maanantai 15. helmikuuta 2021

Turun Tyttöjen Talon blogi uudistuu!

Tämä alkuvuosi on ollut kovin erilainen tähän asti. Korona on pitänyt Turun Tyttöjen Talonkin ovet vielä suljettuna, vaikka onneksi monta ryhmää on alkanut sentään etänä. Tämä etätyöaika on vapauttanut toisaalta aikaa siihen mietintään, mitä muuta voisimme tehdä ja miten toimintaa kehittää. Esimerkiksi tämän blogin suhteen… Tammikuun lopussa löimme työntekijöiden virtuaalipäät yhteen ja päätimme, että blogin on aika nyt aktivoitua ja uudistua! 😊

Ennen kuin kerron tulevista uudistuksista ja syistä, miksi niihin päädyimme, voisimme katsahtaa hetkeksi tämän blogin historiaan… Blogi perustettiin vuonna 2011 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella (kiitos ja kumarrus vielä sinne suuntaan). ”Hankkeen päätavoitteena oli 12–28 -vuotiaiden tyttöjen ja nuorien naisten osallistaminen sekä heidän oman äänensä esille tuominen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi luotiin Turun Tyttöjen Talon oma, säännöllisesti päivitettävä blogi, jossa ryhmä tyttöjä itse toimi tekijöinä.” (Hankkeen loppuraportti, 2012) Tämä säännöllisesti kokoontunut ”Blogi-tiimi” sai hyvin vapaat kädet tuottaa blogiin sisältöä itseään kiinnostavista aihealueista tyttöyden ja naiseuden näkökulmasta kahden ohjaajan tuella. Vaikka blogit olivat jo hyvinkin tuttuja kaikelle kansalle, tällainen työmenetelmä oli vielä melko uutta nuorisotyössä, ja Blogi-hankkeen työntekijä Veera Säilä pääsikin kirjoittamaan työmenetelmästä esimerkiksi Verken (Verkkonuorisotyön valtakunnallinen kehittämiskeskus) Nuorisotyö bloggaa -oppaaseen. (Linkki jutun lopussa.)

Se, mitä itse aina hieman kadehtien vierestä seurasin, oli ne hetket, kun blogin varjolla tiimiläiset pääsivät mitä kiinnostavimpiin paikkoihin tutustumaan, pitämään katugallupia tai vaikkapa haastattelemaan julkisuuden henkilöitä tai muita kiinnostavia ammattilaisia. Olipa blogimme mainittu kerran eräässä kaunokirjallisuuden teoksessakin nimittäin Pekka Hiltusen ”Iso”-kirjassa, jossa naispäähenkilö käy itseään piristääkseen lukemassa kirjastossa paikallislehtien ”Minne mennä” -palstoja. Turun Sanomissa kerrotaan, mitä Turun Tyttöjen Talon Blogi-tiimi on sinä päivänä tekemässä. (Terkkuja vaan Hiltuselle – tiedoksi, että huomattiin. 😉) Jos te vanhat blogitiimiläiset luette tätä kirjoitusta, niin olisi hauska kuulla mitä muita muistoja, hauskoja sattumuksia tai mielenkiintoisia tapahtumia teille tulee blogiajoilta mieleen? :D

Blogin nimen tarina ”Do what you love, love what you do” liittyi muuten myös tähän ajatukseen itsensä ilmaisusta rohkeasti ja mahdollisti monenlaisten erilaisten juttujen teon. Nimi valittiin yhdessä blogitiimin kesken. Monissa seinätauluissakin esiintyvä lausahdushan tarkoittaa suomeksi: ”Tee, mitä rakastat; rakasta, mitä teet”, ja sen on luultavasti lausahtanut ensimmäisenä (tai ainakin tehnyt tietäväksi) yhdysvaltalainen tieteis- ja fantasiakirjailija Ray Bradbury. Nopea tutkiminen (lue: googlaaminen :D – huom! ei-tieteellinen tutkimus) paljastaa kuitenkin, että lausahduksen alkuperä voi johtaa vieläkin pidemmälle historiaan ja aivan eri mantereelle nimittäin Kiinaan n. 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ehkäpä tämä nimi sopii siis mainiosti edelleen Tyttöjen Talon henkeen ja arvomaailmaan, jossa kulttuurien moninaisuus ja eri kulttuurit nähdään rikkautena.

