maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tyttöjen välisestä vihasta

Yksi tärkeimpiä oppeja, joita olen Tyttöjen Talolta saanut, on toisten naisten arvostaminen ja hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.

Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, aivan helppoa se ei ole. Naiset ovat keskellä jatkuvaa kilpailua, he ovat jatkuvasti vertailemassa itseään toisiinsa, niin naisiin mediassa kuin omassa elämässään. Siinä kilpailussa ei ole voittajia, vaan ainoastaan häviäjiä.

Jopa ystävät puhuvat toisensa selän takana pahaa. Juuri tytöille on tyypillistä jo päiväkodissa sulkea joku pois leikeistä. Se on rajua. Kilpailu jatkuu kouluun. Ensin syrjitään ala-asteella tyttöä, jolla on tissit, ja yläasteella sitä viimeistä tyttöä, joka on vielä lauta. Vertaillaan ulkonäköä, katsellaan toisen tytön takapuolta, onkohan se lihonut, vertaillaan kännyköitä, kilpaillaan siitä, kuka harrastaa ensimmäisenä seksiä. Myöhemmin kilpaillaan poikaystävistä, koulutuksesta ja palkasta. Kolmekymppisinä mietitään statusta, autoa ja taloa, vertaillaan lapsiakin. Keski-iässä aletaan miettiä ehkä vanhenemisen merkkejä. Kukaan ei saa tästä vertailusta muuta kuin pahaa oloa. Päiväkodissa kuviot muuttuvat, tyttöjen porukasta jätetäänkin toisena päivänä ulos eri tyttö sen sijaan, että kaikki voisivat leikkiä yhdessä. Mahdollisimman nuorena koetusta ekasta kerrasta ei jää yleensä käteen muuta kuin kipua ja hämmennystä.

Surullisinta naisten välisessä kilpailussa on, että naisten kilpailun kohde ja määrittäjä ovat liian usein miehet.

Esimerkiksi: median ihannenainen on laiha ja sileäihoinen. Tämä naisihanne tarjoillaan kohderyhmälle naistyyppinä, joka kelpaa miehelle kuin miehelle. Ahdistavaa ja vaikeasti tavoitettavaa ulkonäköihannetta vastustavat naiset ryhtyvät vastaiskuun sanomalla, että oikeassa naisessa on kurveja ja että miehet pitävät todellisudessa pyöreistä naisista. Tämä ajatus ehkä helpottaa niitä, jotka kamppailevat kehonkuvansa kanssa, mutta ei ole yhtään vähemmän syrjivä. Onhan olemassa myös naisia, jotka ovat luonnostaan laihoja! Sitä paitsi ajatuksessa annetaan jälleen valta miehelle päättää, millainen naisen keho on oikeanlainen ja haluttava. Myös miesten suhteen ajatus on epäreilu, ikään kuin kaikki miehet ajattelisivat samoin eivätkä koskaan näkisi naista kurvien tai kurvittomuuden takana.

Esimerkkejä riittää. Paljon juhlivat tytöt tuomitaan, koska he ovat liian kevytkenkäisiä ja huikentelevaisia ja todellisuudessa mies tahtoo naisen, joka on kotona ja pysyy varmasti uskollisena. Toinen taho taas tuomitsee tytöt, joita juhliminen ei kiinnosta, koska he ovat tylsiä. Itse vaikkapa viihdyn kotona hyvin kirjan kanssa, ja monen mielestä tuhlaan elämääni, kun vietän sitä niiden asioiden parissa, joista juuri minä nautin. 

