Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa

Kolmen vuoden ajan on ehtinyt tapahtua paljon, kaikkea ei voi muistaa, jotkut asiat ovat jääneet mieleen hyvin toiset taas ei. Jotkut asiat eivät olleet niinkään mieluisia kuin olisi halunnut, toiset taas olivat. Hyvät että ne huonotkin asiat jäävät mieleen pitkiksi ajoiksi, niistä tulee piitää kiinni.
Eteen on tullut uusia kavereita joista ei halua päästää irti ja uusia artisteja joita fanittaa, toiset artistit ovat jättäneet jäljen sydämeen vaikkei uutta musiikkia tulisikaan. Mistään ei tarvitse päästää irti, kaikki säilyy sydämessä, muistoissa joita on aina yhtä mukavaa elää uudelleen.

Kaksi aivan mielettömän mahtavaa asiaa on parhaiten mielessäni, joita ei helpolla tahdo unohtaa eikä päästää irti. Toinen niistä on lempibändin hajoaminen, se kaikista pahin mahdollinen mitä voikaan tapahtua fanille. Fanille kuka on saanut uutta voimaa elämäänsä, motivaatiota asioihin ja vähitellen lisää itseluottamusta. Löytänyt tavan selvitän arjen pimeimmistä hetkistä, löytää ne pienimmätkin ilot elämän pimeimpinä hetkinä, kaikki ne muistot; se kaikki on mennyttä. Voiko mikään koskaan korvata tuota kaikkea? Tarviiko minkään koskaan korvata tuota kaikkea? Eikö sitä voisi vain elää muistoja uudelleen ja uudelleen läpi? Pitää vielä kerran hauskaa ja nauttia niistä hetkistä joita on kokenut lempibändinsä myötä; jota he varmasti haluaisi jokaisen fanin tekevän. Mutta mitä jos se onkin liian tuskallista ja tunteita herättävää ettei pysty? Pitääkö silloin vain päästää irti?

Ja toinen niistä on "uusi" hyvä kaverini, jonka kanssa on tullut jaettua paljon; ilot, surut ja huonot päivätkin. Mahtavinta on ollut jakaa kaikki tunteet hänen kanssaan, viettää aikaa hänen seurassaan, jutella omituisia samalla katsoen jotakin elokuvaa tai televisiota.  En tule ikinä unohtamaan niitä hetkiä joita olen saanut hänen kanssaan jakaa ja kokea.
Kumpikin on saanut opiskelunsa loppuun ja on aika jatkaa elämää uusissa tuulissa, mutta samalla luopua toisen mahtavasta seurasta.
Viimeisen koulupäivän loppu illan kruunasi hänen seura, voiko aikaa viettää paremmin kuin hyvän kaverin seurassa "viimeistä" kertaa tietäen ettei pääse näkemään enää niin usein kuin haluaisi? Kyyneleet kirposivat silmille onnitellen toisiaan valmistumisen johdosta.
Onneksi kummallakin on toimiva netti yhteys jolla pitää yhteyttä, soitella ja lähettää tekstiviesti, hän kun asuu "hieman" kauempana Turusta.
On ollut ilo tutustua niinkin ihanaan ja mahtavaan persoonaan kuin hän! Häntä tulee kova ikävä, mutta eiköhän me saada joskus jokin sopiva väli tavata!

Mutta ennen kaikkea, kaikki nuo elävät muistoina mielessä ja sydämessä. Myös se päivä jona sain todistuksen ja ruusun käteeni ja kätellyt rehtoria.

Kiitos kaikille joiden kanssa olen saanut viettää nämä kolme mahtavaa vuotta!

-Ronnie