Hippi koruja äitien päivään!

(Turun AMK sosionomi harjoittelija)

Tänään Tyttöjen Talolla askarrellaan kaiken kokoisia tasseleita, joita voi käyttää hippi-henkisten korujen, kirjamerkkien tai minkä muun tahansa tekemiseen!!

Tässä sulle super helpot ohjeet sulle ja vähän kuvia inspiksen löytämiseen!! :D

Tarvit seuraavat materiaalit:

Lankaa, sakset, neulan, helmiä, korunauhaa tai jotai muuta siihen tarkoitukseen käytettävää, pahvia tai jotai muuta jonka ympärille voi kääriä lankaa 

Step 1: 

Leikkaa sopiva pala pahvia ( jos haluut isomman tasselin, niin pitempi pala jne) 

Kääri lankaa sen ympärille sopivan verran. Mitä enemmän lankaa käärit sitä muhkeampi tasseli!Jos haluut ohuemman tasselin niin kääri vähemmän :) 

Kun olet tyytyväinen, niin poista lanka pahvista varovasti

Laita korunauha langan välistä.

Sido lankakerä siististi yhteen ja kääri niin monta kierrosta kun haluat

Solmi se!

Leikkaa tasselin alaosa

 And voila! 

Nyt voit soveltaa se eri muotoihin! Esim: 

Kaulakoruja

Erilaiset kirjanmerkit 

indiska-henkiset rannekorut

Ainoastaan mielikuvitus rajana mihin näitä ihania tasseleita voi lisätä!

Yhteydenotot kannattaa vaikka hävettäisi

Tuossa taannoin laitoin Popedan keikasta Turussa idean nuortenideat.fi-sivustolle ja sain kommentin, jossa kehoitettiin olemaan yhteydessä itse bändiin, bändin omilla sivuilla. Vaikka itse olekin hieman rääväsuu ja sosiaalinen pulu tuttavien keskuudessa, mutta onkin täysin eriasia, että mun pitäisi laittaa jollekin bändille viestiä. Se jos jokin saa oloni täysin tukalaksi. Kyllä vain, kaikki mahdolliset fiilikset iskee ilmaan; hävettää, nolottaa, en kehtaa tms. No kuitenkin, otin itseäni niskasta kiinni sillä verukkeella, että jos tosiaan haluan joskus päästä Popedan keikalle niin pakkohan se on! Ja hyvä niin, sillä sain laitettua viestiä eteenpäin johon sainkin seuraavana päivänä vastauksen jossa jälleen pyydettiin olemaan muualle yhteydessä. Keikkamyyjä tai keikkapaikka. Mitään mutisematta laitoin keikkamyyjälle meiliä ja esitin samaisen toiveen hänelle, tosin ilman mitään lisä infoja. Hänkin vastasi minulle nopeasti takaisin johon itse vastasin 4 päivää myöhemmin ja selvensin hieman ko. toivettani jonka titenkin myönsin omaksi mokakseni.

Tuossa hetki sitten ihmettelin, että mitähän ihmettä ko. keikkamyyjä jälleen laittaa meiliä mulle päin ja omaksi ilokseni meilissä lukikin " Popeda on tulossa marraskuun lopussa Turkuun. Keikka julkistetaan tässä lähiaikoina ". ( Kyseisen keikkamyyjän nimeä en halua tähän kirjoittaa vaikkakin se ei varmastikaan ole mikään salaisuus.)
Kummasti suupielet nousivat kohti taivaita, tai oikeastaan kohti kattoa, tuon lauseen luettua. Onhan mulla kuitenkin mahdollisuus päästä Popedan keikalle, vaikken nyt kesällä pääsekään; marraskuussa sitten!

Ja kyllä voin myöntää sen häpeän määrän, mikä mulle iski, kun vastasin tälle keikkamyyjälle ihan vain oman mokan takia. Mutta se meili kuitenkin kannatti laittaa vaikka hävetti suunnattomasti.
Tiedän jo nyt, että tulen keikalla olemaan nuorimmasta päästä keikalla olija; huhujen mukaan kun Popeda on keski-ikäisten suosiossa. Mutta miksei nuorten aikuistenkin keskuudessa? Tiedän olevani kaveriporukastani harvinaisuus muusiikkimakuni puolesta, sillä harva edes tykkää Popedasta.

Mutta kuitenkin, olen ylpeä itsestäni ja siitä, että sain laitettua alunalkaenkin meiliä menemään ja näin ollen Turkukin saa Popedan keikalle.

-Frankie

Nettiriippuvuuttako?