Seksi taas on ikuisuuskysymys. Miehethän tunnetusti eivät pidä "huoramaisista" tytöistä, jotka viettävät itselleen mieluista seksielämää. (Miehelle tietysti vilkas seksielämä on ok.) Toisaalta pihtari ei sovi olla. Miehethän eivät kestä suhteessa hetkeäkään, jos eivät saa seksiä. Oli tyttö sitten huora tai neitsyt (välimuotoja ei ole), naiset ovat kiivaasti tuomitsemassa seksielämän, joka poikkeaa heidän omastaan - ja jälleen mittapuuna on se, mitä mies haluaa. Viriiliä naista saatetaan pitää uhkana, joten häneen yritetään lyödä lutkan leimaa. Muistan Fucking Åmål -elokuvan Elinin, joka oli itsevarma, rohkea ja kovaääninen. Hän ei ollut koskaan harrastanut seksiä, mutta pojat ja tytöt koulussa puhuivat hänestä kuin hän olisi maannut koko kaupunkin kanssa. Juttua lähdettiin levittämään, koska Elin piti itsestään ja näytti sen avoimesti.

Eräs lukion tytöistä poseerasi kerran lehdessä bikinikuvissa. Hän on myös osallistunut erilaisiin kauneuskilpailuihin. Vaikka en enää käynyt lukiota kuvien julkaisun aikaan, jopa minun korviini kantautui niitä pahoja sanoja, joita tytöstä puhuttiin. "Ihme huora, ei se ees oo kaunis." Toiset miettivät, onko tytöllä huono itsetunto, kun hän sillä lailla meni tekemään. Kenellekään ei tullut mieleen, että tämä tyttö tahtoi mennä kuviin, että hän nauttii kuvattavana olemisesta ja itsensä laittamisesta kauniiksi. Kukaan ei myöskään sanonut, että hän oli rohkea mennessään kuviin, vaikka tiesi reaktiot. Ja yllätys yllätys - pahimpia tuomitsijoita olivat juuri nimenomaan naiset, ikätoverit, lukiokaverit. Joku heistä ehkä oli kateellinen, mutta uskon, että suurin osa ei olisi ikimaailmassa halunnut bikinikuviaan lehteen. Silti he tuomitsivat tytön, joka teki jotain, mitä he eivät olisi koskaan voineet kuvitellakaan tekevänsä. Ihan kuin tällä valinnalla olisi ollut jotain vaikutusta heidän elämäänsä!

Tyttöjen taholta minut on usein tuomittu, koska en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut esimerkiksi meikkaamisesta enkä muutenkaan ajattele ulkonäköäni kovin paljon. Mielessäni minulla on paljon muita juttuja, kuten maailman tapahtumat ja luonne, mikä vaikuttaa monen mielestä tyhmältä haihattelulta. En ole itse kuitenkaan yhtään parempi: olen ajatellut pahasti tytöistä, jotka taas käyttävät aikaansa peilin edessä ja jotka eivät voi lähteä ulos ilman meikkiä. Olen jotenkin ajatellut, että tuomitsevathan nuo tytöt minut - miksi minä en tuomitsisi heitä? Mutta vihaan vastaaminen vihalla ei koskaan aiheuta mitään muuta kuin lisää vihaa ja pahaa oloa.

Miksi siis on niin vaikeaa hyväksyä, että ihmisillä on erilainen tapa viettää elämää? Miten tuollaiset valinnat, kuten ulkonäkö tai halut ylipäätään vaikuttavat kenenkään muun kuin valinnat tekevän henkilön elämään?

Tyttöjen Talo on muuttanut minua. Olen opetellut havaitsemaan tyttöjen välisen kilpailuasetelman ja toimimaan sen vastaisesti. Kun huomaan ajattelevani toisesta pahasti, halaankin itseäni ja käännän ajatuksen jollain tavalla - vaikka väkisin - positiiviseksi. Toimintatapa on tuottanut tulosta, ja olen voinut paremmin. Koen itseni positiivisemmin, kun ajattelen muistakin positiivisesti. Kilpailuasetelman havaitseminen saa minut usein myös huvittumaan. Ihan oikeasti, kaikesta sitä jaksetaankin kilpailla!

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei riitä. Tarvitaan taistelua sukupuolten sisäisen tasa-arvon saavuttamiseksi.

