Kasvun paikka

Olen saanut kuulla kasvaneeni (henkisesti) todella paljon kuluneen syksyn aikana. Tuntuu, että olen vihdoin uskaltanut lähteä etsimään itseäni ja samalla myös löytänyt murusia omasta itsestäni. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä minusta tuntuu siltä, että olen jokseenkin oikeilla jäljillä. Olen löytänyt alun sille polulle, joka vie kohti omanlaistani elämää ja hyvää oloa. Olen uskaltanut avata silmät ja kysyä itseltäni, mitä minä elämältäni haluan.

Syyskuun alussa uskaltauduin ensimmäistä kertaa Tyttöjen Talolle, ja heti tunsin olevani paikassa, jossa on hyvä ja turvallista olla. Olen uskaltanut osallistua, jutella, ihmetellä, hymyillä, tanssia, halata, nauraa, itkeä – olen uskaltanut olla minä. Olen saanut kuulla olevani hyvä juuri sellaisena kuin olen. Tosin edelleen näiden muutaman kuukauden jälkeen ihmettelen, miten näin turvallinen paikka voi olla olemassa. Kuitenkin kaikki se, mitä olen syksyn aikana Talolla kokenut, on täyttä totta. Ja jatkoa seuraa.

- Siru

Joulunaikaa

Itse en oikein lumesta pidä, mut lumen ansioita on valoisaa ja kyl lumi kuuluu talveen. No itse joulussa on parasta perheen kanssa oltu aika ja se että meillä on rauha.

Jouluruuat tuo ihanan tuoksun ja se, että saadaan olla rauhassa. Ei tarvitse miettiä mitään suuri asioita. Joulumusiikki on ihana kuunella itse tykkään monesta joululaulusta, mut Juolumaa on ykkönnen. No toki kaikki on ja mikä ihaninta katsoa aamulla Joulupukin kumaalinjaa. Se tuo sen ihanan tunnelman ja myös se kun saa koristella joulukuusen. Meillä on jo jokunen vuosi ollut tekokuusi .

Pipareiden ja torttujen tekeminen on ihanaa, mut me tehdään myös lihapullia jouluksi. Se on meidän perheeen perinnejuttu. On meillä muitakin perinteitä, kuten se, että aattona ollaan kaikki yhdessä ja juhitaan. Juodaan glögiä ja kuunellaan joulu lauluja. Avataan toki lahjat, kun ollaan ne jaettu ja voi olla, että jotain muutakin tehdään. Mut yhdessäolo ja rauha on se tärkein.

En mä osaa oikein muuta sanoa mun joulusta, koska meillä on suurin piirtein sama juttu joka vuosi. Oikein hyväää ja rauhallista juolu kaikkille. Ja muistakaa, olette tärkeitä! <3

Step by step; kohti parempia elämäntapoja

Noin parin viimeisen kuukauden aikana olen totuttanut itseni melkeimpä väkisin syömään aamupalan. Voitteko kuvitella kuinka hirvittävältä tuo aluksi tuntui, kun et ollut tottunut syömään aamuisin mitään? Itselleni se oli todella iso haaste aloittaa päivä sillä päivän tärkeimmällä aterialla: aamupalalla. Nythän se tuntuu jo täysin normaalilta ja on yksi osa elämääni. Aamuni alkavat nykyisin aamupalalla. Pyrin siihen, että se olisi mahdollisimman proteiini ja kuitupitoinen. Vitamiineja kun ei tule tarpeeksi siitä päivittäisestä ruoasta joten nappaan yleensä vielä aamupalan yhteydessä yhden vitamiinitabletin.

