Pikavippejä vai äidiltä lainaamista?

Rahan kanssa painiminen pohjamudissa tuntuu olevan jonkin sortin tabu; harva uskaltaa ääneen sanoa tarvitsevansa apua.

Helpompihan se on olla sanomatta mitään ja pyöritellä asioita päässään kunnes huomaa olevansa joko pikaivippi kierteessä tai täysin ahdistunut. Huomaat laskevasi 5 senttisiä jotta saisit edes sen maidon tai paketin leipää.

Ja mikä sen helpompaa stressaantuneessa tilassa kuin ottaa se pikavippi? Melkein joka tuutista tulee mainoksia eri pikavippi firmoista, harva edes on oikeasti perehtynyt niihin. Todellisuudessahan maksat vipin takaisin kaksinkertaisena, ellet jopa kolminkertaisena! Eihän sitä tule ajatelleeksi rahan puuttessa, kuinka paljon oikeasti joudut maksamaan takaisin. Sehän on vain helppoa rahaa, ehkä liiankin helppoa karuin seurauksin.

Itse puhun nyt vain kokemuksesta, vippejä otettu kun rahat eivät riittäneetkään perus elämiseen. Otetaan pikavippi niin saadaan kaikki tärkeimmät alta pois, otetaan toinen jotta saadaan maksettua vippi pois ja kolmas jne. Jossain kohtaa sitä vain havahtui ettei tää näin voi jatkua, pikavippi kierrehän siitä olisi alkanut ilman apua.

Tänä päivänä ei niitä vippejä ole maksamatta kuin yhtä vähän isompaa. Tuolla isommalla vipillä maksoin kaksi muuta vippiä pois ja tätä isompaa vippiä maksellaan joka toinen kuukausi pois tietyn summan verran. Toki jos on rahaa niin enemmänkin voi maksaa heille takaisin. Tästä ollen rahatilanne onkin mikä on, sitä lasketaan todella tarkkaan kuinka paljon rahaa jää pakollisten menojen jälkeen- vuokra ja laskut- jonka jälkeen vasta mietitään mitä sieltä kaupasta ostetaan, vai ostetaanko mitään? No pakkohan sieltä on ostaa eläimille ruokaa. Oli se raha tilanne mikä tahansa niin kertaakaan en ole eläinten hyvinvoinnista tinkinyt. Mieluummin sitä sitten itse syö vähemmän, jättää yhden askin ostamatta tai sen yhden suklaapatukan sinne karkki hyllyyn. Ihan kuin se nyt maata kaataisi jos yhden patukan syö kerran kaksi vuodessa. Mutta jos mulla on vaakalaudalla tämä suklaapatukka ja eläinten ruoka, ei sitä edes tarvitse miettiä kumpi sinne kaupan hyllylle jää. Omista tarpeistaan ja menoistaan voi aina tinkiä, mutta ei koskaan lemmikin tai lapsen tarpeista.

Mutta joo sitten päästäänkin siihen, että lainaisiko äidiltä rahaa sen verran, että saa edes laskunsa maksettua? Vai sortuisiko helpompaa vaihtoehtoon?
Äidiltäni tiedän saavan epämiellyttävän vastauksen, koska kyllä hän on ylpeä lapsestaan, että menee rahallisesti hyvin. Tottakai sitä harmittaa saadessaan tesktiviesti taikka se puhelu, että tarvitsenkin rahaa. Tiedän saavani saarnan ja muutamia valittuja sanoja. Sitä kun alkaa punnitsemaan vippien kanssa; kumman sitä mieluummin todellisuudessa hauaa? Pahimmassa tapauksessa luottotietojen menettämisen vai sen saarnan mikä tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Mitä luulette kumman valitsen?

Itse tiedän kumman valitsen, mutta saatte jokainen veikata ja miettiä mitä itse tekisitte tässä tilanteessa.

Kyllähän tässä pärjää, kun ei valita turhasta, onneksi itselläni on yksi hyvä ystävä johon voin aina turvautua. Hänen luokseen voin aina mennä ihan vain syömään jos niin kriittiseksi nämä asiat tästä menevät. Hän ei onneksi saarnaa mulle, antaa vain vinkkejä ja neuvoo parhaansa mukaan. Hän kuitenkin tietää, että äitini hoitaa saarnaamisen.

Suhteellisen isoja asioita sitä nuoren aikuisen loppupeleissä tarvitseekin miettiä. Millä tulla toimeen kuukauden ajan, että saa seuraavan kerran rahaa?

