Vaikka pelkään, vaikka vapisenEi sä et mitään siitä nää
Et kyyneltäkään
Vaikka pelkään, pystyn sen peittämäänJa sä vaan peilityyntä näätSen alla on äkkisyvää
(Äkkisyvää – Mitra Kaislaranta)
Muistelen
kuunnelleeni tätä kappaletta viime vuoden huhtikuussa. Tunsin olevani hukassa,
ja pelkäsin, pelkäsin niin paljon.
Vuosi sitten yksi mun kissoista sairastui.
Mun elämä pysähtyi siihen paikkaan.
Hoidin ja rakastin loppuun asti,
jokaisen päivän ja yön,
rikkoen samalla itseni.
Silti mikään määrä rakkautta ja hoivaa
ei parantanut sairautta.
Ajan myötä surua on seurannut
kaunis ikävä ja ilo.
Osaan iloita siitä mikä oli osa elämääni
ja mitä minulla on nyt
tässä hetkessä.
Kuinka kiitollinen voin olla siitä 1,5 vuodesta,
muistoista ja kehräyksistä.
Timantit on ikuisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!