Uusia tuulia

On vaikeaa kirjoittaa yhtäkkiä jotain muille, kun on pitkään kirjoittanut tekstejä vain itseään varten. Joka kerta, kun olisi ollut aikaa tai halua kirjoittaa, ei olisi kuitenkaan ollut mitään ”julkista” sanottavaa. Joskus onkin tärkeää keskittyä luomaan jotain vain itseään varten, sillä silloin siitä hyötyy ITSE eniten.

Tuntuu, että olen miettinyt samoja asioita viikosta ja kuukaudesta toiseen, keksinyt asioihin päivittäin uusia ratkaisuja, ja muuttanut mieltäni heti seuraavana päivänä. Huomaan, että epävarmuuden ja keskeneräisyyden tunteiden sietäminen on edelleen haastavaa. Haluaisin asioihin jonkin selkeyden. Joskus asioihin taitaa auttaa vaan aika, turhan hätäilyn sijaan.

Toivon saavani nykyiset opintoni valmiiksi jouluun mennessä. Sitten en tiedä mitä elämälläni teen. Tavoitteena on, että uskaltaisin lähteä suuntaamaan kohti uusia tuulia elämässä, ja laittaa oman hyvinvointini etusijalle.

Ehkä tästä tulee vielä ihan hyvä elämänpolku.

Väriä syksyyn :)

Ota elämästä irti!

Siitä on jo jonkin aikaa, kun meikäläinen on viimeksi tähän blogiin (tai oikeastaan yhteenkään blogiin) kirjoitellut. On tapahtunut kaikkea jännää ja hieman vähemmän jännää, joista en nyt halua sen tarkemmin kertoa, kun että koira, joka mun piti saada tässä kuussa ei mulle tullutkaan, sillä mulla ei olisi ollut varaa pikkuista hoitaa. Tyydyn siis jonkin aikaa vielä pupuun ja kääpiöhamsteriin. Oon nyt myös viettänyt erityisen paljon aikaa mun poikaystävän kanssa. Ollaan oltu yhdessä itsenäisyyspäivästä saakka ja meillä synkkaa loistavasti, mitä nyt välillä on pieniä erimielisyyksiä melko pienistäkin jutuista, mutta uskonpa, että sellaisia on kaikilla pariskunnilla missä tahansa vaiheessa parisuhdetta. Joo ja mulla alkoi 2 kuukautta kestävä uravalmennus eilen (Maanantaina 3.2.-14). Onhan se ihan kiva, että on jotain muuta tekemistä päivisin, kun makoilla sängyllä ja tuijottaa valkoista kattoa. Nyt on kyllä jäänyt kuvailutkin vähemmälle, kun kamera on aina unohtunut kotiin, kun mä olen matkannut poikaystävän luokse toiselle paikkakunnalle.

-Erkku

Koulutus 2013

Aloitin to 5.9 Turun ammatti-instituutissa aikuiskoulutuksen.  Ryhmässäni on noin 11 aikuista ja meillä on tosi mukava luokan yhteishenki. Me pystytään tekemään ryhmätöitä yhdessä ja uskallan väittää, että jokainen meistä kannustaa toista tässä eteenpäin. Meidän ryhmän nimi on hoilaps13 eli hoitotyö lasten parissa 2013. Tämä koulu kestää 19.12.2013 ja sen aikana opimme paljon ja on jokin verran etätyöskentelyä ja myöskin teoriaa. Tähän koulutukseen kuuluu myöskin  työssäoppiminen. Olemme Uudenmaantien koulutalossa ja meillä on tunteja myöskin Lemminkäisen koulutalossa. Meidän vastuuopettajamme on hyvin kannustava ja ymmärtäväinen, mikä minusta on hyvä asia.

Tähän koulutukseen oli haastattelu ja minua jännitti ihan hirveästi. Haastattelu meni mielestäni aika hyvin, mutta uskoisin nyt, että se meni tosi hyvin, koska minut valittiin, mutta en olisi uskonut, että pääsen. Minulle tuli kirje kotiin elokuussa yks tiistai. Avasin kirjeen ja näin oman nimeni listalla. En voinut ensin uskoa, että siellä oli minun  nimeni, mutta niin se vain oli. Voin sano, että elämäni muuttui täysin, kun sain tämän paikan. Nyt olen lähempänä minun suurinta haavettani.

 Ensimmäinen päivä oli jännittävä. En tuntenut ketään ja olin varma, että en viihdy siellä, mutta toisin kävi. Ryhmä on hyvin kannustava ja me tulimme heti ekana päiväni tutuksi toisiimme. En sanoisi, että olemme ystäviä, mutta olemme hyvä  ryhmä. Tulemme toimeen keskenämme ja emme jätä ketään yksin. Se on minusta hyvä asia, koska yksin koulutuksen käyminen olisi hyvin tylsää.

Eniten odotan tältä kurssilta kokemusta ja olis se kiva saada uusi kavereita ja etenkin, että saan hyvän pohjan unelman toteuttamiseen. Olen iloinen, että pääsin tähän koulutukseen ja olin hyvin ylpeä itsestäni, että en luovuttanut  vaikka se kävi mielessä, mutta onneks oli ihmisiä jotka sanoi et ei sun kannata luovuttaa, koska ikinä ei voi tietää milloin se onni kääntyy toisin päin ja minulla se on nyt kääntynyt toisin päin.

Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa

Kolmen vuoden ajan on ehtinyt tapahtua paljon, kaikkea ei voi muistaa, jotkut asiat ovat jääneet mieleen hyvin toiset taas ei. Jotkut asiat eivät olleet niinkään mieluisia kuin olisi halunnut, toiset taas olivat. Hyvät että ne huonotkin asiat jäävät mieleen pitkiksi ajoiksi, niistä tulee piitää kiinni.
Eteen on tullut uusia kavereita joista ei halua päästää irti ja uusia artisteja joita fanittaa, toiset artistit ovat jättäneet jäljen sydämeen vaikkei uutta musiikkia tulisikaan. Mistään ei tarvitse päästää irti, kaikki säilyy sydämessä, muistoissa joita on aina yhtä mukavaa elää uudelleen.

Kaksi aivan mielettömän mahtavaa asiaa on parhaiten mielessäni, joita ei helpolla tahdo unohtaa eikä päästää irti. Toinen niistä on lempibändin hajoaminen, se kaikista pahin mahdollinen mitä voikaan tapahtua fanille. Fanille kuka on saanut uutta voimaa elämäänsä, motivaatiota asioihin ja vähitellen lisää itseluottamusta. Löytänyt tavan selvitän arjen pimeimmistä hetkistä, löytää ne pienimmätkin ilot elämän pimeimpinä hetkinä, kaikki ne muistot; se kaikki on mennyttä. Voiko mikään koskaan korvata tuota kaikkea? Tarviiko minkään koskaan korvata tuota kaikkea? Eikö sitä voisi vain elää muistoja uudelleen ja uudelleen läpi? Pitää vielä kerran hauskaa ja nauttia niistä hetkistä joita on kokenut lempibändinsä myötä; jota he varmasti haluaisi jokaisen fanin tekevän. Mutta mitä jos se onkin liian tuskallista ja tunteita herättävää ettei pysty? Pitääkö silloin vain päästää irti?

Ja toinen niistä on "uusi" hyvä kaverini, jonka kanssa on tullut jaettua paljon; ilot, surut ja huonot päivätkin. Mahtavinta on ollut jakaa kaikki tunteet hänen kanssaan, viettää aikaa hänen seurassaan, jutella omituisia samalla katsoen jotakin elokuvaa tai televisiota.  En tule ikinä unohtamaan niitä hetkiä joita olen saanut hänen kanssaan jakaa ja kokea.
Kumpikin on saanut opiskelunsa loppuun ja on aika jatkaa elämää uusissa tuulissa, mutta samalla luopua toisen mahtavasta seurasta.
Viimeisen koulupäivän loppu illan kruunasi hänen seura, voiko aikaa viettää paremmin kuin hyvän kaverin seurassa "viimeistä" kertaa tietäen ettei pääse näkemään enää niin usein kuin haluaisi? Kyyneleet kirposivat silmille onnitellen toisiaan valmistumisen johdosta.
Onneksi kummallakin on toimiva netti yhteys jolla pitää yhteyttä, soitella ja lähettää tekstiviesti, hän kun asuu "hieman" kauempana Turusta.
On ollut ilo tutustua niinkin ihanaan ja mahtavaan persoonaan kuin hän! Häntä tulee kova ikävä, mutta eiköhän me saada joskus jokin sopiva väli tavata!

Mutta ennen kaikkea, kaikki nuo elävät muistoina mielessä ja sydämessä. Myös se päivä jona sain todistuksen ja ruusun käteeni ja kätellyt rehtoria.

Kiitos kaikille joiden kanssa olen saanut viettää nämä kolme mahtavaa vuotta!

-Ronnie

Suhteiden luominen sittenkin helppoa työpaikalla

Viimeistä viedään harjottelussa! Perjantaina onkin viimeinen harjoittelupäivä aivan ihanassa päiväkodissa, en millään haluiaisi mennä takaisin kouluun; mutta pakko mikä pakko. En tiedä olenko oppinut mitään uutta vai en, mutta ainakin olen taas yhden ja erilaisen harjoittelupaikan rikkaampi ja kokeneempi kuin aiemmin. On ollut oikein mukavaa työskennellä tuossa päiväkodissa, lapsetkin ovat ihania ja jos ketään tulee paikasta ikävä, niin sitä yhtä aivan ihanaa hymytyttöä pienten ryhmästä ja tietenkin todella mukavaa ohjaajaani.

On myös kiva huomata itsestään se puoli, kuinka sitä sittenkin osaa luoda niitä suhteita työpaikalla...
"Saako sulle sitten soitella jos mä tuun ite kipeeks ja tarvittais sijaista?" 
No totta kai saa, soitella, mutta mulla kun on toi koulu niin siinä mulla tulee pieni probleema saanko sovittua opettajan kanssa saanko mennä tuuraamaan jos tarvii. He pitävät numeroni, ja itse pidän päiväkodin sekä johtajan numeron vain siltä varalta jos mua tarvitaan tuuraamaan. En oikeastaan ole aikaisemmin huomannut itsessäni tällaista puolta, että osaan luoda näitä suhteita jotka voivat vaikuttaa tulevaan työpaikkaan.

Mieluummin mä tuolla päiväkodissa olen sitten tuurailemassa palkallisena kuin istun vain koulunpenkillä tylsistyneenä ja iPodin kera surffailemassa netissä! Mikäs se enempää voikaan motivoida nuorta ihmistä kuin se mahdollisuus päästä tuuraamaan palkallisena!

-Ronnie