keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kuvatarina "Aamu"

Tyttö nimeltä Aamu
Olipa kerran Aamu niminen tyttö, jonka piti herätä kauheana maantaiaamuna kouluun. Aamu oli valvonut myöhään yöhön, jonka seuraksena herääminen  oli vaikeaa.

Herätyskellon soidessa hän nuosi hitaasti ja meni löntystellen vessaan ja pesi hampaat.

Hampaidenpesun jälkeen hän meni tekemään aamuapuuron.

"Joko olet herännyt ja syönyt aamupuurosi?"
"Kyllä olen äiti!"
Aamupalan jälkeen puhelin soi. Äiti soitti ja kysyi: Joko olet herännyt ja syönyt aamupuurosi? Aamu vastasi: kyllä olen äiti.

Sen jälkeen kun puhelu loppui, niin Aamu puki vaateet päälle ja lähti kouluun.

Kuvatarina Ystävien Välisestä Riidasta






maanantai 15. huhtikuuta 2013

Blogi-tiimi tutustui Musastoon

Turun Tyttöjen Talon Blogi-tiimi kävi 4.4. tutustumassa Turun pääkirjaston musiikkikirjastoon sekä heidän ylläpitämään blogiin Musastoon.
Tutustumisreissulla Tyttöjen Talon bloggarit valitsivat kiinnostavan näköisiä levyjä. Lopuksi pääsimme kirjaston Ideahuoneeseen kuuntelemaan ja keskustelemaan valituista levyistä.

Tässä ajatuksia ja peukkuja seuraavista kappaleista:

Gustav Holst
The Perfect Fool
Introduction and Dance of the Spirits of the Earth
Kappale sai 5/9 peukkua.
Ajatuksia: Leffamusiikkia, ihanaa vanhaa musiikkia, surullinen tuuba, fantasia ja Disney-leffat, tanssivat soittimet, kiva tunnelma, tarinallinen

Kaija Koo
Niin kaunis on hiljaisuus
Kappale sai 5/9 peukkua.
Ajatuksia: Ripari-ilta, mielenkiintoinen taustaääni, rauhallisuus, ihana, suru, tässä hetkessä, amerikkalainen nainen, leijuva, kevyt, Pakistan, Egypti

Chalf Hassan 
Rhytms of Morocco
Andalussia
Kappale sai 6/9 peukkua.
Ajatuksia: Sherlock Holmes 2 soundtrack, mystiikka, aavikko, rentouttava rytmi, intialainen ravintola, itämaisuus

Good Charlotte
Lifestyle of the Rich & Famous
Kappale sai 5/9 peukkua.
Ajatuksia: Green Day, kiva, kesäinen, festarit, ajatuksia herättävät lyriikat

David Guetta
Getting Over
Kappale sai 3/9 peukkua.
Ajatuksia: Tanssilattia, umpikuja-olo, ei sujuva..



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Janne Ordén vastaa muutamaan kysymykseen!

Olen ollut Janneen yhteydessä facebookin kautta ja 
hän suostu vastaamaan muutamaan kysymykseen.

Et näytä päivääkään yli parikymppiseltä,
mikä on nuoren näköisenä pysymisen salaisuus ?

Jos näin on, niin pitää kiittää nöyrästi.
Mukava kuulla!
Mun ukki oli jo nuorekas ihan loppuun asti
ja isäni on vieläkin, vaikka on vajaa
60-vuotias, ja jututkin on samaa tasoa
mun kanssa :D
Et ehkä se menee geeneissä tai jotain.

Unelmanani on joskus päästä laulamaan
jonkun levyttävän artistin kappaleisiin taustoja.
Miten vaikeaa se on nykyään ?

On se vaikeaa. Kysyntää on paljon,
mutta on myös niin paljon hyviä laulajia,
että vaikeaa se on.
Tietenki uusia lahjakkaita tekijöitä olisi
suotavaa käyttää, koska aika paljon
tuntuu pienessä piirissä pyörivän tekijät.

Millainen on ikimuistoisin keikkasi ?

Kliseisesti tarvii sanoa,
että toivottavasti se on vielä edessä.
Mutta esimerkiksi vuonna 2010, kun oltiin
Kymppilinjan kanssa suosion huipulla,
niin oikeastaan jokainen keikka yksi toisensa jälkeen
oli aika huikeita läpi vuoden.
Aina ne jää mieleen, kun täydelle salille saa vetää.

Kuka on Janne Ordén ?

Janne liittyi vuonna 2004 Kymppilinja nimiseen kokoonpanoon.
Yhtye julkaisi kaksi studioalbumia ja yhden omakustanteen.
Heidän tunnetuin kappaleensa on vuonna 2010 julkaistu kappale, joka kantaa nimeä "Minä".

Kymppilinja hajosi loppuvuodesta 2011, jolloin Ordén siirtyi soolouralle.

Hänen ensimmäinen debyyttisingle julkaistiin 28.toukokuuta 2012.
Kappale kantaa nimeä "Sadetta ja aurinkoo".
Kesäkuussa 2012 julkaistiin toinen kappale vielä nimeämättömältä albumilta.
Kappale kantoi nimeä "Sopusointu"

Ordénin ensimmäinen sooloalbumi julkaistaan keväällä 2013

maanantai 8. huhtikuuta 2013

KUTSU



Tervetuloa Turun Tyttöjen Talon Blogi-juhlaan 
20.4. klo 14 -18.

