Pohditaan Tyttöjen Talolla

Tyttöjen Talolla pohdittiin seksuaalisuutta ja tälläisiä asioita se herätti mieleen:

Lopuksi jokainen  osallistuja kirjoitti lapulle sanan, joka jäi parhaiten mieleen. Kaikkien sanoista tehtiin yhteisvoimin runo.  Tälläinen siitä sitten syntyi:

                                                                Rakkaus on rentouttavaa, 
                                                        monimuotoista ja ajatuksia herättävää. 
                                                                 Erinlainen muna on rikkaus.
                                                                     Oloni on raukea.
                                                                              Mmm...
                                                          

Puhu kauniisti kehostasi

Olen aina ihmetellyt, mikä vimma monilla naisilla on jatkuvasti olla laihdutuskuurilla tai vähintään miettiä, että pitäisi laihduttaa. Monen kohdalla näin on ihan turhaan, jos laihduttamiseen ei ole terveydellistä syytä. Mitä jos siinä tilanteessa koittaisikin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Voisiko loputtomat dieetit vaihtaa oman kehon kuunteluun ja hyvien elämäntapojen vaalimiseen?

Minä en saa laihduttaa, terveydellisistä syistä. En edes sitä yhtä tai kahta kiloa, mitä moni tavoittelee dieeteillään. Minulla ei ole muita "vaihtoehtoja" kuin kuunnella omaa kehoani, syödä nälkääni ja opetella hyväksymään oma kehoni. Seurauksena laihduttamattomuudesta voin aika hyvin. Välillä kuitenkin toisten naisten negatiiviset puheet omasta kehostaan saavat minutkin miettimään asiaa - pitäisikö minunkin olla jollain dieetillä ja tavoitella maagista -2kg olotilaa, koska "kaikki" muutkin niin tekevät? Enkö minä saisi hyväksyä omaa kehoani?

En oikein pidä siitä, että on niin yleistä ja hyväksyttävää puhua negatiiviseen sävyyn omasta kehostaan. Niiden puheiden myötä ainakin minusta alkaa tuntua siltä, että omaan kehoon kuuluukin olla tyytymätön. Suren erityisesti sitä, että moni ystäväni kuluttaa aivan turhaan energiaa sen miettimiseen, että kroppa olisi jotenkin parempi ja kauniimpi, jos vaaka näyttäisi pienempiä lukemia. Toivoisin, että he voisivat ymmärtää olevansa riittävän hyviä jo nyt.

Tiedän kuitenkin, että oman kehon hyväksyntä voi olla todella vaikeaa ja asian työstäminen voi viedä vuosia. En minäkään ole joka päivä täysin varma siitä, että kroppani on hyvä juuri sellaisena kuin se on. Pyrin silti hyväksymään myös sen epävarmuuden itsessäni. Matka jatkuu, ja kaikesta huolimatta mä ja mun keho ollaan hyvä tiimi.


Itsemyötätuntoista syksyä kaikille!

Terkuin, Siru.

Reeniä ja musiikkia

Mistähän sitä sit aloittais tän tekstin kirjoittamisen? No itseäni nyt ainakin harmittaa, kun en voikaan lisätä paria kuvaa tänne kun eivät tallennu mun muistikortille vaan puhelimen muistiin. En ole vielä tarpeeksi siis perehtynyt tuohon uuteen puhelimeeni. Kyllä mulla on uusi puhelin, Sony Xperia Z2. Eiköhän sitä tässä kerkiä siihen perehtymään jossain vaiheessa. Mutta josko nyt vaikka ihan ensiksi kirjoittais tän blogi tekstin.

