keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Sambusan teko-ohjeet

Sambusa on somalialainen ruoka, jota syödään paastoiltaisin tai juhlissa. Sambusan tekoon tarvitaan jauhoja, öljyä, jauhelihaa, sipulia, suolaa sekä vettä.


1. Laita jauhoja kulhoon. Sekoita mukaan suolaa ja vettä. Vaivaa taikinaa, mutta varo, ettei taikinasta tule liian kuminen.


2. Leikkaa sipuli pieneksi. Paista jauheliha sipulin kanssa ilman öljyä.


3. Pistä uuni lämpeämään. Kauli ensin yksi taikinalevy ja laita öljyä päälle. Sitten kauli toinen levy ja laita se ensimmäisen levyn päälle. Molempiin laitetaan öljyä. Kun levyt ovat päällekäin, kaulitaan se vieläkin isommaksi levyksi. Tämän jälkeen levy laitetaan kuumaan (n. 200 astetta) uuniin 2 minuutiksi.
4. Kun taikinalevy on otettu uunista se leikataan neljään osaan. Sitten irroitetaan kaksi taikinalevyä toisistaan. Näin saamme kahdeksan palaa.
Laita pieneen kulhoon jauhoja ja vettä. Tästä tehdään "liimana", jota tarvitaan seuraavaksi.


5. Taikinapalat täytetään jauhelihalla. "Taikinataskut" taitellaan kiinni ja saumakohdat "liimataan" jauhovedellä.

6. Laita öljyä paistinpannulle tai kattilaan. Kuumenna öljy kiehuvan kuumaksi. Sitten laita sambuskat öljyyn. Käännä niitä kerran.
7. Nosta sambusat varovasti öljystä kun pinta on ruskistunut. Nyt sambusat ovat valmiit tarjoiltaviksi!

Hyvää ruokahalua!

Sambusan teon meille opetti kieliharjoittelijamme Nura.

Runoilua

Jos rakastaa, ei voi unohtaa
Jos unohtaa, ei voi rakastaa


Jos rakastaa ja unohtaa,
niin unohtaa mitä rakastaa

Otteita horoskooppi-kirjastani.

Se, joka antaa kellon hallita itseään, elää orjan elämää. (John Arthorne)

Meillä on kaksi kättä joilla pidellä, kaksi jalkaa joilla kävellä, kaksi silmää joillä nähdä ja kaksi korvaa joilla kuunnella. Miksi vain yksi sydän? Siksi, että toinen on jollain muulla ja meidän on löydettävä se. (Tuntematon)

Onpa menneisyytesi millainen hyvänsä, tulevaisuutesi on tahraton. (Tuntematon)

Tulevaisuuden ennustaminen on helppoa. Vaikeaa on sen sijaan selvittää, mitä tällä hetkellä on tekeillä.(Fritz R. S. Dressler)

Kirjasta: Horoskooppi 2012 Vaaka, Dadhichi

Kaipuu ihmisten luokse, joita ei ole koskaan tavannut livenä..

Kaipuuni alkoi Lauantai-iltana noin kello. 23.10. Aloin itkemään mielessäni ja kaipuuni ei poistunut vaikka kuuntelin näiden ihmisten musiikkia. Ihmiset ovat siis Rähinä Recordsin

Cheek
 ,
kuva osoitteesta: http://cheek1.suntuubi.com/?cat=5&img=41

Iso H,
 
kuva osoitteesta: http://www.iltalehti.fi/viihde/2011072814125463_vi.shtml

Elastinen,
 
Kuva osoitteesta: http://metrolive.fi/jutut/artikkeli/4820/elastinen-tippui-taivaalta/

 Uniikki

Kuva osoitteesta: http://www.juissi.fi/fun/3/popup.html

ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä

Puhuva kone.

Kuva osoitteesta: http://kidsvocal.over-blog.com/

Eli siis Rähinä!


