Löysin itseni

Palaan hiukan aikaa taaksepäin. Olin heinäkuussa minun ihanan serkun luona, jossa tajusin, että voin olla juuri se oma itseni. Ne ihmiset, jotka minusta välittää  eivät hylkää minua. Teen minä mitä vain, niin he ovat tukenani. Serkkuni luona sain itsetuntoni takaisin. Minä tajusin paljon asioita siellä ja tunsin oloni tärkeäksi. Olin onnellinen ja iloinen. Nyt voin olla juuri se joka olen. Serkkuni on minulle kuin sisko, joka arvostaa minua ja lohduttaa silloin kun sitä tarviin. Minulla on myös ystäviä, jotka hyväksyy minut ja he lohduttavt minua.  Arvostan sitä. 

Minä olen etsinyt itseäni jo pitkään. Halusin tietää kuka tai ketä olen, mutta en saanut tietää. Olin hukassa ja päättänyt luovuttaa. Toivo oli mennyt ja päätin antaa olla. Yhtenä päivänä kaikki muuttui. Katsoin silloin peliin ja kaikki muuttui. Löysin itseni ja sain tietää kuka olen. Minä olen juuri se joka olen, eikä muiden mielipiteet saa lannistaa minua, mutta tapahtui silloin muutakin.

Päätin aloittaa uuden elämän toisessa paikassa ja sainkin toisen asunnon, jossa voin aloittaa kaiken alusta. Minulla kesti pitkään, että löysin itseni ja se oli hyvin vaikeaa. Minä teen omat päätökseni ja ne jotka arvostaa mua hyväksyy myös ne. Ovat ne sitten mitä vain. Se on minun elämä, ei heidän. Ne jotka ei arvosta minua sellaisena kuin oon voivat kadota minun elämästä. En Tarvii sellaiaisia minun elämään. Minulle  suku, ystävä, perhe on tärkeitä. Heidän vuoksi voisin tehdä mitä vain.

Tiedän, he ovat onnellisia myös, jos minä olen. Minun hyvinvointi on heille tärkeää. Heidän hyvinvointi on myös minulle tärkeää.

No niin, eli minusta jokainen saa olla sellainen kuin on, kenenkään ei tarvitse esittää jotain muuta kuin on. Ne jotka ovat sinun elämän arvoisia, hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. He eivät hylkää sinua silloin kun sinulla on vaikeaa. Silloin he tukevat sinua, he auttavat sinua. He ovat ne joille voit itkeä, nauraa, huutaa ja olla se joka olet. Ole oma itsesi. Älä koskaan häpeä itseäsi. Tiedän, että itsensä hyväksyminen on hankalaa ja siihen menee aikaa, mut lopputulos on ihanaa. Ja siitä tulee hyvä olo. Se voi viedä vuosia, mutta kyl sen löytää.

Muista et oot tärkeä sellaisena kuin olet. Niiden keiden seurassa juodut esitämään ja olemaan erilainen, eivät ole mielestäni sinulle niitä oikeita ihmisiä. Mielestäni heidän pitäis hyväksyä sinut sellaisean kuin olet.

Jokainen, joka lukee tämän tekstin, on arvoaks ja tärkeä ihminen. Ja toivon, että ymmärrätte, että tarkoitan tällä vain sitä, että itse löysin ja opin hyväksymään itseni. Toivon teille samaa, toivon sitä jokaiselle teille.

Kaksi kuukautta pelkkää rakkautta

Tiistaina tuli kuluneeksi tasan kaksi kuukautta äitinä. Tuohon aikaan on kuulunut paljon vaipanvaihtoa ja hauskoja hetkiä. Aikaan on kuulunut myös vähän huonompia hetkiä, mutta niistä on selvitty. 

Eiköhän jokaisessa lapsiperheessä ole ne omat ylä- ja alamäkensä ?

Poika sai nimensä 1.11 ja hän on nyt sitten Saku Mikael Juhani. 