Loppuun vielä pari ajatusta Jenni Pääskysaaren kirjasta Tyttö sinä olet... Suosittelen kirjaa ihan kaikille!

"Tyttö sinä olet... sisko

Jos sinulla ei ole sisaruksia (ja vaikka olisikin), suosittelen suhtautumaan kaikkiin maailman tyttöihin ja naisiin siskoina.

Usein kuulee sanottavan, että tytöt ja naiset juonittelevat toisiaan vastaan ja juoruilevat selän takana. -- Tyttöjen pitäisi muodostaa yhteinen rintama, joka tukee toisiaan kaikissa tilanteissa. Tytöt voivat itse vaikuttaa tähän muutokseen lopettamalla kaiken pahan puhumisen, juonittelun ja juoruilun. Haaveeni on, että eläisimme pian maailmassa, missä voisimme kuulla tyttöjen olevan rehtejä ja reiluja toisiaan kohtaan, ja missä ketään ei jätetä yksin. Toivon, että kaikki kokisivat elämässään sen näkymättömän turvaverkon, jonka muodostavat ystävättärien väliset sisarussuhteet, jotka ovat vahvempia kuin mikään muu side.

Puhu siis hyvää 'siskoistasi'. Jos et voi puhua hyvää, niin älä puhu mitään. Harkitse tarkkaan, mitä sanot, äläkä puhu satuttaaksesi. Suosittele, kehu, arvosta, kannusta, tue ja auta 'siskojasi' niin kasvokkain kuin selän takanakin. Muodostakaa oma posse, jonka kesken voitte jakaa kaiken hyvän ja pahan, ja jonka jäsenet puolustavat toisiaan aina ja kaikissa tilanteissa. Taikapiiri, jonka tehtävänä on varmistaa, että kukaan ei jää yksin ongelmiensa tai epävarmuuksiensa kanssa. Tämän kaltainen 'siskous' ei synny jättämällä muut sen ulkopuolelle, vaan se auttaa olemaan tasavertainen ystävä myös poikien kanssa."

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Metsän henkeen


Tämä teos on osa Turun Tyttöjen Talon Yhteisöllisen media -hankkeen ja Siskot-ryhmän yhteistä kuvausretkeä, jossa pohdittiin omaa minuutta kuvauspaikan valinnan, kameralle poseerauksen sekä tekstin keinoin.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Hetkiä Tukholmasta 12.-13.6.15




















Parasta minun kesässäni
Tukholma - Stockholm

Kävele jalat kipeiksi
Kymmeniä kilometrejä
25 astetta varjossa
Muista lisätä aurinkorasvaa

Kuninkaalliset häät, tänään
Kuuntelen soljuvaa rikssvenskaa
Kamera ikuistaa kesän hetkiä
Luontoa keskellä kaupunkia

Kaiken lisäksi rakastuin Fotografiskaan
Kauneutta, keskeneräisyyttä, voimaa
Valokuvissa

Tee unelmistasi totta
Ja aamuvarhain
Saavu takaisin sateiseen Turkuun



Nämä kesähetket Tukholmassa sain kokea kahden Talolla tapaamani ystävän kanssa. Parasta minun kesässäni! Uusia kivoja retkiä odotellessa.


Kesäterkuin, Siru

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ihmissushteet mietityttävät jälleen

Kesä, tuo ihmeellinen aika vuodesta. Aurinko paistaa, puistot täyttyvät ihmisistä niin kuin jokirantakin, toiset tapaavat uusia ihmisiä toiset taas ei. Toiset aloittavat parisuhteen, toiset eivät. Parisuhteen alkaessa usealla jää kaverit sikseen aluksi, toisilla taas kaverit jäävät vuosiksi sikseen. Kaveruus/ystävyys suhteet noin muutenkin.. Toiset saavat lapsen/lapsia toiset taas ei.

