Olen rakas

Tässä Tyttöjen Talon MEME-mediaryhmäläisten Olen rakas -digitarina. Videossa seitsemän rohkeaa nuorta naista kertoo pienen tarinan siitä, miten joskus on ylittänyt itsensä!

Toimintaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kiltin tytön tarina

Kiltti tyttö tekee mitä käsketään. Tyttö vastaa kyllä, vaikka hän ajattelee: EI!!! Hän kyseenalaistaa kyllä monet käskyt, sanomattomat toiveet ja odotukset. Silti hän tottumuksesta alistuu ja yrittää olla sitä, mitä hän kuvittelee muiden häneltä odottavan. Kerta toisensa jälkeen kiltti tyttö pettyy itseensä ja muihin. Kuinka tyttö uskaltaisi löytää oman tahtonsa ja muuttua näkyväksi?

Vähitellen, vuosien myötä, kiltille tytölle valkenee, että myös hän on yksilö, jonka mielipiteillä, toiveilla, tarpeilla, hyvinvoinnilla - siis juuri HÄNELLÄ - on merkitystä. Kovan harjoittelun myötä tyttö oppii kuuntelemaan itseään ja tietää, ettei kukaan muu voi hänen valintojaan sanella. Kiltti tyttö on silti edelleen kovin haavoittuvainen, ja näkyväksi tuleminen vie voimia. Välillä onkin helpompaa vain olla näkymätön. Tyttö kuitenkin jatkaa sinnikkäästi harjoittelua.

Kiltti tyttö on vihdoin matkalla kohti omannäköistään elämänpolkua.

Silloin, kiltti tyttö:

    ei pelkäisi jättää täyttämättä muiden toiveita ja odotuksia

    ei tekisi palveluksia muille itsensä kustannuksella

    ei kantaisi vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestään

    ei joustaisi omista tarpeistaan ja rajoistaan

    valitsisi elämänpolkunsa ITSE.

Silloin tyttö ei enää alistuisi olemaan kiltti tyttö. Päivä päivältä kilttinä olemisen taakka kevenee, ja lopulta, jonakin päivänä, kun tyttö ei huomaakaan, taakka on jo kovin kevyt. Tytöstä tulee Minä.

Pohditaan Tyttöjen Talolla

Tyttöjen Talolla pohdittiin seksuaalisuutta ja tälläisiä asioita se herätti mieleen:

Lopuksi jokainen  osallistuja kirjoitti lapulle sanan, joka jäi parhaiten mieleen. Kaikkien sanoista tehtiin yhteisvoimin runo.  Tälläinen siitä sitten syntyi:

                                                                Rakkaus on rentouttavaa, 
                                                        monimuotoista ja ajatuksia herättävää. 
                                                                 Erinlainen muna on rikkaus.
                                                                     Oloni on raukea.
                                                                              Mmm...
                                                          

Pyjamabileiden kirjava kansa

Turun Tyttöjen Talolla vietettiin pyjamabileita Ke 28.10.2015. Monenlaisia pyjamia on ollut ja erinlaisia tarinoita  kerrottu. Kävimme ottamassa kuvia ja  kyselemässä pyjamatarinoita.

Olin kaverin kanssa kaupungilla etsimässä kaverille yöasua. Kaverin mielestä kuosi sopi minulle kun apina kuvasti hyvin minua.

Ostettu jostain halpakaupasta, söpö kuosi, mutta löytää harvoin kaupoista Suomessa. Minusta kiva kuvio, poroja.

Kuosissa näkyy Aurajoki ja Aurasilta. Ostettu Molly Ohlsonilta, Vallilan kuosi, josta löytyy myös eri värejä ja tuotteita, esim. kasseja.

Nukahdan joskus iltaisin farkut jalassa sohvalle. Farkut on ostettu kirpputorilta.

Lasten senttikoon pyjamahousut, aika vanhat, sain ne joskus lapsena joululahjaksi. Kangas on jo tosi kulunutta.

Leopardihuivi. Teki joskus mieli ostaa jotain eläinkuvioista. Aloin käyttää tätä sen jälkeen kun yhdellä Tyttöjen Talon työntekijällä oli usein jalassa leopardihousut.

Suomesta ostettu paita, sain sen isosiskolta.

Ostin kirpputorilta. Nanson mekko ja maksoi 3e.

