maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulutervehdys!

Turun Tyttöjen Talon blogi toivottaa lukijoilleen

Iloista Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen 2013!

Yllä oleva kuva ja ohje lumihiutaleverhon tekoon löytyvät blogista Escapade. Tästä vaikka mukavaa askartelupuuhaa joululomalle :)




perjantai 14. joulukuuta 2012

Vad inspirerar dig?


Här kan ni se foton från Inspirations -workshopen som ordnades i Pargas den 3 december 2012. Deltagarna i workshopen fotade saker med temat inspiration.

Alla kuvia Paraisilla järjestetystä Inspiraatio-työpajasta 3.12.2012. Yhtenä tehtävänä osallistujat kuvasivat heitä inspiroivia aiheita.
 








tiistai 11. joulukuuta 2012

Vuosi 2012

Vuosi 2012 on ollut täysin erinlainen kuin aikaisemma vuodet. Tänä vuonna olen löytänyt ihmisen, josta välitän ja jonka kanssa haluan olla yhdessä pitkään. Tämä ihminen välitää minusta sellaisena kuin olen ja voin olla hänen kanssa oma itseni. Hänen perheensä välitää minusta ja myös minun ystävät hyväksyy hänet. Tänä vuonna olen myös tajunnut, että elämässä tapahtuu paljon asioita, jotka voi masentaa, mutta kaikista niistä pääsee yli, jos vain uskaltaa puhua jollekin. Minusta ei ole hyvä jäädä yksin suremaan asioita, koska silloin masentuu entistä enemmän. Pohjalta nouseminen on hyvin vaikeaa, mutta ystävien ja läheisten ihmiseten avulla sieltä pääse ylös, mutta toki se voi viedä aikaa. Tänä vuonna on tapahtunut paljon muutosta ja paljon asioita joiden ansiosta  olen paljon itse varmempi. Olen tänä vuonna ollut paljo vahmpi ja tajunnut, että ne ihmiset, jotka ei hyväksy mua sellaisena kuin olen eivät ole minun ystäviä tai eivät ole mun arvoisia ihmisiä. Jokainen meistä on erinlainen. Erinlaisuuden hyväksyminen on tärkeää ystävyyssuhteessa. Ystävyys ei toimi jos molemmat ei hyväksy toista omana itsenään.Tämä vuosi on olltu hyvin vaikea, mutta samalla hyvin opettavainen ja hyvin ihana. Minä en unohda tätä vuotta milloinkaan. Tänä vuonna vielä tapahtuu jonkin verran hyvää. Saan vahtia lapsia, lasten hoitaminen on minulle hyvin tärkeä asia. Vietän myös aikaa ihanien ystävien kanssa.  Ensi vuodesta sen verran, että täytän vuosia taas ja tulee vuosi täyteen poikaystävän kanssa. Aloitan tammikuussa oman kerhon. Olen ylpeä, että pystyn aloitamaan kerhon. Olen tietoinen myös, että selviän siitä.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Tervetuloa!

Monikulttuurinen Suomi -juhla 5.12.2012 Turun Tyttöjen Talolla (Yliopistonkatu 26 B, 6 krs) klo. 14-19 (ohjelma alkaa klo 16.00)
Tule mukaan pitämän hauskaa monikulttuuriseen Suomi -juhlaan.
Luvassa hauskoja leikkejä, musiikkia ja makuja eri kulttuureista 
sekä tanssia ja kielten opettelua!

Jos haluat, voit pukeutua juhlaan monikulttuurisesti.

Tuo ystäväsikin pitämään hauskaa!
Tapahtuma on maksuton.

Vastaus blogihaasteeseen: Unelmia

Olen Unelmoinut lastenhoitaja-ammattista jo 12 v. ja  omaa perhettä olen kans miettinyt, mutta suurin unelma on olla työssä lasten parissa. En oikeastaan unelmoi mistään matkasta toki olis joskus kiva matkustaa perheen kanssa jonnekin. Oma auto olisi tarpeelinen, mutta se  ei ole suurin unelmani. Yks unelmani  on ollut myös, että saan sellaisen ihmisen lähelleni, jonka kanssa oloni on turvallinen  ja voisin kokea  olevani hyväksytty sellaisena kuin olen. En erityisemmin unelmoi suuresta perheestä, mutta sellainen pieni perhe  on hyvä. Lemmikkieläin olis mukava hankkia, mutta sekään ei ole suurin unelmani. Yksi unelmani on myöskin oma rauha ja hiljaisuus.  Oma rauha ja  hiljaisuus on minulle hyvin tärkeää joskus, koska silloin voin olla omassa rauhassa. Voin miettiä elämää ja sen haasteita.