Moi! Olemme Duyen ja Kiti, ja olemme olleet kaksi viikkoa Varissuon Tyttöjen Talolla kesätyöntekijöinä. Kesätyömme Tyttöjen Talolla alkavat lähestymään loppuaan, ja ajattelimme kertoa hieman, millaista on työskennellä Tyttöjen Talolla. Ensimmäisen viikon aloitimme kädentaitotilan ja varastojen siivoamisella, ja saimme järjesteltyä kaiken siististi paikoilleen. Torstaista eteenpäin olimme keskustassa valmistelemassa Turun Tyttöjen Talon 10-vuotissyntymäpäiväjuhlia. Perjantaina kävimme laittamassa tekemämme koristeet paikoilleen. Juhlat olivat mahtavat sekä ruoka oli maittavaa!
Seuraavalla viikolla kävimme ostosreissulla ja ostimme hieman lisää tarvikkeita kädentaitotilaan. Keskiviikkona lähdimme tyttöjen kanssa vesibussilla Ruissaloon. Siellä saimme tutustua ihaniin tyttöihin sekä leikittämään heitä. Lakanapingis oli kyllä parasta!
Heippa! Me olemme Linnea ja Andreea. Mekin olemme olleet töissä Tyttöjen Talolla kaksi viikkoa, mikä on ollut tosi mukavaa. Olemme työskennelleet keskustan Tyttöjen Talolla ja tehneet monenlaisia työtehtäviä. Ensimmäisellä viikolla purimme neulegraffititöitä, siivosimme, kävimme kaupassa ja järjestelimme 10-vuotissynttäreitä yhdessä Duyenin ja Kitin kanssa.
Toisella viikolla olemme siivonneet, järjestelleet tavaroita ja kaappeja, ja tiistaina oltu mukana retkellä Pansiossa. Tapahtuma oli tarkoitettu nuorille äideille ja se pidettiin Pansion Me-talolla. Siellä me hoidimme lapsia, lakkasimme kynsiä ja pidimme seuraa nuorille äideille. Päivä oli todella onnistunut! Torstaina saimme vieraita Jyväskylästä ja valmistelimme heille salaattibuffetin. Ruokailun jälkeen menimme vielä heidän kanssa kävelemään Aurajokea pitkin ja nauttimaan lämpimästä säästä. Kaiken kaikkiaan meillä on ollut todella kivaa olla kesätöissä Tyttöjen talolla!
Tervetuloa Turun Tyttöjen Talon blogiin! Voit osallistua blogin tekoon Tyttöjen Talolla tai lähettää kirjoituksia ja kuvia sähköpostitse osoitteeseen info@mimmi.fi. Blogimerkintöjä saa mielellään myös kommentoida! Lisätietoa Turun Tyttöjen Talon toiminnasta löydät: www.mimmi.fi.
perjantai 16. kesäkuuta 2017
maanantai 12. kesäkuuta 2017
Tyttöjen Ääni-sanataidepajan satoa
Minun ääneni on meri
Minun ääneni on puut, palmut ja ruohikko
Kivet, jotka vierivät tuulen mukana
ääriviivojani pitkin
Pienet hiekan muruset
Tuhannet vesipisarat ja helteen polttama maa
ovat kaikki ääretöntä minuani
Voit haistaa suolan ja kaikki muualta tulevat
eksoottiset hedelmät
Lapset temmeltävät aallokossa
On aina ilo nähdä naurua
se saa tuntemaan itseni yhtenäisemmäksi
linnut ja eläimetkin viihtyvät seurassani
pienet hyönteiset tykkäävät hyppiä
kaislikossa kalojen kanssa
-Hiutale
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)