Ostettu jostain kauheasta H&M:stä, en ole ylpeä tästä tarinasta.

Lempparikotihousut, suomalaisen suunnittelijan (Jeti) kuosi. Olin kuvaamassa kun heillä oli muotinäytös ja sain housut palkaksi.

Puhu kauniisti kehostasi

Olen aina ihmetellyt, mikä vimma monilla naisilla on jatkuvasti olla laihdutuskuurilla tai vähintään miettiä, että pitäisi laihduttaa. Monen kohdalla näin on ihan turhaan, jos laihduttamiseen ei ole terveydellistä syytä. Mitä jos siinä tilanteessa koittaisikin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on? Voisiko loputtomat dieetit vaihtaa oman kehon kuunteluun ja hyvien elämäntapojen vaalimiseen?

Minä en saa laihduttaa, terveydellisistä syistä. En edes sitä yhtä tai kahta kiloa, mitä moni tavoittelee dieeteillään. Minulla ei ole muita "vaihtoehtoja" kuin kuunnella omaa kehoani, syödä nälkääni ja opetella hyväksymään oma kehoni. Seurauksena laihduttamattomuudesta voin aika hyvin. Välillä kuitenkin toisten naisten negatiiviset puheet omasta kehostaan saavat minutkin miettimään asiaa - pitäisikö minunkin olla jollain dieetillä ja tavoitella maagista -2kg olotilaa, koska "kaikki" muutkin niin tekevät? Enkö minä saisi hyväksyä omaa kehoani?

En oikein pidä siitä, että on niin yleistä ja hyväksyttävää puhua negatiiviseen sävyyn omasta kehostaan. Niiden puheiden myötä ainakin minusta alkaa tuntua siltä, että omaan kehoon kuuluukin olla tyytymätön. Suren erityisesti sitä, että moni ystäväni kuluttaa aivan turhaan energiaa sen miettimiseen, että kroppa olisi jotenkin parempi ja kauniimpi, jos vaaka näyttäisi pienempiä lukemia. Toivoisin, että he voisivat ymmärtää olevansa riittävän hyviä jo nyt.

Tiedän kuitenkin, että oman kehon hyväksyntä voi olla todella vaikeaa ja asian työstäminen voi viedä vuosia. En minäkään ole joka päivä täysin varma siitä, että kroppani on hyvä juuri sellaisena kuin se on. Pyrin silti hyväksymään myös sen epävarmuuden itsessäni. Matka jatkuu, ja kaikesta huolimatta mä ja mun keho ollaan hyvä tiimi.


Itsemyötätuntoista syksyä kaikille!

Terkuin, Siru.

Tyttöjen välisestä vihasta

Yksi tärkeimpiä oppeja, joita olen Tyttöjen Talolta saanut, on toisten naisten arvostaminen ja hyväksyminen sellaisina kuin he ovat.

Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, aivan helppoa se ei ole. Naiset ovat keskellä jatkuvaa kilpailua, he ovat jatkuvasti vertailemassa itseään toisiinsa, niin naisiin mediassa kuin omassa elämässään. Siinä kilpailussa ei ole voittajia, vaan ainoastaan häviäjiä.

Jopa ystävät puhuvat toisensa selän takana pahaa. Juuri tytöille on tyypillistä jo päiväkodissa sulkea joku pois leikeistä. Se on rajua. Kilpailu jatkuu kouluun. Ensin syrjitään ala-asteella tyttöä, jolla on tissit, ja yläasteella sitä viimeistä tyttöä, joka on vielä lauta. Vertaillaan ulkonäköä, katsellaan toisen tytön takapuolta, onkohan se lihonut, vertaillaan kännyköitä, kilpaillaan siitä, kuka harrastaa ensimmäisenä seksiä. Myöhemmin kilpaillaan poikaystävistä, koulutuksesta ja palkasta. Kolmekymppisinä mietitään statusta, autoa ja taloa, vertaillaan lapsiakin. Keski-iässä aletaan miettiä ehkä vanhenemisen merkkejä. Kukaan ei saa tästä vertailusta muuta kuin pahaa oloa. Päiväkodissa kuviot muuttuvat, tyttöjen porukasta jätetäänkin toisena päivänä ulos eri tyttö sen sijaan, että kaikki voisivat leikkiä yhdessä. Mahdollisimman nuorena koetusta ekasta kerrasta ei jää yleensä käteen muuta kuin kipua ja hämmennystä.