Elikkäs, oon alottanu nyt lenkillä käymisen ja oon todella ylpeä itsestäni. Yksinäni en käy lenkillä vaan siinä uravalmennuksessa tutustuin muutamaan todella mukavaan ihmiseen; tämän yhden kanssa sitten käydään yhdessä aina torstaisin lenkillä. Ollaan jo tässä kuukauden verran käyty kerran viikossa lenkillä, tosin mun pitäisi käydä ainakin kolme kertaa viikossa lenkillä. Eli jos vaikka saisin toisen kerran raahattua itseni yksin lenkille, olisin vieläkin ylpeämpi itsestäni. Olen siis jo kerran ollut yksin lenkillä, koska kaverini ei ollut turussa silloin. Eikä se ole mikään syy olla menemättä lenkille. Tai itse en ainakaan pidä sitä minään syynä olla lähtemättä lenkille jos kaveri ei pääsekään. Hän toimii mulle todella hyvänä motivaattorina, joten ehkäpä siinäkin on yksi syy, että lähden myös yksinkin lenkille. Elikkäs kyllä ne kilot tästä vähitellen karisee pois ja jää jonnekin kauas menneisyyteen. Ja joo kyllä, tiedän, ettei pelkästää lenkkeily auta asiaan vaan pitänee olla myös syöminen kohillaan ja treenatakin.

Olen ainakin nyt (kerrankin) konkreettisesti tehnyt asialle jotakin, olen ostanut jumppakuminauhan ja käsipainot. Entuudestaan mullahan on 4Kg kahvakuula joten kyllähän noilla jo alkuun pääsee. Toisin sanoen tämä taitaa olla itselleni tämä muutoksen vuosi, olen aloitanut oikeasti tekemäänkin jotakin enkä vain puhu mitä aloitan tekemään jne. Eiköhän tässä kohdassa saakin olla vähän ylpeä itsestään? Jos joku sanoo, ettei tää ole vielä mitään, niin ihan sama, mä ainakin olen sitä mieltä, että saa ja täytyykin olla ylpeä itsestään.

Tästä alkaneekin mun äärimmäisen pitkä matka kohta kevyempää ja parempaa elämään. Onneksi on kaveri joka jeesii mua ja kertoilee mitä kannattanee tehdä ja mitä ei. Mitä kannattaa syödä, mitä taasen välttää jne. Iso kiitos siis tälle mun kaverilleni jos hän tosissaan jaksaa rämpiä mun kanssani tän laihduttamis operaation läpi ! Silloin mä vasta kiitollinen olenkin hänelle ja todella kiitollinen olenkin. Eihän sitä voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen sitä voikaan tuollaisessa vaiheessa ihminen olla. Auttaa toista saamaan kilot pois ja jaksaa neuvoa ja antaa vinkkejä kaikkeen mahdolliseen.

En tiedä voinko sanoa, että oon ottanu tähän reenaamiseen lisäksi musiikin vai en, mutta oon kuunnellu lähi päivinä totaalisen paljon yhden tietyn artistin musiikkia. Ja yllättävästi löytänyt lisää uusia lemppareita. Joillain tapaa pystyy samaistumaan joihinkin lyriikoihin, mutta se nyt se pääasia tässä olekaan. Mutta tosiaan, sen artistin musiikki voisi jollain tapaa toimia motivaattorina myöskin siinä missä kaverinikin.

Ja kyllä tiedän, että monia varmasti kiinnostaa mistähän bändistä mahtanee olla kyse; osa sen jo tietääkin, mutta osa taas ei. Kyseessähän on Popeda; jotain niin parasta ! Oon jotenkin aivan innoissani tuosta musiikista ja noista veisuista ku olla ja voi. Sanathan mä osaan jo ulkoa suhteellisen monesta kappaleesta, mutta minkäs teet kun vain tykkäät jostain bändistä niin väkisinkin siinä oppii laulujen sanoitukset ulkoa.

"Ja beibi on niin Y-L-P-E-E, ylpee, joo hän on
Ja beibi on niin Y-L-P-E-E, ylpee, joo joo " // Popeda - Beibi on ylpee
 
-Frankie

Step by step; kohti parempia elämäntapoja

Noin parin viimeisen kuukauden aikana olen totuttanut itseni melkeimpä väkisin syömään aamupalan. Voitteko kuvitella kuinka hirvittävältä tuo aluksi tuntui, kun et ollut tottunut syömään aamuisin mitään? Itselleni se oli todella iso haaste aloittaa päivä sillä päivän tärkeimmällä aterialla: aamupalalla. Nythän se tuntuu jo täysin normaalilta ja on yksi osa elämääni. Aamuni alkavat nykyisin aamupalalla. Pyrin siihen, että se olisi mahdollisimman proteiini ja kuitupitoinen. Vitamiineja kun ei tule tarpeeksi siitä päivittäisestä ruoasta joten nappaan yleensä vielä aamupalan yhteydessä yhden vitamiinitabletin.