Olen huomannut, että roikun netissä suhteellisen paljon nykyään. Tekemättömyyshän sen tekee, päivästä toiseen kun vain kotosalla on. Kaikilla muilla kun on jotakin muuta; koulua taikka töitä, joten eihän siinä nyt ehdi oikein ketään näkemään päiväs aikaa. Vasta sitten neljän jälkeen voi edes kuvitella laittavansa jollekin viestiä tms., mutta jaksaako sitä sitten kukaan loppupeleissä nähdä työ- tai koulupäivän jälkeen? Läksyt pitäisi tehdä, lukea kokeisiin, ruokaa pitäisi tehdä jotta saa töihin eväät jne. Sitä haluaisi vain kaivautua sinne sohvan nurkkaan ja ehkä katsomaan sitä lemppari tv-ohjelmaa tai lukea kirjaa tai ylipäätään vain olla ja rentoutua. Viikonloputhan ovat ne parhaimmat päivät nähdä kavereita/ystäviä, mutta niistäkin kun pitäisi sopia jo hirmuisen paljon aikaisemmin ja jos ei muista laittaa kalenteriin ylös niin unohtaahan sen. Ja sitten soitellaan ja kysytään, että missäs olet kun sua ei näy, mä oon joo toki vähän ajoissa. Ja sitten itse on ihan hämillään, että ollaanko me sovittu jotakin?!

Itsellään kun tosiaan ei ole mitään, niin päivät kuluvat melkoisen tylsästi ja mulle itselleni aika perus normaali päivä taitaakin olla sellainen, että tietokone päällä ja netissä roikkumista, musiikin kuuntelua, tv auki vaikkei sitä katsoisikaan, välillä pelaten Xboxilla NHL 13 peliä, välillä siivoten ja jossain kohtaa sitä havahtuu jostain omista maailmoista, että olenkohan muistanut syödä mitään? Netissä roikkumisen sijaan pitäisi keksiä jotakin muuta tekemistä näihin työttömän päiviin, mutta mitä?Tässä samalla yrittänytkin miettiä juuri tuohon kysymykseen vastausta, kun olen tätä tekstiä kirjoitellut. Joitain ideoita on tullutkin mieleeni; VAIN musiikkia voi kuunnella tietokoneelta kun siellä kerran on kaikki ne kappaleet,artistit/bändit joista itse pitää, kirjan lukemista, tv:n katsomista, elokuvien/ tv-sarjojen katsomista, kaappien järjestelyä ( jotkut laskevat tuonkin siivoukseksi, mutta itse en sitä siihen kategoriaan laske ); kaiken turhan tavaran pois heittäminen, ja kaappien sisällön uudelleen järjestäminen, treenamisen lisääminen tms. Tietokoneen laittaminen jonnekin piloon voisi muuten olla hyvä idea, mutta en oikein innostu asiasta paljookaan. Musiikkia kun en viitsisi puhelimesta kuunnella, vaikkakin mulla on Spotify ladattuna myös puhelimessa; lenkkeilyä varten. Jos siis yksin menen lenkille. Radiota en jaksa joka päivä kuunnella, mutta joo, tuleehan sitäkin kuunneltua silloin kuin keittiössä viettää enemmänkin aikaa kuin sen vaivaisen syömisen ajan tai vesi lasin juomisen ajan. Leipominenkin olisi yksi hyvä tapa irtaantua netissä roikkumisesta, mutta mitä ihmettä sitä sitten leipois? Onhan niitä vaikka ja mitä, mitä voisi väsätä ja värkätä, mutta mitä?Aina ei jaksaisi tehdä niitä sämpylöitä/muita leipiä ja sitä pullaa. Itse niin mielelläni tekisin liivatteella hyydytettävän juustokakun, mutta en viitsi sitä kuitenkaan pakastaa vain sen takia etten saa pahemmin ketään tänne tulemaan kahville. Huonoksihan se kakku ehtinee menemään ennen kuin itse sen ehtii syömään.Piirakoita onneksi voi pakastaa joten niitä voi tehdä niin paljon kuin sielu sietää =)

Pidemmän päälle niitäkään jaksa joka kerta tehdä, helppojahan ne on ja valmistuvat nopeastikin.
Pelkästään yhdelle ihmiselle en viitsi tehdä mitään juustokakkua, mutta jos onnistuisin saamaan jonkun kaverin tulemaan kylään ennen kuin äitini on tulossa luokseni niin sittenhän sellaisen voisi tehdäkin. Eihän se sitten olisi mikään maailman loppu. Harmittaa jollain tapaa, kun ei oikein voi leipoa kaikkea mahdollista, kun kaikkeakaan ei voi pakastaa mitä haluaisi tehdä. Ja harmillisinta on ehkäpä juuri se, etten saa pahemmin ketään tulemaan kahville/teelle/mehulle/limulle/tms.Mä kun tykkään niin leipoa ja tehdä kaikki herkut omin pienin kätösin, en haluaisi aina ostaa kaikkea valmiina kaupasta; paremmaltahan kaikki maistuu kun ne on itse tehtyjä, mutta minkäs teet.