Surullisinta naisten välisessä kilpailussa on, että naisten kilpailun kohde ja määrittäjä ovat liian usein miehet.

Esimerkiksi: median ihannenainen on laiha ja sileäihoinen. Tämä naisihanne tarjoillaan kohderyhmälle naistyyppinä, joka kelpaa miehelle kuin miehelle. Ahdistavaa ja vaikeasti tavoitettavaa ulkonäköihannetta vastustavat naiset ryhtyvät vastaiskuun sanomalla, että oikeassa naisessa on kurveja ja että miehet pitävät todellisudessa pyöreistä naisista. Tämä ajatus ehkä helpottaa niitä, jotka kamppailevat kehonkuvansa kanssa, mutta ei ole yhtään vähemmän syrjivä. Onhan olemassa myös naisia, jotka ovat luonnostaan laihoja! Sitä paitsi ajatuksessa annetaan jälleen valta miehelle päättää, millainen naisen keho on oikeanlainen ja haluttava. Myös miesten suhteen ajatus on epäreilu, ikään kuin kaikki miehet ajattelisivat samoin eivätkä koskaan näkisi naista kurvien tai kurvittomuuden takana.

Esimerkkejä riittää. Paljon juhlivat tytöt tuomitaan, koska he ovat liian kevytkenkäisiä ja huikentelevaisia ja todellisuudessa mies tahtoo naisen, joka on kotona ja pysyy varmasti uskollisena. Toinen taho taas tuomitsee tytöt, joita juhliminen ei kiinnosta, koska he ovat tylsiä. Itse vaikkapa viihdyn kotona hyvin kirjan kanssa, ja monen mielestä tuhlaan elämääni, kun vietän sitä niiden asioiden parissa, joista juuri minä nautin. 

Seksi taas on ikuisuuskysymys. Miehethän tunnetusti eivät pidä "huoramaisista" tytöistä, jotka viettävät itselleen mieluista seksielämää. (Miehelle tietysti vilkas seksielämä on ok.) Toisaalta pihtari ei sovi olla. Miehethän eivät kestä suhteessa hetkeäkään, jos eivät saa seksiä. Oli tyttö sitten huora tai neitsyt (välimuotoja ei ole), naiset ovat kiivaasti tuomitsemassa seksielämän, joka poikkeaa heidän omastaan - ja jälleen mittapuuna on se, mitä mies haluaa. Viriiliä naista saatetaan pitää uhkana, joten häneen yritetään lyödä lutkan leimaa. Muistan Fucking Åmål -elokuvan Elinin, joka oli itsevarma, rohkea ja kovaääninen. Hän ei ollut koskaan harrastanut seksiä, mutta pojat ja tytöt koulussa puhuivat hänestä kuin hän olisi maannut koko kaupunkin kanssa. Juttua lähdettiin levittämään, koska Elin piti itsestään ja näytti sen avoimesti.

Eräs lukion tytöistä poseerasi kerran lehdessä bikinikuvissa. Hän on myös osallistunut erilaisiin kauneuskilpailuihin. Vaikka en enää käynyt lukiota kuvien julkaisun aikaan, jopa minun korviini kantautui niitä pahoja sanoja, joita tytöstä puhuttiin. "Ihme huora, ei se ees oo kaunis." Toiset miettivät, onko tytöllä huono itsetunto, kun hän sillä lailla meni tekemään. Kenellekään ei tullut mieleen, että tämä tyttö tahtoi mennä kuviin, että hän nauttii kuvattavana olemisesta ja itsensä laittamisesta kauniiksi. Kukaan ei myöskään sanonut, että hän oli rohkea mennessään kuviin, vaikka tiesi reaktiot. Ja yllätys yllätys - pahimpia tuomitsijoita olivat juuri nimenomaan naiset, ikätoverit, lukiokaverit. Joku heistä ehkä oli kateellinen, mutta uskon, että suurin osa ei olisi ikimaailmassa halunnut bikinikuviaan lehteen. Silti he tuomitsivat tytön, joka teki jotain, mitä he eivät olisi koskaan voineet kuvitellakaan tekevänsä. Ihan kuin tällä valinnalla olisi ollut jotain vaikutusta heidän elämäänsä!