Tiedän, että olisi pitänyt jo aikaa sitten aloittaa tämä aamupalan syöminen mutten vain ole saanut itseäni niskasta kiinni. Tai viitsinyt vaivautua aamuisin heräämään yhtään aikaisemmin tehdäkseni jotakin syötävää; nopeastihan se aamupala kuitenki loppupeleissä valmistuu.
Te/ne jotka ovat tottuneet syömään jo vuosia aamupalan, eivät välttämättä huomaa tai edes kiinnitä välttämättä minkäänlaista huomiota; mutta itse olen huomannut pienen-suuren eron: jaksaminen ja pirteys. Tuntuu kuin olisin pirteämpi ja jaksaisin paremmin kun on syönyt täyttävän, kuitu- ja proteiinipitoisen aamupalan. Enää ei tule naposteltua mitä sattuukaan jääkaapissa olemaan ennen kuin syö lounaan/ilallisen vai miksikä sitä sitten pitäisi kutsua. Itse en niinkään perusta noista virallisista termeistä, mutta ennen ruokaa ei tule enää naposteltua mitä tahansa; nälkä pysyy paremmin kurissa ja loitolla.

Veden juominen on vielä täysin hakusessa, mutta kovaa vauhtia pienin askelin eteenpäin.
Muutos per kuukausi, tai näin ainakin kirjoittamis hetkellä ajattelen. Tosin vähitellen muutoksia, niin ei mene koko kroppa ja elimistö sekaisin.

Maidonkin satuin tuossa jossain välissä jättämään pois mitä nyt kahviin tai teehen laitan lorauksen pari, mutta juonut sitä en ole ainakaan kuukauteen. (Rahan säästöä myös osittain.)
Muita maitotuotteita kyllä käytän melko paljon, jollei jääkaapista löydy jogurttia niin sitten rahkaa taikka juustoa. Jossakin muodossa se maito kuitenkin tulee syötyä taikka juotua. Eli en aivan kokonaan kuitenkaan ole maitoa jättänyt pois vaikka se saattaa siltä kuulostaakin. Mutta näin työttömänä ei ole oikein varaa ostelal joka kauppa reissu kolmea purkkia laktoositonta maitoa vain siksi, että saattaa iskeä tajuton "maito jano" jolloin saattaa mennä litra pari hetkessä. Ehkä hieman liikaa taisin juoda maitoa, mieluummin vähentää sen käyttöä kuin liikaa juo.

Noin muutenkin tarkoituksena olisi pyrkiä syödä monipuolisemmin, vähemmän ja useasti. Monipuolisemmin- pitäisi siis lisätä aivan törkeästi kaikkea lautaselle ja ruokailu tottumukseeni. Ei nyt välttämättä kirjaimellisesti aivan törkeästi, mutta siltä se tuntuu kun olen tottunut syömään vain sitä makaroni "mössöä" liian monta kertaa kuukaudessa. Siihen olen tyytyvänen, että olen tosiaan aloittanut syömään aamupalaa joka ikinen aamu.

Jopa niitä rehujakin tuppaa ilmestymään lautaselle aina silloin tällöin. Eli siis ihan perus kurkku ja tomaatti. Välillä innostun tekemään jopa sen salaatinkin jota sitten aina ruoan kera nautiskellaan. Kyllä, luitte aivan oikein, nautiskellaan. En ole mikään varsinainen salaatin syöjä, mutta kyllä mustakin löytyy tämä rehuja syövä puolikin. Ja onhan salaatti loppujen lopuksi hyvää, kun vain käyttää niitä kasviksia joista itse tykkää. Turhaa rahan haaskausta ja maku nautintojen pilaamista käyttämällä aineksia joista et oikeasti välitä.

Joo kuulostaahan tämä aivan täydelliseltä näin teksti muodossa, mutta todellisuudessa melko harvoin nyt lähi aikoina olen edes vilkaissutkaan kasviksiin päin. Pitäisi vain saada itseään taas vaihteeksi niskasta kiinni ja ostaa vaikka väkisin niitä kasviksiakin. Jos meinaa monipuolisesti yrittää syödä niin parempi olis vaan ostella niitä rehuja.

