tiistai 7. lokakuuta 2014

Miksi tai mihin tehtävään palkkaisit nuoren?

Mahdollisuuksien Tori järjestettiin Vanhalla Suurtorilla 21.9. teemalla nuoret ja työ. Turun Tyttöjen Talon pisteessä kysyimme miksi tai mihin tehtävään palkkaisit nuoren. Vastaamassa kävi sekä nuoria että vähän vanhempia aiheesta kiinnostuneita ja alle olemme keränneet päivän aikana heränneitä ajatuksia.

"Avuksi ikäihmisille."

"Yhteisymmärrys ja vilpitön kinnostus työtehtäviä kohti."

"Mun mielestäni yleensä nuoret ovat paljon ahkerampia ja tekevät työtänsä paljon huolellisemmin kuin ihmiset, jotka ovat olleet samassa paikassa 20-30 vuotta. Eli jo sen takia palkkaisin nuoren."

"Vastuunotto, motivaatio."

"Hyvät opetukset ja hyvät harrastukset."

"Koulutus tai työkokemus. Henkilökemia. Aina pitää antaa mahdollisuus."

"Nuoret ovat mukaantuvia."

"Nuoren into ja motivaatio, halu oppia."

" Että saisivat työkokemusta."

"Hyvä asenne."

"Jos olisi rahaa voisin palkata nuoren töihin."

"Tarve nuorentaa työyhteisöä ja uusintaa koulutusta."

"Jos olis vaan rahaa!"

"Olen itsekin nuori, ja nuorilta tulee hyviä uusia ideoita!"

"Miksi ei palkata nuoria? Anna mahdollisuus varsinkin jos innostus. Ei pakoteta."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!