Hän kasvaa hurjaa vauhtia, vaikka enhän mä sitä itse huomaa. Kahden kuukauden iän saavutuksena mainittakoon hänen ensimmäinen nauru. En tiedä oliko se tahaton vai tarkoituksenmukainen, mutta se oli hauskan kuuloista.

Vaikka poika on vasta kahden kuukauden ikäinen, niin kyllä mä olen alkanut salaa (tai ei se enää ole salaisuus, kun sen tänne kirjoitan) toivomaan jo toista pikkuista. Vauvakuume alkoi heti, kun päästiin kotiin synnäriltä (pojan ollessa 5 vrk ikäinen) ja kuume vain pahenee. Ehkä se päivä joskus vielä koittaa, että Saku saa pienen veljen tai siskon. Ehkä vielä joskus mun haave toteutuu ja musta tulee suurperheen äiti. Sitähän ei voi etukäteen tietää. Aika näyttää. 

Sen kuitenkin tiedän, että mä pysyn kotona lapsen (ehkä useammankin) kanssa niin pitkään, kuin mahdollista.

-Erkku

Kuulumisia vauva-arjen keskeltä

Viime lauantaina tuli kuluneeksi ensimmäinen kokonainen kuukausi äitinä. Meidän yhteiselo on sujunut loistavasti. Pikkuinen antaa mun nukkua yöllä ja hän nukkuu tietysti myös.

Pojalla oli vähän mahavaivoja jokin aika sitten ja silloin meinasi epätoivo iskeä, kun ei osannut auttaa toista tai parantaa hänen oloaan. Ei vain pystynyt ottamaan kipua pois pikkuiselta, vaikka kuinka olisi halunnut.

Onneksi mahakivut ovat nyt hellittäneet, eivätkä toivon mukaan palaa enää takaisin kiusaamaan pitkään aikaa.

Tämä pikkuinen ihme on parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunut, vaikka ei hänen isän kanssa olla kovin hyvissä väleissä.

Jäi mulle kuitenkin siitäkin suhteesta jotain hyvää ja ikimuistoista.

En voisi enää kuvitella elämääni ilman mun pikkupoikaa. 

-Erkku

Elämäntarkoitus on löytynyt

Mä olen ollut kohta jo kaksi viikkoa pienen pojan äiti, enkä voisi enää ajatella elämääni ilman tätä pikkuista. Tämä pieni hurmuri on tuonut mun elämään niin paljon iloa. Rakkauden määrä vain suurenee päivä päivältä tätä pikkuista kohtaan. Vielä tämän vuoden alussa en uskonut vielä joku päivä eläväni näin onnellista elämää. Se päivä kuitenkin koitti 11.9.-14, enkä missään nimessä kaipaa aikaa ilman tätä minimiestä. Toivottavasti hän ei kasva liian äkkiä isoksi pojaksi.

-Erkku

TYTTÖJEN TALON "MITEN MINUSTA TULI MINÄ" -ILLLAT OVAT TÄÄLLÄ TAAS!

Ensi viikon keskiviikkona 24.9. klo 17.30–18.30 vieraana Turun Tyttöjen Talon avoimessa toiminnassa ammatikseen bloggaava, nuori äiti Emilia Huttunen!

”Ikuinen äitien oikeuksien puolestapuhuja, toivoton romantikko ja intohimoinen treenaaja. Rakastaa perhettään ja kinuskidonitseja. Peittoaa äkkipikaisuudessa Pikku Myyn ja pelkää pimeää. Suomen suosituimmasta perheblogista löydät arkea ja juhlaa
sekä ajankohtaisia aiheita.” - Emilia

Tervetuloa kuulemaan Emilian tarina!
Voimme myös yhdessä kysyä ja keskustella bloggaamiseen, nuoreen äitiyteen ja muuhun Emilian elämään liittyvistä asioista.
 
