Millaisessa Suomessa sinä haluat asua?

Jäätyäni työttömäksi kahdeksan kuukautta sitten, olen saanut omakohtaisesti maistaa yhteiskuntamme lääkettä työttömyyteen. Kuluneena aikana on syntynyt useita ajatuksia, joiden soisi tulevan julki, joten olen päättänyt tarttua miekoista parhaaseen eli kynään. Omanarvontuntoni ja moraalinen velvollisuuteni itseäni sekä kanssaihmisiäni kohtaan vaatii minua kirjoittamaan, sillä tiedän, että esiintuomani asiat koskettavat suurta osaa yhteiskuntamme jäsenistä.

Varoitan lukijaa, että tekstini saattaa aiheuttaa sisäistä tarvetta nousta barrikadeille ja puhua ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja inhimillisen kohtelun puolesta. Mikäli näin käy, älä tukahduta sisäistä ääntäsi vaan seuraa sitä. Ennen kuin olet astunut polulle, et voi tietää minne se vie. Astuttuasi polulle, et edelleenkään tiedä tarkalleen minne se vie. Mutta enää et istu tien penkalla voivottelemassa sitä kuinka elämä vain tapahtuu sinulle etkä voi asioille mitään, vaan olet menossa kohti tavoittelemisen arvoista joskin tuntematonta määränpäätä ja mikä parasta, olet matkalla etkä tee matkaasi yksin. Salli tekstini inspiroida, tartu kynään itse, tartu puhelimeen itse ja lähde kanssani barrikadeille, sillä yhdessä me seisomme vahvempina ja riittävän paineen alla muutokset ovat väistämättömiä. Muutokset kuitenkin edellyttävät rohkeita ihmisiä, meitä tavallisia ihmisiä, joilla on tahtotila. Usein uskomme harhaan, jonka mukaan muutos vaatii yksilöltä yliluonnollisia kykyjä ja voimavaroja. Todellisuudessa yksilön luja tahtotila ja vankka luottamus omaan asiaan riittävät. Kun lujan tahtotilan omaavat yksilöt yhdistävät voimansa, syntyy edelläkävijöiden ja muutoksen ajajien vakaa ja vanttera puu, jota ei kaada mikään myrskytuuli.

Tekstissäni pohdin Suomen valtion nykyistä tilaa, nostan esiin kysymyksiä joiden äärelle meidän on mielestäni syytä pysähtyä sekä lopulta siirrän pallon lukijalle. Ytimekkään alustuksen jälkeen, menkäämme asiaan.

Suomesta puhuttaessa käytetään nimitystä hyvinvointivaltio. Ulkoisesti Suomi on Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin mukainen maa, mutta todellisuudessa - kenen tai minkä hyvinvointiin nimityksellä viitataan? Millä hyvinvointia mitataan? Nostan esiin kysymyksen - onko tämä nimitys vanhentunut? Tai jopa, onko tämä nimitys koskaan pitänyt paikkaansa? Voiko Suomea tänä päivänä kuvailla hyvinvointivaltioksi? Riittääkö se, että luontomme on puhdas, infrastruktuurimme moitteeton ja meillä on päällisin puolin kaikki ”ok? Omasta mielestäni ei riitä. Se, että asiainlaita on tämä, ei tarkoita etteikö Suomesta voisi ja pitäisi rakentaa hyvinvoivempaa yhteiskuntaa. Pyrkiessämme tähän, meidän on kuitenkin luotava syvä katsaus arvopohjaan mille yhteiskuntaamme rakennetaan ja mikä todellisuudessa tuottaa yhteiskunnan jäsenille hyvinvointia. Ulospäin hyvinvoivalta näyttäminen ei tule koskaan korvaamaan aitoa, sisäisesti tunnettua hyvinvointia. Ulospäin hyvinvoivalta näyttäminen on ontto tapa elää, joka syö isäntäänsä pahemmin kuin mikään ulkopuolelta tuleva uhka. Tavoitelkaamme aitoa hyvinvointia, joka tuntuu luissa ja ytimissä saakka. Älkäämme tyytykö kulisseihin, sillä sellainen elämä tukahduttaa ja tuhoaa meidät sisältäpäin.