Avun pyytäminenkin tuppaa vähitellen olemaan niin äärettömän vaikeaa, mutta silti sitä aina huomaa pyytävänsä sitä apua. Työttömän arki kun ei ole mitään herkkua, niinkuin varmasti moni kotona asuva luulee. (Ei, ei kaikki luule, mutta niitäkin ihmisiä on jotka luulevat)  Saa vain olla ja ihmetellä, mutta mitä sitten kun sulla onkin täysin omilla harteilla kaikki menot? Vuokran maksu, laskut, ruoka, jos on lemmikkejä niiden tarpeet tai jos on lapsi- hänen tarpeet. Mitä jos haluatkin lähtä elokuviin ja sun pitää itse maksaa lippu ja jos halajat herkkuja elokuvan ajaksi; menetkö suin päin elokuviin ajattelematta onko sulla edes varaa mennä sitä elokuvaa katsomaan? Pyydätkö sen jälkeen vanhemmiltasi rahaa vai meinaatko itse selvitä rahatilanteestasi? Kaikkien vanhemmat kun eivät vain yksinkertaisesti anna sitä rahaa, vain ne sanat "kyllä sun pitää itse pärjätä sillä mitä sulla on, olisit miettinyt kaksi kertaa menetkö sinne elokuviin vai et".
 
Itse olen joutunut luopumaan kaikesta tuosta kivasta ajat sitten. Kun sitä rahaa ei ole ylimääräistä niin sitä ei ole. Sillä on elettävä mitä on ja tingittävä mahdollisimman paljosta jos vain pystyy.

Noin muuten tässä on kaikki tosi fine, aurinkoki tuppaa lämmittävän muakvasti ja sillee. Kesää odotellessa =)

-Frankie

Lämpöä ja romantiikkaa syksyyn

Moni jää valittelemaan syksyn kylmyyttä, harmautta ja ehkä hieman sitä ahdinkoa. Olen itsekin kyllä sortunut tuohon valitteluun, kunnes tajusin ystäväni luona kuinka kynttilät ja tuikut saavatkaan ihmeitä aikaan. Ne tuo lämpöä, romanttisen tunnelman ja piristävät mieltä kummankin paljon. Vaikkei olisikaan mitään muuta valoa kuin se minkä kynttilät tuovat, se riittää. Tarviiko aina olla kuluttamassa sähköä ja pitämässä täysi valaistus päällä? Itse en saa siitä mukavuuden tunnetta aikaiseksi, tai lämmön tuntua kylmyyden keskelle. Itse haluan saada sen lämmön tunteen, romanttisen tunnelman ja lämpimän valon ympärilleni mitä ikinä sitten teenkin.

Olen aina rakastanut kynttilöitä ja tuikkuja, mutten niinkään tajunnut sitä. Kotona asuessani totuin siihen, että äitini aina laittoi pimeän kauden tullessa kynttilöitä ja tuikkuja palamaan. Milloin missäkin niitä sattui näkemään, jotenkin siitä tulee turvallinenkin olo. Kodikas. Ystäväni luona huomasin sen kuinka paljon mä rakastan olla asunnossa jossa on tuikkuja tai kynttilöitä palamassa mielin määrin, totta kai turvallisuus huomioon ottaen. Se tunne minkä itse siitä saan on sanoin kuvaamatonta, siinä unohtuu ulkona oleva pimeys ja kylmyys.
Voisin veikata, että jopa muistoja niistä hetkistä kun äiti on laittanut tuikkuja ja kynttilöitä palamaan sinne tänne, tulee siitä kun saan olla tuikkujen ja kynttilöiden valtakunnassa.

Itselleni kynttilät ja tuikut tarkottavat lämpöä, tunnelmaa ja romantiikkaa. Romantiikkaa; ei tietenkään jokaisena hetkenä, mutta yleisessä mielessä.
Mikä sen tunnelmallisempaa ja ihanempaa voisi olla kuin tuikkuja ja kynttilöitä palamassa niin paljon kuin vain on turvallista laittaa, punaviiniä, hyvä ruoka ja hitaampaa musiikkia? Tuo on yksi niistä omista unelmista tai hetkistä joista haaveilee sen oman kullan kanssa.
Mutta näin muuten, tykkään yksinäänkin poltella tuikkuja ja kynttilöitä kuunnellen musiikkia; hyvä seura yleensä vain puuttuu. Sehän vain kruunaisi syksyisen koti-illan, tai kotipäivän. Hyvässä seurassa kaikki on aina paljon parempaa kuin yksinään. Kuten tämäkin hetki, voisi olla vielä paljon parempaa jos voisi olla hyvässä seurassa, kynttilöitä palamassa, jotkut vähän huonommat vaatteet päällä ja jotakin hitaampaa/romanttisempaa musiikkia mistä jokainen tykkää. Siinä vasta mahtava päivä tai ilta.