Faktaa Emilian blogista:
• MUTSIS ON. -blogi: mamalife.fi/mutsison valittiin vuoden 2014 viihdyttävimmäksi blogiksi Lue lisää: www.indiedays.com/item/toimitus/he-ovat-sateilevin-viihdyttavin-ja-fotogeneettisin-voittajat
• Artikkeli Emiliasta: www.otavamedia.fi/web/guest/ajankohtaista/view/384184
• Artikkeli Emiliasta:http://blogit.kaksplus.fi/toimitus/ai-eiko-kukaan-kertonut-etta-sun-pitaa-poseerata-alasti-eli-nain-tehtiin-kaksplussan-ja-mutsis-on-emilian-kansi/
• Emilialla myös suosittu FB-sivu! www.facebook.com/mutsiss

Kommenttikenttään voit kirjoittaa valmiiksi kysymyksiä Emilialle. Voit myös ehdottaa seuraavaa Miten minusta tuli minä -illan vierasta!

Rakkain kaikista

Keskiviikkoaamuna (10.9) jäin äitiyspoliklinikkakäynnin jälkeen tyksiin ja aloitettiin käynnistys pallongin avulla. 

Pallonki ei käynnistänyt synnytystä toivotulla tavalla, joten torstai aamuna (11.9) minut siirrettiin synnytysosastolle.

Minulle pistettiin kanyyli käteen ja sen kautta sain synnytystä edistävää nestettä suoneen. 

Noin kolmen-neljän aikoihin supistukseni yltyivät niin koviksi, että sain supistuskipuihin ilokaasua. 

Noin kahdeksan aikoihin halusin suihkuun, sillä en enää pystynyt olemaan makuulla. 

Suihku teki tehtävänsä ja sai synnytyksen loppuviimein käynnistymään. 

Heti suihkusta takaisin synnytyssalin sängylle päästyäni alkoi ponnistuttamaan ja sain luvan ponnistaa heti, kun tulisi supistuksia. 

Supistuksia tuli noin minuutin-kahden välein, joten ponnistusvaihe kesti vain kymmenisen minuuttia. 

Pieni poika syntyi Torstaina 11.9 klo.20.58. Painoa pikkuisella oli syntyessään 2695 kg ja pituudeltaan hän oli 48 cm. Pisteitä poika sai 9/9/9, eli täydet pisteet. Pojan nimeksi tuli Saku. <3

"Enkä anna kenenkään sua pois viedä multa minnekkään."

Täydellinen pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen <3

-Erkku

Odotusta, odotusta....

Heippa vaan kaikki täältä sohvanpohjalta :)

Mulla on siis selkä todella kipeä ja rasittunut tästä kaikesta lisäpainosta (Ei! Sitä ei ole paljoa, mutta selkä vihottelee, kun ei ole tottunut)

Tänään (31.8) lähden kuitenkin ikeaan parin päivän huilimisen jälkeen. Saas nähdä, mitä sieltä tarttuu tänään mukaan :)

Huomenna on siis jo syyskuu. Eli 17 päivää laskettuun aikaan.

Aika on mennyt kamalan nopeasti. Juurihan mä sain tietää odottavani lasta.

Nyt vain odottelen, että koska pikkuinen päättää tulla maailmaan.

Täällä häntä odottaa äiti, iskä, mummi, eno, serkku ja muut sukulaiset.

Vauva! Olet meille kaikille niin rakas ja tärkeä, vaikka emme vielä tiedä edes minkänäköinen sinä olet. Pääasia on, että synnyt terveenä ja voit hyvin.

Kivoja potkuhetkiä sinne masuun. Toivottaa äitisi

<3

-Erkku

Kesän alussa oli hiukan hamstraamista...

Moikka! 