Tyttöjen taholta minut on usein tuomittu, koska en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut esimerkiksi meikkaamisesta enkä muutenkaan ajattele ulkonäköäni kovin paljon. Mielessäni minulla on paljon muita juttuja, kuten maailman tapahtumat ja luonne, mikä vaikuttaa monen mielestä tyhmältä haihattelulta. En ole itse kuitenkaan yhtään parempi: olen ajatellut pahasti tytöistä, jotka taas käyttävät aikaansa peilin edessä ja jotka eivät voi lähteä ulos ilman meikkiä. Olen jotenkin ajatellut, että tuomitsevathan nuo tytöt minut - miksi minä en tuomitsisi heitä? Mutta vihaan vastaaminen vihalla ei koskaan aiheuta mitään muuta kuin lisää vihaa ja pahaa oloa.

Miksi siis on niin vaikeaa hyväksyä, että ihmisillä on erilainen tapa viettää elämää? Miten tuollaiset valinnat, kuten ulkonäkö tai halut ylipäätään vaikuttavat kenenkään muun kuin valinnat tekevän henkilön elämään?

Tyttöjen Talo on muuttanut minua. Olen opetellut havaitsemaan tyttöjen välisen kilpailuasetelman ja toimimaan sen vastaisesti. Kun huomaan ajattelevani toisesta pahasti, halaankin itseäni ja käännän ajatuksen jollain tavalla - vaikka väkisin - positiiviseksi. Toimintatapa on tuottanut tulosta, ja olen voinut paremmin. Koen itseni positiivisemmin, kun ajattelen muistakin positiivisesti. Kilpailuasetelman havaitseminen saa minut usein myös huvittumaan. Ihan oikeasti, kaikesta sitä jaksetaankin kilpailla!

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei riitä. Tarvitaan taistelua sukupuolten sisäisen tasa-arvon saavuttamiseksi.

Loppuun vielä pari ajatusta Jenni Pääskysaaren kirjasta Tyttö sinä olet... Suosittelen kirjaa ihan kaikille!

"Tyttö sinä olet... sisko

Jos sinulla ei ole sisaruksia (ja vaikka olisikin), suosittelen suhtautumaan kaikkiin maailman tyttöihin ja naisiin siskoina.

Usein kuulee sanottavan, että tytöt ja naiset juonittelevat toisiaan vastaan ja juoruilevat selän takana. -- Tyttöjen pitäisi muodostaa yhteinen rintama, joka tukee toisiaan kaikissa tilanteissa. Tytöt voivat itse vaikuttaa tähän muutokseen lopettamalla kaiken pahan puhumisen, juonittelun ja juoruilun. Haaveeni on, että eläisimme pian maailmassa, missä voisimme kuulla tyttöjen olevan rehtejä ja reiluja toisiaan kohtaan, ja missä ketään ei jätetä yksin. Toivon, että kaikki kokisivat elämässään sen näkymättömän turvaverkon, jonka muodostavat ystävättärien väliset sisarussuhteet, jotka ovat vahvempia kuin mikään muu side.

Puhu siis hyvää 'siskoistasi'. Jos et voi puhua hyvää, niin älä puhu mitään. Harkitse tarkkaan, mitä sanot, äläkä puhu satuttaaksesi. Suosittele, kehu, arvosta, kannusta, tue ja auta 'siskojasi' niin kasvokkain kuin selän takanakin. Muodostakaa oma posse, jonka kesken voitte jakaa kaiken hyvän ja pahan, ja jonka jäsenet puolustavat toisiaan aina ja kaikissa tilanteissa. Taikapiiri, jonka tehtävänä on varmistaa, että kukaan ei jää yksin ongelmiensa tai epävarmuuksiensa kanssa. Tämän kaltainen 'siskous' ei synny jättämällä muut sen ulkopuolelle, vaan se auttaa olemaan tasavertainen ystävä myös poikien kanssa."

Metsän henkeen

Tämä teos on osa Turun Tyttöjen Talon Yhteisöllisen media -hankkeen ja Siskot-ryhmän yhteistä kuvausretkeä, jossa pohdittiin omaa minuutta kuvauspaikan valinnan, kameralle poseerauksen sekä tekstin keinoin.

Nimetön

Tämä teos on osa Turun Tyttöjen Talon Yhteisöllisen media -hankkeen ja Siskot-ryhmän yhteistä kuvausretkeä, jossa pohdittiin omaa minuutta kuvauspaikan valinnan ja kameralle poseerauksen keinoin.

