maanantai 21. maaliskuuta 2016

Unelmat voi toteutua

Kaikilla  meistä on unelmia, jotka me halutaan toteutuvan. Usein tuntuu, että  se ei toteudu vaikka teet mitä sen eteen. Juuri sillä hetkellä, kun meinaat luovuttaa, niin tapahtuu jotain todella merkillistä. Kuulet, että sinulla mahdollisuus toteuttaa unelmasi. Sinä et voi usko, että se on totta. Juuri kuin meinasit luovuttaa.

Minun suurin unelmani on saada jokin lastenhoitaja koulutus. tai lähihoitaja koulutus. Nyt pääsin opiskelmaan ja suoritan koulua työn ohella. Haluan  vain kertoa, että milloinkaan ei kannata luovuttaa. Elämässä tapahtuu kaikenlaista, mutta silti unelmat voi toteutua. Ei kukaan meistä ole täydellinen ja  ei me voida tietää milloin unelma voi käydä toteen. Muistakaa, että ei kannata luovuttaa unelmien suhteen.

Minulla on monia unelmia, mutta suurin on päästä lasten pariin töihin ja  nyt se on valmista.
Minä olen mietinyt, että mitä jos olisin luovuttanut niin olisinkin mä nyt tässä tilanteessa, että opiskelen ja työn ohella. Muistakaa, että ette luovuta unelmien suhteen vaan  uskokaa ja tehkää sen eteen asioita, joku päivä, kun vähiten odotat, niin se voi toteutua. Minulle kävi niin ja olen todella ylpeä itsestäni, että en  luovuttanut vaan jaksoin odottaa ja etenkin että uskon omaan unelmaani. Tärkeintä on että ei milloin ei luovuta unelmansa suhteen vaan, että jaksaa uskoa siihen. Yleensä voi saada tukea perheeltä, ystäviltä ja muiltakin, mutta luovuttaa ei  kannata milloinkaan.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Naistenpäivän jäkismatsi

Oletko koskaan miettinyt millaista olisi käydä katsomassa jääkiekkoa livenä? Tyttöjen Talon väki kävi seuraamassa livematsia naistenpäivänä, tässä yhden naisen fiiliksiä matsin jälkeen:

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut urheilusta saati sen seuraamisesta, mutta kun kuulin mahdollisuudesta käydä katsomassa jääkiekkomatsia Tyttöjen talon porukan kanssa, päätin mennä mukaan kokeilemaan.


Matsi tapahtui naistenpäivänä 8.3. Turun HK-areenalla ja siinä pelasivat vastakkain TPS ja HPK. Meille oltiin varattu aitiopaikat, joista oli hyvä näkyvyys kentälle. Aikaisempi kokemukseni urheilumittelöistä perustuu lähinnä television tarjontaan. Siksi minut yllätti se, kuinka livematsissa pystyi havainnoimaan äänien lähteiden sijaintia helposti, eli milloin ja missä mäjäytettiin kiekkoa mailalla tai miltä suunnalta yleisö kannusti suosikkijoukkuettaan.  Toiseksi minut yllätti tässä matsissa kaikki oheisohjelma, mitä siihen kuului. 


Erilaisten arvontojen ja mainoskatkojen lomassa minulle konkretisoitui miten paljon rahaa näissä peleissä liikkuu. Amerikkalaisista peleistä tuttu kiss cam oli hauska yllätys. Naistenpäivän kunniaksi oli vielä vähän ekstraohjelmaa, nimittäin naisille jaettuja leivonnaisia ja kukkakimppuja. Tykkäsin myös tempauksesta, missä yleisöön jaettiin t-paitoja jonkinsorttisen pienen singon avulla. 


Peli päättyi 5-1 TPS:n tappioksi. En kannattanut joukkueista kumpaakaan kovin intohimoisesti, mutta olisi silti ollut ihan kiva, jos paikallinen joukkue olisi pärjännyt.


Innostukseni urheiluun ei tästä juuri muuttunut. Ehkä tunnelma olisi ollut mukaansatempaavampi intensiivisessä mitaliottelussa. Olen joka tapauksessa iloinen uudesta kokemuksesta. Nyt voi ainakin sanoa käyneensä kokeilemassa.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Valokuvan maailmoja

Viime torstaina 3.3 Turun Tyttöjen Talon MeMe-ryhmällä oli mahdollisuus päästä osallistumaan Mari Hokkasen Set & Setting -taidenäyttelyn avajaisiin Wäinö Aaltosen museolla.

Kuvassa valokuvataiteilija Mari Hokkanen ja uuden näyttelyn teos Disposer, 2013.

”Pyrin puhumaan maailman ilmiöistä, mitä ajattelen tai koen, että maailmassa tapahtuu yhteisössä tai poliittisesti ja tuomaan sinne tapahtumaan mun oman maailman”, Hokkanen kertoo. ”Tää on musta aika humoristista, vaikka myöskin aika traagista tää maailma.”

Mari Hokkanen: Just before after, 2014
Hokkanen aloitti 13-osaisen näyttelynsä valmistelun ensimmäisellä teoksella jo vuonna 2012, eikä projekti ole vieläkään täysin valmis. Hokkasen mukaan tauluja on tulossa ainakin pari vielä lisää. Hokkasen taideteokset ovat valokuvia taitelijan studionsa nurkkaan rakentamista installaatioista. Suurimmassa osassa kuvissa taiteilija poseeraa rakennelmiensa keskellä itse.

Mari Hokkanen: Manmade, 2016


”Mä rakennan kaikki nää lavasteet mun työhuoneelle. Käytän materiaalina joko ihan orgaanisia materiaaleja, kuten nurmikkoa tai multaa, tai sit teen pahvista ja kierrätysmateriaaleista. Käytän maalaamista, tapetointia ja päällystämistä rakentaakseni näitä maailmoja.”

Marin teoksia voi käydä ihailemassa ja ihmettelemässä Wäinö Aaltosen museossa sijaitsevassa valokuvakeskus Perissä 4.3-22.3.2016.

~Turun Tyttöjen Talo~

Harmaa pilvi pään päällä
Mihin menisi
Mitä tekisi
Lähde vaeltamaan
Torille, keskustaan
Kävelykadulle, torilta pois
Rappuset ylös, soita ovikelloa

Ovi aukeaa
Tuulahdus työntää pilven kauas pois
Hymy syttyy
Sano hei, kerro ikäsi
Mutta muista
Jätä kiire ja murheet ulos
Naamarinkin voi riisua, samalla kun kengät

Ole oma itsesi
Kaikki hyväksyvät sinut, pitävät sinusta 
Kaikki ovat saman katon alla 
Saman arvoisina 
Tämä on turvapaikkasi

Jos murheet eivät jää ulos
Sano siitä, se ei ole paha
Suljetun oven takana
Voit purkaa sen kaiken
Jotta jaksat taas hymyillä

Uskalla kokeilla
puuhasteluja, ryhmiä, teemoja
Jokaiselle löytyy jotakin
Tai voit vain istua ja olla

Käy siis rohkeasti sisään
Peremmälle
Paikkaan joka on vain tytöille
Turun tyttöjen talolle

-Mansikka