Tiedän, että olisi pitänyt jo aikaa sitten aloittaa tämä aamupalan syöminen mutten vain ole saanut itseäni niskasta kiinni. Tai viitsinyt vaivautua aamuisin heräämään yhtään aikaisemmin tehdäkseni jotakin syötävää; nopeastihan se aamupala kuitenki loppupeleissä valmistuu.
Te/ne jotka ovat tottuneet syömään jo vuosia aamupalan, eivät välttämättä huomaa tai edes kiinnitä välttämättä minkäänlaista huomiota; mutta itse olen huomannut pienen-suuren eron: jaksaminen ja pirteys. Tuntuu kuin olisin pirteämpi ja jaksaisin paremmin kun on syönyt täyttävän, kuitu- ja proteiinipitoisen aamupalan. Enää ei tule naposteltua mitä sattuukaan jääkaapissa olemaan ennen kuin syö lounaan/ilallisen vai miksikä sitä sitten pitäisi kutsua. Itse en niinkään perusta noista virallisista termeistä, mutta ennen ruokaa ei tule enää naposteltua mitä tahansa; nälkä pysyy paremmin kurissa ja loitolla.

Veden juominen on vielä täysin hakusessa, mutta kovaa vauhtia pienin askelin eteenpäin.
Muutos per kuukausi, tai näin ainakin kirjoittamis hetkellä ajattelen. Tosin vähitellen muutoksia, niin ei mene koko kroppa ja elimistö sekaisin.

Maidonkin satuin tuossa jossain välissä jättämään pois mitä nyt kahviin tai teehen laitan lorauksen pari, mutta juonut sitä en ole ainakaan kuukauteen. (Rahan säästöä myös osittain.)
Muita maitotuotteita kyllä käytän melko paljon, jollei jääkaapista löydy jogurttia niin sitten rahkaa taikka juustoa. Jossakin muodossa se maito kuitenkin tulee syötyä taikka juotua. Eli en aivan kokonaan kuitenkaan ole maitoa jättänyt pois vaikka se saattaa siltä kuulostaakin. Mutta näin työttömänä ei ole oikein varaa ostelal joka kauppa reissu kolmea purkkia laktoositonta maitoa vain siksi, että saattaa iskeä tajuton "maito jano" jolloin saattaa mennä litra pari hetkessä. Ehkä hieman liikaa taisin juoda maitoa, mieluummin vähentää sen käyttöä kuin liikaa juo.

Noin muutenkin tarkoituksena olisi pyrkiä syödä monipuolisemmin, vähemmän ja useasti. Monipuolisemmin- pitäisi siis lisätä aivan törkeästi kaikkea lautaselle ja ruokailu tottumukseeni. Ei nyt välttämättä kirjaimellisesti aivan törkeästi, mutta siltä se tuntuu kun olen tottunut syömään vain sitä makaroni "mössöä" liian monta kertaa kuukaudessa. Siihen olen tyytyvänen, että olen tosiaan aloittanut syömään aamupalaa joka ikinen aamu.

Jopa niitä rehujakin tuppaa ilmestymään lautaselle aina silloin tällöin. Eli siis ihan perus kurkku ja tomaatti. Välillä innostun tekemään jopa sen salaatinkin jota sitten aina ruoan kera nautiskellaan. Kyllä, luitte aivan oikein, nautiskellaan. En ole mikään varsinainen salaatin syöjä, mutta kyllä mustakin löytyy tämä rehuja syövä puolikin. Ja onhan salaatti loppujen lopuksi hyvää, kun vain käyttää niitä kasviksia joista itse tykkää. Turhaa rahan haaskausta ja maku nautintojen pilaamista käyttämällä aineksia joista et oikeasti välitä.

Joo kuulostaahan tämä aivan täydelliseltä näin teksti muodossa, mutta todellisuudessa melko harvoin nyt lähi aikoina olen edes vilkaissutkaan kasviksiin päin. Pitäisi vain saada itseään taas vaihteeksi niskasta kiinni ja ostaa vaikka väkisin niitä kasviksiakin. Jos meinaa monipuolisesti yrittää syödä niin parempi olis vaan ostella niitä rehuja.

