Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa ajatuksiani suoraan sydämestäni, siitä miltä musta oikeasti tuntuu. Harva sitä oikeasti tietää. Se on helppo valehdella olevansa okei netin välityksellä, mutta hei oikeasti! Jos kerron olevani okei tai että on hyvä fiilis niin kyllä ne kaverit silloin tuntuu pörräävän ympärällinä. No, entäs sitten kun kerronkin ettei kaikki nyt olekaan hyvin, tuntuu kuin olisin jokin rutto jota kaikki pelkää ja kaikkoaa ympäriltäni.
Mä olen totaalisen kyllästynyt siihen jos kysyn Facebookissa tai tekstarilla "Moikka, mitä kuuluu? Nähdäänkö joku päivä vaikka ensi viikolla tai sitten kun sulle sopii?" Joudun välillä odottamaan viikko tolkulla tai melkein kuukauden vastausta. Tälläkin hetkellä odotan vastausta yhdeltä kaverilta, että milloin näemme.
Josta tuleekin mieleeni kysymys: oletteko koskaan ajatelleet, että miltä siitä toisesta osapuolesta mahtaa tuntua kun samat vastaukset tuntuu pyörivän ympyrää. "Moi sori etten oo vastannu, mut nyt on kiirus", ja kun vastaan jotakin vastausta ei aina välttämättä tulekaan.
"Nyt on sen verran kiirettä etten ehdi näkemään, parisuhdetta jne." , hei hieno homma toi parisuhde, mutta älkää hyvät ihmiset unohtako kavereitanne. Ei joka kerta voi olla sen omaan rakkaansa kanssa tai kiirettä; tai jos on niin hei laittakaa edes tekstarilla "Mitä kuuluu?", tuokin piristäisi mieltä oikein kovasti.
Jos olet väsynyt etkä siksi jaksa nähdä olisi se myös mukavaa kyetä uskomaan tuohon. Se, että saa heti torjuvan vastauksen vain sille ehdotukselle, että "nähdäänkö?" ei aina tunnu kivalta. Mutta entäs tämä: menet samana päivänä Facebook:iin tylsyyden takia kuluttamaan hieman aikaa ja kappas mitä näetkään heti ensimmäisen seinälläsi?
Kaverisi ketä juuri aikaisemmin kieltäytyi näkemästä sua on tehnyt tunteet murskaavan tilapäivityksen; "Oli aivan mahtava ilta, iso kiitos..." ja jonkun toisen ihmisen nimi. Ajattelitko mahdollisesti päpivitystä tehdessäsi, että myös minä olen kaverilistallasi ja satun tylsyydessäni käymään facebook:ssa ja voisin nähdä ko. päivityksen? Et. Tietenkin ajattelit kuinka mukavaa sinulla oli, etkä vain ajatellut väsyneenä sen pidemälle, että myös minä voisin nähdä sen. Joten kuinka se voisi ohittaa, kun se kerran on heti ensimmäisenä päivityksenä seinälläni?
Kyyneleethän siitä silmiin kirpoaa ja valahtaa poskille. Tämänkö arvoinen olen toisille? Valehtelun kohteeksi ei ole koskaan kiva joutua. Ei ainakaan näin.
Kaverit. Mitä se merkitsee teille? Eikö kaverit ole sitä varten, että heidän kanssaan mennään jonnekin, toisen luo tai tietää voivasa puhua asioista jotka painaa mieltään? Ei siinä ekana kukaan ole soittamassa äidilleen ja kysy "Niin hei oon näkemässä Maijaa ja aattelin kysyä, että mihin me mentäis kahville?"
Itse en ainakaan koe tällä hetkellä noin. Tuntuu kuin äitini olisi kaveri mulle, eikä se välillä ärsyttävä auktoriteetti mun elämässäni.
Mikä on siis pielessä?
Pitääkö mun tosissani tuntea siten, että oma äiti, isoäiti tai musiikki ovat ainoat kaverit mitä mulla tällä hetkellä on?
Hei, en puhu nyt kenestäkään tietystä henkilöstä, ihan vain näin rehellistä purkausta.
Jos ette tahdo nähdä niin sanokaa se, älkää valehdelko. Jos ette vielä tienneet, niin valehteluu satuttaa enemmän kuin se, että sanotte suoraan.
Osittain valehtelun kohteeksi joutuminen on muokannut musta sellaisen kuin olen; luottamuksen puuttuminen, asioiden tekeminen joista et pidä ja uskallus. Kyllä vain, en uskalla olla omaitseni kaikkien seurassa.
Haluaisin vain, että tunnen olevani kaveruuden arvoinen.
Haluaisin vain, että äitini olisi mulle äiti ja isoäitini olisi mulle isoäiti.
Ei heidän pitäis olla niitä kavereita joille voi puhua mistä vain.
Haluan, että ihmiset oikeasti tietää, miltä tuntuu olla ihminen joka tuntee olevanssa yksin ja hukassa.
Haluan, että mulle ei kerrota, että myös minä olen välillä erittäin ärsyttävä, koska tiedän myös itse.
Siksi haluankin kysyä teiltä minkälainen on tedän mielestänne ihannekaveri?