Ja yksi tärkeä osa puoli tässäkin kaikessa kuitenkin on; liikunta. Minnekäs on mahtanut tämän neidon liikunta jäädä? Ei, ei mitään tietoa, varmaan bussikortin uumeniin. Pitkä matkahan mulla ei olisi keskustaan ja kavereille, parin kiven heiton päässä asuvat melkein kaikki joten miksi ei kävelisi välillä keskustaan? Tosin vesisateessa tuskin kukaan vapaa ehtoisesti kävelee keskustaan ja sieltä vielä kaverin luokse jos sattuu sairastumaan yhtä herkästi kuin minä. Joo, ei kiitos tahallaan kipeeksi heittäytymistä. Mieluummin sitä sitten kulkee sill bussilla kuin tekee itsensä kipeäksi, missä ei ole mitään järkeä.

Liikuntaa pitäisi lisätä todella paljon, mutten oikein tiedä missä muodossa sen ottaisin elämääni mukaan? Laihduttaminen kun on niin kynnyksellä ja mielessä melkein koko ajan. Ehkä myös siksi olenkin aloittanut tuon monipuolisemman ruokavalion. Mutta sitä liikuuntaa pitäisi nyt vain saada mukaan tähän hässäkkään.

Jokseenkin tuntuu niin tyhmältä ja naurettavalta lähteä yksin tsempaloimaan pitkin lenkkipolkuja, mutta naurettavan tymää on ajatella edes noin. Niin moni kuitenkin lähtee yksin noille lenkkipoluille aamuisin tai iltaisin, vesi- tai lumisateessa tai auringonpaisteessa. Joten miksi mun pitäisi keksiä niitä tekosyitä lenkille lähtemisen sijaan? Tai miksi olen keksinyt/keksin tekosyitä lähes joka kerta kun lenkille lähtö tulee edes mieleeni?

Tässähän sitä on paljon kaikkea loppu vuodellekin tapahtuvaa ja tapahtunutta, yksi ehkä mieleen painuvimmista on tupakoinnin/sähkötupakoinnin lopettaminen. En ole vähään aikaan polttanut edes sähkötupakkaa, joten olen melkoisen ylpeä itsestäni sen suhteen. Niinkuin aina, niitä takapakkeja tulee ja menee. Niin myös tässä tupakoinnissakin, isoäidin luokse matkustaessa tuli poltettua, mutta sieltä palattuani en ole polttanut kuin vain sen verran että sain tupakoinnista johtuvan päänsäryn pois. Eli todella vähän kun kaveri antoi "luvan" polttaa; eihän se tykännyt yhtään että olin polttanut. Sanoi olevansa pettynyt, mutta en ihmettele; olinhan itsekin pettynyt.

Joulu saapuu kovaa vauhtia ( synttäreideni jälkeen ) ovelle ja isoäidin luokse suuntaan jälleen. Lupasin ystävälleni yrittää olla polttamatta koko tuona aikana, joten pitänee keksiä niin paljo muuta tekemistä aina niinä hetkinä kun isoäiti on tupakalla.

Tänä vuonna en aio edes tehdä mitään uudenvuoden lupauksiakaan, koska tiedän niiden rikkoutuvan melkein heti seuraavana päivänä. Jokseenkin jopa hiukan yliarvostettua noi uudenvuoden lupaukset; miksei niitä samoja asioita voisi luvata pitkin vuotta?

No, mutta kuitenkin tämän vuoden " step by step " saldo näyttää tähän mennessä tältä : ( listassa kaikki ne jotka haluan siis saada tavoitettua joten " check mark " sitä varten saavutetun virstanpylvään kohdalla )

-Tupakoinnin lopettaminen ✓
-Monipuolinen ruokavalio
-Säännöllinen liikunta
-Lihaskunnon treenaaminen säännöllisesti
-Riittävä unen saanti ✓


-Frankie

Mikä sai minut lopettamaan...?

