Kuvasta tarinaksi

Turun Tyttöjen Talon mediaryhmä kävi maaliskuun alussa tutustumassa Mari Hokkasen valokuvaustaiteeseen. Ryhmäläiset saivat tehtäväkseen valita näyttelystä yhden kuvan ja kertoa siitä tarinan mielikuvitustaan käyttäen. Tässä muutama tarina:

Mari Hokkanen: Just Before After, 2014

Juuri ennen ja sen jälkeen

Ennen olin rikas, onnellinen ja minulla oli ystäviä. Sen jälkeen, kun valehtelin ja jäin yksin. Lähdin jonnekin kauas. Elämäni romuttui juuri sen jälkeen, kun olin menossa naimisiin ja olisin voinut olla onnelinen, turvassa. Minä en tiedä missä olen.

Monta vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi olen ollut lähellä muita ihmisiä. Olen yksin ja kaukana kotoa. olen yksin. Minua pelottaa, masentaa ja ahdistaa olla yksin, mutta kukaan ei pidä minusta, koska  valehtelin. Alkaa tulla pimeää. Minua pelottaa. Oon yksin. Mulla on kylmä ja pelkään, että  en ikinä näe enää ketään.  Vieressäni on puusta tehty ase, mutta en uskalla koskea siihen. Tiedän että josain joku kaipaisi minua, jos minua ei enää oliskaan, mutta silti tämä yksinäisyys pelottaa minua. Olisi kiva tietää missä olen ja koska pääsen pois täältä.

Minualla ei ole muuta kuin paita, housut ja viitta. näen vain punaisen viitan, joka roikkuu oksalla. Suljen silmäni ja muistan sen päivän, kun olin onnelinen sinun kanssa nyt itken ja olen onneton ilman sinua. Nyt mulla ei oo ketään. istun ja katson oksaa, jossa punainen liina heiluu. Voin täällä vain uneksia siitä, että olisin ollut onnelinen, jos en olisi valehdellut sinulle. Miksi kukaan ei tule etsimään minua täältä tai miks minua ei löydetä.

Minä  kadun sitä, että tein niin,  mutta se oli ainut keino. Tein sen, koska  rakastan sinua. Laitan silmät kiinni ja  pään maahan. Yhtäkkiä  herään ja huomaan olevani  kotona. Olen sinun kainalossasi. Tämä kaikki mitä   olikin vain unta tai sitten  vain kuvittelin. Voi olla se olla myös minun pelkoa, että  jään yksin. Toivon mukaan tämä ei  ole mikään enne uni. Minä  en usko ennen niihin, mutta  tämä uni oli niin todellisen tunteinen. Minä pelkäsin todella, mutta onneksi  se oli  vain unta ja nyt olen sinun lähelläsi.

Mari Hokkanen: Operation Gay Over, 2014

Operation gay over

Minä olen veljeni huoneessa. Hän oli huoneessa, mutta piilossa. 

Tiedän miksi hän on huoneessa. Häpeämisen takia.

Veljeni ja minä tulemme perheestä, missä uskotaan sen olevan syntiä.

Mutta minä näen hänet veljenäni ja sitten on sateenkaari huoneessa.

Miksi veljeäni vihataan vaikka minä välitän veljestäni ja hän rakastaa miestä.

Minä haluan auttaa veljeäni, vaikka vanhemmat kieltävät minua auttamasta veljeäni.

Haluan saada hänet pois kaapista. Minä olen pikkusisko veljelle, joka rakastaa miehiä.

Mari Hokkanen: Just Before After, 2014

Just before after

Näen naisen ja kysyn häneltä: "Mikä on nimesi?" Hän ei vastaa heti.

Hetken päästä hän vastaa hiljaa, joka vaikuttaa ulkomaalaiselta.

Puhumme samaa kieltä, mutta en tiedä, mitä kieltä puhumme.

Seison hänen vieressään ja ihmettelen miten kirkkaita revontulet ovat.

Puhun hänelle hiljaa. 

Huomaan kukat puunoksalla. Ojennan hänelle käden ja hän tarttuu siihen.

Käteentarttuminen on merkki siitä, että olemme ystäviä.

Asetta ei enää tarvita.

Kesän odotusta

(Kesän kaipuussa kirjoitettu pikku novelli :)

Tänään on hyvä päivä. Sen tietää jo aamulla, se on mukana linnunlaulussa, kukkivan omenapuun tuoksussa, sinun katseessasi. Eilen riitelimme. Ukkonen saapui, rytisi ja väistyi. Vihasin sinua, nyt rakastan. Paino on poissa, päänsärky on poissa. Nyt vain hymyilen. Emme tarvitse sanoja. Jaamme lehden sovussa, sinulle kotimaa ja talous, minulle ulkomaat ja kulttuuri. Paistat räiskäleitä, sinä otat niille vaahterasiirappia, minä omenahilloa.