Aloin kuunella Rähinä Recordsin artistien kappaleita vuonna 2005, kun isoveljeni osti itselleen - silloin vielä Avain, nykyisin Asa nimisen räppärin levyn.

kuva osoitteesta: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/asa-r%C3%A4pp%C3%A4si-teosto-palkinnon-kotiin/294739

Lainasin levyä silloin tällöin veljeltäni ja huomasin pikkuhiljaa ihastuvani tähän genreen, joten eräänä päivänä ostin kaupasta kolme Cheek:in levyä, joita sitten kuuntelin. Siitä lähtien olen aina pyrkinyt ostamaan kaikki Rähinä Recordsin uusimmat levyt.

Haaveilen pääseväni kaikkien näiden ihmisten keikoille ja saavani heidän kaikkien nimikirjoitukset.

p.s. Juissi mansikka-lime on hyvää xD

Terveisiä Säkylästä!

Oikein paljon terveisiä teille kaikille bloggareille ja blogin lukijoille! On ollut oikein kova ikävä teitä kaikkia ja ikävä vain kasvoi kun tulin pikaseltaan poikkeamaan Turussa!

Mutta nyt voikin jo sentään huokaista helpotuksesta, sillä nyt on kuukauden piinat koettu ja niistä selvitty. Vihdoinkin oon päässy takaisin Turkuun, omaan kotiin; home sweet home, vai miten sitä nyt sanottiinkaan?

Kuukausi meni todella nopeasti, vaikkakin välillä päivät tuntuivat menevän liiankin hitaasti ja välillä tunti jos toinenkin vain katosi töitä tehdessä.
Kaikki onnistui ja meni suht hyvin, jopa arviointi ;) Eli nyt on siis todella mukavaa päästä blogin/bloggareiden sekä koulun että muiden ihanien ihmisten pariin!

Ensi viikolla nähdään!

-sparrow

torstai 1. joulukuuta 2011

Kaipuuni kaupunkiin, jossa en ole ikinä käynyt


Se iski torstaina, kello 17.42.  Kuume, kaipuu ja pakottava tarve päästä Berliiniin. Tautiani ei lieventänyt äkillinen saksankielisten verbien opiskelu, The 69 Eyes:in loistava Feel Berlin, googlettamani Berliini-kuvat tai se inhottava tosiasia, etten ole eläessäni edes käynyt Saksassa.

Miksikö sitten Berliini? Tulin kuukausi sitten takaisin Barcelonasta enkä muutenkaan ole kärsinyt puutteesta matkojen suhteen. Eikä kaipuuni sijoittunut ymmärrettävästi myöskään paratiisisaarelle kuuman auringon ja kylmien juomien keskelle, vaan kaupunkiin, jossa on tällä hetkellä huimat 5 °C. Berliini ei ole ennen sijoittunut edes Kaupungit, joihin sinun pitää raahautua ennen kuin potkaiset tyhjää -listallani viiden parhaan joukkoon. Äkkiä se kuitenkin pomppasi mieleeni iloisesti hyräillen Kiss me Berliniä.

Mistä tällaiset mielihalut edes tulevat? Olen lukenut satunnaisia juttuja Berliinistä ja ajatellut sen vaikuttavan mielenkiintoiselta paikalta, siinä se. En ole ikinä nostanut sitä jalustalle, mutta torstai-iltana kaikki hyvät puolet siitä nousivat mieleeni. (Eivätkä muuten ole lähteneet sieltä vieläkään.) Erilaiset ihmiset, kehutut vegeaamiaiset, kulttuuri, persoonalliset kaupat, kieli... Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Kaipuuni (lue: pakkomielteeni) on vieläkin voimassa. Puhuttuani äidilleni, hän totesi vain, että pääsen Berliiniin aikaisintaan ensi kesänä. Jos silloinkaan. Siihen asti minun täytyy tyytyä YouTubeen, kuviin, Berliini-dokumentteihin ja dokumentteihin. Sekä tietysti Googlen StreetView -palveluun. Ohessa vielä joitain kuvia Berliinistä niille, jotka kärsivät samasta taudista kuin allekirjoittanut.




Kuka minä olen?

Morjesta pöytään, olen Piia. Olen 20-vuotias. Harrastan tanssia, kirjoittamista, lukemista ja lenkkeilyä. Tykkään lastenhoitamisesta, eläimistä ja erityisesti omasta rauhasta. Minä olen hyvin iloinen ja ystävällinen. Vapaa-ajalla joko hoidan lapsia tai olen ystävien kanssa.