Täytyykö aina olla... jotain?

Yhteiskunta asettaa paljon paineita nuorille ihmisille. 

Oletuksena on, että jokainen opiskelee itselleen ammatin ja siirtyy kokopäiväiseen työelämään. Sosiaalinen media tekee ulkonäöstä entistä isomman asian - on näytettävä hyvältä päivittäin, omissa ja muiden silmissä. Joka paikassa arvostetaan ulospäinsuuntautuneisuutta ja kykyä verkostoitua nopeasti.

Täytyy siis tietää mitä haluaa elämältään, täytyy näyttää hyvältä, täytyy olla aktiivinen ja sosiaalinen. Usein juuri tältä tuntuu olla nuori. Miksei vähän vanhempikin.

Täytyykö minun olla mitään näistä? Voinko olla tietämätön omista unelmistani, etsiä rauhassa omaa polkuani opiskelujen ja työn suhteen? Pitääkö aina näyttää huolitellulta? Voinko vain pukeutua vaatteisiin, jotka tuntuvat päälläni hyvältä ja näyttävät mielestäni kivalta? Onko pakko sulautua massaan? Voinko olla hiljaa, jos ei huvita puhua? Voinko olla pidättyväinen, jos se on minulle mukavin tapa olla?

Tiedän, että voin. Ei pidä, ei täydy, ei ole pakko. Keneltä edes pyydän lupaa saada olla sellainen kuin pohjimmiltani olen? Kukaan ei voi puolestani päättää ja sanoa, mitä minun pitäisi olla. Minun on vain itse uskallettava kohdata epävarmuuteni ja tehdä valintoja luottaen itseeni. Joskus vain tuntuu kauhean epävarmalta olla juuri minä. Mutta juuri se epätäydellisyys, epävarmuus ja inhimillisyys meissä kaikissa on kiehtovaa ja kaunista.

On surullista, että moni nuori kokee elämässään paljon ulkoapäin tulevia paineita. Kaikilla ei ole työkaluja käsitellä epävarmuuden ja keskeneräisyyden tunteita. Tuntuu, että helpointa on kehittää jonkinlainen kulissiminä sen sijaan, että uskaltaisi lähteä etsimään omaa itseään.

Minulle itselleni on ollut onni saada osallistua Turun Tyttöjen Talon toimintaan vajaan vuoden ajan. Olen oppinut, että epävarma ja keskeneräinen saa olla. Muuallakin, Talon ulkopuolella, pitäisi riittää, että on vain oma itsensä. Mitään muuta ei täydy olla.

Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää 8.3.!!

#MAKEITHAPPEN on tänä vuonna Kansainvälisen naistenpäivän teema. Samoissa tunnelmissa ollaan Tyttöjen Talon kevättäkin kuljettu, Sanoista Teoiksi -teemalla!
Yllä olevassa kuvassa ihastuttavien tyttöjen ja naisten itselleen asettamia tavoitteita, isoja ja pieniä. On tärkeää osata ottaa rennosti, nauttia ja antaa itselleen aikaa, mutta välillä on hyvä myös tarttua toimeen - edes vähän kokeilla ja uskaltaa. Make it happen!

Aihetunnisteella #makeithappen löydät muun muassa Instagramista muidenkin naisten tavoitteita ympäri maailman! Tässä videossa on esitelty kyseinen #makeithappen-kampanja. 
Kansainvälisen naistenpäivän verkkosivuilta www.internationalwomensday.com löydät paljon muutakin mielenkiintoista tietoa naistenpäivään ja naisten asemaan liittyen.


Myös tänne Tyttöjen Talon blogiin otetaan mielellään vastaan kirjoituksia ja kuvia naiseuteen ja Make it happen! -teemaan liittyen. Millaisia tavoitteita sinulla on elämässäsi? Jos sinulla ei ole omia, tämän blogin kirjautumistunnuksia, voit lähettää tekstisi ja kuvasi myös osoitteeseen info@mimmi.fi. Jutut julkaistaan täällä blogissamme antamallasi nimimerkillä.