Mutta tosiaan noillahan voisi yrittää saada itseään irtaantumaan netissä roikkumisesta ja toivottavasti onnistuu!Jospa noi samat jutut saisi mut lopettamaan sen tupakoinninkin kokonaan, eikä vain pariksi hassuksi kuukaudeksi. No, mutta kaikki jää nähtäväksi miten tässä käy.

-Frankie

Aika lentää, mut mä lennän mukana

Miten aika rientääkään.

Mun pieni poikani ei olekaan enään kovin pieni.
-Hän naureskelee paljon
-On alkanut juttelemaan päivä päivältä enemmän
ja
-Tunnistaa nimensä. 

Taistelee iltaisin unta vastaan, vaikka olisi miten väsynyt tahansa. Hampaitakin on suussa jo kaksi ja lisää on tulossa. Niin arat nuo ikenen tuntuu olevan paikka paikoin.

En voi käsittää miten aika on oikeasti vain kulunut näin nopeasti. 5 kuukautta ja joitakin päiviä, niin tuo poika on jo vuoden. Ei sitä vain voi käsittää. Mun pieni vauva <3

~Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.~

-Erkku

Kissani minun – rakastin sua loppuun asti ja edelleen

Vaikka pelkään, vaikka vapisen

Ei sä et mitään siitä nää
Et kyyneltäkään

Vaikka pelkään, pystyn sen peittämään

Ja sä vaan peilityyntä näät

Sen alla on äkkisyvää

(Äkkisyvää – Mitra Kaislaranta)

Muistelen kuunnelleeni tätä kappaletta viime vuoden huhtikuussa. Tunsin olevani hukassa, ja pelkäsin, pelkäsin niin paljon.

Vuosi sitten yksi mun kissoista sairastui.
Mun elämä pysähtyi siihen paikkaan.
Hoidin ja rakastin loppuun asti,
jokaisen päivän ja yön,
rikkoen samalla itseni.
Silti mikään määrä rakkautta ja hoivaa
ei parantanut sairautta.

Ajan myötä surua on seurannut
kaunis ikävä ja ilo.
Osaan iloita siitä mikä oli osa elämääni
ja mitä minulla on nyt
tässä hetkessä.

Kuinka kiitollinen voin olla siitä 1,5 vuodesta,
muistoista ja kehräyksistä.
Timantit on ikuisia.

Kissani mun 3.6.2012-9.4.2014
 

Reeniä ja musiikkia

Mistähän sitä sit aloittais tän tekstin kirjoittamisen? No itseäni nyt ainakin harmittaa, kun en voikaan lisätä paria kuvaa tänne kun eivät tallennu mun muistikortille vaan puhelimen muistiin. En ole vielä tarpeeksi siis perehtynyt tuohon uuteen puhelimeeni. Kyllä mulla on uusi puhelin, Sony Xperia Z2. Eiköhän sitä tässä kerkiä siihen perehtymään jossain vaiheessa. Mutta josko nyt vaikka ihan ensiksi kirjoittais tän blogi tekstin.

Elikkäs, oon alottanu nyt lenkillä käymisen ja oon todella ylpeä itsestäni. Yksinäni en käy lenkillä vaan siinä uravalmennuksessa tutustuin muutamaan todella mukavaan ihmiseen; tämän yhden kanssa sitten käydään yhdessä aina torstaisin lenkillä. Ollaan jo tässä kuukauden verran käyty kerran viikossa lenkillä, tosin mun pitäisi käydä ainakin kolme kertaa viikossa lenkillä. Eli jos vaikka saisin toisen kerran raahattua itseni yksin lenkille, olisin vieläkin ylpeämpi itsestäni. Olen siis jo kerran ollut yksin lenkillä, koska kaverini ei ollut turussa silloin. Eikä se ole mikään syy olla menemättä lenkille. Tai itse en ainakaan pidä sitä minään syynä olla lähtemättä lenkille jos kaveri ei pääsekään. Hän toimii mulle todella hyvänä motivaattorina, joten ehkäpä siinäkin on yksi syy, että lähden myös yksinkin lenkille. Elikkäs kyllä ne kilot tästä vähitellen karisee pois ja jää jonnekin kauas menneisyyteen. Ja joo kyllä, tiedän, ettei pelkästää lenkkeily auta asiaan vaan pitänee olla myös syöminen kohillaan ja treenatakin.