Eli päätin nyt laittaa kuvia kesän alussa tehdyistä oskoksistani, jotka on siis vauvanvaatteita. Kyseiset vaatteet on kaikki ostettu käytettynä facebookin kirpputorilta. Tässä ei todellakaan ole kaikki. Vaatteita on kerääntynyt ainakin kaksi säkillistä. Lisäksi mulla on vielä äitiyspakkaus, joten ei ole ainakaan pelkoa, että vaatteet loppuisivat kesken. Täytyy vaan toivoa, että kaikki mahtuu pikkuiselle päälle. No niin. Nyt niihin vaatteisiin.

Karvainen nallehaalari / Tikru yökkäri / Hihaton banda potkari / Kolme erinlaista bodya

Hihaton banda potkari / Kolme erinlaista bodya

Raidallinen newbie body

Tähtikuvioinen newbie body

Puunoksa kuosinen newbie body

Hihaton banda potkari

Tikru yökkäri

Karvahaalarin söpö vetoketju

Karvahaalarin huppu

Tää karvahaalari on näistä mun ehdoton suosikki.

Tähtikuvioinen toppapuku / Nallehaalari / Fleecehaalari

Nallehaalari / Fleecehaalari / Housuja / Bodyja

Pitkähihainen body dinosaurus kuvalla

Raidallinen body

Erikoiskuosinen body

Raidallinen body

Nallekuosinen pitkähihainen body

Tähtikuvioinen newbie body

(Mulla on näitä tosiaan kaksi)

Dinosaurus kuosinen body

Haaremihousut

Farkut

(Vauvojen farkut on varmaan maailman söpöintä)

Fleecehaalari

Täytyyhän siitä olla jokainen yksityiskohta kuvattuna 

Nallehaalari

Tähtikuvioinen toppapuku

Nallepuh & Tikru potkari / Tikru yökkäri / Raidallinen yökkäri / Pari bodya / Housuja

Farkut

(Voiko olla mitään söpömpää)

Villapöksyt

Fleecehousut

Toiset farkut

Lyhythihainen karvinen body

Pitkähihainen raidallinen body

Tikru yökkäri

Raidallinen yökkäri

Nalle puh & Tikru potkari

Lisää kuvia vaatteista tulossa heti, kun saan kuvattua.

-Erkku

Jännän äärellä

Tosiaan muutin isompaan asuntoon heinäkuun lopussa ja viihdyn täällä tosi hyvin. Laskettu aika lähenee lähenemistään ja eilen tuli täyteen jo viikko 35. Laskettu aika on siis viiden viikon kuluttua ja paljon on vielä tehtävä ennen, kun olen valmis suurimpaan tehtävääni, eli äitiyteen. Toivon vain, että saisin kaikki ajallaan hoidettua. Toisaalta haluaisin jo nähdä mun vauvan, mutta toisaalta en vielä ole täysin valmis hänen tuloonsa. Tärkein on vielä hankkimatta. Nimittäin sänky pikkuiselle. Onhan tässä vielä aikaa viisi viikkoa, jos hyvin käy, mutta se menee niin nopeasti ja tuntuu siltä, että kaikki olisi tekemättä.

-Erkku

Olen erinlainen ja ylpeä siitä!

Heippa kaikki lukijat!

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut blogiin, mutta en ole kuitenkaan unohtanut. On vain ollut kaikenlaista puuhaa. Isomman asunnon hakua ja valmistelua tulevaan äitiyteen. Niin... Moni ei tiedäkkään, että odotan lasta. Näin on! Ja olen ylpeä itsestäni. Juuri nyt koen olevani valmis äidiksi. Lapsen sukupuolen saan tietää vasta syyskuussa, kun syntyy, mutta jaksan kyllä odottaa. Onhan tämä suuri elämänmuutos, mutta ei se haittaa. Onhan tätä samaa vanhaa ja pirun tylsää elämää tässä jo eletty kylliksi. Raskausviikkoja mulla on tällä hetkellä 26+5, eli reilusti yli puolessa välissä mennään. Kaikki on suhtautunut tähän todella hyvin, jopa paremmin, kun odotin.

