Jatkokertomus osa 3/3 - Kuolemattoman talo

Punertavassa aamuauringossa lepäsi lohikäärme. Otuksen suomut olivat vanhat ja haurastuneet, ja sen iho hehkui kauniin vihreänä. Mia kirkaisi. Kuolematon vilkaisi häntä moittivasti.
”Hys!”
Lohikäärme kohotti päätään. Sen silmät olivat punareunaiset ja se parkaisi, kun näki Mian. Kuolematon ryntäsi silittämään olion selkää ja tyynnytteli sitä luoden välillä ilkeitä silmäyksiä Miaan.
”Bell-kultaseni, ei se mitään... No voi sentään. Muru-kulta, älä nyt itke.”
Lohikäärme mulkoili Miaa ja kysyi (Mian järkytykseksi) selkeästi irlantilaisella korostuksella: ”Ja kuka tuo nyt on?”
”Shh, hän on vain uusi vahti. Yksi päivä, opit kyllä pitämään hänestä. Luultavasti. Bell, tämä tässä on Ira. No, älä nyt viitsi olla tuollainen... Sano hei.”
Lohikäärme mulkaisi Miaa. ”Hei.”
”Ira, tämä tässä on Bell. Bell on noin 1250-vuotta vanha lohikäärme.”
Bell tuhahti selvästi loukkaantuneena. ”Eräillä ei ole lainkaan käytöstapoja.”
Mia nyökkäsi hermostuneesti.
”Bell ei tavallisesti ole tuollainen äkäpussi, mutta odottaa tällä hetkellä poikasta. Hormonit”, Kuolematon huokaisi, ”ne kirotut hormonit. Joka tapauksessa, minulla alkaa olla kiire, joten Bell esittelee sinulle loput tehtäväsi ja talon. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Luoja miten vihaankaan poikkeuksia. Tee poikkeus sääntöön, voiko typerämpää sanontaa enää olla. Jos sinulla on sääntö, miksi sitä pitäisi ehdoin tahdoin ruveta rikkomaan...”
Mia kröhäisi rikkoen Kuolemattoman mutinan. Tämä vilkaisi häntä närkästyneenä.
”Jos Bell kerran osaa kaikki tehtävät, miksei se voi vahtia taloasi?”
Kuolematon tuijotti häntä ja purskahti sitten nauruun.
”Pilailetko sinä? Kuulitko Bell! Miksei Bell voi vahtia taloasi? Sehän on lohikäärme! Lohikäärme, jolla olisi niin vastuullinen tehtävä! Jopas jotakin, jopas jotakin...”
Bell katsoi Miaa lievästi huvittuneena.
”Tiedätkö Ira, minähän saattaisin jopa pitää sinusta.”

Kuolematon johdatti Mian valtavan oviaukon luo.
”Viihdehuoneeni.”
Mia pysähtyi ovensuuhun. Huone oli täynnä kirjoja, televisioita, akvarioita, tauluja, älypelejä ja upottavia sohvia. Nurkassa oli iso häkki. Mia käveli uteliaana häkkiä kohti.
”Ira, tuo ei ole kovin hyvä ajatus”,  Bell huikkasi oviaukosta.
Mia käveli kuitenkin häkkiä kohti, katse nauliutuneena sen taidokkaisiin koristeisiin. Häkki näytti olevan tyhjillään ja Mia kosketti varovaisesti sen yhtä kalteria. Äkkiä hänen ympärillään oli kolme valtavaa, mustaa koiranpäätä. Ne olivat vähintään aikuisen miehen pituisia ja ainakin kolme metriä leveitä. Jokaista suuta koristivat torahampaat, ja kuolaa valui litroittain. Mia kirkui.
”No, no, no! Jätäpä lemmikkini rauhaan. Irti, poika!”, Kuolematon karjaisi. Koira loi viimeisen nälkäisen silmäyksen Miaan ja laskeutui maahan. Keskimmäinen pää jopa sulki silmänsä, mutta kaksi muuta jäivät tuijottamaan Miaa nälkäisinä. 
Kuolematon katsoi Miaa toruvasti.
”Pientä varovaisuutta, pyytäisin. Helvetinhurtta on, kuten jo ehkä huomasitkin, hieman... Hm, no varautunut vieraita kohtaan, joten pyydän, suorastaan rukoilen, sinua noudattamaan pientä varovaisuutta sen kanssa.”
”Pientä varovaisuutta?! Tuolla koiralla on kolme päätä ja se tuijottaa samanlaisella katseella, joka minulla on levykaupan alehyllyjen edessä!”
”Sen nimi on Bob!”, Kuolematon huudahti kiukkuisena. ”Ja kuka tässäkin tapauksessa aloitti? Sinä! Älä syytä eläimiä, jos vika on sinussa.”
Mia huokaisi ja pyöräytti silmiään.
”Minä näin tuon!”, Kuolematon ärähti.

Kuolematon alkoi jo tehdä lähtöä. ”Muista, puutarha pitää kitkeä kunnolla, Bob pitää ruokkia tasan kolmelta, eikä aarnikotkaa saa ruokkia muffinseilla”, Kuolematon sanoi ja mulkaisi Belliä, joka punastui. ”Pölyt pitää pyyhkiä jokaisesta kirjasta, minä kyllä huomaan, jos olet jättänyt jonkun välistä. Kalojen akvaariot täytyy puhdistaa varovaisuutta noudattaen, piraijat ovat olleet tänä aamuna nälkäisiä. Nousivat varmaankin väärällä evällä”, Kuolematon totesi ja katsoi Miaa odottaen, että tämä nauraisi vitsille. Mia tuijotti tätä ilmeettömänä. ”Tiedäthän, kun joku on pahalla päällä, sanotaan, että hän on noussut väärällä jalalla...” Mia tuijotti tätä ja naurahti kuivasti. Kuolematon rypisti otsaansa. ”Miksei se ikinä naurata ketään? Minusta se on yksi parhaita vitsejä, mitä olen ikinä keksinyt... No, Bell muistaa, mitä sinun pitää tehdä. Minun täytyy nyt mennä. Taksini odottaa.”
Mia katsoi tätä hämmentyneenä. ”Taksi? Eikö sinun pitäisi mennä vähintään yksisarvisella tai jollakin vastaavalla?”
”Se on huollossa”, Kuolematon sanoi ja repesi nauruun. ”Yksisarvisellako? Lapsikin tietää, etteivät ne osaa lentää... Tyhmä tyttö”, Kuolematon sanoi ja hörähti.
Mia kärvisteli nolona. ”Tuota... Entä palkka?”
”Mitä siitä?”
”Niin mikä se on?”
”En minä tiedä. Mitä sinä haluaisit?”
”Oman lohikäärmeen?”
”Nää, liian vaarallista.”
”Oman helvetinhurtan?”
”Saat kyllä tulla hoitamaan Bobia aina kun haluat.”
”Ei kiitos.”
”Jospa päästät minut nyt töihini ja mietit palkkasi päivän aikana valmiiksi.”
”Hyvä on.”
”Näkemiin. Ja muista varoa kasveja.”
Mia nyökkäsi hymyillen. Hänestä tuntui, että tästä tulisi hänen elämänsä mielenkiintoisin päivä.

LOPPU

Novelli tullaan (toivottavasti) julkaisemaan Spin-lehdessä maalis-huhtikuussa.