Oletuksena on, että jokainen opiskelee itselleen ammatin ja
siirtyy kokopäiväiseen työelämään. Sosiaalinen media tekee ulkonäöstä entistä
isomman asian - on näytettävä hyvältä päivittäin, omissa ja muiden silmissä. Joka
paikassa arvostetaan ulospäinsuuntautuneisuutta ja kykyä verkostoitua nopeasti.
Täytyy siis tietää mitä haluaa elämältään, täytyy näyttää
hyvältä, täytyy olla aktiivinen ja sosiaalinen. Usein juuri tältä tuntuu olla
nuori. Miksei vähän vanhempikin.
Täytyykö minun olla mitään näistä? Voinko olla tietämätön omista unelmistani, etsiä rauhassa omaa polkuani opiskelujen ja työn suhteen? Pitääkö aina näyttää huolitellulta? Voinko vain pukeutua vaatteisiin, jotka tuntuvat päälläni hyvältä ja näyttävät mielestäni kivalta? Onko pakko sulautua massaan? Voinko olla hiljaa, jos ei huvita puhua? Voinko olla pidättyväinen, jos se on minulle mukavin tapa olla?
Tiedän, että voin. Ei pidä, ei täydy, ei ole pakko. Keneltä edes pyydän lupaa saada olla sellainen kuin pohjimmiltani olen? Kukaan ei voi puolestani päättää ja sanoa, mitä minun pitäisi olla. Minun on vain itse uskallettava kohdata epävarmuuteni ja tehdä valintoja luottaen itseeni. Joskus vain tuntuu kauhean epävarmalta olla juuri minä. Mutta juuri se epätäydellisyys, epävarmuus ja inhimillisyys meissä kaikissa on kiehtovaa ja kaunista.
On surullista, että moni nuori kokee elämässään paljon ulkoapäin tulevia paineita. Kaikilla ei ole työkaluja käsitellä epävarmuuden ja keskeneräisyyden tunteita. Tuntuu, että helpointa on kehittää jonkinlainen kulissiminä sen sijaan, että uskaltaisi lähteä etsimään omaa itseään.
Minulle itselleni on ollut onni saada osallistua Turun Tyttöjen Talon toimintaan vajaan vuoden ajan. Olen oppinut, että epävarma ja keskeneräinen saa olla. Muuallakin, Talon ulkopuolella, pitäisi riittää, että on vain oma itsensä. Mitään muuta ei täydy olla.
Täytyykö minun olla mitään näistä? Voinko olla tietämätön omista unelmistani, etsiä rauhassa omaa polkuani opiskelujen ja työn suhteen? Pitääkö aina näyttää huolitellulta? Voinko vain pukeutua vaatteisiin, jotka tuntuvat päälläni hyvältä ja näyttävät mielestäni kivalta? Onko pakko sulautua massaan? Voinko olla hiljaa, jos ei huvita puhua? Voinko olla pidättyväinen, jos se on minulle mukavin tapa olla?
Tiedän, että voin. Ei pidä, ei täydy, ei ole pakko. Keneltä edes pyydän lupaa saada olla sellainen kuin pohjimmiltani olen? Kukaan ei voi puolestani päättää ja sanoa, mitä minun pitäisi olla. Minun on vain itse uskallettava kohdata epävarmuuteni ja tehdä valintoja luottaen itseeni. Joskus vain tuntuu kauhean epävarmalta olla juuri minä. Mutta juuri se epätäydellisyys, epävarmuus ja inhimillisyys meissä kaikissa on kiehtovaa ja kaunista.
On surullista, että moni nuori kokee elämässään paljon ulkoapäin tulevia paineita. Kaikilla ei ole työkaluja käsitellä epävarmuuden ja keskeneräisyyden tunteita. Tuntuu, että helpointa on kehittää jonkinlainen kulissiminä sen sijaan, että uskaltaisi lähteä etsimään omaa itseään.
Minulle itselleni on ollut onni saada osallistua Turun Tyttöjen Talon toimintaan vajaan vuoden ajan. Olen oppinut, että epävarma ja keskeneräinen saa olla. Muuallakin, Talon ulkopuolella, pitäisi riittää, että on vain oma itsensä. Mitään muuta ei täydy olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!