Tähän loppuun laitan vielä muutaman viikon takaisen masukuvan.

-Erkku

Mikälainen on perhe?

Mikä teidän mielestä on perhe?

Mä itse olen syntynyt 1991 ja olin aika pieni, kun äiti ja isä eros. Ja olin joku 3 vuoden vanha, kun äiti tutustui mun  isäpuolee, joka siis kuului mun elämään ja oli osa mun perhettä. Kävin isän luona joka toinen viikonloppua ja kesälla olin pohjoisessa, iskän syntymäpaikkassa kolme viikoa. Joten siel olevat serkkut, tädit ja sedät oli osa mun elämää ja perhettä. Mun elämään tuli myöhemmin pikkuveli, joka oli mulle tärkeä. Asuin mun äidin, isäpuolen ja isosiskon kans. Ja mun elämässä oli myös isän kummipoika, mulle kuin serkku, joten hän oli osa mun elämää, mun perhettä.

Mitä vanhemmaksi tulin tajusin, että perhe ei ole vain sellainen johon kuuluu isä, äiti ja 1 tai 2 lasta. Se voi olla erilainen, jollaikin siihen kuuluu myös lemmikkieläimet ja jollekin niitä voi olla monta.

Mun mielestä perhe on sellainen jossa sun on hyvä ja turvallinen olla ja jossa voit olla oma itsesi. Minulla on sellainen paikka kahden ystävän luona ja serkkun luona minulla on kans sellainen olo, mut ei sen ole väliä kuinka  suuri tai pieni se on? Minun mielestä pääasia on et sinulla on hyvä olla. On se sitten ystävän luona tai serkkun tai jopa vain kotona koiran kans. Tärkeintä on et olet onnelinen ja sinulla on hyvä olla. Etenkin et sinulla on turvallinen olo.

Perheen voi ajatella monella tapaa, mutta näin minä sen ajattelen. Ja ne ihmiset jotka on mun elämässä nyt niin ei katoa sieltä. Ja mulla yks seurakunta jossa mun on hyvä olla joten voisin sanoa et se on kans mun perhe ja Turun Tyttöjen Talo on kans mulle kuin perhe. Siel olevat ihmiset on aina kilttei ja jokainen siel antaa olla oma itsensä. Saan itkeä tai nauraa, voin lähteä tai jäädä jos haluan. Kuten sanoin jo aikaisemmin niin minun mielestä perhe on sellainen jossa sinulla on turvalinen ja hyvä olla.

Mikä on perhe ?

