Pieni esittely itsestäni nyt tähän alkuun.
Elikkä olen -96 syntynyt tyttö.
Innostun melkein mistä tahansa asiasta, minut on siis aivan liian helppo saada tekemään jotakin, missä on jotakin järkeä.
Lukeminen on suuri intohimoni – fantasiakirjat tuntuvat kutsuvan minua salaperäisillä hahmoillaan ja hauskoilla juonenkäänteillä. Dekkareiden mystiset murhatapauksetkin ovat aivan liian jännittäviä jätettäväksi kirjahyllylle homehtumaan. Yksi suurimmista unelmistani lienee oman kirjan kirjoittaminen.
Ruoanlaittokin on todella mukavan leppoisaa puuhaa – erityisesti kun ruoka on valmista ja hehkuu lämpöä ja vonkuu pääsemään syödyksi... Mutta mikäs sitten on lempiruokani? Jaa’a. Hyvä kysymys. Aika moni ruoka menee.
Musiikkimakuni on varsinainen hedelmäsalaatti. Melkein kaikki menee klassisesta pop/rockiin. Olenkin soitellut pianoa jo kohta kymmenen vuotta.
Joskus olisi kiva ihan matkustaa jonnekin kauas, vaikka rakastankin suomalaisia perinteitä, kuten saunassa käymistä. Australia olisi kiinnostava kohde erikoisen luonnon takia.
– Linssihai
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!