-Frankie

Jännän äärellä

Tosiaan muutin isompaan asuntoon heinäkuun lopussa ja viihdyn täällä tosi hyvin. Laskettu aika lähenee lähenemistään ja eilen tuli täyteen jo viikko 35. Laskettu aika on siis viiden viikon kuluttua ja paljon on vielä tehtävä ennen, kun olen valmis suurimpaan tehtävääni, eli äitiyteen. Toivon vain, että saisin kaikki ajallaan hoidettua. Toisaalta haluaisin jo nähdä mun vauvan, mutta toisaalta en vielä ole täysin valmis hänen tuloonsa. Tärkein on vielä hankkimatta. Nimittäin sänky pikkuiselle. Onhan tässä vielä aikaa viisi viikkoa, jos hyvin käy, mutta se menee niin nopeasti ja tuntuu siltä, että kaikki olisi tekemättä.

-Erkku

Uusi koti

Pääsin vihdoin ja viimein 20.8 muuttamaan omaan kämppään.
Tuota päivää oli odotettu, kuin kuuta nousevaa ja nyt se on vihdoin tapahtunut.

Tänään (10.9) tuosta päivästä on siis tasan kolme viikkoa.
Haluaisin kertoa teille kaikille tämän blogin lukijoille omia kokemuksiani.

Olen siis paljasjalkainen Turkulainen (tai no en kirjaimellisesti, mutta varmasti tiedätte, mitä tarkoitan)
ja olen asunut elämäni aikana ennen omaan kotiin muuttoa neljässä eri paikassa.

En muista kahdesta ensimmäisestä paikasta yhtikäs mitään, sillä olen ollut todella pieni.
Ensimmäiset muistoni ovat meidän kolmannesta kodista, jossa mun lisäksi asui kolme vuotta vanhempi isoveljeni ja äitini.

Tuli suuri suru puseroon, kun äiti ilmoitti meille lapsille, että muutamme pienempään asuntoon, sillä olihan kaikki kaverini tuolla ja en tulisi koskaan näkemään heitä enään ja yksikään ei ollut samassa koulussa kanssani.

Onnekseni sain kuitenkin nopeasti uusia kavereita uudesta paikasta ja ikävä vanhoja kavereita kohtaan helpotti.

Asuin tuossa paikassa 11 vuotta ja siellä on paljon muistoja.
Sekä hyviä, että huonoja.

Jottei täysin lupsutaisi aiheesta, niin kerron nyt yksin asumisestani...

Ensimmäiset pari päivää olivat hankalimmat.
Ei sen takia, ettei asuntoni tuntuisi kodilta.
Ei. Päinvastoin. Ensimmäisn kerran astuessani ovesta sisään asunto tuntui jo kodilta, vaikkei ollut edes vuokrasopimusta allekirjoitettu.
Tämä tuntui heti siltä oikealta kodilta.
Ja ei täällä ihan yksinäistä ole.
Onhan mulla toi mun pienokainen pitkäkorva kaverina.

Eli perjaatteessahan mulla on nyt kolme kotia ja neljä perhettä.
Saattaa tuntua oudolta, mutta niin se vain on.

On oma koti, Äidin koti ja Tyttöjen Talo, joka on mulle, kuin kolmas koti.
Mähän olen siellä aina!

Sitten on omassa kodissa minä ja mun lemmikki. Se on se ykkösperhe
Sitten äiti on mun toinen perhe
Kolmanteen perheeseen kuuluu isoveljeni, hänen kihlattu ja heidän lapsi
ja neljäs perhe on se ihana suuri yhteisö, joka on Tyttöjen Talolla. Kyllä. Te ihanaiset olette mun perhettä

-Erkku

Hyvää kannattaa odottaa

Minun yksi haaveeni on ollut, että muutan pois kotoa ja nyt se on toteutunut. Olen niin ylpeä itsestäni ja iloinen. Kaikkein eniten pelkään et miten onnistun elämän haasteista, jotka tulee nyt vastaan, mutta halusin sanoa vain, että haaveet toteutuu, kun jaksaa vain odottaa. Mä tiedän, et niihin menee aika. Joskus voi mennä jopa vuosi tai montakin vuotta. Yleensä sanotaan et aika näyttää. Ja se on totta. Mä en mieti aikaa eteenpäin vaan elän päivän kerrallaan. Olen oppinut, että on parempi elää päivä kerrallaan, koska jos miettii aikaa eteenpäin voi joutua pettymään, joten parempi elää päivä kerrallaan.