Olen ainakin nyt (kerrankin) konkreettisesti tehnyt asialle jotakin, olen ostanut jumppakuminauhan ja käsipainot. Entuudestaan mullahan on 4Kg kahvakuula joten kyllähän noilla jo alkuun pääsee. Toisin sanoen tämä taitaa olla itselleni tämä muutoksen vuosi, olen aloitanut oikeasti tekemäänkin jotakin enkä vain puhu mitä aloitan tekemään jne. Eiköhän tässä kohdassa saakin olla vähän ylpeä itsestään? Jos joku sanoo, ettei tää ole vielä mitään, niin ihan sama, mä ainakin olen sitä mieltä, että saa ja täytyykin olla ylpeä itsestään.

Tästä alkaneekin mun äärimmäisen pitkä matka kohta kevyempää ja parempaa elämään. Onneksi on kaveri joka jeesii mua ja kertoilee mitä kannattanee tehdä ja mitä ei. Mitä kannattaa syödä, mitä taasen välttää jne. Iso kiitos siis tälle mun kaverilleni jos hän tosissaan jaksaa rämpiä mun kanssani tän laihduttamis operaation läpi ! Silloin mä vasta kiitollinen olenkin hänelle ja todella kiitollinen olenkin. Eihän sitä voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen sitä voikaan tuollaisessa vaiheessa ihminen olla. Auttaa toista saamaan kilot pois ja jaksaa neuvoa ja antaa vinkkejä kaikkeen mahdolliseen.

En tiedä voinko sanoa, että oon ottanu tähän reenaamiseen lisäksi musiikin vai en, mutta oon kuunnellu lähi päivinä totaalisen paljon yhden tietyn artistin musiikkia. Ja yllättävästi löytänyt lisää uusia lemppareita. Joillain tapaa pystyy samaistumaan joihinkin lyriikoihin, mutta se nyt se pääasia tässä olekaan. Mutta tosiaan, sen artistin musiikki voisi jollain tapaa toimia motivaattorina myöskin siinä missä kaverinikin.

Ja kyllä tiedän, että monia varmasti kiinnostaa mistähän bändistä mahtanee olla kyse; osa sen jo tietääkin, mutta osa taas ei. Kyseessähän on Popeda; jotain niin parasta ! Oon jotenkin aivan innoissani tuosta musiikista ja noista veisuista ku olla ja voi. Sanathan mä osaan jo ulkoa suhteellisen monesta kappaleesta, mutta minkäs teet kun vain tykkäät jostain bändistä niin väkisinkin siinä oppii laulujen sanoitukset ulkoa.

"Ja beibi on niin Y-L-P-E-E, ylpee, joo hän on
Ja beibi on niin Y-L-P-E-E, ylpee, joo joo " // Popeda - Beibi on ylpee
 
-Frankie

Oletko alle 25-vuotias ja raskaana?

Tervetuloa työpajaan, jossa syvennytään odottajille ajankohtaisiin aiheisiin!

Työpaja on suunnattu ensimmäistä lastaan odottaville alle 25-vuotiaille vanhemmille. Työpaja täydentää neuvolan järjestämää perhevalmennusta keskittyen teemoihin, jotka koskettavat erityisesti nuoria tulevia vanhempia. Viikonlopun teemoina ovat mm. raskaus, imetys/pulloruokinta, synnytys, vauvanhoito, äitiys/isyys, parisuhde sekä lapsiperheiden palvelut. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös kumppanit, aiheita käsitellään yhdessä keskustellen. 

Ajankohta: perjantai 20.3 klo 17-20 ja lauantai 21.3 klo 10-14.
Paikka: Turun Tyttöjen Talo, Yliopistonkatu 26 B, 2. kerros, 20100 Turku.

Työpajaan voi osallistua missä vaiheessa raskautta tahansa ja joko yksin tai yhdessä puolison kanssa. Tapahtuma on osallistujilleen täysin ilmainen ja sen toteuttaa kaksi terveydenhoitajaksi keväällä 2015 valmistuvaa opiskelijaa yhteistyössä Turun Tyttöjen talon kanssa.

Ilmoittautua voit puhelimitse tai sähköpostitse:
Anu Kotamäki / Tyttöjen Talo, puh. 045 844 0480, e-mail: anu.kotamaki@mimmi.fi