Lauseesta löytyi myös kaksi pidempää versiota, joiden vapaa suomennos menee näin: ”Älä kuuntele ketään, joka kieltää sinua tekemästä jotakin. Tee mitä haluat, sitä mitä rakastat. Mielikuvituksen tulisi olla elämäsi keskiössä.” Toisessa versiossa kehotetaan tekemään asioita rakkaudesta, ei vain rahan takia. No, näistä voidaan toki olla montaa mieltä. Joskus on ehkä tarpeen tehdä sellaisiakin asioita, joita ei haluaisi, eikä siinäkään ole mitään väärää, vaikka tekisi työtä, vaan ansaitakseen leivän pöytään. Ehkäpä ne rakastamasi asiat löytyvätkin vaikkapa vapaa-ajan puolelta. Tämän blogin nimeksi lausahdus kuitenkin sopinee edelleen, sillä rakkaus, muista välittäminen ja heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen ovat myös Tyttöjen Talon toiminnan keskiössä. (Lähteet: https://www.jayrowden.com/do-what-you-love-love-what-you-do/ ja https://en.wikipedia.org/wiki/Confucius )

Tulevaisuudessa haluamme edelleen säilyttää tässä blogissa tärkeäksi näkemämme periaatteen siitä, että ovat erittäin tervetulleita kirjoittamaan monet eri ihmiset. Tämänkaltainen yhteisöblogi mahdollistaa erilaisten äänteen esille saamisen ja toteuttaa sitä kautta Tyttöjen Talon arvoja ja toimintaperiaatteita. Uudistus puolestaan tarkoittaa sitä, että jatkossa blogissa äänen saavat paitsi Tyttöjen Talon kävijät, myös vapaaehtoiset, työntekijät ja yhteistyökumppanit. Älä siis epäröi ottaa vieraskynää haltuun ja kertoa tarinasi! 😊 Ole siis meihin yhteydessä, jos sinulla olisi asia, jonka tulisi tulla kuulluksi tai vaikkapa jokin paikka, jossa haluaisit käydä tai henkilö, jota haluaisit haastatella!  (Ainoa rajoitus kirjoituksille on, että niiden tulee edelleen noudattaa Tyttöjen Talon arvoja, eli esimerkiksi kaikenlainen epäkunnioittava kirjoittelu ei tänne kuulu.)

Millaisia kirjoituksia, haastatteluja tai gallupeja te lukijat toivoisitte? Kirjoittakaa mielellään kommenttikenttään kaikki toiveenne, ideanne ja ajatuksenne aiheisiin liittyen! (Huom! Periaatteisiimme kuuluu, että kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.)

Lopuksi haluaisin vielä lähettää lämpimät kiitokset kaikille blogia tähän asti kirjoittaneille! Tarinat eivät katoa mihinkään, vaan niihin voi edelleen palata arkistoista. 😊

Tervetuloa vuosi 2021 ja uudet kirjoitukset!

 

Aurinkoisia ja turvallisia talvipäiviä toivotellen,

Johanna Lindroos, Turun Tyttöjen Talon ohjaaja

 

Ps. Tässä vielä lupaamani linkki Verken julkaisuun, josta löytyy lisätietoa myös tämän blogin historiasta: https://www.verke.org/wp-content/uploads/2015/12/blogiopas.pdf

Pps. ks. myös muut Verken hyödylliset julkaisut digitaalisesta nuorisotyöstä: https://www.verke.org/verke/julkaisut/

 

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa mahtavalta idealta! Rupesin heti miettimään mitä voisin kirjottaa :D On siis tekstissä hyvin kaupattu tää juttu ;) Oli mielenkiintosta kuulla tän blogin historiaa, kun en ollu aikasemmin tienny, että talolla on tällanen blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa, jos teksti kirvoitti inspiraatiota omaan kirjoittamiseen! :) Ja tosiaan blogi on viettänyt hetken hiljaiseloa ja nyt olemme herättelemässä sitä jälleen henkiin. :) Siksi et ole siitä aiemmin kuullut.

      Poista

Blogi-juttuja saa mielellään kommentoida ja rakentavaa kritiikkiäkään ei pelätä! Kommentit tullaan kuitenkin ensin hyväksyttämään Turun Tyttöjen Talon työntekijällä. Tästä johtuen, kommentit tulevat näkymään viiveellä. Kiitos kommenteistasi!