Sitä tulee aina näin kesäisin mietittyä, kun on tässä nyt kahtena kesänä putkeen kiinnittänyt huomiota siihen, että aina näin kesän alussa Facecbook täyttyy niistä ilmoituksista "parisuhteessa", "naimisissa" tai sitten "odottaa lasta", että milloinkohan sitä itse löytää itselleen sen "oikean" kumppanin. Vai löytyykö sitä ollenkaan? Jääkö sitä kuitenkin yksin? Eikö ne unelmat käykään toteen, siis ne kaikista suurimmat ja melkein koko elämän mittaiset unelmat? Tai miksi aina kaikki muut saavat sen mitä itse on aina halunnut ja haaveillut? Miksei sitä itse voisi kokea sitä onnea ja löytää se joku jota voisi oikeasti rakastaa ja saada se oma perhe?


Ehkä myös tämän hetkisessä elämäntilanteessakin sitä tulee väkisinkin mietittyä vähän kaikenlaisia asioita, kuten juuri noita. Välillä enemmän tai vähemmän. Lähipäivinä, yksi mikä nyt on ehkä eniten mietityttänyt on tämä mun iänikuinen "ongelmani" kaverit/ystävät.
Tällä hetkellä mulla kaksi todellisen tärkeää ystävää joille puhua kaikesta. Aivan kaikesta, häpeilemättä yhtään mitään. Eli tulee siinä sitten itku toisen nähden tai ei, mitään ei tarvitse hävetä, nolostua, pystyy näyttämään ne kaikki tunteet, vihasta suruun. Ja kyllä, kyllä sitä tulee kavereillekin näytettyä ne tunteet, mutta ei niitä kaikkia. Itse en, tai ainakin yritän olla, näyttämättä vihaa tai kiukkua kavereilleni. Ne harvat hyvät kaverit tosin huomaa sen jos jokin ottaa päähän, mutta jos asiasta kertoo niin se kiukku tai viha ei ole siinä mukana. Noille kahdelle ystävälle kun kertoo, niin ne tunteet 100% mukana. Ja hei älkää ymmärtäkö väärin, oli kyseesä sitten kaveri tai ystävä niin he ovat kaikki tärkeitä mulle.


Noihin kahteen ystävään pystyy luottamaan niin eri tasolla mitä luotan kavereihin. (Luotan kyllä kavereihinkin, mutta sitten kun puhutaan lähes 10 vuoden tuntemisen jälkeen niin se luottamus niin eri tasoa muihin verrattuna.)


He ovat auttaneet mua silloin kuin apua olen tarvinnut ja päinvastoin mä olen auttanut heitä silloin kuin he ovat sitä tarvinneet. Auttamisesta pääsenkin oikeastaa siihen isoon "ongelmaan" mikä saattaa vain olla pelkkää valheellista tuntemusta, mutta myös harvinaisen totta.

Olen tosiaan tullut miettineeks näitä kaveri suhteitani todella paljon, kun elämäntilanne ei ole tällä hetkellä mikään paras mahdollinen. Saatan kuulostaa ehkä hieman itsekkäältä, mutta eiköhän se ole sallittua?

Mä yritän olla mun kavereille kiva, mukava ja auttaa heitä jos he apua tarvitsevat, tukea ja kuunnella jos on murheita ja tarvitsee kuuntelevaa korvaa ja tukevaa olkapäätä johon voi tarvittaessa päästä ne tuskaiset kyyneleet. Mutta miksi ihmeessä, musta tuntuu, että osa mun kavereista kaikkoaa jonnekin hamaan kaukaisuuteen juuri silloin kuin minä olisin apua vailla? Tai sitä kuuntelevaa korvaa ja tukevaa olkapäätä johon voisi ne tuskaiaset kyyneleet päästää? Olen aiemminkin tätä samaa miettnyt ja ehkä jopa josksu kirjoittanutkin tästä samaisesta aiheesta, mutta miksi?