Aloitetaan nyt aluksi siitä, miksi ylipäätään aloitin tupakoinnin. Olin 17 vuotias, juuri ammattikoulun aloittanut herkkä naisenalku. Kai mä halusin kuulua jotenkin porukkaan. Pelkäsin, että minua aletaan taas kiusaamaan. Sitä en todellakaan halunnut, joten pyrin olemaan sellainen, kuin muut. Se oli virhe. En voinut kuvitellakaan, että tupakointiin jäisi niin pahasti koukkuun. Se on pitkä ja vaikea tie päästä tupakasta irti. Poltin säännöllisesti ensin vuoden, jonka jälkeen yritin ensimmäisen kerran lopettamista ilman mitään nikotiinituotteita. Pidin pari kuukautta taukoa, kunnes en enää pystynyt olemaan ilman. Pitkäaikainen parisuhteeni päättyi riitaisasti ja tupakka toi hetkellistä helpotusta. Nelisen kuukautta sitä tupakointia taas kesti, kunnes taas päätin yrittää lopettamista. Sillä kertaa otin avukseni nikotiinipurkkaa. Purkan avulla kestin ehkä kuukauden, kunnes havahduin huomaamaan jälleen itseni tupakoimassa. Päätin antaa olla. Tahtoni ei vain yksinkertaisesti riittänyt lopettamaan. Yritin ammattikouluaikana vielä muutaman kerran lopettamista ilman tulosta. Ammattikoulusta päästyäni tupakoin vielä noin vuoden ajan, kunnes vain päätin, että se loppuu nyt. Tuon päätöksen jälkeen olin 10 kuukautta polttamatta, mutta sen jälkeen jokin sai minut jälleen sortumaan. En tiedä mikä se jokin oli, mutta olin jo kaikki mahdolliset keinot yrittänyt. Parempaan en pystynyt. Tammikuussa 2014 mulla alkoi järkyttävä pahoinvointi, jonka perusteella päätin tehdä raskaustestin, joka oli positiivinen. "+3" digitaalisen raskaustestin näytössä oli syy, jonka vuoksi pystyin viimein lopettamaan tupakoinnin. Helppoa se ei todellakaan ollut.

 Yritin lopettaa tupakointia siis kolmisen vuotta ilman tulosta. Ei auttanut nikotiinituotteet eikä muukaan. Kun vähiten sitä odotin, niin pystyin lopettamaan heti sen jälkeen, kun sain tietää odottavani lasta. Lopetin tupakoinnin ollessani testin mukaan kolmannella viikolla joten voisin sanoa, että ainut keino tupakoinnin lopettamiseen oli mahassani kehittyvä ihmisenalku. Ilman tuota pientä ihmettä olisin vieläkin koukussa tupakkaan. Olen siis ikuisesti kiitollinen pienelle pojalleni. Hän sai minut lopettamaan yli kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen.

-Erkku

Mikä sai minut lopettamaan tupakoinnin?

Alun perin e-pillereiden aloitus. Tai oikeastaan, ne liian isot riskit tiettyihin sairauksiin. Lääkärin puheet säikäytti ehkä hieman, sai ajattelemaan; en halua kuolla nuorena veritulppaan. Tai, että olinhan lasten parissa töissä, en haluaisi kiirehtiä ainatöiden jälkeen kotiin saadakseni sen yhden tupakan poltettua. Tai vetelehtiä aamuisin, että saisin polttaa rauhassa juuri niin paljon kuin halusin. Onnistuinkin olemaan kotona ja Turussa ollessani olemaan ilman tupakkaa, mutta isoäidin luokse matkustaessani ostin askin. Ei en voisi polttaa hänen tupakoitaan, miksen ostaisi omaa askia? Aina Turusta pois lähtiessäni poltin ja ehkä jopa enemmän kuin mitä normaalisti olisin polttanut, en tiedä johtuiko se siitä että olin kieltänyt itseäni polttamasta kotona ollessani vai johtuiko se siitä himosta.

