Roolirunotyöpaja 5.11. 2011

Turun Runoviikon ohjelmistoon kuuluva rooliruno-työpaja alkoi rauhallisissa merkeissä lauantaiaamupäivästä. Paikalla ei ollut kuin Tyttöjen talon työntekijä, kirjailija-runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen, minä ja eräs toinen tyttö. Vilja-Tuulia aloitti kertomalla miten päätyi kirjailijaksi ja miten runot auttavat häntä näkemään ja käsittelemään maailmaa ns. runokielen kautta.

Aloitimme runoilun/kirjoittamisen yleensä päättämällä yhteisen paikan, josta piti kirjoittaa mitä näkee, kuulee ja esim. tuntee, (viimeisen aistin sai itse päättää) eri näkökulmista kuten sammakko- tai lintuperspektiivistä. Me päädyimme yleisesti ottaen museoon, mutta jos halusi sai täsmentää esim. Ranskan Louvreen ja siihen lasipyramidiin.

Seuraavaksi pääsimme upean rekvisiitan kimppuun. Koska meitä oli niin vähän saimme ottaa kaksi esinettä. Itse otin upean musta-turkoosin mintunvärisen riikinkukon sulan, sekä vanhan valokuvan miehestä univormussa. Siitä sain aikaiseksi seuraavanlaisen runon:

Lienet miettinyt miltä tuntuisi menettää miehensä sodassa?
Meitä on monia. Joistain on tullut leskiä, toisista ei.
Heistä joista on sääli heitä, hekin säälisivät sinua.
Mistäkö tiedän? Ei, en ole mielentuntija, vaan
Olen Sotaleski.

Seuraavaksi saimme ohjeeksi kirjoittaa saman hahmon talosta:

Talo johon olen yksin jäänyt on pieni puoti torin laidalla, entinen sepän puoti.
Nyt jo lähes tuhoutunut.
Monet miehet käyvät täällä etsimässä.
Eivät löydä.

Viimeiseksi ohjeeksi tähän hahmoon saimme kertoa jostain muistosta:

Kävelimme yhdessä kohti portteja.
Mieheni ja minä. Kohti sotaa.
Sinulle. Hän sanoi ja antoi minulle upean sulan.
Kunnes palaan. Hän oli poissa.

Tässä vaiheessa pidimme pientä taukoa, ja haimme pientä välipalalla. Lurps. Paikalle tuli myös pari uutta "runoilijaa".

Seuraavaan roolirunoon meidän piti valita jokin henkilö joko historiasta, jostain myytistä tai sadusta. Oma runoni:

Olen John Dillinger. Koko Kansan Vihollinen.
Hoover haluaa pääni. Ja miesteni.
En ole loukannut ketään.
Olen elättänyt itseäni. Ja miehiäni. Ja näiden perheitä.
Olen nöyryyttänyt poliisia. Ja siksi olen
tuomittu kuolemaan.

Jatkoimme heti seuraavaan runoon. Nyt piti valita jokin tietyssä asemassa oleva ihminen, esim. Vanki tai vanginvartija. Lisäksi piti valita joko a) kirjoittaa runo pelkillä kysymyksillä b) kirjoittaa runon sanat eri tasoissa/kohdissa tai c) Kirjoittaa runoon mukaan havaintoja huoneesta, jossa olimme. Runoni:

Olenko kaikille näkymätön?
Huomaako kukaan parturia?
Kiinnittääkö kukaan huomiota parturiin?
Onko kukaan näkymätön?

Viimeiseksi valitsimme jonkin kuvan (paikalla oli paljon "taidekuvia" ja muitakin) ja esineen, jotka sopivat yhteen. Lisäksi keksimme yhdessä sanoja, jotka piti sisällyttää runoon, jos mahdollista. Sanat olivat Juosta, Kultainen, Kuori, Hengittää, Lukko, Pyöreä, Olla, Rikkoutua, Turisti, Paksu, Ja, Ketju, Nimittäin. Ainoa runoni, jossa on otsikko:

Juoksisi kuorestaan

Tuntuisi kuin olisi turisti kultaisessa kaupungissa.
Pyöreä lukko kaulassa. Nimittäin kamera.
Lienee mahdotonta hengittää paksun laatikon painaessa rintaan.
Olen hengittämättä.
Silkkihanskat yrittävät saada tuota lähes kultaista väriä
takaisin poskilleni. Ne eivät onnistu.
Ja olen poissa.

Lopussa ihmettelimme vain kuinka aika oli mennyt paljon nopeammin kuin kukaan oli ajatellut. Vilja-Tuulia kertoi myös mielenkiintoisia nettiosoitteita, joista voi olla apua kirjoittamiseen.

http://aukea.net/
http://www.kirjantalo.org/
http://www.kaapeli.fi/nvl/
http://www.lounarit.fi/

Kiitoksia Vilja-Tuulia Huotariselle, Tyttöjen Talolle ja Runoviikolle tästä hienosta tilaisuudesta kehittää itseään kirjailijana/runoilijana.

Onnittelut myös Vilja-Tuulijalle Finlandia Junior -palkintoehdokkuudesta http://www.kustantajat.fi/kirjasaatio/palkinnot/finlandiajunior/ehdokkaat2011/ ja peukut pystyyn hänen puolesta.