Yhteiskunta muodostuu ihmisistä. Tiet, autot, rakennukset, palvelut, rankaisulaitokset, kaikki tämä, luodaan ihmisen vuoksi. Ihminen on kaiken alfa ja omega ja ilman ihmisiä yhteiskunta ei ole mitään. Luodaksemme tulevaisuuden hyvinvoinnille järkkymättömän pohjan, meidän on kysyttävä itseltämme, mitä voimme tehdä hyvinvointimme edistämiseksi tänään. Hyvinvoivat ihmiset kasvattavat itsestään huolehtivia ihmisiä. Mielestäni nykyinen järjestelmämme ei palvele kaikkia yhteiskuntamme ihmisiä. On olemassa ihmisryhmä, joka on tuudittautunut siihen, että yhteiskunta pitää huolen. He väärinkäyttävät yhteiskunnan palveluita ja koska yhteiskunta mahdollistaa tämän heille, he eivät koskaan ota vastuuta itsestään vaan voivat huonosti, mahdollisesti lisääntyvät ja kasvattavat lapsia, jotka omaksuvat tällaisen elämäntavan. Yhtäältä on olemassa ihmisryhmä, jolla on haasteita, jotka ovat kärsineet vaikeasta menneisyydestä, mutta haluavat voida paremmin ja auttaa itseään. Tätä ihmisryhmää järjestelmä ei käytännössä ota huomioon. Järjestelmä ohjaa joko 100 %:n osallistumiseen tai totaaliseen yhteiskunnasta eristäytymiseen. Käytännössä järjestelmä palvelee siis vain 100 %:ssa ”pelikunnossa” olevia ihmisiä, joiden elämä ei todellisuudessa ole sekään virtaviivainen.

Yhteiskunnan rakenteiden tulee olla aidosti jokaisen Suomessa asuvan yksilön hyvinvointia edistävää ja ylläpitävää. Arvot, ihanteet ja puheet ovat asia erikseen, mutta käytäntö on se jonka ihmiset kohtaavat päivittäisessä elämässään.

Epäilen, että kun Suomesta on aikanaan, sotien jälkeen, lähdetty rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa, olemme hallinnan tunnetta jahdatessamme perustaneet yhteiskuntamme sääntöjen ja normien varaan. Tämä lienee luonnollista ja osittain tarpeellistakin. Liikenteessäkin tarvitaan säännöt, niin yksinkertaista se on. Mutta luodessamme nämä raamit, olemme sokaistuneet omalle nerokkuudellemme. Luotamme tilastoihin, ennusteisiin ja sääntöihin, sillä ne ovat lukuja ja älykkäästi muotoiltuja lauseita - ne eivät puhu eivätkä tunne. Lisäksi ne lisäävät turvallisuuden ja hallinnan tunteitamme. Uskomme olevamme turvassa yhteiskunnassa, missä asiat ovat mustavalkoisia, säännöt ovat sääntöjä ja niistä ei poiketa. Tämä on luonnollista ihmisille. Tarvitsemme elääksemme sekä rajoja että rakkautta. Suomessa on rajoja. Mutta kun rakensimme rajoja, joiden sisällä kuvittelimme olevamme turvassa, unohdimme rakkauden. Unohdimme, että olemme ihmisiä. Unohdimme, että ihminen on muuttuvainen ja tarvitsee lähimmäisen apua. Unohdimme, että kenenkään elämänkaari ei ole tasainen ja muuttumaton. Unohdimme, että ihmisellä on tunne-elämä ja tarpeita, joita järjestelmä ei pysty parhaalla tahdollakaan tarjoamaan ihmiselle.

Uskon, että tavoitellessamme aitoa hyvinvointia, meidän on annettava tilaa uudenlaisille käsityksille siitä, mitä hyvinvointi voi olla ja miten sitä luodaan. Vaikuttaa, että olemme edelleen peloissamme. Emme meinaa uskoa, että sodan jäljiltä olemme sittenkin elossa ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäämme. Kansana pelkäämme olla olemassa. Kysymme itseltämme ja toisilta, haittaako ketään jos olemme olemassa. Todellisuudessa olemme jo. Elämämme ja yhteiselomme ovat meidän käsissämme. On turha syyttää historiaa tästä päivästä kun ihmisen avaimet omaan elämään ovat käsissämme. On oma valintamme mitä teemme avaimilla. Etsimmekö syyllisiä, väistämmekö vastuun, piilottelemmeko vuosikymmeniä vanhojen asioiden takana uskaltamatta tehdä todellisia ratkaisuja. Puhumme maltillisuudesta ja luoja tietää, olemme olleet maltillisia. Maltillisuudella on paikkansa, mutta kysykäämme itseltämme, onko se sittenkin pelkoa? Mitä tapahtuisi jos alkaisimme voida hyvin? Mikä on pelottavinta mitä voisi tapahtua? Ja ennen kaikkea, onko tuo pelko missään määrin aiheellinen?