Katsoin hiljattain ohjelmaa, jossa keskusteltiin erinlaisista perheistä. En todellakaan tiedä, kuinka moni käsittää perheen olevan se perinteinen Äiti, Isä, 2-3 lasta + koira tai kissa. Mulle se ei ole sitä. Mun vanhemmat erosi, kun mä olin hyvin pieni, eikä mulla ole oikein minkäännäköistä muistikuvaa siitä, kun vanhemmat vielä asuivat yhdessä. Veljeni oli vajaa kolme vuotias ja minä olin sitten vajaa vuoden ikäinen. En vieläkään tiedä tarkkaa syytä vanhempieni eroon, mutta en pidä kauhean tärkeänäkään tietää. Vanhempieni erottua asuimme ensin vajaa vuoden ensikodissa, kunnes äiti löysi meille sitten oman asunnon, joka kylläkin oli vuokra-asunto. Mun perheeseen ei siis tavallaan koskaan ole kuulunut isää. Mun äiti on yksinhuoltaja ja hän on siis kasvattanut mun ja mun 3 ja 10 vuotta vanhemmat veljet yksin. Tai onhan äidillä sukulaisia ja ystäviä, jotka kuuluvat edelleen suurena osana varsinkin mun elämään. On myös monia muunlaisia perheitä. Kaikki käsittävät perheen eri tavoin. On yksinhuoltajaperheitä, uusioperheitä, kahden vanhemman perheitä, joissa on kaksi äitiä tai kaksi isää ja varmasti monenmoisia muunlaisiakin. Mun perhe on suuri ja jos voi sanoa, että on kaksi perhettä, niin mulla on. Eli mun perheeseen kuuluu äiti, isoveli ja hänen perheensä sekä muut sukulaiset ja sitten on se "toinen perhe" eli Tyttöjen Talon porukka, jos heitä perheekseni voin kutsua. Tavallaan pidän sitä porukkaa perheenä. Tyttöjen Talolla tuntee aina olevansa kotona ja siellä voi puhua oikeastaan kaikesta mieltäpainavista asioista ilman pelkoa siitä, että asiani leviävät muualle. Pystyn siellä luottamaan työntekijöihin ja sekin, että olen käynyt Tyttöjen Talolla kohta seitsemän vuotta, niin sekin tekee sen, että työntekijöistä on tullut mulle todella läheisiä ja rakkaita. Heihin tavallaan on kiintynyt näiden vuosien aikana. Ja niinkun eräs toinen tämän blogin kirjoittajista on aikaisemmin kirjoittanut, niin Tyttöjen Talo on kyllä todellinen turvapaikka. En tiedä, minne menisin, jos Tyttöjen Taloa ei olis. Ja vaikka talo joskus lähtisikin tai sitten, kun en sinne enään pääse itse paikan päälle, niin kaikki talolla itselle tapahtuneet (hyvät ja huonot) pysyy mun sydämmessä aina ja työntekijät ja kaikki kävijät joihin olen talolla tutustunut ovat mulle aina yhtä rakkaita, kun nytkin.

Nyt haluaisinkin teiltä lukijoilta kysyä, että mitä perhe teille merkitsee ja keitä perheeseen teidän mielestänne voi kuulua ?

Niinkuin tekstissäni kirjoitin, niin mulla on monta perhettä.

-Erkku

Asioita jotka on osa mun elämää

Ihmisellä on monta asiaa joiden avulla tuntee itsensä. Nyt mä ajattelin kertoa sellaiset asiat joiden avulla minä voin tuntea itseni ja ne asiat saa mut jopa hyvälle mielelle

Musiikki:
Musiikin avulla voin unohtaa kaiken  muun ja kuuntelen ylensä sanoja, mutta en aina. Musiikin ei tarvitse aina olla suomen kielistä, koska en aina kuuntele vain sanoja. Musiikki on aina osa mun elämää. Minä kuuntelen musiikia aina kun vain olen menossa johonkin tai olen jossain. Musiikkimakuani on yleisesti ottaen räppi, mutta siihen kuulu myös muitakin. Lisää saa kysyä jos kiinostaa.

Tanssi:
Tanssiminen on ollut osa minun elämää jo 7-vuotiaasta asti ja on sitä edelleen.  Aina kun kuulen musiikkia alan tanssimaan. Silloin en kuuntele sanoja aina, vaan eläydyn liikeisiin, jotka sopivat rytmii. Tanssin avulla voin näytää moni tunteita ja myöskin voin unohtaa tuskan jota joskus koen. Yleensä tanssin muuten vain ja joskus jopa vain kädet menee musiikin tahdissä, mutta joskus koko vartalo. Asia vaihtelee aika paljon. Tanssi on minusta ihanaa ja rauhallista. Toki tanssi voi olla vahdikastakin, mutta myös rauhallista.

Kirjoitaminen:
Kirjoitan usein ajatuksiani paperille. Yleensä kirjoitukset kuvaa oloani juuri sillä hetkellä. mutta joskus se kuvaa myös jotain mennyttä tai tulevaa. Ne ovat minun ajatuksiani jostain asioista. Tai jopa mielipiteitä. Omien tunteiden kirjoitaminen on ollut minulle hyvin tärkeää 7-luokkalta asti.

