Aloitetaan nyt aluksi siitä, miksi ylipäätään aloitin tupakoinnin. Olin 17 vuotias, juuri ammattikoulun aloittanut herkkä naisenalku. Kai mä halusin kuulua jotenkin porukkaan. Pelkäsin, että minua aletaan taas kiusaamaan. Sitä en todellakaan halunnut, joten pyrin olemaan sellainen, kuin muut. Se oli virhe. En voinut kuvitellakaan, että tupakointiin jäisi niin pahasti koukkuun. Se on pitkä ja vaikea tie päästä tupakasta irti. Poltin säännöllisesti ensin vuoden, jonka jälkeen yritin ensimmäisen kerran lopettamista ilman mitään nikotiinituotteita. Pidin pari kuukautta taukoa, kunnes en enää pystynyt olemaan ilman. Pitkäaikainen parisuhteeni päättyi riitaisasti ja tupakka toi hetkellistä helpotusta. Nelisen kuukautta sitä tupakointia taas kesti, kunnes taas päätin yrittää lopettamista. Sillä kertaa otin avukseni nikotiinipurkkaa. Purkan avulla kestin ehkä kuukauden, kunnes havahduin huomaamaan jälleen itseni tupakoimassa. Päätin antaa olla. Tahtoni ei vain yksinkertaisesti riittänyt lopettamaan. Yritin ammattikouluaikana vielä muutaman kerran lopettamista ilman tulosta. Ammattikoulusta päästyäni tupakoin vielä noin vuoden ajan, kunnes vain päätin, että se loppuu nyt. Tuon päätöksen jälkeen olin 10 kuukautta polttamatta, mutta sen jälkeen jokin sai minut jälleen sortumaan. En tiedä mikä se jokin oli, mutta olin jo kaikki mahdolliset keinot yrittänyt. Parempaan en pystynyt. Tammikuussa 2014 mulla alkoi järkyttävä pahoinvointi, jonka perusteella päätin tehdä raskaustestin, joka oli positiivinen. "+3" digitaalisen raskaustestin näytössä oli syy, jonka vuoksi pystyin viimein lopettamaan tupakoinnin. Helppoa se ei todellakaan ollut.
Yritin lopettaa tupakointia siis kolmisen vuotta ilman tulosta. Ei auttanut nikotiinituotteet eikä muukaan. Kun vähiten sitä odotin, niin pystyin lopettamaan heti sen jälkeen, kun sain tietää odottavani lasta. Lopetin tupakoinnin ollessani testin mukaan kolmannella viikolla joten voisin sanoa, että ainut keino tupakoinnin lopettamiseen oli mahassani kehittyvä ihmisenalku. Ilman tuota pientä ihmettä olisin vieläkin koukussa tupakkaan. Olen siis ikuisesti kiitollinen pienelle pojalleni. Hän sai minut lopettamaan yli kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen.
-Erkku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!