Olimme Blogi-tiimin kanssa Turun pääkirjastossa, jossa pääsimme tutustumaan kirjaston kulissien taakse sekä haastattelemaan kirjailija Maarit Verrosta.
1. Onko kirjailijan työ yksinäistä?
Tavallaan on, mutta kun katsoo esimerkiksi ikkunasta ulos ja näkee lintujen lentelevän, niin ei siinä koe oloaan niin yksinäiseksi.
Myös sosiaalinenkin persoona voi olla kirjailija, koska kirjoja voi kirjoittaa vaikka kahviloissa joissa näkee muitakin ihmisiä, eikä tarvitse olla aina yksinään kotona.
2. Kuinka kauan olet ollut kirjailija?
Noin 20 vuotta. 20 vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen kirjani. Ammattina ajateltuna, harrastuksesta tuli ammatti. Mielestäni ei ole eroa onko kirjoittaminen ammattina vai harrastuksena.
3. Hyvät ja huonot puolet?
Huonoja puolia ei sinänsä ole, olen tykännyt aina tutkia, miettiä ja selvitellä erilaisia asioita.
4. Mikä töistäsi on tärkein?
Uusin on aina tärkein, vähän niin kuin lasten kanssa; nuorin lapsi on yleensä se tärkeä, koska kyseessä on silloin vielä vauva. Toki kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä kuin muutkin, sama pätee myös kirjoissa. Uusin on tärkein, mutta totta kai muutkin kirjat ovat yhtä tärkeitä!
5. Tuleeko kirjaa kirjoittaessa paineita saada kirja valmiiksi tiettyyn ajankohtaan mennessä?
Ei oikein, minulla on luova tahti kirjoja kirjoittaessani. Olen yleensä saanut kirjani ajoissa valmiiksi, eikä kustantaja ole vielä alkanut piikittelemään deadlinesta tai hoputtamaan kirjoitustahtiani.
Lisää Lainan päivästä Turun pääkirjaston blogissa: lukulampunvalossa.fi
-Sparrow
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!