Ja yksi tärkeä osa puoli tässäkin kaikessa kuitenkin on; liikunta. Minnekäs on mahtanut tämän neidon liikunta jäädä? Ei, ei mitään tietoa, varmaan bussikortin uumeniin. Pitkä matkahan mulla ei olisi keskustaan ja kavereille, parin kiven heiton päässä asuvat melkein kaikki joten miksi ei kävelisi välillä keskustaan? Tosin vesisateessa tuskin kukaan vapaa ehtoisesti kävelee keskustaan ja sieltä vielä kaverin luokse jos sattuu sairastumaan yhtä herkästi kuin minä. Joo, ei kiitos tahallaan kipeeksi heittäytymistä. Mieluummin sitä sitten kulkee sill bussilla kuin tekee itsensä kipeäksi, missä ei ole mitään järkeä.

Liikuntaa pitäisi lisätä todella paljon, mutten oikein tiedä missä muodossa sen ottaisin elämääni mukaan? Laihduttaminen kun on niin kynnyksellä ja mielessä melkein koko ajan. Ehkä myös siksi olenkin aloittanut tuon monipuolisemman ruokavalion. Mutta sitä liikuuntaa pitäisi nyt vain saada mukaan tähän hässäkkään.

Jokseenkin tuntuu niin tyhmältä ja naurettavalta lähteä yksin tsempaloimaan pitkin lenkkipolkuja, mutta naurettavan tymää on ajatella edes noin. Niin moni kuitenkin lähtee yksin noille lenkkipoluille aamuisin tai iltaisin, vesi- tai lumisateessa tai auringonpaisteessa. Joten miksi mun pitäisi keksiä niitä tekosyitä lenkille lähtemisen sijaan? Tai miksi olen keksinyt/keksin tekosyitä lähes joka kerta kun lenkille lähtö tulee edes mieleeni?

Tässähän sitä on paljon kaikkea loppu vuodellekin tapahtuvaa ja tapahtunutta, yksi ehkä mieleen painuvimmista on tupakoinnin/sähkötupakoinnin lopettaminen. En ole vähään aikaan polttanut edes sähkötupakkaa, joten olen melkoisen ylpeä itsestäni sen suhteen. Niinkuin aina, niitä takapakkeja tulee ja menee. Niin myös tässä tupakoinnissakin, isoäidin luokse matkustaessa tuli poltettua, mutta sieltä palattuani en ole polttanut kuin vain sen verran että sain tupakoinnista johtuvan päänsäryn pois. Eli todella vähän kun kaveri antoi "luvan" polttaa; eihän se tykännyt yhtään että olin polttanut. Sanoi olevansa pettynyt, mutta en ihmettele; olinhan itsekin pettynyt.

Joulu saapuu kovaa vauhtia ( synttäreideni jälkeen ) ovelle ja isoäidin luokse suuntaan jälleen. Lupasin ystävälleni yrittää olla polttamatta koko tuona aikana, joten pitänee keksiä niin paljo muuta tekemistä aina niinä hetkinä kun isoäiti on tupakalla.

Tänä vuonna en aio edes tehdä mitään uudenvuoden lupauksiakaan, koska tiedän niiden rikkoutuvan melkein heti seuraavana päivänä. Jokseenkin jopa hiukan yliarvostettua noi uudenvuoden lupaukset; miksei niitä samoja asioita voisi luvata pitkin vuotta?

No, mutta kuitenkin tämän vuoden " step by step " saldo näyttää tähän mennessä tältä : ( listassa kaikki ne jotka haluan siis saada tavoitettua joten " check mark " sitä varten saavutetun virstanpylvään kohdalla )

-Tupakoinnin lopettaminen ✓
-Monipuolinen ruokavalio
-Säännöllinen liikunta
-Lihaskunnon treenaaminen säännöllisesti
-Riittävä unen saanti ✓


-Frankie

Joulunaikaa

Nyt on joulukuu. Kaikkialla soi joululaulut ja monella on stressiä lahjoista.