Pyöräilemme pitkän matkan, on helle mutta tuuli viilentää. Hiki kihoaa helminä iholle muttei haise vaan tuoksuu. Pyörän kumi puhkeaa, mutta se ei haittaa. Pysähdymme joen rannalle, juoksen vaatteet päällä jokeen. Virkistyn, herkistyn, puhdistun.

Jätämme pyörät rantaan. Kysyt: "Mennäänkö jäätelölle?"

Unelmat voi toteutua

Kaikilla  meistä on unelmia, jotka me halutaan toteutuvan. Usein tuntuu, että  se ei toteudu vaikka teet mitä sen eteen. Juuri sillä hetkellä, kun meinaat luovuttaa, niin tapahtuu jotain todella merkillistä. Kuulet, että sinulla mahdollisuus toteuttaa unelmasi. Sinä et voi usko, että se on totta. Juuri kuin meinasit luovuttaa.

Minun suurin unelmani on saada jokin lastenhoitaja koulutus. tai lähihoitaja koulutus. Nyt pääsin opiskelmaan ja suoritan koulua työn ohella. Haluan  vain kertoa, että milloinkaan ei kannata luovuttaa. Elämässä tapahtuu kaikenlaista, mutta silti unelmat voi toteutua. Ei kukaan meistä ole täydellinen ja  ei me voida tietää milloin unelma voi käydä toteen. Muistakaa, että ei kannata luovuttaa unelmien suhteen.

Minulla on monia unelmia, mutta suurin on päästä lasten pariin töihin ja  nyt se on valmista.
Minä olen mietinyt, että mitä jos olisin luovuttanut niin olisinkin mä nyt tässä tilanteessa, että opiskelen ja työn ohella. Muistakaa, että ette luovuta unelmien suhteen vaan  uskokaa ja tehkää sen eteen asioita, joku päivä, kun vähiten odotat, niin se voi toteutua. Minulle kävi niin ja olen todella ylpeä itsestäni, että en  luovuttanut vaan jaksoin odottaa ja etenkin että uskon omaan unelmaani. Tärkeintä on että ei milloin ei luovuta unelmansa suhteen vaan, että jaksaa uskoa siihen. Yleensä voi saada tukea perheeltä, ystäviltä ja muiltakin, mutta luovuttaa ei  kannata milloinkaan.

Naistenpäivän jäkismatsi

Oletko koskaan miettinyt millaista olisi käydä katsomassa jääkiekkoa livenä? Tyttöjen Talon väki kävi seuraamassa livematsia naistenpäivänä, tässä yhden naisen fiiliksiä matsin jälkeen:

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut urheilusta saati sen seuraamisesta, mutta kun kuulin mahdollisuudesta käydä katsomassa jääkiekkomatsia Tyttöjen talon porukan kanssa, päätin mennä mukaan kokeilemaan.

Matsi tapahtui naistenpäivänä 8.3. Turun HK-areenalla ja siinä pelasivat vastakkain TPS ja HPK. Meille oltiin varattu aitiopaikat, joista oli hyvä näkyvyys kentälle. Aikaisempi kokemukseni urheilumittelöistä perustuu lähinnä television tarjontaan. Siksi minut yllätti se, kuinka livematsissa pystyi havainnoimaan äänien lähteiden sijaintia helposti, eli milloin ja missä mäjäytettiin kiekkoa mailalla tai miltä suunnalta yleisö kannusti suosikkijoukkuettaan.  Toiseksi minut yllätti tässä matsissa kaikki oheisohjelma, mitä siihen kuului. 

Erilaisten arvontojen ja mainoskatkojen lomassa minulle konkretisoitui miten paljon rahaa näissä peleissä liikkuu. Amerikkalaisista peleistä tuttu kiss cam oli hauska yllätys. Naistenpäivän kunniaksi oli vielä vähän ekstraohjelmaa, nimittäin naisille jaettuja leivonnaisia ja kukkakimppuja. Tykkäsin myös tempauksesta, missä yleisöön jaettiin t-paitoja jonkinsorttisen pienen singon avulla. 

Peli päättyi 5-1 TPS:n tappioksi. En kannattanut joukkueista kumpaakaan kovin intohimoisesti, mutta olisi silti ollut ihan kiva, jos paikallinen joukkue olisi pärjännyt.

Innostukseni urheiluun ei tästä juuri muuttunut. Ehkä tunnelma olisi ollut mukaansatempaavampi intensiivisessä mitaliottelussa. Olen joka tapauksessa iloinen uudesta kokemuksesta. Nyt voi ainakin sanoa käyneensä kokeilemassa.

