Olen ollut Janneen yhteydessä facebookin kautta ja
hän suostu vastaamaan muutamaan kysymykseen.
Et näytä päivääkään yli parikymppiseltä,
mikä on nuoren näköisenä pysymisen salaisuus ?
Jos näin on, niin pitää kiittää nöyrästi.
Mukava kuulla!
Mun ukki oli jo nuorekas ihan loppuun asti
ja isäni on vieläkin, vaikka on vajaa
60-vuotias, ja jututkin on samaa tasoa
mun kanssa :D
Et ehkä se menee geeneissä tai jotain.
Unelmanani on joskus päästä laulamaan
jonkun levyttävän artistin kappaleisiin taustoja.
Miten vaikeaa se on nykyään ?
On se vaikeaa. Kysyntää on paljon,
mutta on myös niin paljon hyviä laulajia,
että vaikeaa se on.
Tietenki uusia lahjakkaita tekijöitä olisi
suotavaa käyttää, koska aika paljon
tuntuu pienessä piirissä pyörivän tekijät.
Millainen on ikimuistoisin keikkasi ?
Kliseisesti tarvii sanoa,
että toivottavasti se on vielä edessä.
Mutta esimerkiksi vuonna 2010, kun oltiin
Kymppilinjan kanssa suosion huipulla,
niin oikeastaan jokainen keikka yksi toisensa jälkeen
oli aika huikeita läpi vuoden.
Aina ne jää mieleen, kun täydelle salille saa vetää.
Kuka on Janne Ordén ?
Janne liittyi vuonna 2004 Kymppilinja nimiseen kokoonpanoon.
Yhtye julkaisi kaksi studioalbumia ja yhden omakustanteen.
Heidän tunnetuin kappaleensa on vuonna 2010 julkaistu kappale, joka kantaa nimeä "Minä".
Kymppilinja hajosi loppuvuodesta 2011, jolloin Ordén siirtyi soolouralle.
Hänen ensimmäinen debyyttisingle julkaistiin 28.toukokuuta 2012.
Kappale kantaa nimeä "Sadetta ja aurinkoo".
Kesäkuussa 2012 julkaistiin toinen kappale vielä nimeämättömältä albumilta.
Kappale kantoi nimeä "Sopusointu"
Ordénin ensimmäinen sooloalbumi julkaistaan keväällä 2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!