Maailma muuttuu kiivaaseen tahtiin. Ihmiset, työelämä ja yhteiskunnallinen elämämme muuttuvat. Emme voi piilottaa päätämme pensaaseen ja kuvitella, että muutos menee ohi eikä se kosketa meitä. Muutos on, pysyy ja tulee jatkumaan. Uudet sukupolvet ovat uusia sukupolvia. Heidän elämässään puhaltavat uudet tuulet emmekä mielestäni saa kasvattaa heistä kopioitamme tai ajattelemaan kuten me ajattelemme. Meidän on annettava heille mahdollisuus ajatella meidän asettamiemme rajojen yli. On totta, että ihmisen kannattaa muistaa historiansa ja kokemuksella on paikkansa niin politiikassa kuin tavan elämässäkin. Mutta emme saa jumittua tuijottamaan 1950-luvun oppikirjoja tai noudattamaan vuosikymmeniä vanhoja käytäntöjä ja normeja, vain siksi että olemme liian peloissamme kokeillaksemme jotain uutta, jotain jolla tähän yhteiskuntaan saataisiin aidosti luotua palanen sitä peräänkuulutettua hyvinvointia.

Lisäksi meidän on kysyttävä itseltämme, kenen tai minkä hyvinvointia haluamme rakentaa? Ihmisen vai markkinatalouden? Markkinataloudella on vuosituhansia vanhat perinteet, se on kuulunut ihmiskunnan historiaan tavalla tai toisella aina. Se on erottamaton osa koko maailmamme toimintaa. Mutta kumpi oli täällä ensin, raha vai ihminen? Mistä tulee aito hyvinvointi ihmiselle, maapallollemme ja muille eliöille, jotka maapalloa asuttavat? Eikö hyvinvointi tule yhdessäolosta, välittämisestä, fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä, perheestä, itsensä kehittämisestä ja haastamisesta, omaksi itsekseen syntymisestä, osallisuudesta, yhteydestä luontoon ja eläimiin? Emmekö ennemmin asettaisi näitä asioita tavoitteellisiksi jokaiselle yksilölle?

Tämän hetken järjestelmässämme luotamme aivan liikaa rahan ja riittävän toimeentulon tuomaan ”hyvinvointiin”. Järjestelmä pyrkii takaamaan yksilölle pelkästään tämän, siinäkään täysin onnistumatta. Sen lisäksi se asettaa lähes ylitsepääsemättömiä haasteita ihmiselle auttaa itseään. Tässä maassa on paljon yhteisöllisyyden ja osallisuuden puuttumisesta johtuvia mielenterveydenongelmia. Paljon on kuitenkin ihmisiä, jotka aidosti haluavat auttaa itseään omien voimavarojensa puitteissa, tavoitella elämänlaatua ja tuoda oman panoksensa yhteiskunnan toimintaan. Heille kynnys työelämään pääsemiseen ja itsensä auttamiseen on kuitenkin käytännössä nostettu liian korkealle. Järjestelmä ei juurikaan kannusta ihmistä itsensä auttamiseen, työelämään pyrkimiseen tai osallistumiseen. On pelkästään yksilön omista voimavaroista kiinni, kuinka paljon hän jaksaa taistella elämänsä puolesta. Suomessa asuu paljon huonosti voivia ihmisiä ja tämän tulee olla yhteiskuntamme suurin huolenaihe ja asia, jonka vuoksi taistelemme. Sillä kun ihmiset voivat hyvin ja heidän pääsyään työelämään ja osalliseksi yhteiskunnan toimintaan helpotetaan sen sijaan, että sitä vaikeutetaan naurettavilla byrokraattisilla pykälillä, he tulevat tuottaviksi osaksi yhteiskuntaa, jolloin monien palvoma markkinatalouskin voi paremmin. Yleinen hyvinvointi lisääntyy, eriarvoisuus vähenee, harmaa talous ja rikollisuus vähenevät, yhteiskuntavastaisuus ja jopa mahdollinen terrorismin uhkakin pienenee. Jos tällainen päivä vielä koittaa ja elintärkeitä muutoksia Suomessa todella saadaan aikaiseksi, ehkä voimme jonain päivänä liittää sanan ”hyvinvointi” sanan ”valtio” etuliitteeksi.

Lopuksi kiitän lukijaa tekstini lukemisesta ja siirrän pallon sinulle. Millaisessa Suomessa ja maailmassa sinä tahdot elää? Millaisten asioiden puolesta sinun kynäsi savuaa? Mitä asioita sinä haluat elämääsi tänä päivänä ja mitkä arvot ovat elämäsi valintojen takana? Kehotan lukijaa pohtimaan näitä, ei minun takiani, vaan sinun takiasi. Sinun Suomesi takia. Ja lopulta -meidän kaikkien Suomen takia.