Onhan ne joululaulut ihan kivoja, niin kauan, kun ne ei soi päässä. Ja ne on juuri sellaisia lauluja, että, kun kerran kuulee joululaulun, niin se kyllä soi päässä koko loppupäivän ja vielä seuraavankin päivän. Pahimmassa tapauksessa koko kuukauden.

Mutta se tressaaminen joululahjoista. Mun mielestä se on turhaa. Joulussa on kuitenkin tärkeintä se yhdessä olo. Joo. Onhan se kivaa lapsena saada lahjoja, mutta näin aikuisena mulle itselleni on tärkeämpää, että saan olla mun perheen kanssa.

Mitä just sä tykkäät joulusta ?

-Erkku

Jokainen on erilainen, mut silti arvokas

Tässä tämä teksti ja tämä on jatkoa Turvapaikka-tekstille. Se kertoo niistä joiden ansiota turvapaikka on hyvin vahva ja tuvallinen paikka.

Minun on aina ihanaa tulla tänne, koska täällä on turvallista ja voin olla oma itseni. Meistä jokainen on erinlainen. Se asia tekee tästä paikasta hyvän ja etenkin turvallisen. Tänne on helppo tulla, kun täällä on ihmisiä, jotka arvostaa. Aluksi mietin mikä tästä tekee sellaisen ja nyt  yksi päivä tajusin sen.

Se oli aika helppo juttu, en vain osannut ajattella  sitä asiaa. Tämä paikka on kuin minun yksi koti ja se turvapaikka, ja tosinaan se mikä tästä tekee sen olette te kaikki. Tämä paikka ei olisi mitään ilman teitä jokaista.

Jokainen teistä on erinlainen ja arvokas. Minä itse olen arvokas ja jokaikinen teistä on myös. Minä voin tulla tänne sellaisenna kuin olen, ja se on teidän jokaisen ansiota. 

Toivon että teillä olis sama tunne kuin minulla. Ainakin, että teidän on hyvä olla täällä, niin kuin minun on. Jokainen teistä jää minun sydämeen. 

Jokainen muisto jää sinne. Minä en ikinä unohda tätä turvapaikkaa. En niitä ihmisä joita tapaan ja joita olen tavannut. Muistakaa, olette kaikki arvokkaita ja ihania. Olette tärkeitä sellaisena kuin olette. Teidän ei tarvitse esittää mitään mitä ette ole.

Hetkonen . . .

Mitäs ihmettä. Aika tuntuu vain katoavan. Mihin tää koko vuosi on vain KADONNUT ?!

Oikeastaan musta tuntuu, että tässä on jo viimeiset 5 vuotta vain Kadonnut johonkin..

Täytin vuonna 2010 18 vuotta. Tuntuu siltä, kuin siitä olisi vain pari viikkoa. En osannut silloin edes kuvitella, että siitä viiden vuoden kuluttua mulla olisi lapsi. Olin silloin vielä sitä mieltä, että en koskaan halua omia lapsia.

Vuonna 2012 mun veljenpoika syntyi. Hän on kyllä niin tän tädin kulta, että ei mitään rajaa. Tuolloinkin olin vielä sitä mieltä, etten lapsia tahdo.

Alkuvuodesta 2014 aloin tuntea itseni TODELLA huonovointiseksi. Syöminen oli hankalaa. Mikään ei vain maistunut. Kaikki tuli saman tien yrjönä ulos. Olo oli siis jotain käsittämätöntä. Ensin epäilin ruokamyrkytystä, mutta enhän ollut syönyt mitään epämääräistä. 

