Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muistot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muistot. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. joulukuuta 2015

Mennyt ja tuleva

MEME-ryhmän syksyn 2015 viimeisellä ryhmäkerralla pohdittiin valokuvan avulla kulunutta vuotta ja unelmoitiin tulevaa.

Seikkailujen vuosi 2015

Turvaa ja lämpöä tulevalle vuodelle

Voiman vuosi 2015 
Avoin ja mysteerinen tulevaisuus

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Pyjamabileiden kirjava kansa

Turun Tyttöjen Talolla vietettiin pyjamabileita Ke 28.10.2015. Monenlaisia pyjamia on ollut ja erinlaisia tarinoita  kerrottu. Kävimme ottamassa kuvia ja  kyselemässä pyjamatarinoita.

Olin kaverin kanssa kaupungilla etsimässä kaverille yöasua. Kaverin mielestä kuosi sopi minulle kun apina kuvasti hyvin minua.

Ostettu jostain halpakaupasta, söpö kuosi, mutta löytää harvoin kaupoista Suomessa. Minusta kiva kuvio, poroja.

Kuosissa näkyy Aurajoki ja Aurasilta. Ostettu Molly Ohlsonilta, Vallilan kuosi, josta löytyy myös eri värejä ja tuotteita, esim. kasseja.

Nukahdan joskus iltaisin farkut jalassa sohvalle. Farkut on ostettu kirpputorilta.

Lasten senttikoon pyjamahousut, aika vanhat, sain ne joskus lapsena joululahjaksi. Kangas on jo tosi kulunutta.

Leopardihuivi. Teki joskus mieli ostaa jotain eläinkuvioista. Aloin käyttää tätä sen jälkeen kun yhdellä Tyttöjen Talon työntekijällä oli usein jalassa leopardihousut.

Suomesta ostettu paita, sain sen isosiskolta.

Ostin kirpputorilta. Nanson mekko ja maksoi 3e.

Ostettu jostain kauheasta H&M:stä, en ole ylpeä tästä tarinasta.

Lempparikotihousut, suomalaisen suunnittelijan (Jeti) kuosi. Olin kuvaamassa kun heillä oli muotinäytös ja sain housut palkaksi.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Hetkiä Tukholmasta 12.-13.6.15




















Parasta minun kesässäni
Tukholma - Stockholm

Kävele jalat kipeiksi
Kymmeniä kilometrejä
25 astetta varjossa
Muista lisätä aurinkorasvaa

Kuninkaalliset häät, tänään
Kuuntelen soljuvaa rikssvenskaa
Kamera ikuistaa kesän hetkiä
Luontoa keskellä kaupunkia

Kaiken lisäksi rakastuin Fotografiskaan
Kauneutta, keskeneräisyyttä, voimaa
Valokuvissa

Tee unelmistasi totta
Ja aamuvarhain
Saavu takaisin sateiseen Turkuun



Nämä kesähetket Tukholmassa sain kokea kahden Talolla tapaamani ystävän kanssa. Parasta minun kesässäni! Uusia kivoja retkiä odotellessa.


Kesäterkuin, Siru

torstai 11. kesäkuuta 2015

Maailma on sun


Your current safe boundaries were once unknown frontiers  (unknown)

 Kasvaa vuosien paino
Meidät pian alleen musertaa
Käy jalkoihin tyly asvaltti
Unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vain aikaa
Niil on liikaa mistä valita
Ei kukaan huomaa
Et kaikki on selvää
Jos vain osaa katsoa
Anna tuulen puhdistaa
Nostaa helmoja
Heittää hiukset sekaisin
Kevätmyrskyn kastella
Mekko liimata kiinni vartaloos
Niin olet kaunis
Kaunis, kaunis
Mekko liimata kiinni vartaloos
Niin olet kaunis
Kaunis
Ja maailma on sun

(Tehosekoitin: Maailma on sun)

Tämä teos on osa Turun Tyttöjen Talon Yhteisöllisen media -hankkeen ja Siskot-ryhmän yhteistä kuvausretkeä, jossa pohdittiin omaa minuutta kuvauspaikan valinnan, kameralle poseerauksen sekä tekstin keinoin.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kissani minun – rakastin sua loppuun asti ja edelleen


Vaikka pelkään, vaikka vapisen
Ei sä et mitään siitä nää
Et kyyneltäkään
Vaikka pelkään, pystyn sen peittämään
Ja sä vaan peilityyntä näät
Sen alla on äkkisyvää
(Äkkisyvää – Mitra Kaislaranta)

Muistelen kuunnelleeni tätä kappaletta viime vuoden huhtikuussa. Tunsin olevani hukassa, ja pelkäsin, pelkäsin niin paljon.

Vuosi sitten yksi mun kissoista sairastui.
Mun elämä pysähtyi siihen paikkaan.
Hoidin ja rakastin loppuun asti,
jokaisen päivän ja yön,
rikkoen samalla itseni.
Silti mikään määrä rakkautta ja hoivaa
ei parantanut sairautta.

Ajan myötä surua on seurannut
kaunis ikävä ja ilo.
Osaan iloita siitä mikä oli osa elämääni
ja mitä minulla on nyt
tässä hetkessä.

Kuinka kiitollinen voin olla siitä 1,5 vuodesta,
muistoista ja kehräyksistä.
Timantit on ikuisia.


Kissani mun 3.6.2012-9.4.2014