Olin ainakin kuukauden (kotona ollessani) polttamatta, mutta sitten retkahdin uudestaan polttamaan kun näin kaverini polttavan. Aluksi vain pummin tupakan silloin tällöin, sitten jämiä jokaisesta hänen polttamastaan ja loppujen lopuksi huomasin polttavani jälleen kerran joka päivä. Myös kotona. Jossain vaiheessa kaverini ilmaisi mielipiteensä asiaan, minkä jokainen varmastikin jollakin tasolla voi jo arvata. Kyllä, hän ei tietenkään pitänyt, että alotin uudelleen polttamaan kun olin jo melkein lopettanut kerran. Helppoahan se ei ole.
Muistan sopineeni hänen kanssaan ties mitä, että voisin polttaa, todellisuudessa onnistuin vain valehtelemaan itselleni ja saamaan toisen pettyneeksi. Oli todella vaikeaa päästä kaverin kanssa yhteisymmärrykseen tupakoinnin lopettamisesta, mutta kyllähän sekin lopulta löytyi. Ensin lyötiin vetoa tietystä summasta, sitten pyysin häntä olemaan tiukempi mikä kylläkin johti muutamiin sanaharkkoihin. Omaan suuttumukseen ja hänen selittelyihin ja omiin anteeksi pyyntöihin.

Muistan kun kaverini kerran ehdotti mulle sähkötupakkaa ja suistuin kokeilemaan. Kokeilin aluksi hänen sähkötupakalla, mutta sen hajotessa tilasin itselleni oman, täysin tuliterän sähkötupakan. Aluksi poltin koko ajan mikä myös tarkoitti sitä, että piti olla vähän väliä lataamassa sen akkua; eihän niissäkään ne akut loputtomiin kestä.

Myös tässä kohdassa, niinkuin aina, alku on hankalaa. Vedin herneitä, ellen jopa vesimeloneita nenääni kun kaverini poltti melkein vähän väliä, tai siltä se ainakin tuntui. Olin koko ajan sanomassa hänelle, voimasanojen kera, että onko hänen pakko polttaa sisällä tai ihan koko ajan tms. Jos en nyt aivan väärin muista niin tuota jatkui viikon kaksi. Itse toki en ole huomannut milloin lopetin kaverille valittamisen hänen tupakoinnistaan, se kun on kuitenkin hänen asiansa milloin polttaa ja missä polttaa. Ei se mulle kuulu. Mutta tajusi  sen vasta tässä viimeisen kuukauden sisällä etten ole valittanut hänelle vähään aikaan. Siitä jos jostain olen ylpeä itsestäni.

Nyt olen ollut ainakin kuukauden ILMAN tavallista tupakkaa ja poltellut sähkötupakkaa. Sähkötupakkaa polttelin tietenkin alussa aivan tajuttoman paljon, mutta tänä päivänä poltan sitä aika vähän. Yleensä vain silloin kun kaverini polttaa, en toki jokaisella kerralla kun hän polttaa. Kotona ollessani menee omasta mielestäni äärimmäisen vähän, keskustassa menee sitäkin vähemmän. Jotenkin hävettää polttaa sähkötupakkaa keskustassa joten se myöskin vaikuttaa siihen ettei siellä keskustassakaan tule pahemmin poltettua. Ja mikä vielä parasta, keskustassa ei ole mitään sisätiloja joissa saisi edes polttaa sisällä. Ainoaksi paikaksi siis jää oma koti ja jos kaverit antavat polttaa sisällä.

Teen jopa niin, että kun olen hiisannut tuota sähkötupakkaa vien sen toiseen huoneeseen missä juuri sillä hetkellä satun omemaan. Eli jos olen olohuoneessa vien sähkötupakan keittiöön mikä myös vähentää sen polttamista.

Tällä hetkellä siis olen lopettanut tavallisen tupakan hiisaamisen sähkötupakan avullamja seuraava etappi onkin "päästä eroon" sähkötupakasta. Sekin tosin maistuu äärettömän pahalta, mutta hyvä sitä on mukana kuljettaa ettei tule otettua tavallista tupakkaa huuleen. Omalla hassulla tavalla miellän lopettaneeni tupakan polton kokonaan. Ja siitä olen todella ylpeä, etten polta tavallista tupakkaa ollenkaan.
Joku voisi sanoa, että mä vain siirrän tupakoinnin lopettamista, koska saan nikotiinia myös sähkötupakasta. Voi pull sanon minä, omasta mielestäni teen tämän vain helpommaksi itselleni ja kanssa olijoilleni.

Eli voisin sanoa, että e-pillereiden aloitus sekä kaverin järki puhe sai mut lopettamaan tupakoinnin.

-Frankie

Mitä SINÄ olet ilman tupakkaa?

