torstai 2. toukokuuta 2013

Åbo svenska teaterin historiaa


Vuonna 1827 Turku paloi. Silloin paloi myös vanha puuteatteri, jonka Bonuvier oli 1817 rakentanut Turkuun. 1839 nykyinen Åbo svenska teater valmistui.  Pehr Johan Gylich suunnitteli rakennuksen. Hän oli suunnitellut aikaisemmin sodassa puolustusrakennuksia, joten teatterirakennuksesta tuli kestävä.

 

Teatterin suuressa salissa on hienoja koristeita parvien sivuissa. Ensimmäisessä parvessa koristeet ovat aitoa kultaa. Toisessa parvessa ne on vain maalattu kultamaalilla, sillä kun teatteri aloitti toimintansa, siellä istui vähävaraisempia ihmisiä ja ajateltiin, etteivät he huomaa eroa. Ylemmät paikat ovat edelleen halvempia.

 

Kun teatteri aloitti toimintansa, kattokruunussa oli aitoja kynttilöitä ja myös näyttämö valaistiin niillä. Eli yleisö ja näyttelijät oli valaistu samalla tavalla. Kaasuvalon ja vesijohtoveden saapuminen oli ihmeellistä ja kaasuvalo mahdollisti näyttämön pimentämisen ja valaisun samassa näytöksessä.  Vuonna 1881 näytöksen jälkeen teatteri syttyi palamaan ja sen sammuttaminen kesti vapaapalokunnalta kolme päivää.

 

Rakennuksen restauroinnissa säästettiin, eikä rakennettu entisen kaltaista kupolikattoa. Sen sijaan rakennettiin tasainen katto, mutta salissa käytettiin samoja värejä kuin aikaisemmin, kultaista ja tummanpunaista. Näyttämön yläpuolella on aukko, josta on aikaisemmin laskettu lavasteita näyttämölle. Joitain vanhoja lavasteita on säästynyt, mutta ne ovat huonossa kunnossa.

 

Tarinan mukaan teatterissa kummittelee Aarne-kummitus. Aarne on ennen ollut näyttämömestarina teatterissa.  Rohkea näyttämömestari työskenteli kerran yöllä teatterissa, kun hän kuuli tömistyksen. Hän jatkoi työtään ja kuuli sen uudestaan ja uudestaan. Tapahtuman jälkeen näyttämömestari ei halunnut enää työskennellä yöllä.

 

Kaikki Åbo svenska teaterin omat näytökset ovat ruotsinkielisiä ja merkittävimmät niistä on tekstitetty suomeksi. Muut kuin teatterin omat näytökset voivat olla muun kuin ruotsinkielisiä esimerkiksi syksyllä esitettävä ooppera Figaron häät on italiankielinen.

  

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!