Valokuvan maailmoja

Viime torstaina 3.3 Turun Tyttöjen Talon MeMe-ryhmällä oli mahdollisuus päästä osallistumaan Mari Hokkasen Set & Setting -taidenäyttelyn avajaisiin Wäinö Aaltosen museolla.

Kuvassa valokuvataiteilija Mari Hokkanen ja uuden näyttelyn teos Disposer, 2013.

”Pyrin puhumaan maailman ilmiöistä, mitä ajattelen tai koen, että maailmassa tapahtuu yhteisössä tai poliittisesti ja tuomaan sinne tapahtumaan mun oman maailman”, Hokkanen kertoo. ”Tää on musta aika humoristista, vaikka myöskin aika traagista tää maailma.”

Mari Hokkanen: Just before after, 2014

Hokkanen aloitti 13-osaisen näyttelynsä valmistelun ensimmäisellä teoksella jo vuonna 2012, eikä projekti ole vieläkään täysin valmis. Hokkasen mukaan tauluja on tulossa ainakin pari vielä lisää. Hokkasen taideteokset ovat valokuvia taitelijan studionsa nurkkaan rakentamista installaatioista. Suurimmassa osassa kuvissa taiteilija poseeraa rakennelmiensa keskellä itse.

Mari Hokkanen: Manmade, 2016

”Mä rakennan kaikki nää lavasteet mun työhuoneelle. Käytän materiaalina joko ihan orgaanisia materiaaleja, kuten nurmikkoa tai multaa, tai sit teen pahvista ja kierrätysmateriaaleista. Käytän maalaamista, tapetointia ja päällystämistä rakentaakseni näitä maailmoja.”

Marin teoksia voi käydä ihailemassa ja ihmettelemässä Wäinö Aaltosen museossa sijaitsevassa valokuvakeskus Perissä 4.3-22.3.2016.

~Turun Tyttöjen Talo~

Harmaa pilvi pään päällä

Mihin menisi

Mitä tekisi

Lähde vaeltamaan

Torille, keskustaan

Kävelykadulle, torilta pois

Rappuset ylös, soita ovikelloa

Ovi aukeaa

Tuulahdus työntää pilven kauas pois

Hymy syttyy

Sano hei, kerro ikäsi

Mutta muista

Jätä kiire ja murheet ulos

Naamarinkin voi riisua, samalla kun kengät

Ole oma itsesi

Kaikki hyväksyvät sinut, pitävät sinusta 

Kaikki ovat saman katon alla 

Saman arvoisina 

Tämä on turvapaikkasi

Jos murheet eivät jää ulos

Sano siitä, se ei ole paha

Suljetun oven takana

Voit purkaa sen kaiken

Jotta jaksat taas hymyillä

Uskalla kokeilla

puuhasteluja, ryhmiä, teemoja

Jokaiselle löytyy jotakin

Tai voit vain istua ja olla

Käy siis rohkeasti sisään

Peremmälle

Paikkaan joka on vain tytöille

Turun tyttöjen talolle

-Mansikka

Touhukas taapero

Kirjoitan tämän tekstin tänne tyttöjen talon blogiin, sekä omaan blogiini (www.kourallinenihmisii.blogspot.fi)

Aika kulkee nopeasti, eikä ajan kulussa aina pysy täysin mukana. Lapset kasvaa niin kamalaa vauhtia. Sakukin täyttää ensi kuussa jo puolitoista vuotta. En täysin pysty sitä käsittämään. Vastahan tuo oli ihan pienenpienen pieni vauva. Mun pieni tiitiäinen. Ja vaikka sitä haluaisi, että aika hidastuisi edes ihan pikkiriikkisen, niin sitä nopeammin se aika vain kuluu. Tuosta pojastahan on tullut ihan riiviö. Ei tuo sitä muille toki näytä. Vain äidille ja mummille. Ja välillä iskälle. Josta päästäänkin siihen, että saatiin riitamme sovittua Sakun isän kanssa, joka helpottaa meidän kaikkien elämää. Se on ihanaa, että pari kertaa viikossa Saku näkee isäänsä ja mä pystyn olemaan mukana tapaamisissa. Ei siitä sen enempää. Se ei kuulu blogiin. Saku puhuu jo muutamia sanoja. Kävelee jo niin nopeaa vauhtia, että sitä voisi ihan pian alkaa sanomaan juoksemiseksi. Jos haluat seurata meidän elämää somessa, niin löydyn snapchatista nimimerkillä viveeeko. Siellä olen aktiivisin.

-Erkku