Valtakunnallinen Without syöpäkääryle –kampanja haluaa tukea nuoria tupakan ja nuuskan käytön lopettamisessa. Tutustu kampanjan kotisivuihin www.withoutsyopakaaryle.fi ja osallistu kantaaottavaan valokuvauskilpailuun, josta voit voittaa muotikuvaukset!

Myös tänne Turun Tyttöjen Talon blogiin voi lähettää aiheeseen liittyviä kantaaottavia tekstejä, kuvia, videoita tai piirustuksia. Tämä on hyvä kanava kertoa muille nuorille esimerkiksi Mikä sai sinut lopettamaan tupakanpolton tai Miksi et koskaan aloittanut polttamaan? Tekstit, kuvat, videot tai piirustukset voi lähettää julkaistavaksi osoitteeseen info@mimmi.fi tai suoraan blogiimme, jos sinulla on tunnukset.

Tässä kampanjan ajatuksia tupakoimattomuuden hyödyistä: 

BEAUTIFUL
Olen kaunis ilman tupakkaa

Raikkaus on kaunista. Ihon kunto heijastaa usein muuta terveyttäsi, joten terveellisen
ravitsemuksen, riittävän unen, liikunnan ja puhtauden lisäksi myös tupakoimattomuus on
tärkeä osa ihon hyvinvointia.
Tupakoimattomuus palkitsee nyt ja myöhemmin. Tupakointi lisää ja pahentaa aknea sekä
tekee kasvot elottoman näköisiksi. Se myös heikentää hiusten kuntoa ja saa kynnet ja
hampaat kellastumaan.

COOL
Olen Cool ilman tupakkaa

Suurin osa nuorista ei tupakoi, eikä se heidän mielestään ole muodikasta. Coolia on sen
sijaan pitää huolta itsestään.
Tupakkatuotteiden käytöstä yritetään luoda itsenäisyyteen, viehättävyyteen ja
menestykseen liittyviä mielikuvia. Tyttöjä houkutellaan tupakoimaan suunnittelemalla heitä
viehättäviä tupakkatuotteita kuten ohutsavukkeita ja kauniita, huulipunapaketteja
muistuttavia askeja. Tosielämässä kauneus ja menestys eivät kulje käsi kädessä tupakan
kanssa.

PERFECT
Olen täydellinen ilman tupakkaa

Elämä ei ole täydellistä ja arjen tasapainoa horjuttavat usein stressi ja kiire. Tupakointi
vain lisää stressiä ja pahaa oloa.
Tupakkaan nopeasti kehittyvä riippuvuus vaikuttaa niin, että tupakoitsijan on saatava
nikotiinia tasaisin välein. Tupakoitsija luulee lievittävänsä tupakalla stressiä, kun hän
lievittääkin ainoastaan nikotiinista johtuvia vieroitusoireita. Terveellisillä elämäntavoilla on
helpompi lisätä hyvää oloa ja mieltä.

SWEET
Olen makea ilman tupakkaa

Hyvä ruoka on raikasta, maukasta ja terveellistä. Ruoasta nauttiminen on jokapäiväinen
arjen ilo, joka tuo hyvää oloa. Tupakka pilaa tämän nautinnon heikentämällä maku- ja
hajuaistia.
Elämä maistuu ja tuoksuu paremmalle ilman tupakkaa. Jaksat hyvin ja kroppakin pysyy
kunnossa, kun syöt hyvin ja liikut monipuolisesti. Tupakoitsijan on todettu myös keräävän
todennäköisemmin ylimääräisiä vararenkaita vyötärölle kuin tupakoimattoman. Hyvä ruoka
ja liikunta maistuvat makealta myös yhdessä ystävän kanssa.

BRAVE
Olen rohkea ilman tupakkaa

Rohkeutta on se, että pystyy tekemään omia päätöksiä ja seisomaan omien ajatustensa
takana. Rohkeutta on olla oma itsensä ja tehdä itselleen tärkeitä asioita.
Joskus sosiaalinen paine saa tekemään asioita, joita ei oikeastaan haluaisi. Tupakasta
kieltäytyminen on osoitus uskalluksesta tehdä valintoja. Myös tupakoinnin lopettaminen on
rohkea valinta, josta voi olla ylpeä. Tsemppaa myös kavereitasi heille itselleen tärkeissä
asioissa.