-Frankie
Mielenkiintoisia ajatuksia ystävyydestä. Eivät ole ihmissuhteet aina helppoja. Herää myös kysymys, että kuka kaveri oikeasti on ystävyytesi arvoinen? Jos joltain kaverilta jatkuvasti saa torjuvan kommentin, niin kuinka kauan sitä itse jaksaa tätä mukaan kysellä? Jos syynä on tuore (tai vanhempikin) parisuhde, joka vie ystävältä aikaa, niin se on hänen oma valintansa. Riskinä siinä on, että ystävät eivät enää kysy mukaan mihinkään ja jos parisuhde päättyy, niin jää tyhjän päälle.
VastaaPoistaItse ajattelen, että vapaa-ajallaan pitää olla niiden ihmisten seurassa, kenen kanssa tulee hyvä olo. Miksi toistaa sellaista, josta jatkuvasti seuraa pettymyksen tunne? Oman energiansa voi suunnata muihinkin asioihin. Vaikka sitten niiden uusien ystävien löytämiseen. Toisaalta itselläni on ainakin yksi ystävä, joka peruu jatkuvasti tapaamisia ja on aina ollut sellainen. En kuitenkaan koe, että hän tekisi sitä tahallaan loukatakseen minua, joten olen hyväksynyt tilanteen sellaisena kuin se on ja olen iloinen hänestä silloin, kun näemme. En perusta koko päivääni tapaamisen varaan, vaan jos se peruuntuu, niin käytän vapautuvan ajan johonkin toiseen mukavaan.
Millainen on ihannekaveri? Aika mielenkiintoinen kysymys tuokin, koska meitä ihmisiä on niin monenlaisia ja kaikkien kanssa kemiat eivät niin sanotusti kohtaa. Toisen mielestä joku toinen voi olla esimerkiksi tosi tylsää seuraa, kun taas toisen mielestä tämä henkilö on ihanan rauhallinen. Se, kun löytää ihmisen, kenen kanssa on ns. samalla aaltopituudella, on ihana tunne! Itse ainakin uskon, että jokaiselle löytyy ne oikeat vastakappaleet. Tärkeitä, yleisiä ominaisuuksia ihannekaverilla on mielestäni ainakin vastavuoroisuus, se että kuuntelee myös toista, arvostaa ja kunnioittaa toisenkin mielipiteitä eli ettei vain aina selitä omia juttujaan. Sekä se, että ei kerro toisen luottamuksella kertomia asioita eteenpäin ja että myös hankalista asioista pystytään puhumaan toisen kanssa. Eli jos jokin asia harmittaa, niin hyvälle ystävälle siitä voi sanoa ihan suoraan. Tärkeää on myös, että yhdessä on hauskaa! Keskittykää positiivisiin asioihin ja toisen positiivisiin puoliin, niin ne lisääntyvät! :)
-Johanna
Kiitos Johanna kommentista ! On se vaan aina niin ihana tunne kun saa kommentin/kommentteja omiin teksteihin.
PoistaAinakin tiedän kuka ei ole kaveruuteni arvoinen... Mutta se, että kuka sitten taas on, tuntuu välillä niin vaikealta kysymykseltä, ainakin tuolla hetkellä kun kirjoitin tuota tekstiä. Vaikka ei joka päivä juttelisikaan facebookissa, tekstiviesteillä, skypessä ja mitä näitä chattäily mahdollisuuksia nyt sitten onkaan, ole niinkään väliä. Vaan se, että tunnet sen kaveruuden olevan kaksipuolista. Se, että myös se toinen osapuoli on kiinnostunut sinun päivästäsi, mitä olet tehnyt tai jos on loma niin onko jotain suunnitelmia. Kertoo heti jos ei ehdi tai jaksa tai ei vain halua nähdä ketään, sanoo rehellisen mielipiteenä asioista, eikä kiertele. Ei, en mä pure tai suutu siitä jos sanotaan " hei, mä en nyt jaksa nähdä ketään ". Se on ok, koska jokainen tarvitsee itselleen aikaan, ei aina voi ravata paikasta A paikkaan B. Joskus tarvii vain olla omissa oloissaan. Se että ei valehtele, osoittaa sen, että voi luottaa toiseen, näyttää sen, että välittää haluaa nähdä, ottaa myös sinut huomioon, auttaa, kuuntelee, on tukena.
Mutta mitäs sitten, kun alat tuntemaan, että kaveruuden tukipilarit alkaakin horjua, kauanko ne kestää? Tunnet olosi hyväytksi, tai kun susta alkaa tuntumaan, että se kaveruus onkin vain yksipuolista. Tai susta tuntuu, että juttelet hänen facebookilleen, etkä hänelle, tai puhut hänen puhelimelle etkä hänelle. Entä sitten kun haluat vain jutella, etkä saakaan vastausta. Päätätkin antaa vain olla, päätät olla välittämttä, sitten saatkin viestin häneltä että näähdäänkö... Tiedät ettei sulle käy kerrot sen ehdotat toista päivää, sekään ei käy. Tuntuu ettei yhteistä aikaa tunnu löytyvän, sitten ehdotat että ollaan yhteydessä tiettynä ajan kohtana. No sen nyt voikin melkein jo päätellä, mitään ei kuulu, yrität itse olla yhteydessä mutta turhaan.
Okei nyt tais taas mennä vähän ohi tuon aiheen, mutta eipä kait se niin vaaralista ole. Mutta se, että olisin vain niiden seurassa kenen kanssa tulee hyvä olo, niitä on vain niin vähän... Suurin osa kavereista asuu aivan muualla, täällä Turussa, kun ei ole muutama hassu kaveri..
Mutta kiitos vielä kommentistasi.