogikurkistuksessa sanoja saksittiin ja ripoteltiin

Blogikurkistuksessa inspiroiduttiin Linnanmäen jarrumiehen haastattelusta ja kesästä. Tuloksena syntyi värikkäitä ja kesää odottavia runoja.