Hetkonen . . .

Mitäs ihmettä. Aika tuntuu vain katoavan. Mihin tää koko vuosi on vain KADONNUT ?!

Oikeastaan musta tuntuu, että tässä on jo viimeiset 5 vuotta vain Kadonnut johonkin..

Täytin vuonna 2010 18 vuotta. Tuntuu siltä, kuin siitä olisi vain pari viikkoa. En osannut silloin edes kuvitella, että siitä viiden vuoden kuluttua mulla olisi lapsi. Olin silloin vielä sitä mieltä, että en koskaan halua omia lapsia.

Vuonna 2012 mun veljenpoika syntyi. Hän on kyllä niin tän tädin kulta, että ei mitään rajaa. Tuolloinkin olin vielä sitä mieltä, etten lapsia tahdo.

Alkuvuodesta 2014 aloin tuntea itseni TODELLA huonovointiseksi. Syöminen oli hankalaa. Mikään ei vain maistunut. Kaikki tuli saman tien yrjönä ulos. Olo oli siis jotain käsittämätöntä. Ensin epäilin ruokamyrkytystä, mutta enhän ollut syönyt mitään epämääräistä. 

Kävin apteekissa ja ostin raskaustestin. Sopivaan paikkaan päästyäni avasin testipakkauksen ja tein testin. Odotin ohjeiden mukaan kaksi minuuttia, kunnes ostamani digitaalisen testin näyttöön tuli "3+" 

Katsoin testin näyttöä pelokkaana. Pelkäsin, että miten mun läheiset suhtautuu asiaan. Odotin vauvaa. Se oli mulle iso asia. Ja oli iso kynnys kertoa läheisille. Vauvan isälle lähetin heti viestin "Mä odotan vauvaa." Mä todella pelkäsin hänen vastausta. Ja syystä pelkäsinkin. Vastaus tuli melko pian. Hän ei ollut valmis tulemaan isäksi, jonka kyllä ymmärrän täysin. Onhan hän todella nuori. Itse olin kuitenkin valmis kantamaan vastuuni.

Seuraavana päivänä testin teosta soitin neuvolaan ja kerroin tehneeni positiivisen raskaustestin edellisenä päivänä. Mulle varattiin ensimmäinen neuvola-aika parin viikon päähän. 

Neuvolaan soitettuani soitin äidilleni. Ensin puhuttiin jokapäiväisistä asioista, kunnes vain lipsautin äidilleni odottavani vauvaa. Kerroin tehneeni testin edellisenä päivänä ja soittaneeni neuvolaan ennen hänelle soittoa. Äitini oli ihan onnessaan. Hän oli salaa mielessään odottanut tuota päivää. Mä olen pienestä saakka ollut todella lapsirakas. Olin synnynnäinen äiti, jos näin voidaan sanoa. Olen aina tullut toimeen lasten kanssa.

Pienenä tyttönä multa kysyttiin, että mikä musta tulee isona, niin kolme vuotiaana vastaukseni oli prinsessa, mutta viisi vuotiaana prinsessa olikin vaihtunut äidiksi. 

Kymmenen vuotta tuosta eli 15 vuotiaana olin sitä mieltä, että lapset on ihania niin kauan, kun ne ei ole omia.

Kuusi vuotta sitä kesti. En siis todellakaan pitänyt itseäni millään tavalla äidillisenä ihmisenä. Olihan lapset ihania ja näin, mutta ajatus omasta lapsesta kauhistutti.

Olin siis todella vahvasti sitä mieltä, että en koskaan halua omia lapsia, kunnes tein raskaistestin. Yksi saamarin tikku sain mut muuttamaan mieltäni. Olin valmis äidiksi. Olin valmis äidiksi, vaikka vain viisi minuuttia sitten ajattelin, etten koskaan tahdo lapsia.

Mieleni muuttui VIIDESSÄ MINUUTISSA.

 Enkä todellakaan kadu valintaani. 

Tuo pikkumies tekee musta maailman onnellisimman, enkä päivääkään vaihtaisi. Mulle on suotu maailman ihanin pikkuinen. Mun oma poika. Mun oma pieni hymypoika. 

Rakkaudella maailman onnellisin pienen pojan äiti.

-Erkku