Oma, kaunis, rakas keho

Hiihtolomaviikolla käsittelimme kolmen iltapäivän ajan naiseutta Veeran ohjaamassa työpajassa. Tarkoituksena oli tuottaa materiaalia Ladies Night -tapahtumaan katugallupin ja valokuvien muodossa. Siis ideoimme, haastattelimme ja kuvasimme - naiseutta. Tai oikeastaan, Veera kuvasi… Saimmekin siis itse toimia malleina kameran edessä.

Yhdessä, me tytöt ja naiset, teimme työpajasta hauskan, yhteisöllisen ja jokaisen omaa naiseutta vahvistavan kokemuksen. Minulle oli erityisen tärkeää ja voimaannuttavaa saada olla kuvattavana, ja ihanaa oli nähdä myös ystävieni nauttivan kameran edessä olemisesta. Kaikkein parasta oli uskaltautua kameran eteen lähes meikittömänä, tietäen, että kuvat tulevat osaksi isoa, julkista tapahtumaa.

Kun näin kuvat, olin hämmentynyt. Tyytyväinen. Iloinen. Onnellinen. Kelpaan sittenkin itselleni. Kelpaan, ja se tunne välittyy kuvista myös muille.

Kunpa jokainen tyttö ja nainen voisi kelvata itselleen.

Olen viime aikoina uskaltanut olla entistä enemmän oma, aito itseni, ja ymmärrän, ettei kamerankaan edessä tarvitse olla muuta. Olen oppinut löytämään sekä peilistä että valokuvista oman kauniin ja aidon itseni ainaisen vikojen etsimisen ja häpeän kokemisen sijaan. Pystyn katsomaan itseäni myös vanhoista valokuvista lempeämmin ja hyväksyn sen mitä näen.

Oon oikeesti kaunis ja mulla on upea keho just näin. Mä pystyn joka päivä hyväksymään mun kehon, koska se on paras ja ainoa keho mitä mulla on.

Rakkaudella, Siru

Life is good

Olen saanut elämääni aivan uutta merkitystä uskaltamalla olla vain oma itseni. Aluksi en ehkä ymmärtänyt, miksi minun täytyisi antaa itsestäni muille jotain pintaa enemmän. En uskaltanut luottaa ihmisiin, enkä varsinkaan tiennyt, kuka minä olen. Vähitellen olen kuitenkin uskaltanut alkaa näkyä, ja kovaan suojakuoreen on vihdoin tullut vähän isompiakin säröjä. Olen huomannut saavani iloa ja energiaa aidoista kohtaamisista minulle tärkeiden ihmisten kanssa.

Niinpä toivoisin elämältä tällä hetkellä vielä vähän lisää:

Uskallusta olla oma itseni 
Aitoja kohtaamisia
Ilonhippusia 
Haleja

Elämä onkin oikeastaan aika värikästä ja merkityksiä täynnä.

Keskeneräisyydestä

Lähes tasan vuosi sitten olen kirjoittanut seuraavan oivalluksen päiväkirjaani.

"Mä selviän vielä, niin kuin kaikki muutkin.

En oo huonompi, oon vain keskeneräinen."

En muista, mihin nämä lauseet senhetkisessä elämäntilanteessani liittyivät, mutta ajatus lohduttaa minua edelleen. Keskeneräisyyttä on meissä jokaisessa, eikä koskaan edes tarvitse tavoitella täydellisyyttä. Onkin oikeastaan upeaa olla keskeneräinen: elämää saa elää olematta koskaan valmis. Elämän voi nähdä matkana, jonka lukuisat välietapit ovat vain pieni osa kokonaisuutta. Nauti omasta matkastasi, sen eteen tuomista kohtaamisista, haasteista, tunteista - ihan kaikesta. Anna itsesi olla vain oma itsesi, et tarvitse muuta.

Omana itsenään oleminen ja keskeneräisyyden sietäminen voi tosin välillä olla hyvinkin vaikeaa. Vajaa vuosi sitten keväällä olen kirjoittanut ylös vielä yhden lauseen.

"Vaikeaa olla minä."

Toisinaan on edelleen vaikeaa olla minä; uskaltaa olla aito ja rehellinen itselleen ja näyttää se myös muille. Omana itsenään oleminen voi kuitenkin olla niin voimaannuttavaa, että sen tavoittelu kannattaa. Se onkin yksi tärkeimmistä syistä, miksi käyn Tyttöjen Talolla. Ettei olisi niin vaikeaa olla minä.

<3 Siru