Kävin apteekissa ja ostin raskaustestin. Sopivaan paikkaan päästyäni avasin testipakkauksen ja tein testin. Odotin ohjeiden mukaan kaksi minuuttia, kunnes ostamani digitaalisen testin näyttöön tuli "3+" 

Katsoin testin näyttöä pelokkaana. Pelkäsin, että miten mun läheiset suhtautuu asiaan. Odotin vauvaa. Se oli mulle iso asia. Ja oli iso kynnys kertoa läheisille. Vauvan isälle lähetin heti viestin "Mä odotan vauvaa." Mä todella pelkäsin hänen vastausta. Ja syystä pelkäsinkin. Vastaus tuli melko pian. Hän ei ollut valmis tulemaan isäksi, jonka kyllä ymmärrän täysin. Onhan hän todella nuori. Itse olin kuitenkin valmis kantamaan vastuuni.

Seuraavana päivänä testin teosta soitin neuvolaan ja kerroin tehneeni positiivisen raskaustestin edellisenä päivänä. Mulle varattiin ensimmäinen neuvola-aika parin viikon päähän. 

Neuvolaan soitettuani soitin äidilleni. Ensin puhuttiin jokapäiväisistä asioista, kunnes vain lipsautin äidilleni odottavani vauvaa. Kerroin tehneeni testin edellisenä päivänä ja soittaneeni neuvolaan ennen hänelle soittoa. Äitini oli ihan onnessaan. Hän oli salaa mielessään odottanut tuota päivää. Mä olen pienestä saakka ollut todella lapsirakas. Olin synnynnäinen äiti, jos näin voidaan sanoa. Olen aina tullut toimeen lasten kanssa.

Pienenä tyttönä multa kysyttiin, että mikä musta tulee isona, niin kolme vuotiaana vastaukseni oli prinsessa, mutta viisi vuotiaana prinsessa olikin vaihtunut äidiksi. 

Kymmenen vuotta tuosta eli 15 vuotiaana olin sitä mieltä, että lapset on ihania niin kauan, kun ne ei ole omia.

Kuusi vuotta sitä kesti. En siis todellakaan pitänyt itseäni millään tavalla äidillisenä ihmisenä. Olihan lapset ihania ja näin, mutta ajatus omasta lapsesta kauhistutti.

Olin siis todella vahvasti sitä mieltä, että en koskaan halua omia lapsia, kunnes tein raskaistestin. Yksi saamarin tikku sain mut muuttamaan mieltäni. Olin valmis äidiksi. Olin valmis äidiksi, vaikka vain viisi minuuttia sitten ajattelin, etten koskaan tahdo lapsia.

Mieleni muuttui VIIDESSÄ MINUUTISSA.

 Enkä todellakaan kadu valintaani. 

Tuo pikkumies tekee musta maailman onnellisimman, enkä päivääkään vaihtaisi. Mulle on suotu maailman ihanin pikkuinen. Mun oma poika. Mun oma pieni hymypoika. 

Rakkaudella maailman onnellisin pienen pojan äiti.

-Erkku

Suvi kääntää työkseen japanilaista mangaa!

Suvi Kiotossa

"Välillä oli jopa pakko pompata ylös tuolilta, kun juonessa tapahtui erityisen iso käänne."
 
Miten päädyit kääntäjäksi?

Päädyin mangakääntäjäksi osaksi oman kiinnostukseni kautta (olen aina pitänyt sarjakuvista ja lukenut niitä paljon) ja opintoni antoivat sopivan pohjan työlle. Olen valmistunut yliopistosta filosofian maisteriksi - pääaineenani luin englantia. Mangaa päädyin kääntämään, koska osasin japania ja töitä kysellessäni kaivattiin juuri mangan kääntäjää.

Miten opit japanin kielen?

Aloitin japanin kielen opiskelun yliopistossa ja jatkoin sitä myös omatoimisesti kaikin mahdollisin tavoin. Oppikirjojen lukemisen lisäksi kuuntelin pitkään ainoastaan japaninkielistä musiikkia, tutkin laulujen lyriikoita ja opiskellen niitä, katselin japanilaisia elokuvia ja animea, luin japaninkielisiä nettisivuja, mangaa, lehtiä ja kirjoja ja tein matkoja Japaniin. Niin pääsin käyttämään kieltä myös tosielämän puhetilanteissa. Missä tahansa kielessä on varmasti loputtomiin uutta opittavaa ja jatkan yhä aktiivisesti japanin kielen opiskelua. Tällä hetkellä esimerkiksi luen Raamattua japaniksi. Siinä tulee vastaan paljon uutta sanatoa, johon en ole törmännyt muissa yhteyksissä.

