Uusi koti

Pääsin vihdoin ja viimein 20.8 muuttamaan omaan kämppään.
Tuota päivää oli odotettu, kuin kuuta nousevaa ja nyt se on vihdoin tapahtunut.

Tänään (10.9) tuosta päivästä on siis tasan kolme viikkoa.
Haluaisin kertoa teille kaikille tämän blogin lukijoille omia kokemuksiani.

Olen siis paljasjalkainen Turkulainen (tai no en kirjaimellisesti, mutta varmasti tiedätte, mitä tarkoitan)
ja olen asunut elämäni aikana ennen omaan kotiin muuttoa neljässä eri paikassa.

En muista kahdesta ensimmäisestä paikasta yhtikäs mitään, sillä olen ollut todella pieni.
Ensimmäiset muistoni ovat meidän kolmannesta kodista, jossa mun lisäksi asui kolme vuotta vanhempi isoveljeni ja äitini.

Tuli suuri suru puseroon, kun äiti ilmoitti meille lapsille, että muutamme pienempään asuntoon, sillä olihan kaikki kaverini tuolla ja en tulisi koskaan näkemään heitä enään ja yksikään ei ollut samassa koulussa kanssani.

Onnekseni sain kuitenkin nopeasti uusia kavereita uudesta paikasta ja ikävä vanhoja kavereita kohtaan helpotti.

Asuin tuossa paikassa 11 vuotta ja siellä on paljon muistoja.
Sekä hyviä, että huonoja.

Jottei täysin lupsutaisi aiheesta, niin kerron nyt yksin asumisestani...

Ensimmäiset pari päivää olivat hankalimmat.
Ei sen takia, ettei asuntoni tuntuisi kodilta.
Ei. Päinvastoin. Ensimmäisn kerran astuessani ovesta sisään asunto tuntui jo kodilta, vaikkei ollut edes vuokrasopimusta allekirjoitettu.
Tämä tuntui heti siltä oikealta kodilta.
Ja ei täällä ihan yksinäistä ole.
Onhan mulla toi mun pienokainen pitkäkorva kaverina.

Eli perjaatteessahan mulla on nyt kolme kotia ja neljä perhettä.
Saattaa tuntua oudolta, mutta niin se vain on.

On oma koti, Äidin koti ja Tyttöjen Talo, joka on mulle, kuin kolmas koti.
Mähän olen siellä aina!

Sitten on omassa kodissa minä ja mun lemmikki. Se on se ykkösperhe
Sitten äiti on mun toinen perhe
Kolmanteen perheeseen kuuluu isoveljeni, hänen kihlattu ja heidän lapsi
ja neljäs perhe on se ihana suuri yhteisö, joka on Tyttöjen Talolla. Kyllä. Te ihanaiset olette mun perhettä

-Erkku