Kummilapset & sukulaiset & ystävät & perhe:
Kummilapset ova elämässäni ehkä  suurin ilon asia. Tarkoitan, että he tuovat iloa elämääni ja näen heidän kasvun. Rakastan minun kummilapsiani yli kaiken. Ystävät tuovat myös paljon ilo elämääni ja voin olla heidän kanssa oma itseni ja jakaa heidän kanssa ilot ja surut. Ystäviä minulla ei ole montaa, mut ei niitä tarvitsekaan olla. Perhe ja suku ovat minulle Rakkaita, etenkin serkut. Heidän ansiostaan olen täällä ja he tuntevat minut parhaiten ja tietävä minusta paljon. Rakastan jokaista minun läheistä ihmistä. He kaikki kuuluvat minun elämään ja on osa sitä.

Tässä muutama asia, jotka kuuluvat minun elämään, toki niitä on viel lisää. Minulta saa kysyä Tyttöjen Talolla lisää, jos jokin asia jäi kiinnostamaan ja vastailen niin hyvin kuin osaan:)

Uusi koti

Pääsin vihdoin ja viimein 20.8 muuttamaan omaan kämppään.
Tuota päivää oli odotettu, kuin kuuta nousevaa ja nyt se on vihdoin tapahtunut.

Tänään (10.9) tuosta päivästä on siis tasan kolme viikkoa.
Haluaisin kertoa teille kaikille tämän blogin lukijoille omia kokemuksiani.

Olen siis paljasjalkainen Turkulainen (tai no en kirjaimellisesti, mutta varmasti tiedätte, mitä tarkoitan)
ja olen asunut elämäni aikana ennen omaan kotiin muuttoa neljässä eri paikassa.

En muista kahdesta ensimmäisestä paikasta yhtikäs mitään, sillä olen ollut todella pieni.
Ensimmäiset muistoni ovat meidän kolmannesta kodista, jossa mun lisäksi asui kolme vuotta vanhempi isoveljeni ja äitini.

Tuli suuri suru puseroon, kun äiti ilmoitti meille lapsille, että muutamme pienempään asuntoon, sillä olihan kaikki kaverini tuolla ja en tulisi koskaan näkemään heitä enään ja yksikään ei ollut samassa koulussa kanssani.

Onnekseni sain kuitenkin nopeasti uusia kavereita uudesta paikasta ja ikävä vanhoja kavereita kohtaan helpotti.

Asuin tuossa paikassa 11 vuotta ja siellä on paljon muistoja.
Sekä hyviä, että huonoja.

Jottei täysin lupsutaisi aiheesta, niin kerron nyt yksin asumisestani...

Ensimmäiset pari päivää olivat hankalimmat.
Ei sen takia, ettei asuntoni tuntuisi kodilta.
Ei. Päinvastoin. Ensimmäisn kerran astuessani ovesta sisään asunto tuntui jo kodilta, vaikkei ollut edes vuokrasopimusta allekirjoitettu.
Tämä tuntui heti siltä oikealta kodilta.
Ja ei täällä ihan yksinäistä ole.
Onhan mulla toi mun pienokainen pitkäkorva kaverina.

Eli perjaatteessahan mulla on nyt kolme kotia ja neljä perhettä.
Saattaa tuntua oudolta, mutta niin se vain on.

On oma koti, Äidin koti ja Tyttöjen Talo, joka on mulle, kuin kolmas koti.
Mähän olen siellä aina!

Sitten on omassa kodissa minä ja mun lemmikki. Se on se ykkösperhe
Sitten äiti on mun toinen perhe
Kolmanteen perheeseen kuuluu isoveljeni, hänen kihlattu ja heidän lapsi
ja neljäs perhe on se ihana suuri yhteisö, joka on Tyttöjen Talolla. Kyllä. Te ihanaiset olette mun perhettä

-Erkku