Kuinka kauan mangan kääntäminen kestää (pokkari)?

Yhden mangapokkarin käännösaika vaihtelee hyvin paljon riippuen siitä, millainen pokkari on kyseessä. En ole koskaan ottanut aikaa kääntäessäni ja olen tehnyt työtä opiskelun ja muiden töiden ohella, joten päivätkin ovat hyvin eripituisia. Joskus ehdin tehdä pokkarin muutamassa päivässä ja joskus aika taas venähtää yli viikkoon. Uuden sarjan ensimmäisen osan kääntäminen vie aina enemmän aikaa kuin jatko-osien, koska siinä samalla tutustuu uusiin hahmoihin ja tarinaan.

Miten käännät esim. sanaleikit ym. kulttuurisidonnaiset seikat?

Sanaleikkien kääntämisen käytännöt vaihtelevat tilanteen mukaan. Joskus vaihdan tilalle sopivan suomenkielisen sanaleikin, jolloin sanat usein muuttuvat. Toisinaan taas juonen kannalta on välttämätöntä säilyttää juuri alkuperäiset sanat ja joskus tällaisissa tapauksissa sanaleikki menettää "leikkisyyttään". Kulttuurisidonnaiset termit ja tapahtumat selitetään usein viitteillä.
Mitä mieltä olet fanien kääntämästä mangasta?
 
En ole nähnyt paljon fanikäännöksiä, mutta sarjan kääntäminen itse vaatii varmasti paljon aikaa, joten fanien pitää olla todella intohimoisia sarjaa kohtaan ruvetakseen kääntämään sitä. Itse en lukisi fanikäännöksiä, koska niissä voi olla isojakin virheitä eikä tietenkään ole oikein levittää sarjakuvataitelijoiden kovan työn tulosta netissä niin, etteivät taiteilijat saa heille kuuluvia tekijänoikeuskorvauksia.
 
Lempimangasi

On aika mahdotonta valita vain yhtä lempimangaa... Joitakin kestosuosikkejani ovat Nana, Kagen no Tsuki (toinen Ai Yazawan manga, jota ei ole käännetty suomeksi), Death Note ja Hopeanuoli, joka oli minulle erityisen rakas lapsena. (Katselin sarjasta tehdyn animen suomenkielistä versiota lukemattomia kertoja ja leikin pihalla kavereideni kanssa Hopeanuolta.) Pidän erittäin paljon myös hauskoista kissasarjoista, kuten Neiti Koume, tiikeriraidasta ja Chi's Sweet Homesta.

Mitä/millaista mangaa haluaisit kääntää, jos saisit valita?

Eläinrakkaana ihmisenä käännän mielelläni eläintarinoita. On myös aina erityisen hauskaa kääntää tarinoita, jotka tempaavat täysin mukaansa. Death Note on hyvä esimerkki sarjasta, jossa elin täysillä mukana. Välillä oli jopa pakko pompata ylös tuolilta, kun juonessa tapahtui erityisen iso käänne. On myös todella mukava kääntää mangaa, joka on erityisen kauniisti piirretty. Ihailen aina esimerkiksi Kuroshitsuji - Piru hovimestariksi -sarjan yksityiskohtaisia ja kauniita kuvituksia. Sebastian on varmasti yksi komeimmista mangahahmoista, joita olen koskaan nähnyt.

Kiitos Turun Tyttöjen Talon Otaku-ryhmäläisille mielenkiintoisista ja hyvistä kysymyksistä!
T. Suvi M.

Haastattelun laativat Turun Tyttöjen Talon Otaku-ryhmä, joka on japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneiden tyttöjen ryhmä!