Itseäni alkaa suoraan sanoen ottamaan päähän se, että multa kyllä voidaan sitä apua pyytää ja tukea, mutta itse en saa mitään takaisin. Siinä alkaa vähitellen miettimään, ovatko ne oikeasti mun kavereita vai haluavatko he vain hyväksikäyttää mun avuliaisuutta? Vai miksi se tunne on se mikä mulla on; miksi antaa jos ei koskaan saa mitää takaisin?

Toinen näistä ystävistäni sanoikin mulle taannoin, että ehkä mä yritän liikaa olla se mukava, kiva ja auttava kaveri; ehkä jopa jollain tavalla yrittäisin miellyttää heitä. Sanoin tosin vastaan heti tuossa miellyttämisen kohdalla, sillä itse en koe, että yrittäisin miellyttää ketään. Mutta mitä jos se onkin tuo alitajunta joka yrittää miellyttää, enkä vain itse tajua sitä?


Välillä olisi kiva tietää miks ne kaverit tuppaavat kaikkoamaan aina jonnekin silloin kun itse tarvitsisi vuorostaan sitä apua ja tukea. Mutta ei sitä jaksa joka kerta alkaa kyselemään kun vastaukset ovat "jaa'a en voi tietää" sorttisia. Mistä johtuen päätinkin yrittää olla itsekäs ja kamala ihminen siinä suhteessa, että he joilta en ole sitä apua saanut silloin kun sitä olen tarvinnut niin en tule sitä myöskään heille antamaan.

Itse yritän parhaimpani mukaan toimia toisia kohtaan sillä tavalla kuin haluaisin heidän toimivan mua kohtaan, mikä tuntuu menevän penkin alle. Mutta hei kaikista kriiseistähän selviää aina... Kavereiden ja ystävien tuella, mutta missäs ne kaverit olivatkaan? Kaksi ystävää kyllä auttaa ja tukee ja yksi kaverikin. Entä ne muut? Miksei heiltä saa mitään vaikka kuinka yrittäisi? Yritänkö vain liikaa, tai autanko heitä liikaa? Olenko mä vain se "helppo nakki" jonka puoleen voi kääntyä silloin kuin asiat mene nappiin, mutta ei silloin kun ne asiat menevätkin nappiin?

No kaikesta tämän hetken asioista huolimatta, olen kiitollinen niistä vähäisistäkin kavereista ja ystävistä joille voi puhua jopa niistä kipeimmistäkin asioista
Tässä kohtaa ei oikeastaan voi muuta tehdä kuin mennä päivä kerrallaan eteenpän ja ajatella positiivisesti.

Oikein makeaa kesää kaikille!

-Frankie

torstai 11. kesäkuuta 2015

Maailma on sun


Your current safe boundaries were once unknown frontiers  (unknown)

 Kasvaa vuosien paino
Meidät pian alleen musertaa
Käy jalkoihin tyly asvaltti
Unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vain aikaa
Niil on liikaa mistä valita
Ei kukaan huomaa
Et kaikki on selvää
Jos vain osaa katsoa
Anna tuulen puhdistaa
Nostaa helmoja
Heittää hiukset sekaisin
Kevätmyrskyn kastella
Mekko liimata kiinni vartaloos
Niin olet kaunis
Kaunis, kaunis
Mekko liimata kiinni vartaloos
Niin olet kaunis
Kaunis
Ja maailma on sun

(Tehosekoitin: Maailma on sun)

Tämä teos on osa Turun Tyttöjen Talon Yhteisöllisen media -hankkeen ja Siskot-ryhmän yhteistä kuvausretkeä, jossa pohdittiin omaa minuutta kuvauspaikan valinnan, kameralle poseerauksen sekä tekstin keinoin.

Nimetön




Tämä teos on osa Turun Tyttöjen Talon Yhteisöllisen media -hankkeen ja Siskot-ryhmän yhteistä kuvausretkeä, jossa pohdittiin omaa minuutta kuvauspaikan valinnan ja kameralle poseerauksen keinoin.