Tämä kutsu on kaikille, jotka ovat olleet jollakin tavalla Blogi-toiminnassamme mukana kuluneen 
kahden vuoden aikana.
Ohjelmassa mm. naamiaiset, visailua, valokuvaamista, herkuttelua ja muuta hauskan pitoa. Paras naamiaisasu palkitaan (naamiaisasuun pukeutuminen on vapaaehtoista). Ilmoittaudu su 14.4. mennessä: veera.saila@mimmi.fi tai 045-2557170. Osallistuminen on ilmaista.



Ystävällisin terveisin ohjaajat Veera, Essi ja Jenny sekä kaikki Blogi-tiimiläiset

Feta-kinkkupiirakka

Tein täsä yksi ilta feta-kinkkupiirakan, mutta se feta ei oikein sopinutkaan kinkkusuikaleiden kanssa... Hyvää se silti oli!

Käytin Kotikokki sivuston yhtä reseptiä, jota tosin hieman muuntelin itse. Oikeastaan yhdistin kouluni ohjetta ja tuota nettireseptiä.


Pohja:


150g Voita

150g Vehnäjauhoja

1tl Leivinjauhetta

1dl Kylmää vettä


Täyte:


2 Munaa

1 prk Smetanaa

1dl Maitoa

200g Kinkkusuikaleita

          Fetaa oman maun mukaan


Pohja:

  1. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.
  2. Nypi voi jauhojen kanssa tasaiseksi taikinaksi ja lisää lopuksi vesi.
  3. Laita taikina piirakka vuokaan ja paista uunin keskitasolla 10 min. 225 *C.
Täyte:
  1. Sekoita smetana, maito ja munat keskenään tasaiseksi seokseksi.  (HUOM! Lisää munat yksitellen!)
  2. Kun piirakka pohja on ollut 10min uunissa laita pohjan päälle murskattuja fetakutioita ja kinkkusuikaleet.
  3. Laita vielä lopuksi smetana-muna-maito seos täytteiden päälle.
  4. Paista nyt piirakkaa uunin keskitasolla 25 min 225 *C
Itse tosin en paistanut piirakkaa pohjaa ensin niinkuin Kotikokki sivustolla sanottiin, joten jos et halua paistaa pohjaa erikseen, niin tuo 25 min on vähimmäis aika jonka piirakan tulee olla uunissa. Riippuen toki myös uunin tehosta. 





-Ronnie

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Päivitetty Turun Tyttöjen Talon Blogi-tiimin tulossa oleva ohjelma

Jos olet 12-28 -vuotias tyttö/nuori nainen ja haluat toimintaamme mukaan niin ilmoittaudu info@mimmi.fi tai Blogi-tiimin ohjaajalle Veeralle: 045-255 7170. Tiimi kokoontuu pääasiassa torstaisin klo 17-19 Turun Tyttöjen Talolla (Yliopistonk. 26b, 6. krs.). Mukaan pääsee kesken kauden ja osallistua voi myös etänä. Kaikki toiminta on maksutonta!

To 4.4. Musasta blogiksi
Tutustutaan Turun pääkirjaston musiikkikirjastoon ja heidän pitämään blogiin. Lisäksi leikkimielinen levyraati! Tavataan Turun pääkirjaston uuden puolen aulassa klo 16.55.

To 11.4. Tytöt, tarinat ja tunteet
Käsitellään tyttöyteen ja tunteisiin liittyviä asioita kirjoittamalla ja valokuvaamalla

To 18.4. Henkilöhaastattelu: Belgiasta Suomeen muuttanut Ianthe, joka toimii nyt Turun Tyttöjen Talon harjoittelijana

La 20.4. Blogi-juhla!

Kutsu: Tervetuloa Turun Tyttöjen Talon Blogi-juhlaan 20.4. klo 14 -18. Tämä kutsu on kaikille, jotka ovat olleet jollakin tavalla Blogi-toiminnassamme mukana kuluneen kahden vuoden aikana.
Ohjelmassa mm. naamiaiset, visailua, valokuvaamista, herkuttelua ja muuta hauskan pitoa. Paras naamiaisasu palkitaan (naamiaisasuun pukeutuminen on vapaaehtoista). Ilmoittaudu su 14.4. mennessä: veera.saila@mimmi.fi tai 045-2557170. Osallistuminen on ilmaista.


To 25.4. Vierailu Åbo Svenska Teateriin: Tutustutaan Suomen vanhimman teatterin kulissien taakse ja historiaan. Kierroksen lopuksi on mahdollisuus kirjoittaa tarinoita ja juttuja vierailun inspiroimana. Sitova ilmoittautuminen kierrokselle 17.4. mennessä: veera.saila@mimmi.fi tai 045-255 7170.

To 2.5. Kevään viimeinen kerta
Ohjelma selviää myöhemmin

(Pidätämme oikeuden muutoksiin)

Lisäksi kevään aikana tulossa yhteiseen blogiimme liittyvää toimintaa Turun Tyttöjen Talon Avoimessa toiminnassa klo 14-17. 


Tervetuloa mukaan!